Onko kenelläkään kokemusta hyvin hitaasti etenevästä suhteesta? Miten teille kävi: jäikö "tapailun" asteelle ikuisesti, kuihtuiko kokoon vai tuliko suhteesta myöhemmin tiiviimpi?
Olen kohta kolme kuukautta tapaillut ikäistäni (29) miestä, josta pidän kyllä itse. Hän vain on ollut alusta lähtien linjalla tapaaminen kerran viikossa, lisäksi puhelimitse olemme yhteydessä ehkä kerran, pari. Tapaamme yleensä lauantai-alkuillasta, ja jään hänen luokseen yleensä sunnuntai-iltapäivään.
Asumme samassa kaupungissa ja lyhyen matkan päässä, mutta hän vetoaa elämänsä muihin kiireisiin, jotka ovat lähinnä urheilun katselu tv:stä ja kuntosalilla käynti.Uskoisin, ettei hän mitään kovin ihmeellistä puuhailekaan, ja baareissa hän käy todella harvoin. Mieleeni ei ole tullut epäillä muita naisia olevan kuviossa, mutta tietenkään tätä en voi varmasti tietää.
Entisistä suhteistaan ja siitä miten ne päättyivät hän ei suostu puhumaan, mutta kertoo olleensa pitkää yksin ja tarvitsevansa "tottumisaikaa" suhde-elämään.Hänellä on myös aika itsekkäitä tottumuksia, eikä hän osaa olla kovin ajattelevainen. Todennäköisesti hänellä ei kovin pitkiä suhteita ole ollutkaan, koska tavallaan parisuhteen säännöt ovat aika hakusessa.Olemme useita kertoja päätyneet asiasta vakavaan keskusteluun ja jopa riitoihin. Tätä hän käyttää syynä myös sille, ettei juttu syvene hänen osaltaan. Tietysti riidat voivat siihen vaikuttaakin, myönnän sen.
Kuten sanottu, pidän miehestä kovasti.En epäröisi suhteen tulevaisuutta hetkeäkään, jos vain mies vain kykenisi johonkin tiiviimpään. Hän kyllä vakuuttaa haluavansa nähdä, mutta hänelle oma aika vain tuntuu olevan niin tärkeää, etten voi kuvitella olevani suhteessa, jos sama peli jatkuu esim. puolen vuoden päästäkin. Sen olemme tehneet selväksi, että tapailemme vain toisiamme, emme muita. En pyytäisi mahdottomia, vain sen, että tapaisimme esimerkiksi 2-3 kertaa viikossa. Lyhyetkin tapaamiset olisivat minulle tärkeitä.
Mies sanoo minun olevan liian vaativainen. En itsekään haluaisi pakottaa miestä tapaamisiin, enkä siihen pystyisikään. Tilanne on aika lailla "My way or highway". Ja vähäisetkin tapaamiset ovat menneet liikaa asian puimiseen,enkä haluaisi viettää jokaista yhdessäolohetkeä puhumalla vakavia ja pilaamalla fiilistä. En myöskään haluaisi itse pilata juttua liialla kärsimättömyydellä, ja halusin kyllä katsoa tuleeko tästä mitään. Mutta mietin vain, että huijaanko itseäni? Pesunkestävä poikamies tuskin muuttuu miksikään ajan myötä, vai mikä on teidän kokemuksenne? Olen kuitenkin siinä iässä, että haluaisin jo löytää suhteen, jolla on tulevaisuutta. Entäs jos havahdun totuuteen vasta vuosien jälkeen? Tilanne on aika ahdistava.Lähden tapaamisiin innolla ja olen mieheen ihastunut, kiintynyt, mitä tahansa sanaa käyttäkään. Mutta sydämestä kouraisee hänen seurassaan, kun mietin hänen menettämistään.
Olen kohta kolme kuukautta tapaillut ikäistäni (29) miestä, josta pidän kyllä itse. Hän vain on ollut alusta lähtien linjalla tapaaminen kerran viikossa, lisäksi puhelimitse olemme yhteydessä ehkä kerran, pari. Tapaamme yleensä lauantai-alkuillasta, ja jään hänen luokseen yleensä sunnuntai-iltapäivään.
