koko levysetti

Tervehdys karaokevetäjät!

Toimin itse ravintoloitsijana ja olen käyttänyt erästä yritystä vetämään karaokeiltoja ravintolassani. Meillä meni sukset ristiin jokusen aika sitten erinäisistä syistä. Aluksi kaikki näytti hyvälle ja toimi, mutta se oli vain alkulumetta se... Hyvät karaokevetäjät ovat kiven alla, Teitä varmasti on paljonkin, mutta missä?

Oli miten oli, karaoke on ollut ja tulee olemaan monta tulevaa vuotta ravintolani viikonlopun vetonaula. Koska omistan itse karaokelaitteet olen harkinnut myös ostavani itse levytkin ja palkata vain ulkopuolisia vetäjiä. Uskoisin säästäväni siinä aika lailla rahaa pitkällä juoksulla kun ei tarvitse maksaa millekkään yritykselle laitteista ja levyistä sekä vetäjästä, vaan suoraan vetäjälle palkan. Sillä myös varmistan sen että vetäjät ovat tuttuja ja tiedän heidän olevan asiallisia. Kantakuppilassa liika vaihtuvuus ei myöskään ole hyvä asia.

Kysymys siis kuuluu että miten olisi fiksuin tapa haalia niitä levyjä. Uusi dvd levy maksaneepi sen 500 euroa pyöreesti. Jos meinaa sen 1000 kappaletta saada pakkiin niin siihen meneepi pitkä penni ja vähän päälle. Olen myös huomannut että kotikaraokelevyt eivät maksa juuri mitään. Mitä eroa siis on kotikaraokelevyllä ja ammattikäyttöön tarkoitetulla levyllä? Onko siinä niin iso ero kuin mitä hinta antaa ymmärtää? Voiko esim ostaa muutaman kotikaraokelevyn, sellaisia ulkolaisia joita ei kukaan kuitenkaan laula? Fakta on se että noin 10% kappaleista lauletaan, loput ovat kylkiäsinä tullutta tavaraa.

Kiitän jo etukäteen kaikkia asiallisista vastausksista ja ehkäpä joku päivä tavataan yhteistyön merkeissä :)
164321
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Ensiksi oikeasti hyviä juontajia on todella vähän!
Parhaat on yleensä varattu!
Yritä pestata joku niistä josta oikeasti pidettiin!
Rahalla saa ja hevosella pääsee!
Miksi ostaisit kotikäyttöön tarkoitettuja levyjä
joita et saa julkisesti soittaa ja joita ei kukaan
laula?Kannattaa varmaan ottaa joku kokenut juontaja
konsultoimaan "mitä laulajat laulavat".
Edessä on jatkuvaa painetta levystöjen vaihtuvuuden
suhteen eli haluatko itse ottaa vastuun siitä ja
maksaa myös vai etsitkö mieluummin alan ammattilaisen hoitamaan homman?
Tuleeko halvemmaksi? Hyvän juontajan palkka sivukuluineen,laite/ levystökulut,huoltokulut,
biisilistojen laadinta,varauslipukkeiden laadinta
sekä tapahtumien mainonta.
Tekninen asiantuntija apu vika tilanteissa sekä
laittteiston huolellisessa käytössä ym.
Työtä tulee riittämään joko itsellesi tai palkatuille juontajille.
Mitä useampi samalla kattilalla"laitteilla" hämmentää sitä sekavampi soppa ja petraamista löytyy.
Onnea tulevalle valinnallesi olipahan se
vaihto-ehto mikä tahansa!
Tsemppiä!

Äänestä

1. Koti karaokelevyllä ja ammattilevyllä ei yleensä ole laatu eroja. Samat biisit samat miksaukset ja masteroinnit. Ero on siinä ettei kotikaraokelevyjä saa soittaa ravintolassa julkisesti. se voi tulla yllättävän kalliiksi.

2. Kun ostat levyjä kerralla enemmän niin sitä halvemmaksi niiden hommaaminen tulee. kaikkea ei kuitenkaan kannata laittaa yhden levymerkin varaan.

3. 1000 biisiä ei välttämättä riitä pitkällä juoksulla. joudut hommaamaan levyjä vähitellen lisää ja yksittäin kun niitä ostat niin alennuksia ei hirveästi ole luvassa. Karaoke firmat jossa on useita settejä voivat ostaa levyjä nipuissa ja saavat tällä tavalla pienen säästön.

