en tiedä mikä minun on!? Olen jo kerran eronnut ja siitä liitosta ei ole lapsia. Ihastuin silloin toiseen mieheen ja nyt meillä on kaksi ihanaa mussukkaa. Mutta taas olen kiintynyt toiseen mieheen ja tämä tuntuu nyt siltä oikealta. Eilen teimme sen ekan kerran. Apua! Nyt en todellakaan tiedä mitä tekisin.
apua
miksi teen näin?
41066
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
osaa hallita..Ajattele pieniä lapsiasi. Ne on niin vähän aikaa pieniä. Ja myös miestäsi. Ei siinä miehessä lopulta ole erilaista kuin erilainen muna.
tai hakeudu hoitoon!
Olen nähnyt kaltaisiasi naisia useampiakin,heistä käytetään nimitystä ailahtelevainen luonne.
Ennen vanhaan puhuttiin tälläisistä naisista miesten kesken kuin huorista "sehän nyt lähtee aina uuteen kelkkaan" ym.
Eräs tapaus muistuu mieleeni sievästä 30v.naisesta,kun hänet tapasin hänellä oli kaksi lapsosta joiden ikä ero ei ollut kuin parivuotta,mutta lapsilla oli eri isät.
Nainen rakastui taas uuteen mieheen ja teki lapsen hänellekkin,uusimies oli kunnolinen ja koulutettu.
Kolmas lapsi ehti oppia juuri kävelemään kun nainen rakastui taas uuteen mieheen ja erohan heille taas tuli.
Kaiken puolin tuo nainen oli fiksu eikä mikään kottarainen,ihmettelin hänen elämäntyyliään johon hän kuittasi vaan viattomasti"mie kun rakastun niin helposti aina".
Aikansa tuollainen vielä menee mutta iän karttuessa siitä tulee rasite lapsille ja myös äidin maineelle,kunhan vanhemmiten miesten mielenkiinnotkin vähenee jää jäljelle vaan se eletyn elämän tuoma maine,tuhannen mulkun maija.
Kannattaa siis mennä jonnekkin ammattilaiselle juttelemaan,koska ongelmahan tuollainen on.
Vaikka kun rakastuu siinä sokaistuu eikä näe kuinka aiheuttaa ympäristölleen vahinkoa.
Tämän kaltaisille naisille on yksi hyvä ratkaisu.
Hillitkää perheen perustamis viettejänne.
Kyllähän miestä voi vaihtaa kuin sukkaa,mutta onko se pakko viedä aina liian pitkälle .
Jos aikoo avioitua ja hankkia lapsia on kyllä syytä olla aivan varma tunteistaan,kerran voi nyt erehtyä mutta jos siitä alkaa tulla tapa on syytä katsoa peiliin missä mennään ja mitä halutaan.
Vaikka itsekkin ravintoloissa pörräävänä miehenä pidän juuri antautuvista naisista,mutten nyt rupea jokaisen kanssa lapsia tekemään ja avioitumaan.
Jos alat vaihtelemaan miestä ja hommaamaan lapsia aina uudessa suhteessa.
Jos sulla ei olisi lapsia juttu olisi eri asia.
Tulee mieleen ex-puoliso, jolla on samoja piirteitä. Sori, en ymmärrä kaltaisiasi......