Asumme samassa kaupungissa ja lyhyen matkan päässä, mutta hän vetoaa elämänsä muihin kiireisiin, jotka ovat lähinnä urheilun katselu tv:stä ja kuntosalilla käynti.Uskoisin, ettei hän mitään kovin ihmeellistä puuhailekaan, ja baareissa hän käy todella harvoin. Mieleeni ei ole tullut epäillä muita naisia olevan kuviossa, mutta tietenkään tätä en voi varmasti tietää.
Entisistä suhteistaan ja siitä miten ne päättyivät hän ei suostu puhumaan, mutta kertoo olleensa pitkää yksin ja tarvitsevansa "tottumisaikaa" suhde-elämään.Hänellä on myös aika itsekkäitä tottumuksia, eikä hän osaa olla kovin ajattelevainen. Todennäköisesti hänellä ei kovin pitkiä suhteita ole ollutkaan, koska tavallaan parisuhteen säännöt ovat aika hakusessa.Olemme useita kertoja päätyneet asiasta vakavaan keskusteluun ja jopa riitoihin. Tätä hän käyttää syynä myös sille, ettei juttu syvene hänen osaltaan. Tietysti riidat voivat siihen vaikuttaakin, myönnän sen.
Kuten sanottu, pidän miehestä kovasti.En epäröisi suhteen tulevaisuutta hetkeäkään, jos vain mies vain kykenisi johonkin tiiviimpään. Hän kyllä vakuuttaa haluavansa nähdä, mutta hänelle oma aika vain tuntuu olevan niin tärkeää, etten voi kuvitella olevani suhteessa, jos sama peli jatkuu esim. puolen vuoden päästäkin. Sen olemme tehneet selväksi, että tapailemme vain toisiamme, emme muita. En pyytäisi mahdottomia, vain sen, että tapaisimme esimerkiksi 2-3 kertaa viikossa. Lyhyetkin tapaamiset olisivat minulle tärkeitä.
Mies sanoo minun olevan liian vaativainen. En itsekään haluaisi pakottaa miestä tapaamisiin, enkä siihen pystyisikään. Tilanne on aika lailla "My way or highway". Ja vähäisetkin tapaamiset ovat menneet liikaa asian puimiseen,enkä haluaisi viettää jokaista yhdessäolohetkeä puhumalla vakavia ja pilaamalla fiilistä. En myöskään haluaisi itse pilata juttua liialla kärsimättömyydellä, ja halusin kyllä katsoa tuleeko tästä mitään. Mutta mietin vain, että huijaanko itseäni? Pesunkestävä poikamies tuskin muuttuu miksikään ajan myötä, vai mikä on teidän kokemuksenne? Olen kuitenkin siinä iässä, että haluaisin jo löytää suhteen, jolla on tulevaisuutta. Entäs jos havahdun totuuteen vasta vuosien jälkeen? Tilanne on aika ahdistava.Lähden tapaamisiin innolla ja olen mieheen ihastunut, kiintynyt, mitä tahansa sanaa käyttäkään. Mutta sydämestä kouraisee hänen seurassaan, kun mietin hänen menettämistään.
Vastaukset 11
Vanhimmat
hiljaa hyvä tulee...
"hyvin hitaasti etenevästä suhteesta" "kohta kolme kuukautta tapaillut"
Minkä ikäisiä sitä oikeastaan siis ollaan? Kolmen kuukauden jälkeen on jo viettänyt niin usein öitä miehen asunnolla, että voi sanoa
"Tapaamme yleensä lauantai-alkuillasta, ja jään hänen luokseen yleensä sunnuntai-iltapäivään." ja haluaa määrittää tämän jo "hyvin hitaasti eteneväksi suhteeksi". Tottakai sänkyyn pitää mennä kymmenen minuutin kuluttua ensitapaamisesta, kihloihin viikon kuluttua, naimisiin kuun lopulla ja ensimmäinen lapsi syntyä seuraavan kuun alussa, että suhde on normaali.
"hän vetoaa elämänsä muihin kiireisiin, jotka ovat lähinnä urheilun katselu tv:stä ja kuntosalilla käynti." "En pyytäisi mahdottomia, vain sen, että tapaisimme esimerkiksi 2-3 kertaa viikossa. Lyhyetkin tapaamiset olisivat minulle tärkeitä."
