Mitä tää meinaa??

Olen tapaillut yhtä miestä, hän on kertonut olevansa ihastunut minuun ja itsekin olen myöntänyt hänelle saman. Hän soittelee välillä minulle ja sanoo haluavansa nähdä, välillä taas itse soitan hänelle. En kuitenkaan oikein ota selvää mitä mies minusta haluaa... välillä hän käyttäytyy kuin olisimme vain kavereita... Mutta varsinkin silloin kun jotain alkoholia ollaan nautittu niin silloin kyllä on rohkeempi ja uskaltaa koskettaakin enemmän. Mies on luonteeltaan vähän ujo ja niin olen kyllä itsekin. Mutta..kysymys liittyy lähinnä siihen, kun ollaan nyt vietetty muutamia öitä kahdestaan samassa sängyssä..ollaan halailtu ja suudeltu mutta seksi ei ole missään vaiheessa tullut kuvioihin mukaan... Mies ei ole tehnyt mitään sen suuntaista, ei ole edes yrittänyt..en itsekään ole viitsinyt.. Ei se mua haittaa ettei olla mitään sellaista tehty, mutta mietin vaan että miksi mies ei ole edes yrittänyt.. ;) kuullostaa hassulta mutta yleensä miehet kyllä sitä yrittää varsinkin jos ollaan vähän huppelissa ja nukutaan saman peiton alla ihan lähekkäin.. Silti mies sanoo pitävänsä minusta ja haluaa nähdä minua.. Mitä hän siis oikeasti haluaa?:) kertokaapa ihmiset mitä ajatuksia teissä herätti.. ?
8858
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

JA MIES EMPII...........

Äänestä

On et hän aristelee asiaa syystä tai toisesta.

Mieli tekisi mut ei uskalla koska pelkää sinun reaktioita asian suhteen. Hän ei ilmiselvästi halua mokata hommaa mitenkään. Taitaa pitää sinusta sen verran paljon :)

suosittelen jos hänestä pidät ni jossain oikeassa kohtaa ota asia puheeksi, ihan sillai niin kun vahingossa. Muuten voi olla et saatte aikas pitkäänkin makoilla vaan vierekkäin :)

Äänestä

joka loukkaantuu verisesti, kun "kaikki komeet miehet ei haluukaan nussia multa aivoja pellolle, vaikka olenkin niin seksikäs ja vastustamaton kaunotar!!!"

Minun lienee turha kertoa syytä, miksi olen sinkku.

Äänestä

Selkeästikin pelkää tehdä aloitetta, ellei sinulta tule selkeätä positiivista signaalia siihen että homma olisi aivan ok. Pelailee varman päälle kun ei tiedä, tulisiko torjutuksi.

Äänestä

teil on kun vaan makoilette ja tuhlaatte?

Äänestä

Teen ihan samoin, jos olen tosissaan ihastunut ja kiinnostunut naisesta. Sitä vaan haluaa tutustua paremmin ennen seksiä. Kuitenkin sain pakit juuri ihanalta naiselta, ilmeisesti juuri siksi ettei harrastettu seksiä parien ensimmäisten treffien aikana... Kaikkea ei voi ymmärtää. Itse luulin että nainen arvostaa sitä että ei heti olla sänkyyn menossa, mutta nyt en ole enää niin varma asiasta...

Äänestä
  • epänormaalia tutustua ennen seksiä. Naiset ajattelevat helposti, että mies joka ei ole heti seksin perään, on pienipilinen tai muuten vain estoinen seksuaalisesti. Se pelottaa naisen pois.

    Äänestä

Hohhoijaa. Yleensä naiset valittaa että miehet haluu vaan seksiä ja kun sitten löytyy mies joka vaan halii ja pitää hyvänä niin sitten siinä onkin jokin vialla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pieni-ihminenn.. kirjoitti:

Olen tapaillut yhtä miestä, hän on kertonut olevansa ihastunut minuun ja itsekin olen myöntänyt hänelle saman. Hän soittelee välillä minulle ja sanoo haluavansa nähdä, välillä taas itse soitan hänelle. En kuitenkaan oikein ota selvää mitä mies minusta haluaa... välillä hän käyttäytyy kuin olisimme vain kavereita... Mutta varsinkin silloin kun jotain alkoholia ollaan nautittu niin silloin kyllä on rohkeempi ja uskaltaa koskettaakin enemmän. Mies on luonteeltaan vähän ujo ja niin olen kyllä itsekin. Mutta..kysymys liittyy lähinnä siihen, kun ollaan nyt vietetty muutamia öitä kahdestaan samassa sängyssä..ollaan halailtu ja suudeltu mutta seksi ei ole missään vaiheessa tullut kuvioihin mukaan... Mies ei ole tehnyt mitään sen suuntaista, ei ole edes yrittänyt..en itsekään ole viitsinyt.. Ei se mua haittaa ettei olla mitään sellaista tehty, mutta mietin vaan että miksi mies ei ole edes yrittänyt.. ;) kuullostaa hassulta mutta yleensä miehet kyllä sitä yrittää varsinkin jos ollaan vähän huppelissa ja nukutaan saman peiton alla ihan lähekkäin.. Silti mies sanoo pitävänsä minusta ja haluaa nähdä minua.. Mitä hän siis oikeasti haluaa?:) kertokaapa ihmiset mitä ajatuksia teissä herätti.. ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu