epärehellisyyteen?
Tapailimme naisen kanssa muutaman kuukauden. Kerroimme asioita menneisyydestä avoimesti toisillemme, myös vanhat suhteet. Alkavassa suhteessa oli alusta saakka kaikki elementit jatkuvuuteen. Ihastus, huomioonotto, tunteet, romantiikka, hyvä olo, vastavuoroisuus jne. Naisen aloitteesta kaikki loppuu ilman perusteluja ennekuin mitään enempää syntyy. Myöhemmin tulee ilmi, että naisella oli myös muita säätöjä. Nainen ei vastannut yhteydenottoihini, siksi kysyn täältä.
Tapahtuneesta on jo aikaa, silti se kaivaa. Ihmetyttää, ettei siitä nykyisyydestä oltukaan toisen puolelta sittenkään avoimia.
Valehtelua? Vai mikä?
-mies30-
Tapailimme naisen kanssa muutaman kuukauden. Kerroimme asioita menneisyydestä avoimesti toisillemme, myös vanhat suhteet. Alkavassa suhteessa oli alusta saakka kaikki elementit jatkuvuuteen. Ihastus, huomioonotto, tunteet, romantiikka, hyvä olo, vastavuoroisuus jne. Naisen aloitteesta kaikki loppuu ilman perusteluja ennekuin mitään enempää syntyy. Myöhemmin tulee ilmi, että naisella oli myös muita säätöjä. Nainen ei vastannut yhteydenottoihini, siksi kysyn täältä.
Tapahtuneesta on jo aikaa, silti se kaivaa. Ihmetyttää, ettei siitä nykyisyydestä oltukaan toisen puolelta sittenkään avoimia.
Valehtelua? Vai mikä?
-mies30-
Vastaukset 41
Vanhimmat
Eikö olekin parempi, että tuollaiset huomaa ja suhde loppuu ennen kuin etenee siihen, että on yhteisiä lapsia ja asuntolaina? Jos olisit saanut tietää hänen epärehellisyydestään jo suhteen aikana, niin olisit varmaan itsekin lopettanut suhteen ilman suurempia selittelyjä?
ei voi tietää. Jos toinen säätö olisi jatkunut vielä suhteen aikana, niin tietenkin sitten suhde olisi koville joutunut, kun asia olisi joskus tullut ilmi. Tai sitten loppunut. Nyt ei oltu kuin tapailuasteella. Olisi toinen voinut kertoa myös nykytilanteestaan? Mihin vedetään raja kertomatta jättämisen ja valehtelun välillä?
>>Mihin vedetään raja kertomatta jättämisen ja valehtelun välillä?
asiaa ei todellakaan voi yksiselitteisesti tarkastella. Eikä kyllä myöskään "sori, unohdin kertoa" riitä. Harmitushan tässä on se että, itse arvostaa ja luottaa. Toinen tätä kertoo kunnioittavansa (ruokkii?) toiminta on kuitenkin päinvastaista.
Naiset ovat madaltaneet valheen rimaa omalle tasolleen sopivaksi. Mulla on samanlainen säätäjä säädeltävänäni, pelaa mukana ja pelaa paremmin, nyt eletään vuotta 2006 ja jokaisella on oikeus etsiä monien vaihtoehtojen joukosta sitä parasta itselleen soveltuvinta vaihtoehtoa.
En sitten lukenut kuin yhden lauseen viestisi alusta, päättelen itse siitä, että tämä vastaa kirjoitukseesi enemmänkin kuin sen ekan lauseen osalta. Jos ei niin johonkin tämä palaute kuitenkin vastaa.
Tai se oli sellainen vilkaisu tuohon tekstiin, kai silläkin jotain hahmottaa, yllättävän paljon nyt kun uudestaan luin kokonaan tuon tekstisi. Jotenkin vaan oli "kyllästyttävä" alku, masentavia sanoja...niin lopetin sen lukemisen. Tarkistin uudestaan niin luinkin niitä lauseita peräti 6 ennenkuin lopetin lukemisen =)
Olet herkkä kundi, en oikein tiedä, mitä sulle pitäisi sanoa, että se oikein olisi sanottu neuvontapaisena. Välttämättä tuo pelailu ei sovi sulle, sopiiko se kenellekään, sitäkin voi miettiä =)
jos pelaa, pitää pelata avoimin kortein? Muuten se on huijaamista. Ihmetyttää toinenkin erehdys, nyt kun toit asian esille. Ihmisen saa luottamaan itseensä kertomalla avoimesti menneisyydestään, ja se nykyisyys jää silloin taka-alalle. Eikö se pitäisi lähteä siitä nykyisyydestä liikkeelle, tämän jälkeen menneisyyteen? Jos kertoo asioita menneisyydestään, muttei siitä nykyisyydestään, hälytyskellojen pitäisi soida?