Ikinä kukaan kuullut työstä tulevasta stressistä? Jota jotkut purkavat fyysisellä rasituksella ja tv:n katselulla, ollen jopa jonkun joukkueen intohimoisia faneja. Ja kun itse tietää, että työviikolla stressaantuneena olisi tapaamisissa silloin tällöin/joskus/usein/aina tiuskiva/huonotuulinen/hiljainen/keskittynyt vain työasioihin, kannattaisiko myöntyä tapaamisiin? Varsinkin ottaen huomioon naisten tavan tehdä itseään koskevia johtopäätöksiä asioista, jotka eivät mitenkään liity häneen. Voisiko mitenkään olla parasta antaa sen mitä pystyy, "lauantai-alkuillasta sunnuntai-iltapäivään"? Voisiko?
"Entisistä suhteistaan ja siitä miten ne päättyivät hän ei suostu puhumaan, mutta kertoo olleensa pitkää yksin ja tarvitsevansa "tottumisaikaa" suhde-elämään."
Ei "puhu", vaan nimenomaan "ei SUOSTU puhumaan". Jankutettuna, asioista, mitkä eivät tippaakaan naiselle kuulu? Mutta muuten suostuu puhumaan kyllä omasta tilanteestaan. Itsekäs paskiainen tämäkin mies...
"Hänellä on myös aika itsekkäitä tottumuksia, eikä hän osaa olla kovin ajattelevainen. Todennäköisesti hänellä ei kovin pitkiä suhteita ole ollutkaan, koska tavallaan parisuhteen säännöt ovat aika hakusessa."
Kyllä minulle on aika selvää, kenellä tässä on itsekkäitä tottumuksia, ja parisuhteen säännöt aika hakusessa (eli homma ei menekään niinkuin tämä nainen sanoo).
"Olemme useita kertoja päätyneet asiasta vakavaan keskusteluun ja jopa riitoihin. Tätä hän käyttää syynä myös sille, ettei juttu syvene hänen osaltaan. Tietysti riidat voivat siihen vaikuttaakin, myönnän sen."
Eli kolmen kuukauden tapailun (ei edes seurustelun) jälkeen on jo ollut väittelyitä ja riitoja. Ja on yllättävää, että miehen on vaikea alkaa syventämään suhdetta?
"Kuten sanottu, pidän miehestä kovasti.En epäröisi suhteen tulevaisuutta hetkeäkään, jos vain mies vain kykenisi johonkin tiiviimpään. Hän kyllä vakuuttaa haluavansa nähdä, mutta hänelle oma aika vain tuntuu olevan niin tärkeää, etten voi kuvitella olevani suhteessa, jos sama peli jatkuu esim. puolen vuoden päästäkin. Sen olemme tehneet selväksi, että tapailemme vain toisiamme, emme muita.
Mies sanoo minun olevan liian vaativainen. En itsekään haluaisi pakottaa miestä tapaamisiin, enkä siihen pystyisikään. Tilanne on aika lailla "My way or highway". Ja vähäisetkin tapaamiset ovat menneet liikaa asian puimiseen,enkä haluaisi viettää jokaista yhdessäolohetkeä puhumalla vakavia ja pilaamalla fiilistä. En myöskään haluaisi itse pilata juttua liialla kärsimättömyydellä, ja halusin kyllä katsoa tuleeko tästä mitään. Mutta mietin vain, että huijaanko itseäni? Pesunkestävä poikamies tuskin muuttuu miksikään ajan myötä, vai mikä on teidän kokemuksenne?"
Niin niin, nainen on kertomansa mukaan ihastunut, kiintynyt ja mies haluaa jatkaa, niin nainen miettii kolmen kuukauden tapailun jälkeen suhteesta lähtemistä, koska kaikki ei menekään prinsessan oman pään mukaan, ja tietenkin pelkästään miehessä on kaikki vika?
Homma ei siis etene sen kaavan, miten joku prinsessa on pienessä mielessään päättänyt asioiden etenevän. Tuleeko kenellekään muulle sanat 'itsekäs kontrollinarttu' mieleen?
Johan oli epäasiallinen kommentti..
pelkästään omasta näkökulmasta kirjoitettu teksti asiallisempaa vastausta? Kun alkuperäinen ei selvästikään ole tajunnut vieläkään, ettei elämä mene, miten hän sen päättää menevän.
eräät ovat käsittäneet viestini ja kysymykseni väärin. Tuskin kuitenkaan olen tuon perusteella "kontrollifriikkinarttu", kuten eräs teistä ilmaisi. Se on aika asiaton kommentti.
