Meillä tuli sitten välimatka esteeksi. Suhde kaatui siis siihen, vaikken itse ollutkkaan vielä valmis antamaan periksi... rakastimmehan toisiamme ja niin tehdään edelleenkin. Kornilta tuntuu ajatus, että kaksi ihmistä, jotka toisesta tykkäävät eivät voi olla yhdessä. Minulle olisi riittänyt nuo vähäisetkin tapaamiset..edes ne, vaikka ikävä olikin suuri ja toisen kaipaus viereen välillä mahdotonta. No tähän on tyytyminen. Yksin en voi jatkaa, kun toiselta loppui usko.. särkynein sydämmin eteenpäin..
Liian pitkä matka
...
31858
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Luin sinun kirjoitusta ja kaikki tunteeni erästä miestä kohtaan heräsivät taas voimakkaimpina henkiin. Minä ihastuin, rakastuin tähän mieheen jo puolitoista vuotta sitten. Hän kertoi ihastuneensa heti ja koki rakkauden tunteita. Meillä ei ollut välimatkaa kuin vähän päälle 100 km. Silti huomasin heti että häntä mietitytti välimatka ja tapaamiset, seurustelun jatkaminen. Molemmilla myös vuorotyö, hänellä lastensa tapaamiset, omat lapseni asuvat luonani eron jälkeen ja ovat isänsä luona säännöllisesti.
Minä olin valmis jatkamaan, yrittämään, enkä olisi millään antanut periksi. Ajattelin että jotenkin kaikki järjestyy ja onnistuu kunhan rakkautta riittää. Ehkä se ei miehen puolelta sitten rakkautta ollutkaan...
Minullekin olisi riittänyt vähäiset tapaamiset, ainahan voi tehdä muutoksia elämässään ajan kanssa. Minä olisin ollut valmis vaikka muuttamaan jossain vaiheessa, mikäli suhde olisi edennyt sellaiselle tasolle.
Olen ollut melko "sekaisin" eromme jälkeen. Jossain vaiheessa mies halusi tavata ja aloittaa alusta. Tapasimmekin, samat tunteet heti mukana, mutta taas kerran mies epäröi. Olemme tuon jälkeen pitäneet yhteyttä, joskus soiteltu, viestitellään ja meilataan, epäsäännöllisen säännöllisesti. Tunnen että rakastan häntä yhä.
Olen nyt kuitenkin tapaillut toista miestä. Meilläkin välimatkaa lähes 100km, tapaamme silloin kuin molemmille sopii. Viihdymme yhdessä, tämä on enemmän kahden aikuisen ihmisen ystävyyttä kuin rakkautta. Meille sopii tällainen tapailu, eikä tässä seksistä ole pelkästään kyse. Emme ole puhuneet sitoutumisesta, seurustelusta, mutta kai tämä jonkinlaista seurustelua on. Tämä mies saa minut unohtamaan tuon ensimmäisen. En tiedä mitä tästä kehittyy, olen kertonut tälle miehelle tunteistani ja tuosta toisesta. Hän sanoi että toisille on ylitsepääsemättömän vaikeaa erilaiset järjestelyt tapaamisien vuoksi. Ennemmin sitten luopuvat. Hänen mielestään sellaiset ihmiset ovat heikkoja, eivätkä olekkaan sen toisen arvoisia. Näinköhän....?!
Tuo tunne mitä sinäkin tunnet, se tulee kestämään kauan...mutta kyllä se ajan kanssa helpottaa, uskoisin. Oletko muuten minkäikäinen ? Entä, miten pitkästä välimatkasta oli kyse ?
Ihmissuhteet ovat vaikeita, aina. Jotenkin on niin väärin että rakkauden eteen pitää ponnistaa äärimmilleen, tosin mielellään niin tekeekin. Mutta ei riitä että vain toinen ponnistaa...uskoo...
Toivon sulle kaikkea hyvää. En tiedä miten itselleni käy, en halua ketään loukata, kaipaan toisen ihmisen läheisyyttä, rakkautta. Aika näyttää.
Jaksamista. :)
Suhteemme ei ollut kovinkaan pitkä aikainen, mutta suurta tunnetta ensi tapaamisesta alkaen. Vaikka alussa pelkäsinkin laittaa tunteitani täysillä peliin. Lopulta tämä mies sai vakuutteluillaan uskomaan meihin. Useammankin kerran sanoi, että usko meihin, meistä tulee jotain ja minähän uskoin, ihastuin ja rakastuin palavammin kuin aikoihin. Tapaamisemme olivat täynnä tuota suurta tunnetta ja enää ei käynyt mielessäkään etteikö tästä tulisi jotain. Suht usein näimmekin, vaikka välimatkaa oli yli 600 km. En tiedä sitten edettiinkö me liian nopeaa. Tuliko siksi tunne, että erossa oleminen oli liian vaikeaa.
No pommi putosi niskaani, kun aivan yllättäen mies ilmoitti, ettei jaksa enää. Itse aika lailla puulla päähän lyötynä. Toisaalta ymmärrän, mutta toisaalta eikö tuon suuren rakkauden eteen voisi tehdä niiiin paljon enemmän... vaikkakin tapaamisien järjestely olikin vaikeaa vähäisestä ajasta johtuen ja erossa olokin tuskaista.
Ajatuksia ja puhetta samalle paikkakunnalle muuttamisestakin oli, mutta ehkä sen olisi miehen mielestä pitänyt tapahtua saman tien.
Niin iältäni olen reilu kolmikymppinen ja onneksi minulla on lapset pitämässä kuitenkin elämässä kiinni.
Kiitos sinulle viestistäsi! ja voimia myös sinulle. Toivottavasti asiasi järjestyy ja josko se kaveruus kasvaisi teillä suuremmaksi tunteeksi. Toisaalta tuntuu, että niin voisi suhteella ollakkin suuremmat edellytyset kasvaa pikkuhiljaa, eikä että heti alussa roihahtaa suurin liekkeihin.
Kaikkea hyvää elämääsi!
Meillä oli välimatkaa n. 300 km. Kahden vuoden ajan elimme etäsuhteessa. Naimisiinkin mentiin vaikka ei ollut varmuutta milloin voimme muuttaa yhteen...
RAkkaus voitti! nyt meillä on oma, yhteinen koti!