Kaikki vain katsovat, että on riittävän rehellistä jättää kertomatta kaikki romanttishakuiset mies/naiskontaktinsa. Onhan se idealistista periaatteessa, että kertoisi kaikki kýtköksensä. Mutta kun ei kehtaa, tajuaa nainen itsekin pelaavansa fyuskaten, mutta on olemassa toisenkinlainen "rehellisyyden todellisuus joka perustuu epärehellisyyteen". Eli ei se oikeastaan ole erehdys jos tajuaa asian ytimen. Tarkoitus pyhittää keinot.
Niin, taustat olisi hyvä tuntea, mutta mistä erottaa totuus valheesta ja valhe totuudesta ja mitkä ovat top 10 asiat, jotka nainen jättää kertomatta ja mistä saa listan, josta luetella ne kertomatta jätetyt asiat, joita kuitenkin lähes jokaisella naisilla on eli kuinka monta jätkää jonossa.
Hälytyskellojen pitäisi aina pitää tasaista kilinää kun nainen jutustelee miehelle romanttishakuisesti =)
tepsii aina. Nainen kerjää mieheltä huomiota ja romantiikkaa, tämän saatuaan toteaa, kemiat eivät kohdanneet.
Omassa tapauksessani kyse ei ollut niinkään suoranaisesta valehtelusta. Ehkä olennaisten asioiden kertomatta jättämisestä, sekä huomion käännöstä muualle, kuin pelkkään totuuteen. Pelkäsikö nainen kenties suhtautumiseni muuttuvan, jos olisi ollut myös näistä muista säädöistään kertonut?
Kun itse olin niin tyhmä, että lopetin kaikki muut säädöt kohdattuani tämän naisen. Naisen puolelta oli epäilys minulla olevan muita säätöjä. Asia toimi juurikin toisinpäin. Siitähän ihminen toista epäilee, mihin itse syyllistyy.
Romanttishakuisuus naiselta = karkuun ja lujaa!
"Pelkäsikö nainen kenties suhtautumiseni muuttuvan, jos olisi ollut myös näistä muista säädöistään kertonut? "
Mitä ilmeisimmin. Ei halua ottaa sitä riskiä, että jää kiinnostavan miehen kunnioittavaa kiinnostuneisuuttanaista kohtaan. Naisen on siis parempi vaieta. Minulla on yksi naispuolinen kaveri ja hänen kauttaan tunnen useita hänen kavereitaan. Jokaisella sinkkunaisella on koko ajan vähintään muutama mies jonossa venaamassa vuoroaan.
Varakasta ja komeaa, pitkää miestä haetaan, muu on sanahelinää =)
Painotetaan komeutta ja pituutta. Eräälläkin on tapana sanoa miehille, että on ollut vain kahden miehen kanssa seksissä ennen tätä "kolmatta" miestä =)
Nyt sitten loppujen lopuksi jäi huomiotani vaille, ja ihan omasta halustaan. Toivottavasti on tyytyväinen elämäänsä, ja edes joskus oppii reilun pelin säännöt. Epäilys tähän on kyllä suuri.
Sivuhuomautuksena. Olen keskimääräistä varakkaampi. Naisilta kuultuna: "ei ulkonäöllä pilattu". Pituusero tähän kyseiseen naiseen riittävä. Se niistä sanahelinöistä.
tekee eli pitää vaan kylmästi kaikki säädöt eikä kerro sanallakaan niistä ...
löytyy niin paljon, ettei tarvitse samalle tasolle alentua.
muita säätöJÄ ennen tuota suhdetta. No, miksi sitten ihmettelet sitä, ettei nainen kertonut sinulle suhteestaan? Olihan itselläsikin säätöJÄ ennen häntä. Tiesivätkö nuo sääDÖT toisistaan?