Toivoisin yhä asiallisia kommentteja. Eli onko jollain kokemusta vastaavanlaisesta tapailusta? Jotenkin täällä lukee vain tapauksista, jossa ollaan kuin paita ja peppu, ja yhdessä vähintäänkin viikonloput. Suhde on jo muutaman kuukauden päästä siinä pisteessä että vähintäänkin puhutaan seurustelusta, tavataan kumppanin kaverit ja vanhemmat. Mieheni taas ei ole heille edes kertonut minusta. Ja ulkona emme juurikaan liiku, vaan vietämme kaiken ajan neljän seinän sisällä. Onko todellakin niin, etteivät muut naiset tällaisessa tilanteessa tuntisi oloaan epävarmaksi ja miettisi mistä päin tuulee? Anteeksi, että olen pelkkä ihminen pelkoineni ja huolineni..
En stressaisi näin vähäisestä näkemisestä ja hitaasta etenemisestä (kuitenkin 3 kk takana, eikä vielä ole selvää missä ollaan), jos en pelkäisi, että vähäinen näkeminen on merkki kiinnostuksen puutteesta. Ja valitettavasti mies on itsekin sanonut, että on erakkoluonne, eikä ole pitempiä suhteita harrastanut.Ja believe me, tahdon kaikesta sydämestäni uskoa sananne, että olen itse vain kontrollifriikki vaativa narttu. Silloinhan ajatus miehen sitoutumiskyvyttömyydestä olisi vain oma typerä ajatukseni. Mitään en enempää toivoisi kuin että näin olisi.
Jos tämä nyt oli vain omasta näkökulmasta kirjoitettua, niin vastatkaapas miten voin kirjoittaa miehen näkökulmasta, kun emme suhteesta voi keskustella? Ja en suinkaan vaadi, että kaikki menisi minun mieleni mukaan. Jokainen tapaaminen sovitaan nimenomaan miehen menojen ja mieltymysten mukaan.Teemme aina sitä, mitä hänestä silloin huvittaa. Miten voi olla niin vaikeaa "uhrautua" esim. kerran leffaan tai ulos kaupungille? Näitä asioita olisin halunnut tehdä, mutta mies ei tahdo, eikä halua asiassa joustaa.
minä ymmärrän sinua koska itselläni juuri samanlaista.
suhteen perusteet ovat toisista tykkääminen, läheisyys, viihtyminen toisten seurassa, keskusteleminen, helliminen, seksi jnejne.
ollaan suht saman ikäisiä ja vähän kauemmin tapailtu. eka mies oli maailman huomaavaisin ja iski minut. en ollut niin varma omista tunteista tai oikeastaan ollenkaan, että haluanko koko miestä. sitten parin kuukauden aikana huomasin että tykkäänkin kovasti ja haluaisin viettää aikaa yhdessä ja olla lähellä ja aina olen ollut kova puhumaan asioista.
mies ei puhu yhtään. tai siis tiedät mitä tarkoitan. ei ole mikään tuppisuu mutta ASIOISTA ei puhu ja nykyään jopa kieltää minuakin puhumasta. on jankuttamista. tässä jo menee täydellisesti pieleen. ei päästä henkisesti lähelle. aina aiemmin miesten kanssa ollut ihania keskusteluja ja olematta yhtään akkamaisia exätkin ovat halunneet puhua suhteesta jne. en ole mikään prinsessa enkä kaipaa mitään siirappia mutta joskus miehen ajatuksista ja tunteista ja tulevaisuuden haaveista olisi mukava kuulla. ei puhu tai sitten niitä ajatuksia/tunteita/tulevaisuudensuunnitelmia ei ole.
seksiä ei ole ikinä ollut kenekään kanssa noin vähän. se on 40/60 onko testosteronivajaus vai pilannutko itsensä pornolla, tästä en jaksaa enää keskustella edes täällä.
seksin perään yhdyntämielessä en ole ikinä ollut itse kauhea kun en oikein edes saa yhdynnässä itse mutta ei ole kiva tuntea itseä vastenmieliseksi. samalla jää läheisyyskin pois. seksitöntä läheisyyttäkään ei oikein ole. mieluummin istuu omalla sohvallansa kuin minun viekussa. suudella ei.
minä olen viimeisenä miehen asiajärjestyksissä. tämä näkyy koko ajan hänen ajankäytössä.