4. Ulkomaisissa levyissä ei ole erikseen koti ja ammatti nimikkeitä. Poikkeuksia voi toki olla mutta nämä ovat sitten yksittäis tapauksia.


Settilista:
Finnkaraoke: n.15 levyä
Finlanders: 1
Hevikaraoke: IVK1,IVK3
Laulava Koira: LK1,LK6
Magnum: 4,5,6
Melplay: M1,M2,M9,M10,M12,
Power: P1,P3,P4,P5,P6,P9,P13

Tossa saattaa olla pikkuisen vajaa 1000 kotimaista mutta normaali kulmakuppilaan mukava aloitus pakki. Melpparilla on sitten sellaisia levyjä jotain en ostaisi milloinkaan (11,17,23,26,28), Ne sisältävät kyllä kovasti laulettuja biisejä mutta ongelmaksi koituu todella erikoiset versiot ja huono miksattavuus. asiakkaat ovat hyppineet silmille näidän versioiden takia kun avot tottuneet erilaiseen. itsekin taisin tuossa koettaa eräs ilta laulaa kielletyt tunteet vai oliko se kielletyt leikit niin kyllä meni puihin. ja suurin osa noista kappaleista on kuitenkin finnkkari ja power satsissa. laitoin listaan muutaman levyn joista löytyy laulettavaa myös nuoremmalle sakille.

Ulkomaalaisissa levyissä luottaisin lähes puhtaasti CDG levyihin. Legends ja Soundchoise sarjoilla saa jo paljon kivaa englannin kielistä laulettavaa listalle. Legendsin koko sarjan hommaaminen ei välttämättä vie vielä vararikkoon mutta sound choise onkin jo todella laaja levysarja. näistä saa mukavan sekoituksen ja suurin osa taustoista soi mukavasti, päin vastoin kuin monet dvd sarjat.

Legends: Bassline sarja kokonaan (36 levyä á 20€) jolla pääsee mukavasti alkuun.
sitten kannattaa myös ostaa sellaisia levyjä joissa on kokoelma määrätyltä artistilta: Elvis, Abba, Beatles, Frank Sinatra, Eagles, Madonna..

Jos käy nuoria lauluinnokkaita tyttöjä niin (ja miksi ei poikiakin) niin sunfly chart sarja on aivan ehdoton osto pakko ja samaan syssyyn kannattaa etsiä muutama muukin sunfly DVD.

Öhh.. hyvää juontajaako haet? No sitten meistä ei tule kumppaneita =) Harmi..

Tossa oli nyt jotain kivaa jolla pääsee alkuun josta löytyy vähän jokaiselle jotain. ehkä kuitenkin tämä on enemmän kulmakuppilasetti kuin karaokebaari setti =)

Äänestä
  • mutta kysynpä nyt kuitenkin, ihan vain mielenkiinnosta.
    Eli kun puhutte 1000:sta kotimaisesta biisistä, tarkoitatteko 25 levyä (jos levyillä 40 kappaletta/levy) vai tarkoitatteko 1000:tta eri biisiä? Jos puhutaan 1000:sta eri biisistä, tarvii levyjä olla varmaan karkeesti puolet enemmän? Näin kotilevyistä rätnäillen, en tiedä onko pro-levyissä sitten vähemmän päällekkäisyyksiä. Varmaan riippuu tietysti siitäkin, kenen levyjä käyttää?

    Äänestä

  • jos levyt on monipuoliset. Jos on kaikki julkaistut kotimaiset pakissa niin kai kertoo firman huonosta hoidosta tai sitten verkkoja on niin paljon että painoa tarvitaan. Vaihtelu kai on se tärkein jutska.

    Äänestä

  • tyhmä kysymys kirjoitti:

    mutta kysynpä nyt kuitenkin, ihan vain mielenkiinnosta.
    Eli kun puhutte 1000:sta kotimaisesta biisistä, tarkoitatteko 25 levyä (jos levyillä 40 kappaletta/levy) vai tarkoitatteko 1000:tta eri biisiä? Jos puhutaan 1000:sta eri biisistä, tarvii levyjä olla varmaan karkeesti puolet enemmän? Näin kotilevyistä rätnäillen, en tiedä onko pro-levyissä sitten vähemmän päällekkäisyyksiä. Varmaan riippuu tietysti siitäkin, kenen levyjä käyttää?