Pata kattilaa soimaa, musta kylki kummallakin.
että, mies kyllä pystyy kertomaan rehellisesti nykyisyydestään, nainen ei. Nainen kyllä ymmärtää, arvostaa ja hyväksyy miehen muut säädöt. Ja ehkä juuri siksi eivät kykene ymmärtämään mieheltä vastaavaa suhtautumista, ja aloittavat salailun?
Oli tosiaan muita säätöjä, kaikki tiesivät että, on myös muita kuviossa. Kaikki viritykset tulivat myös tietoisiksi, että enää ei säädetä. Myös tämä yksi, jota tämä aloitus koskee. Ehkä se erehdys olikin olla rehellinen, koska eihän kukaan VOI olla rehellinen?
ennen kuin kohtasit tämän naisen, niin sinulla oli säätöjä, jotka tiesivät toisistaan ja hyväksyivät olevansa vain yksi säätö toisten joukossa? Vaikea kuule uskoa, että kukaan nainen hyväksyisi tuollaista.
Omaan ansaasi olet nyt pudonnut. Ehkä tämä oli vain sinulle hyvä opetus alkaa miettiä sitä, kannattaako pitää montaa säätöä kerrallaan.
Luulenpa, että se nainen halusi tosiaankin tutustua aikansa, ennen kuin päättää heittääkö säätönsä menemään ja keskittyäkö vain sinuun. Ehkä hän juuri tällä hetkellä miettii mitä haluaa, joten ei ole sen takia pitänyt yhtyettä sinuun. Ehkä hän yrittää selvittä itselleen mitä tuntee ja mitä haluaa ja keneltä sitä haluaa. Tai sitten hän on tullut siihen tulokseen, että luopuu mieluummin sinusta kuin säädöstään.
Ja ennemmin kuin säädöistä, käyttäisin nimitystä toisen palveluksien hyväksikäyttämistä, sekä niille antautumista. Molempiin suuntiin. Ei kuitenkaan mitään pelkkiä seksisuhteita.
Ja en tiedä, miten muut oikeasti suhtautuivat, koska en ole sen jälkeen kun pelin tein selväksi ole ollut missään yhteyksissä. Eikä kyllä sieltäkään ole tännepäin otettu yhteyttä. Niille kohtaamisille on lupa, niinkauan kuin antaa itselleen luvan, ja toiset tämän hyväksyy. Jos asioista ei puhuta, niin se on eri asia.
Enkä voi tietää, mitä se nainen tällä hetkellä miettii, aikaa on ainakin kulunut jo niin paljon, että tuskin ainakaan minua. Niin, ehkä nainen tutustui aikansa, ja päätti keskittyä toiseen säätöönsä. Jospa hänelle olisi ollut sitten avoimempi.
selvinnyt se, että olivatko nuo säädöt tai mitä lie palvelusten tarjoajia olivatkin, todellakin tietoisia siitä, että heitä oli enemmänkin elämässäsi?
Ei ole ongelmani: just joo. No, nyt sulla on muka ongelma. Ehkäpä se nainen ajattelee tällä hetkellä sinusta, että "ei ole ongelmani".
Kumpi sinua nyt ottaa enempi päähän: se, että menetit tuon naisen vai se, että menetit nuo säätösi?
;)
Kaikkea ei tietenkään voi kertoa, mutta sen voi kertoa, ettei ole ainoa nainen elämässä. Eikä voi luvata mitään. Jos toinen tämän hyväksyy, ja sanoo sen ääneen, eikä utele enempää, niin en voi kuvitella muuta. Olisiko ollut reilumpaa antaa ymmärtää, ettei muita ole?
Kuten sanoin ennemmin, muut jutut loppui tähän yhteen. Se kertominen niistä oli ilmiselvästi ainakin yksi virhe, koska epäilys ei koskaan poistunut, vaikka muuta sanoikin.
ottaa päähän oma virhearviointini. Eli, se satsaaminen selvästi sellaiseen naiseen, joka ei loppupeleissä ollut sen arvoinen. En kuitenkaan sitä kadu, enkä kadu niitä säätöjenkään loppumista. Uusia tulee aina. Siihen asti taas säädetään, kunnes tulee seuraava oman arvioni mukaan satsaamisen arvoinen nainen.
epäilys ei poistunut. Naiset eivät yleensä katso hyvällä miehiä, joilla on monia suhteita menossa yhtäaikaa. Olkoonkin, että kyse on lähinnä vain seksistä, oikeastaan se ei yhtään vähennä "rikettä".
