onko pakko

olla oman äidin kanssa yhteydessä?

Miksi luulen että minun pitää vaan kestää vaikka hän vähättelee vaikka kuinka passaan.
3826
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

jos ei halua. Itse olen äidilleni joutunut sanomaan, että oman mielenterveyteni hoitamiseksi en aio vastata hänen puheluihinsa. Äiti suuttui ensin, sittemmin olemme kirjoitelleet kirjeitä. Ehkä jonain päivänä voimme vaikka puhua, mutta sen aika ei ole vielä.

Äänestä

pitää yhteyttä ihmiseen, joka syyllistyy jatkuvasti henkiseen väkivaltaan? Itsekin hermostuin viime vuonna siihen, kun perheeni kiusasi minua jatkuvasti ja laitoin välit jäihin hetkeksi. Yritin ensin hoitaa asian puhumalla, mutta kun ei auttanut oli pakko siirtyä kovempiin toimenpiteisiin. Nyt on välit taas kunnossa ja voidaan keskustella normaalisti :)

Äänestä

Sinulla ei todellakaan ole mitaan velvollisuutta olla aitisi kanssa tekemisissa.

Sinun velvollisuutesi on katsoa etta hanella on katto paan paalla ( hoitokotiin ellei pysty juolehtimaan itsestaan) ja ruokaa riittavasti (vaikka yhteiskunnan tuelle ellei hanella ole omia varoja) ja terveyteen liittyva hoito.

Mita tulee aitisi"ystavyyden "yllapitoon: unohda se. Hanella on ollut liian monta tilaisuutta olla ystavallinen , innostava, lammin ja eteenpain meneva. Kuinka monta kertaa sinua taytyy takoa nuijalla paahan ennenkuin hanen viestinsa menee perille?
Sina olet aikuinen ihminen joka ei tarvitse negatiivisuutta ja mielipahaa ymparilleen. Sinulla on Luojan antamat aivot, kayta niita valitessasi ihmiset kenen kanssa kommunikoit. Poista huonot ja lisaa hyvat.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


nääntynyt kirjoitti:

olla oman äidin kanssa yhteydessä?

Miksi luulen että minun pitää vaan kestää vaikka hän vähättelee vaikka kuinka passaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu