Ongelmani on siis se, että minun ja mieheni äidinkieli on eri. Minulla suomi, miehellä englanti. Suhteen alussa rakastuneena ajattelin, että kyllä se kielitaito ja kommunikointi siitä ajan myötä paranee...mitä on tietysti tapahtunutkin, mutta ei tarpeeksi. Keskenään pystymme kyllä puhumaan asioista kuin asioista...välillä ongelmia sanojen kanssa, mutta mieheni kaverien ym. tuttujen kanssa tulee nämä varsinaiset ongelmat, koska en ymmärrä heidän "murteitaan", "slangipuhettaan" ja korostuksia. Tästä syystä menen aina ihan lukkoon heidän seurassaan ja toivon, että kukaan ei puhu minulle mitään. Tämän vuoksi seuraelämäni on ihan miinuksella ja emme voi tavata yhdessä muiden kulttuurien ihmisiä, koska häpeä on niin suuri. Tottakai moni näistä henkilöistä varmasti ajattelee, että miksi ihmeessä olemme mieheni kanssa yhdessä kun englannin kielen taitoni ei ole sen parempi. Lähiaikoina olisi ollut tiedossa jonkinlaiset partyt, mutta uskallusta ei löydy tarpeeksi lähteä sinne. Nämä maahanmuuttajat ym. saavat minusta erittäin epäsosiaalisen kuvan.
Toinen häpeä minulle on, jos meidän pitää mennä yhdessä esim. pankkiin, kelaan ym. toimistoon, jossa minulla ei ole hajuakaan kyseisen alan sanastosta ja termistöstä englannnin kielellä. Yritä siinä nyt sitten selittää mongerrellen englanniksi asioita. Virkailija katsoo kieroon, että minkälainen pari tämäkin oikein on ja miten ihmeessä he oikein tulevat tulevaisuudessa toimeen keskenään.
Tiedän, tiedän!! Minulla on heikko itsetunto. Tiedän, että minun ei pitäisi ajatella pas**n vertaa mitä muut meistä ajattelee, mutta ei ole niin helppoa ei! Varsinkin jos pitäisi saada tärkeitä virallisia asioita hoidettua, joissa ei ole varaa tehdä mokia.
Joskus kyllä itseänikin pelottaa tulevaisuus, että pärjäämmekö sittenkään, esim. lapsien kasvatus asiat mietityttää. Tiedän, että nyt jotkut fiksut vastaa, että mitä helv**in järkeä olla tälläisessä suhteessa, mutta rakkaus se saa jatkamaan. Ja kuten aikaisemmin mainitsin, niin keskinäinen kommunikointimme on suht. hyvä, olemmehan jo oppinut toisemme tuntemaan tähän päivään mennessä. Kunpa voisimme vaan olla yhdessä ja kommunikoida niin kuin haluamme, mutta kun yhteiskunta ei toimi ihan niin helposti.
Onko kohtalotovereita, joilla samanlaisia ongelmia?
Toinen häpeä minulle on, jos meidän pitää mennä yhdessä esim. pankkiin, kelaan ym. toimistoon, jossa minulla ei ole hajuakaan kyseisen alan sanastosta ja termistöstä englannnin kielellä. Yritä siinä nyt sitten selittää mongerrellen englanniksi asioita. Virkailija katsoo kieroon, että minkälainen pari tämäkin oikein on ja miten ihmeessä he oikein tulevat tulevaisuudessa toimeen keskenään.
Tiedän, tiedän!! Minulla on heikko itsetunto. Tiedän, että minun ei pitäisi ajatella pas**n vertaa mitä muut meistä ajattelee, mutta ei ole niin helppoa ei! Varsinkin jos pitäisi saada tärkeitä virallisia asioita hoidettua, joissa ei ole varaa tehdä mokia.
Joskus kyllä itseänikin pelottaa tulevaisuus, että pärjäämmekö sittenkään, esim. lapsien kasvatus asiat mietityttää. Tiedän, että nyt jotkut fiksut vastaa, että mitä helv**in järkeä olla tälläisessä suhteessa, mutta rakkaus se saa jatkamaan. Ja kuten aikaisemmin mainitsin, niin keskinäinen kommunikointimme on suht. hyvä, olemmehan jo oppinut toisemme tuntemaan tähän päivään mennessä. Kunpa voisimme vaan olla yhdessä ja kommunikoida niin kuin haluamme, mutta kun yhteiskunta ei toimi ihan niin helposti.