Missä vaiheessa kerroit tuolle naisella niistä muista suhteistasi ja missä vaiheessa lopetit ne?
Sinänsä reilua sinulta, että nuo säädöt tiesivät missä mennään.
kohtaamisen jälkeen, ennen ensimmäisiä treffejä. Kerroin sitä mukaa, kun aihe tuli esille. Oikeastaan en kaikkea kerennyt kertomaan, koska suhteenpoikanen kerkes päättyä, ennenkuin päästiin siihen. Sitä asiaa oli vaan niin paljon kaikkea muutakin. Väärä ajoitus? Siinä tietysti myös erehdyin luulemaan, koska nainen kyllä kertoi menneistä jutuista. Ei sanallakaan maininnut nykytilanteestaan. Tajusin sen vasta jälkeenpäin.
*DUMP THAT BiTCH!*
http://www.youtube.com/watch?v=ep4WoJrcWUs
Vaan ollut kyseessä pieni testi ? Naiset saattavat tehdä tälläisiä pieniä kokeita millä katsovat mitä toinen ajattelee.
Hän saattoi tuonkin tehdä ihan vaan siksi et katsoi mitenkä siihen mahtanet reagoida.
Tietysti voi olla myös sekin et noitten säätöjen seasta hän löysi mielestään paremman.
Joten aikas vaikea alkaa tulkitseen mitä toisen pääkopassa oikein liikkuu ja varsinkin naisen ;)
Kuinka voi olla kyse testaamisesta, jos toinen ei yhteydenottopyyntöihin vastaa. Tai vastaa mihinkään? Eihän nainen edes tiedä reagointiani. Tai ajatuksiani tilanteesta.
Eikä tässä ole oikeastaan edes kyse siitä, mitä naisen pääkopassa liikkuu. Vaan mitä miehen pääkopassasi liikkuisi vastaavassa tilanteessa.
Rei'ille ei tarvitse antaa mitään valtaa missään asiassa, itsepä mokasi!
Sen tietää mitä kummankin pääkopassa kyseisessä tilanteessa oikein liikkuu.
Jotkut naiset ovat vaan niin ihmeellisiä et he voivat tehdä vaikka minkalaisia testejä mitatakseen toisen mahdollista kiinnostumisen määrää. Hänkin saattoi ajatella sitä et katotaan kuinka aktiivisesti mahtanet yrittää yhteydenotta vai häviätkö samantien maisemista.
Tuollaisiin ihmeellisiin testeihin olen muuteman kerran matkan varrella törmännyt ja ei voi kuin ihmetellä niiden tarkoitusta.
Varsinkin sellaiset naiset jotak jo kärsivät luottamuspulaa miehiin mahdollisten aikaisempien huonojen suhteiden takia niin he juuri sortuvat tuollaisiin pieniin kokeisiin. Kummallista mutta totta kuitenkin.
Minäkin pari vuotta säätelin ja kääntelin sellaisen ihmisen kanssa ja kaikennäköisiä pieniä testejä oli taipaleella. Hän koetteli et olenko sen luottamuksen arvoinen mut ei sitä tuollaisen ihmisen päätä käännä kun tarpeeksi on jo kärsinyt.
Kukaan jaksa omaa luotettavuuttaan loputtomiin todistella. Ja jos tämä nainen nyt erehtyi testaamaan tässä roikkumiskykyäni yhdessä ihmisessä, niin testin lopputulos on: rajansa kaikella. Ja koskaan aiemmin en ole törmännyt vastaavaan. Tuollainen testailu johda muuhun kuin jatkuvaan eri miesten testailuun. Eikä sitä oikeaa, ja hyvää suhdetta tule koskaan saamaankaan?
Oikeassa. Sellaiset ihmiset jotka tuota testailua ja katselemista harrastavat eivät ikun löydä itselleen kaveria. Sitä kun joutuu rinnastetuksi kaikkiin aikaisempiin tuttavuuksiin ni ei hyvä seuraa. Kukaan meistä ei ole täydellinen, kaikissa on jotain vikaa.
