Millainen on hyvä kumppani?

Seurustelin 1.5v nuoren miehen kanssa. Miehelle kuitenkin työ oli numero 1 ja se pilasi suhteemme. Olin masentunut, kun mies oli jatkuvasti pois kotoa. Kysyin sitten, että kumman valitsisit: minut vai työn. Mies valitsi työn ja erosimme. Ero oli molemmille kova paikka.

Nyt, kohta 9kk erosta, mies haluaa minut takaisin. On nyt huomannut, että minä olen tärkeämpi kuin työ. Lisäksi mies vaihtaa kohta uuteen työpaikkaan, jossa on säännölliset työajat eikä tarvitse reissata ympäri Suomea. Työpaikan vaihdokseen vaikutti myös se, että hän yrittää saada minua takaisin, on yrittänyt saada jo loppukeväästä asti. Puhuu koko ajan, että "nyt nähdään sitten joka päivä" jne.

Minua vain epäilyttää, että pitäisikö yrittää uudestaan vai ei. Toisaalta hän on hyvä mies: ei pettäisi ikinä, ei polta eikä juo, ei ole väkivaltainen, on minulle kiltti monessa asiassa, käy töissä, pitää lapsista ja eläimistä kuten minäkin, ei ole mustasukkainen ja antaa minun mennä miten tahdon, välittää minusta aidosti, ei puhu minusta paskaa tai kehuskele minun selkäni takana. Ja meillä on kivaa yhdessä ja pystymme puhumaan ihan mistä asiasta tahansa täysin avoimesti.

Toisaalta taas epäilyttää hänessä seuraavat asiat: välillä kaverit menevät minun edelleni (jos meillä on esim. yhteistä loma-aikaa tulossa niin mies saattaakin lähteä kaverinsa kanssa johonkin ja ilmoittaa kylmästi, että "sun tarvii nyt vain hyväksyä tämä", enkä tarkoita todellakaan ettei saisi olla kavereita mutta ajankohtaa voisi välillä vähän pohtia), seksi ei ole mitään maailman loistavinta mutta ihan tyydyttävää kuitenkin (eli miltei aina samanlaista), saa aikaiseksi vain sellaisia asioita mitkä häntä kiinnostavat (lähinnä omia asioitaan), haluaa kyllä esim. lähteä risteilylle tai vastaavaa mutta ei saa aikaiseksi varata matkaa tai ottaa selvää asioista vaan minä saan tehdä kaiken. Itse olen sellainen, että hoidan heti asian kuin asian, niin ärsyttää sellainen saamattomuus.

Mietinkin, että missä "menee se raja"? Täydellistä ihmistähän ei ole olemassa, sen me kaikki tiedämme. Mutta riittääkö se, että perusasiat ovat kunnossa ja on samat tulevaisuudenhaaveet ja sitä rataa? Itse haluaisin esim. matkustella ja kokeilla välillä jotain pieniä uusia juttuja, mies ei tahdo ja on todella ennakkoluuloinen kaikkea uutta kohtaan. Rupeaakohan esimerkiksi tämä asia rasittamaan jompaa kumpaa meistä joskus? Voinhan minä tietysti kokeilla joitain uusia asioita itseksenikin, mutta olisi mukava kokeilla myös yhdessä jotain.

Tietysti normaali ja turvallinen perusarki on minulle tärkeää ja se olisikin tämän miehen kanssa turvattu.

Toisaalta muut, vanhemmat ihmiset sanovat, että "sä olet niin nuori että ehdit tavata vielä vaikka mitä miehiä" ja toisaalta sanovat taas, että "kannattaa ottaa sellainen mies jonka kanssa on yksinkertaisesti kivaa". Tässähän olisi sellainen mies, jonka kanssa on suurimmaksi osaksi kivaa. Ei kenenkään kanssa ole täydellistä, mutta tämä on suht koht lähellä sitä. Ja pystyyhän ihminen jollain lailla muuttumaan jossain asioissa, vai..?

Otsikko kertoo jotain siitä, mitä pohdin. Täydellistä kumppania kun ei edelleenkään ole, niin millainen olisi hyvä kumppani, jonka kanssa voisi olla hyvässä, tyydyttävässä ja turvallisessa parisuhteessa?

Ajatuksia, omia kokemuksia... niitä kaipaisin teiltä. Kiitos jo etukäteen :)