Onko kohtalotovereita, joilla samanlaisia ongelmia?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Jotenkin tuntuu mielen kiintoiselta, että sinulla voi olla tuollainen ongelma kun miehesi äidinkieli on kuitenkin laajalle levinnyt ja sitä kerrataan koulussa niin että tyhmemmällekin se jää aju koppaan jyskyttämään vaikka ei ihan lauseita osaisi muodostaakkaan (kuten vaikka minä). Asutteko nyt siis Suomessa vai Englannissa? Miksi sinun täytyy selittää englanniksi Kelan tai pankin termejä?
Sori, että kirjoitan töksösti mutta mies yrittää nukkua tuossa ja minun pitää lopettaa pian, mies on jo hermona naputtamisesta... ja yritän nyt kasailla sitä mitä halusin sinulle kertoa....
Kaikilla moku-suhteessa elävillähän tulee ongelmia
kielen kanssa. kumppanin kaverieden ollessa paikalla tilanne on vielä inhottavampi. Meillä ei ole oikeastaan mitään ongelmia kielen kanssa mies puhuu varsin sujuvaa suomea (3 vuotta ollut Suomessa) samoin kuin hänen kaverinsakin (ei nyt kaikki mutta ne vanhemmat konkarit). Jos mies pölisee kavereidensa kanssa bengaliksi niin kyllä joku niistä minulle kertoo yleensä mistä puhutaan... jos asia liittyy minuun tai se on muuten hyvä mainita minullekin. Ei sitä kaikkea paskan jauhantaa itsekkään viitsi kääntää miehelle ja yleensä se ymmärtääkin kaiken, että kun paskaa aletaan kavereiden kanssa jauhamaan on parempi puhua miehestä kauempana;D
Joskus aiemmin oli huvittavaa kun pojat luulivat, että bengalin kielen voi oppia hetkessä (kun kehuin opiskelevani sitä itsenäisesti ja kirjoittelin äijien nimiä sanelusta sanskriitillä)
parin tervehdysfraasin jälkeen alkoivat sitten pölistä minulle bengalia ja minähän toki ymmärsin kaiken;D Sitten mies selitti niille, että en oikeasti osaa muuta kuin hei ja päivää... hieman nolotti (nykyään ymmärrän kyllä paljon bengalia mutta en osaa tehdä järkeviä lauseita joten se siitä luontevasta kommunikaatiosta).
Sellaiset jutut, missä ei saa mokata kielen kanssa kirjoitan itse ja kysyn korkeintaan mieheltä, jos hoidan hänen papereitaan... Miehellä on kuitenkin selvempi käsiala kuin itselläni mutta kirjaimia tuppaa jämän välistä ja vokaalit vaihtuvat ihan tuisekse sanojen sisällä ja sanojen taivutukset menevät ihan päin perseessä;D
Jos jotain pitää sitten laittaa vaikka englannilla niin hän hoitaa muun kirjoituksen ja minä vain tarkistan että sanat on oikein kirjoitettu. Alussa kun laitoimme tekstiviestejä englanniksi huomasin että hän kirjoittaa sanat niinkuin ne lausutaan ja sehän ei englannissa päde. Osittain tämä on peräisin benglalin kielestä... nyt pitää lopettaa ettei ukko herää kun just nukahti...
Niin, tulkista on apua kelalla, pankissa ym... ei tarvitse hävetä. Mä käytän aika usein tulkkia jos käyn tärkeillä asioilla. Helpottaa paljon.
myös ongelma kielen kanssa, miehen oma kieli kurdi, minun suomi ja puhumme kurdi/turkki/englanti/suomi, kaikkea sekaisin. välillä todella turhauttavaa kun pitäisi puhua tärkeistä asioista eikä aina mene perille mitä toinen haluaa sanoa. koko ajan mielessä että ajan kanssa paremmin mutta mitä jos ei. miten meidän tulevaisuus.. hölmöä epäröidä kun kuitenkin rakkaus on tähän asti voittanut. riidellään myös neljällä kielellä mutta silti pelko että mitä jos tulee se päivä ettei ne neljä kieltä enää riitä. kun kuitenkin niin hyvä olla juuri tämän ihmisen kanssa ettei tahtoisi kaiken kaatuvan pelkkään kieleen.. ja kun tämä kaikki vielä minun mielessä. tällä hetkellä ei riitoja vaan kaikki hyvin. ..