Tuollaiset jotka tuota rinnastelua ja testailua harrastaa niin hän ei osaa kiinnittää huomiotaan kuin pelkkiin epäkohtiin, kaikki hyvä jää huomaamatta.
Turha se on sellaisen ihmisen perässä notkua kun siitä ei valmista tule vaikka mitä tekisi. Itse opin sen kantapään kautta ja pari vuotta siinä meni aikaa hukkaan tai no ei se nyt ihan hukkaan mennyt. Kivaahan se välillä oli mut jos aikaisemmin olisi asian tajunnut sitä ei olis itseään satuttanut ihan niin pahasti.
että molemmat testaavat ehkä tiedostamattaankin alussa jonkin verran toisiaan. Pitkittynyt testaaminen kertoo kyllä sitten jo kypsymättömyydestä.
Se miehen testaaminen on lähinnä vain sitä, että kokeilee, onko toisessa tosiaankin miestä, vai repeääkö tämä heti kahtia.
Jonkinlaista testaamista varmastikkin löytyy ja se on järkevääkin. Tuollainen testaaminen mitä tuo ap. kirjoitti ei ole kovinkaan järkevää, ainakaan jos toisesta sattuu pitämään.
Minunkin on pakko ottaa tähän miesvoittoiseen keskusteluun osaa, jotta voin tuoda hieman esiin naisen näkökantaa.
Jos on kolmekymppinen paria itselleen etsivä nainen, niin on ilmiselvää, että kaikkea ei jätetä yhden kortin varaan, vaan on pidettävä silmät ja korvat auki. Se ei tarkoita sitä, että juostaisiin joka sänkyyn, vaan että katsellaan, että minkälaisia miehiä sitä onkaan olemassa. Keskustellaan miesten kanssa ja tutustutaan.
Asia on erikseen, jos on ihan tynnyrissä kasvanut, mutta jos on vähänkin pitänyt silmiään auki, seurannut toisten avioliittoja ja avoliittoja ja että millä perusteella löydetään itselleen se elämänkumppani, niin kyllä tätyy sanoa, että kannattaa olla avoin ja sopivan kriittinen asioille.
Kun aloittaa suhteen ja huomaa, että jokin siinä tökkii jo heti alussa, niin silloin kannattaa kuunnella hälytyskellojen ääntä. Mitä turhaan jahkaamaan ja esittämään sellaista, mitä ei oikeasti ole? Mielestäni se on ainoastaan rehellistä.
Jos ollaan realisteja, niin ajatellaan asia niin, että nainen oli hienotunteinen eikä halunnut kertoa suoraan, mikä teidän suhteen alussa tökki. Miehet kääntävät aina asiat toisinpäin, että naisessa on se vika. Miksi miehet pyrkivät hallitsemaan? Se on valitettavan monen miehen ominaispiirre. Sen sijaan että väännätte ja käännätte asiasta sellaista, mikä ei pidä paikkaansa, niin ottaisitte tosiasiat niin kuin ne ovat. Se on vain ja ainoastaan rehellistä.
Olen keskustellut paljon vanhempien ja itseäni viisaampien naisten kanssa ja kaikki ovat sanoneet samaa, että kannattaa pitää silmät auki. Silloin on liian myöhäistä tehdä papin aamenen jälkeen päätöksiä, kun on sidottu väärään mieheen, lapsiin ja asuntovelkoihin.
Sitä ihmettelen itsekin, että mikä saa ihmisen ottamaan vastinparikseen sellaisen kumppanin, että juuri ja juuri sietää häntä. Aloittaja totesi perustasta, jolle aletaan rakentamaan parisuhdetta. Mielestäni se perusta on yhteensopivuus. Se, että palat loksahtavat paikoilleen, on tosi hyvä olla sen toisen kanssa ja molemminpuolinen toisen huomioonottaminen. Omistautuminen on kanssa tärkevää ja sekin, että on hauskaa yhdessä, naurua pitää olla edes kerran viikossa, mieluummin vaikka kaksi kertaa viikossa, yhdessä pitää nauraa, hieman hörähtä, että tajutaan, että nyt on hauskaa taas välillä.
