Anoppini kertoo ihan tarinoita ja höpö höpö juttuja minulle, siis uskoutuu. Olen väsynyt
kuulemaan niitä. Silti ihminen on mukava, mutta luulen ett hän on sairastunut. Vai haluaako vahingoittaa minua ja perhettä. Mieheni tietää asiasta. Kyllästyttää...
kuulemaan niitä. Silti ihminen on mukava, mutta luulen ett hän on sairastunut. Vai haluaako vahingoittaa minua ja perhettä. Mieheni tietää asiasta. Kyllästyttää...
Vastaukset 2
Vanhimmat
Ihan hyvä, jos todella erotat mikä on uskoutumista, mikä höpö juttua. Tarinan kertojat ovat nykyään harvassa ennevanhaan, kun kirjoitustaitoa ei ollut, Tarinankertojat olivat yhteisön aarre. esim. kansantarinat –runot ja sukuronikat.
On hyvä, jos pidät anoppia silmällä, Dementian ja Alzheimerin taudin ensi oireet on hyvä huomata heti, lääkitys jarruttaa taudin etenemistä. (isäni kuoli Alzheimerin tautiin) Tiedän taudin vievän oman aikansa ja johtavan vääjäämättä täydelliseen ymmärtämättömyyteen ja osaamattomuuteen.
Ihminen väsyy silloin, kun on aina kuulevana osapuolena, eikä voi asioihin tai kyseessä oleviin tapahtumiin kuitenkaan pahemmin vaikutta.
Olisi ihan hyvä, jos voisit tavata vanhushuollon ammattilaisia, saisit uuden perfektin kuulemaasi.
Yksi tapa päästä ketkutuksesta, on muistaa, miehelläsi on oma muistinsa menneistä. Tuskin perheelläsi on hätää, kun saatte dignoosin anopin sairauteen, mutta tee nyt asialle jotain, eli käy ensin vaikka terveyskeskuksessa puhumassa.
MTV 3 klo 20.00 45 minuuttia.
Alzheimer-potilas puhuu piirroksin
Alzheimerin tauti koskettaa yhä useampaa perhettä. Pahetessaan sairaus voi viedä puhekyvyn, mikä vaikeuttaa perheenjäsenten välistä kommunikointia.
Tapaamme äidin ja tyttären, jotka viestivät keskenään piirtämällä. Äiti on 68-vuotias, eikä pysty enää puhumaan. Hän osaa kuitenkin maalata ja kertoa tunteistaan kuvien avulla.
Maalausten kautta perhe on oppinut löytämään myös iloa kaiken luopumisen ja surun keskeltä.
Miksi ymmärrämme yleisimmät lastentaudit ja hyväksymme ne sairautena.
Mutta vanhuuden tuomat taudit, Dementia tai Alzheimer, vitsejä tai halveksittuja, potilas on panettelun ja herjaamisen kohteena.