    Laskin juuri kuinka monta biisiä tuossa setissä on. Vastaukseksi sain 984 Biisiä ja Levyjä setissä on 35kpl. Ja tässä puhun vain kotimaisista levyistä.

    Levyillä kappaleiden määrät hieman vaihtelee.
    Finnkaraoke 1-25: 30 biisiä
    Finnkaraoke 48-53: 20 biisiä
    Finlanders 1: 20 biisiä
    Hevikaraoke 1-4: 17 biisiä ( bonus raita)
    Laulava Koira 1-7: 30 biisiä
    Magnum 1-7: 20 biisiä
    Melplay 1-40: vähintään 30 biisiä.
    Power 1-19: 30 biisiä

    - Joillakin
    melplayn levyillä on jopa 50-60 biisiä. Esim olavi virta spesial ja Melcombo.
    -Finnkaraoken DVD sarjassa ei ole olemassa levyjä 31-47.

    "Finnkaraoke: n.15 levyä"
    Tuo tokaisu taisi olla hieman epäselvä. Tarkoitan, että annetaan setille pohja viidellätoista finkkarin levyllä väliltä 1-25. niissä ei ole kovin montaa varmavalinta levyä koska kaikki "hitit" ovat ripoteltu sille-sun-tälle levylle.
    Jotain kuitenkin on 1-6,8,10,11,14-20,23 voisi olla hyvä setti. tuossa on kyllä jo 17 levyä, mutta tasin sanoa noin 15 levyä =)

    Äänestä

  • JOu JOu kirjoitti:

    Laskin juuri kuinka monta biisiä tuossa setissä on. Vastaukseksi sain 984 Biisiä ja Levyjä setissä on 35kpl. Ja tässä puhun vain kotimaisista levyistä.

    Levyillä kappaleiden määrät hieman vaihtelee.
    Finnkaraoke 1-25: 30 biisiä
    Finnkaraoke 48-53: 20 biisiä
    Finlanders 1: 20 biisiä
    Hevikaraoke 1-4: 17 biisiä ( bonus raita)
    Laulava Koira 1-7: 30 biisiä
    Magnum 1-7: 20 biisiä
    Melplay 1-40: vähintään 30 biisiä.
    Power 1-19: 30 biisiä

    - Joillakin
    melplayn levyillä on jopa 50-60 biisiä. Esim olavi virta spesial ja Melcombo.
    -Finnkaraoken DVD sarjassa ei ole olemassa levyjä 31-47.

    "Finnkaraoke: n.15 levyä"
    Tuo tokaisu taisi olla hieman epäselvä. Tarkoitan, että annetaan setille pohja viidellätoista finkkarin levyllä väliltä 1-25. niissä ei ole kovin montaa varmavalinta levyä koska kaikki "hitit" ovat ripoteltu sille-sun-tälle levylle.
    Jotain kuitenkin on 1-6,8,10,11,14-20,23 voisi olla hyvä setti. tuossa on kyllä jo 17 levyä, mutta tasin sanoa noin 15 levyä =)

    oikein, puhutte siis biisien kokonaismäärästä, ei eri biisien määrästä?

    Äänestä

  • ymmärsin kirjoitti:

    oikein, puhutte siis biisien kokonaismäärästä, ei eri biisien määrästä?

    Tuollainen levy setti jonka luettelin sisältää kohtuullisen vähän päällekäisyyksiä. niitä ei voi ikävä kyllä millään välttää tai voi jos ostaa vain yhden valmistajan levyjä. Jos näin haluat tehdä niin silloin ainoat riittävän isot sarjat ovat finnkkari ja melkkari. finkkarilta ei tule enään uusia levyjä joten niitä ei voisi päivittää "loputtomiin". melkkari sen sijaan tekee kokoajan uusia levyjä. Siltikään ei kannata nojata yhteen levy merkkiin.

    Äänestä

Kun alat sitten haalimaan kasaan sellaista toimivaa levypakkia, niin muista monipuolisuus.

Tuo JouJoun lista oli suht hyvä, oman kokemuksen myötä kuitenkin väitän että aikas pieni oli tuo kotimaisten tarjonta.