Hakuvaiheessa pitää etsiä munkin/minunkin/meikämannenkin mielestä etsiä niin kauan kunnes se parittelukumppani, jonka kanssa tosissaan haluaa mennä ulkomaille ja vuokrata siellä auto, on vieressä silittämässä päätä. Siihen asti ainakin itse pelailen naisilla antaen ymmärtää ja ymmärtäen antaa =)
"Miehet kääntävät aina asiat toisinpäin, että naisessa on se vika. Miksi miehet pyrkivät hallitsemaan? Se on valitettavan monen miehen ominaispiirre. Sen sijaan että väännätte ja käännätte asiasta sellaista, mikä ei pidä paikkaansa, niin ottaisitte tosiasiat niin kuin ne ovat. Se on vain ja ainoastaan rehellistä."
Kuvitteletkohan nyt. Ehkä vika on kuitenkin naisen käytöksessä eikä niinkään itse naisessa...
Mites muuten on jos mies jättää naisen, alkaako nainen syytellä itseään "kun mä oon tällainen enkä kelpaa" vai alkaako nainen katkerana syytellä miestä "v*ttu mikä sika, kaikki miehet on sikoja jotka naivat kaikkia hameellisia"?
Naisena osaat varmasti vastata tähän.
Muuten ymmärrän kirjoituksesi pointin, ympärilleen kannattaa katsella. Mutta omalla käytöksellään pystyy vaikuttamaan aika paljon siihen millainen maku kyseisestä katselijasta jää.
etsintä, ilman pysähdyksiä, johtaa siihen etsintään ilman päämäärää. Etsiä voi, ja kun löytää jotain pysähtymisen arvoista, niin silloin pitää ymmärtää pysähtyä siihen. En vain ehkä ollut pysähdyksen arvoinen, ehkä hätäsen kusitauon paikka vain.
Ja tosiaankin oli muutamia töksähdyksiä molemminpuolin, joista kuitenkin hienosti puhumalla selvittiin. Lopetuksesta ei kuitenkaan.
Naiset arvostaa suorapuheisuutta mieheltä, itse vetoavat hienotunteisuuteen, koska eivät kykene samaan?
Kirjoitit: Mites muuten on jos mies jättää naisen, alkaako nainen syytellä itseään "kun mä oon tällainen enkä kelpaa" vai alkaako nainen katkerana syytellä miestä "v*ttu mikä sika, kaikki miehet on sikoja jotka naivat kaikkia hameellisia"?
Viimeisimmän tapauksen tiedän kertoa eli kun eräs nainen oli jätetty, niin hän oli täysin maassa ja oli niin kuin olisi suurinpiirtein menettänyt koko itsetuntonsa ja minuutensa yhden miehen tähden. Jättämisestä on aikaa jo puoli vuotta, mutta selvästi pystyy lukemaan rivien välistä, että vielä on haavoja nuolematta. Eihän sitä nyt tuosta noin vain unohdeta yhteisiä vuosia, kun joka puolelta tulvii asioita, jotka muistuttavat menetetystä rakkaudesta. Milloinkaan en kuullut, että hän olisi haukkunut miestään. Ainoastaan syytti itseään. Tämä on vain yksi tarina, toisia en ehdi kertoa.
Tuohon hallitsemisteemaan palatakseni, niin tarkoitin sillä, että hyvä parisuhde perustuisi siihen, että mies ja nainen muodostavat ison ympyrän ja piirin, jossa he toimivat, tuntevat ja tekevät asioita. Mutta, sen lisäksi miehen ja naisen olisi saatava omat yhtä suuret ympyrät tämän suuren ympyrän sisään, joissa he toimivat, tuntevat ja tekevät asoita. Tiedän niin monta parisuhdetta, joka on kariutunut siihen, että joko toisella on paljon suurempi ympyrä (siis oma piiri ) kuin toisella tai että peräti toisella ei ole omaa ympyrää lainkaan. Siis toinen elää toisen elämää ja toinen hallitsee toista. Se ei toimi.
niitä tarinoita naisen näkökulmasta :)
Sehän nyt on selvää että on niitä itsesääliin vaipujia ja sitten on nämä katkeroituvat tapaukset, jotka alkavat syytellä miehiä. Sama juttuhan se on miestenkin suhteen, on niitä jotka alkavat syytellä naisia ja sitten on ne toiset. Minusta tuo on ihan "normaalia" ilmenevää käytöstä.