olen sen ikäinen että kovasti olisin halunnut jo tästä löytää sellaisen miehen, miltä pari-kolme kuukautta esitti. nyt pelkään että hukkaan taas väärän miehen kanssa aikaa ja sen takia kuolen yksin lapsettomana.
pahaa tekee ja kyynel tulee monesti silmään kun katsoo normaaleja tuoreita pareja. paijataan toisia ja halutaan viettää paljon aikaa yhdessä. ja tehdään kaikkensa jotta yhteinen tulevaisuus olisi käytännössä mahdollista. munasarjat vetelee viimeisiään.
minäkin esittelin ystävilleni ja sukulaisilleni muutaman kuukauden tapailun jälkeen. kun asiasta ehkä kymmenen kertaa snaoin niin tapasin sukulaiset kun oltiin tunnettu yli puoli vuotta.
olen sanonut miehelle ainakin kolme kertaa (kun olen ihmetellyt miksi on minun kanssa kun ei minusta välitä) etten halua olla mikään ajankulu siihen asti kunnes löytää haluamansa naisen. aina vain kieltää että olisin täytesuhde. oikeasti en tiedä yhtään mitä hänen päässä liikkuu ja miksi on niin tunteeton ja miksi siitä huolimatta minun kanssa hengailee, ei siis ainakaan seksin takia. jos sitten ystävyyssuhde, meillä on joskus ihan kivaa aikaa yhdessä ehkä jopa hänenkin mielestä.
onhan se totta, että jokainen suhde on omanlaisensa. Joskus varmasti hidas eteneminen on hyvä ja sopii molemmille osapuolille. Mutta olen kyllä sitä mieltä, että itse tiedät kyllä jos jotakin on vinossa. Usein niitä asioita mitä tavallaan "tietää" ei vain ehkä ihastuksissaan halua nähdä. Ja sitten vielä jos toinen sanoo ja todistelee että kaikki on hyvin. Itse tuhlasin puoli vuotta suhteeseen jonka kulun toinen oli jo "suunnitellut" mielessään alkumetreillä, mutta unohtanut mainita siitä minulle. Eihän se mitään, jos rehellisesti sovitaan että suhde ei etene mihinkään, vaan pysytään kaveritasolla. Sen olisin hyväksynyt, jos näin olisi puhuttu. Mutta mies vain hymisteli eikä rehellisesti paljastanut ajatuksiaan, vaikka tilaisuuksia olisi ollut useampaan kertaankin. Ehkä hän ei itsekään tiennyt mitä haluaisi, tai en tiedä. Jokatapauksessa molemminpuolinen rehellisyys ja avoimuus jo alkumetreiltä lähtien kuuluu toisiaan kunnioittavien ja aikuisten ihmisten suhteeseen. Oli sitten kaveri- tai rakkaussuhde.
Jotenkin sinkkuilulta tuo enemmänkin vaikuttaa. Sä olet se hänen fuckbuddy siinä sivussa viikonloppuisin. Tuskin teidän suhteesta mitään tulisi noilla vaatimuksilla ja sillä että miehelle tärkeämpää on muuta asiat.
Hei. Minulla on samanlainen tapaus tällä kertaa ensinmäistä kertaa elämässä. Hän ei ole koko alkutapailun aikana antanut seksiä, haluaa odottaa niin kauvan kun hän on omasta mielestä oppinut tuntemaan minut ja haluaa olla varma et tää juttu toimii jne. Olen ollut kärsimätön asian suhteen ja hän kumminkin tykkää kiusata minua jne. Tulemme kuulemma erinomaisesti juttuu ja hän ei ole eron jälkeen koskaa vienyt vierasta naista kotiaan, mie olin ensimmäinen joka sinne pääsi. Hän ei ole kuulemma antanut kellekkään niin paljon itsestään irti kuin nyt on mennyt tekemään. Odotus toivottavasti palkitaa ajan kanssa kuhan vain jaksaa hyvää odottaa hitaasti ja varmasti
Mies ei suostu seksiin, vaikka haluaisit sitä? Hän ei halua, että teille tulisi pelkkä seksisuhde. Hän kyllä kuulostaa kunnon mieheltä, koska haluaa oppia tuntemaan sinut paremmin. Kuten itsekin toteat, hyvää kannattaa odottaa :-)
on jotain ongelmia seksuaalisuuden alueella..Joskus jos miehellä on hyvin pieni hän välttää seksiä viimeiseen asti.