Sinun kannattaisi selailla eri valmistajien sivuja ja miettiä sitten minkälaisia levyjä tarvitset. Esim www.karaoke.fi sivuilla on paljon eri levyvalmistajien yhteystietoja ym. tietoa.

Ja totta kyllä, olen saanut kuulla että meillä on kauhea määrä hyviä juontajia. Olen itse etsiskellyt sellaisia (löytänytkin muutaman luotettavan), mutta missäköhän ihmeessä ne ovat kun tarvittaisiin ;o) Olen aikas kriittinen juontajien suhteen.

Muista nyt harkita ja laskea tarkkaan kannattaako hommata omia levyjä ja palkata juontajaa ja miettiä kuinka monena iltana järjestät sitten laulantaa, jotta kannattaa. Tiedän että hyvällä äänentoistolla, kattavalla levyvalikoimalla ja asiansaosaavalla juontajalla nostat myyntiäsi mukavasti ;o) (Vaikka olisikin muutama vesilasiin tuijottajakin mukana.)

Äläkä missään tapauksessa edes kokeile käyttää kotikäyttöön tarkoitettuja tai poltettuja levyjä, niistä sakoista maksat itsesi kipeäksi. Mutta enemmän tuosta mitä levyjä voit ja saat käyttää löydät enemmän tämän keskustelupalstan alta sekä tuolta karaoke.fi :stä.

Hauskoja iltoja teille ;o)

Äänestä

Kiitän todella paljon teitä ajastanne jolla olette hiukkasen valaisseet minua.

On huikeaa lukea kuinka te juontajat puhutte mainostamisesta ja lauluvuorolappujen hankkimisesta jne... Edellinen firma joka oli niin ei puhunutkaan osallistumisesta minkäänlaiseen markkinointiin. He vain tulivat viikonloppuisin ja vetivät karaoken. Ei sen enempää... Ja voi luoja kun sieltä saattoi tulla ketä vaan! En ole mainostanut karaoketta tässä kuppilassa koska täällä sitä on ollut jo monta vuotta ja kaikki jotka lähellä asuvat sen tietävätkin. Lähistöllä on paljon muitakin kuppiloita joissa on karaokea, haluaisin erottua joukosta. Olen valmis maksamaan luonnollisesti paljon enemmän kuin muut kapakat hyvästä juontajasta mutta mistä hemmetistä etsiä? Tämän edellisen firman piti olla yksi parhaista... No ei ollut todellakaan vaan pikemmiten siitä huonommasta päästä. Ei minkäänlaista kiinostusta paikkaan ja kehittelystä puhumattakaan. Kertaakaan ei istuttu pöydän ääreen ja puhuttu mistään kilpailuista tai muustakaan.

En tiennyt ettei "kotilevyjä" saa soittaa kapakassa, luulin että vain laadussa on eroa, nyt tiedän ettei niitä siis kannata ostaa :) Muutenkin olen nyt hiukan skeptinen sen suhteen että kannattaako ostaa omia levyjä teidän vihjeiden jälkeen. Luonnollisesti olin ajatelllut että ostaisin joka kuukausi yhden uuden levyn ja sillä lailla kasvattaisin kokoelmaa, nyt se saa jäädä vähäksi aikaa ainakin taka-alalle.

Tiedän että täällä ei kukaan rupea kertomaan palkkioistaan eikä varsinkaan suosittelemaan mitään tiettyä firmaa johon kannattaisi ottaa yhteyttä. Mutta, jos joku voisi antaa hiukkasen osviittaa mistä kannattaa etsiä vetäjiä? Kun te ette mainosta itseänne toistaiseksi ainakaan hesarin ekalla sivulla. Jotenkin tuntuu että pitää alkaa etsimään tuolta takapihan kiven alta josko sinne olisi piilotettu yksi vetäjä :) Tällä yritän vain kertoa tuskastumiseni etsintöihin.

Olen hankkimassa nyt uutta firmaa vetämään karaokea ja olen ainakin yhden pykälän fiksumpi kun rupean neuvottelemaan ehdoista ja hinnoista. Vaikkakin tämä on kuppila jossa vain 60 asiakaspaikkaa niin täällä on todella paljon innokkaita laulajia, ja voi että seasta löytyy muutama niin hyvä laulaja että oikein leuka lonksahtaa... Ehkäpä nyt käy hyvä tuuri ja saan hyvä vetäjän joka on aidosti kiinostunut omasta työpaikastaan, sen kun luulisi olevan luonnollista, meitä on vaan joka lähtöön.