Mun älyntuikkeellani on selvää, että molemmilla pitää olla omat kuvionsa. Ympyränsä, kuten totesit. Näiden ympyröiden tulisi pysyä sen parisuhdeympyrän sisällä, kuten totesit. Jostain syystä en nyt keksi mitään omaa sanottavaa kun näytät olevan samaa mieltä kanssani vaikka noin monimutkaisesti (=naismaisesti) yrititkin asian ilmaista.
"..tai että peräti toisella ei ole omaa ympyrää lainkaan. Siis toinen elää toisen elämää ja toinen hallitsee toista."
On myös niin että jotkut luopuvat omasta ympyrästään vapaaehtoisesti kun aloittavat suhteen. Se oma puolisko tuntuu ilmeisesti niin maailmannavalta ettei siihen enää muita tarvita. Vai onko se joidenkin kohdalla enemmänkin miellyttämisenhalua? Mua ainakin alkaa ahistamaan jos mulle ei jää sitä omaa aikaa, suorastaan vaadin sitä (oman ajan käyttämistä) myös toiselta osapuolelta. Muuten homma ei todellakaan toimi.
Tiedetään, tiedetään...Suorapuheisuus on miesten valtti ja naisethan ovat tunnetusti hieman kieroja. Pitää vähän kaivella ennenkuin löytää sen oikean mielipiteen sieltä jostain. Se on tavallaan naisen salainen ase olla hieman kiero. Se on tapa suojautua hankaluuksilta - aina voi kääntää asiat omaksi edukseen. (Kiero sanana on hieman huono, mutta ymmärrät, mitä tarkoitan.)
Itse käytän sitä kierouden taktiikkaa, että käytän hyväkseni miehen tahtoa ja halua suojella naista. Jos haluan, että kattolamppu vaihdetaan nyt eikä huomenna, niin alan sitä itse vaihtamaan. Kun mies näkee, että nainen on vaarassa tipahtaa keittiönjakkaralta ja saada sähköiskun, niin jo mies rientää auttamaan.
Jotkut naiset käyttävät tätä taktiikkaa hyödykseen oikein antaumuksella hätyyttämällä miehiä hätiin, kun on jokin ongelma. Nainen pystyisi itsekin selviytymään ongelmasta, mutta kertomalla hädästään miehelle, niin jo prinssi saapuu pelastamaan prinsessan lohikäärmeen kynsistä. Ja prinssi saa palkinnoksi naisen kehut ja se vasta hunajaa on.
Jotkut naiset ovat itseriittoisia, avoimen hyökkääviä ja hallitsevia ja kertovat heti, mitä mieltä ovat. Yleensä tämäntyyppisillä vahvoilla naisilla on miehinä tohvelisankareita, koska tosimiehekäs mies ei kovin kauan jaksa heidän rinnallaan. Muut miehet kokevat tämän naisen kilpailijanaan ja alkaa armoton taistelu vallasta. Jos naarastiikeri taistelee yksin, niin hän häviää, mutta jos hänellä on verkosto takana ja vieläpä luotettavia liittolaisia, niin eihän häntä pidättele mikään.
Ei kyllä ollut kyseessä, ainakaan niin kuin sinä mainitsit. Ja minä luulin kyseessä olevan vahva nainen, olen päätynyt toiseen lopputulokseen. Vaikka kaikki naiset on kieroja, pääosin pelaavat reilua peliä.
Kiero on kyllä siinä mielessä huono ilmaisu. Jos alat autonrenkaita itse vaihtamaan, kun mies ei saamattomuuttaan tätä saa tehtyä, vaihdat ne kuitenkin, jos siihen vaan pystyt, tietenkin toivoen miehen siitä ottavan onkeensa, ja tekemään sen. Tässä ei ole kuitenkaan kyse siitä. Oma-alotteisuutta kyllä oli. Sitä kehumista/imarteluakin oli molempiin suuntiin. Kyse oli kuitenkin vain tapailusta, joten ei voi verrata kumppanuuteen. Se huomioonotto/oma-alotteisuus/kehuminen oli eri asioissa kuin arkisissa.
Ihan viimeistä lausettasi en ymmärtänyt.