sinulla on vaikeuksia niinkin yleisen kielen kanssa kuin englanti, varsinkin kun varmaan olet sitä osannut jo ennen miesystäväsi tapaamista... Tämä oli siis ensiajatukseni, mutta sitten kun pohdin asiaa tarkemmin, niin onhan minulla itselläni sama juttu - ruotsin kanssa! Olen opiskellut sitä pienestä koulutytöstä saakka ja kirjoittanut M:m paperit ruotsista lukiossa, mutta silti olen ihan lukossa työtilanteissa kun täytyy puhua vähänkin enemmän ruotsia, erityisesti jos vastakeskustelijana on joku joka puhuu ruotsia murteella (asumme täällä pohjanmaalla ruotsinkielisellä rannikolla, joten ruotsi on minulle arkipäivää). Erityisesti kai tunnen kielen puhumisen vaikeaksi, koska asuinpaikallani oletetaan kaikkien puhuvan molempia kotimaisia kuin vettä vain! Ja sama varmasti sinulla - englanti on niin yleismaallinen kieli, että sinulta odotetaan sen sujuvaa osaamista ja jos kaikki ei sujukaan kuten odotetaan, tuntee epäonnistuvansa. :o/
Omassa parisuhteessani kielitaito tai sen puute ei merkitse ongelmia, koska albanian kielitaitoa ei kukaan odota minulta! Päinvastoin, tuttavat ja sukulaiset ovat onnensa kukkuloilla, jos osaan sanankin sanoa albaniaksi, mutta eivät oleta minun osaavan paljoakaan... Mieheni taas oletetaan osaavan tai ainakin oppivan suomea, koska täällä asuu, eikä hänellä siinä ole ongelmia ollutkaan. Työelämä ja suomalaiset kaverit ovat opettaneet nopeasti, myös sitä slangin ja murteiden ymmärtämistä.
Meillä kotikieli on kolmen kielen sekoitus; minä puhun suomea lapsellemme ja mieheni vaihtelevasti albaniaa tai suomea. Yhdessä mieheni kanssa taas puhumme englantia, koska se on juurtunut "parisuhteemme kieleksi" niiltä ajoilta kun mieheni ei vielä suomea puhunut asuessamme ulkomailla. Englantia en ole koskaan kokenut vaikeaksi puhua, ehkä koska se on minulla hyvin vahva kieli ja olen puhunut sitä tarhaikäisestä saakka (kielikylpytarha). Samoin mieheni tavatessani pidin hyvin tärkeänä hänen hyvää englannin kielitaitoaan, koska en voisi kuvitella elämää miehen kanssa, jonka kanssa ei voisi keskustella kuin pintapuolisesti. Parisuhde on kuitenkin pitkältä toisen ymmärtämistä, keskustelua, ajatustenvaihtoa...
Mutta se meistä --- missä te asutte (englannissako?) ja miten kauan olette seurustelleet/olleet yhdessä? Nimittäin kuin kielitaitohan on sellainen asia, että sitä voi kehittää! Eikun alat lukemaan paljon englanninkielisiä kirjoja, vaikka sitten sanakirja ensin apunasi ja tee vaikka joku "pyhä päätös", että joka päivä opit 10 uutta sinulle vaikeaa sanaa. ;o) Kielitaito on kuitenkin sellainen asia, että se ei ole este, vain hidaste,, erityisesti kun sanot, ettei se vaikuta henkilökohtaiseen suhteeseenne, vain tilanteissa parisuhteen ulkopuolella.
Olethan myös kertonut miehellesi epävurmuuksistasi? Hän kun on se lähin henkilö, joka voi auttaa sinua pääsemään epävarmuuksistasi, luottamaan siihen että ystävänne eivät ajattele sinusta pahaa ja kehittämään sitä kielitaitoasi..
Minulla ja ex puolisollani oli myös eri kielet. Minulla suomi ja hänellä englanti. Asuin hänen kotimaassaan englannissa ja jouduin siis puhumaan koko ajan englantia. Vaikka kielitaitoni kohentui koko ajan ja olikin hyvä (silloin jopa tuntui että pystyn puhumaan tunteista paremmin enkuksi) emme kuitenkaan aina ymmärtäneet toisiamme ja jopa yksi sana saattoi saada riidan aikaiseksi. Kun meillä kävi vieraita yritin parhaani ymmärtää kaiken, mutta joskus saatoin töksäyttää ihan asian vierestä ja sitten hävetti ja puolisoani ärsytti.
En ikinä (6 vuotta siellä) loppujen lopuksi pystynyt olemaan oma itseni kun puhuin enkkua. Enkä ikinä oppinut ymmärtämään kaikkea, tunsin oloni aina ulkopuoliseksi.Erosimme ja nyt minulla on suomalainen puoliso. On ihanaa ymmärtää kaikki ja puhua samaa kieltä samaa murretta.Kaikki tuntuu paljon helpommalta ja jopa tunteista puhuminen tuntuu syvemmältä..
Mutta kaikki riippuu myös ihmisestä ja siitä kuinka paljon tekee sen eteen että opettelee toisen kielen, ehkä itse luovutin helpolla,mutta kieli ei ehkä ollut se ainut ongelma.