Äänestä
  • ottaa yhteyttä minuun päin tähän sähköpostiin mikä on kytkettynä tähän nimimerkkiin ;o)

    Äänestä

  • SK.KJ kirjoitti:

    ottaa yhteyttä minuun päin tähän sähköpostiin mikä on kytkettynä tähän nimimerkkiin ;o)

    [email protected]

    Äänestä

  • tämä ravintolasi sijaitsee?saat varmasti nimittäin yhteydenottoja sillä täällä pyörii paljon juontajia ja karaokeyrittäjiä.

    Äänestä

  • Kerran kun muutkin niin kyllä minäkin =)
    Laita tulemaan viestiä osoitteeseen [email protected] Kerro missä päin suomen maata työmaa sijaitsee niin katsotaan mitä asialle voi tehdä. En myy itseäni enkä omia keikkojani. Antaisin sinulle omastamielestäni luotettavan henkilön tiedot =) tai voin pyytää heitä ottamaan yhteyttä teihin päin.

    JOu JOu

    Äänestä

  • Mielipiteitä levyistä, ja laitteista, on yhtä paljon, kuin asiasta kommentoijiakin=)
    Jos oikeasti olet miettinyt omilla levyillä liikenteeseen lähtöä, pääset alkuun pienemmälläkin rahamäärällä..
    -Uudet levyt alk.99 euroa-400 eur/kpl
    -Käytetyt alk.n.90 eur/kpl
    Väännät pohjalle hyvän peruslevystön, jonka lisäksi hommaat joka kuukausi yhden tehdas tuoreen, joka toimii myös hyvänä valttina, noin markkinointi mielessä.
    Riippuen siitä, missäpäin karaokea pyörität, kannattaa ottaa selvää, mitkä levyt ovat lauletuimpia.Vaihtelee, mitä ihmiset missäkin eniten laulavat.
    Jos ostat uutena esim.10 levyn settejä, saat hilattua hintaakin alaspäin..
    Suuri etu omassa kalustossa on se, jotta saat pitää karaoket silloin, kun siltä tuntuu=)

    Äänestä

muiden vastauksia. Olet varmasti ihan hiton hyvillä jäljillä kun ostat itse laitteet ja maksat vain saadustasi palvelusta! Turhan moni karaokevetäjä leuhkii laitteillaan, eikä ymmärrä paskaakaan itse niiden päälle. Eli mitä teet kännykällä jossa on satoja palveluita, joita et osaisi käyttää? ( ihmisille luodaan vain mielikuvia), enkä tarkoita sinua...

Karaokelevyjä saa tänäpäivänä hyväkuntoisina ja "kunnostavissa" olevia itse levytysfirmoiltakin. Nyt on vain kuka kysyy ja mitä haluaa ja mitä maksaa...

Ammattilevyt ovat selvästi korkeatasoisempia, joillakin tuottajilla. Aina niissä on kotiversioonsa nähden eroja... jos ei muuten, niin riippuen laitteista, millä kotona laulat.

Vaihtuvuus on karaokessa hyvä asia, koskaan monopoli ei toimi - tällä vuosisadalla, tuhannella. Tietyssä määrin vaihtuvuutta, tulee sellainen kipinä kj:hin että haluavat oikeasti antaa parastaan...

Vanhat ruttunaamat, turpa väärässä olevat - heitä jorpakkoon, vaikka tarjoaisi kuuta taivaalta levypakillaan tai laitteillaan. Tietkö sinä että 60% suomalaisista työntekijöistä istuu joka hetki vessassa. Alentaa jonkin verran sitä ns. tehokkuutta.

Karaokejuontajaa ei kannata palkata, jos hää tupakoi. Yksikin tupakinaikainen laulaja menettää ilon, halunsa laulaa, koska karaokejuontaja on kiinnittänyt huomionsa muuhun kuin taiteilijaan. Menkää saa...na studioon ja vetäkää zipaleenne purkkiin mestarien istuessa tupakalla...? Miltä tuntuu?

Niin paljon on paskaa, että taitaa myrkyttää hyvän ja terveen maaperän ihan tosissaan. Valmiita pakkeja on vaikea saada. Ko. meillä on tapana ostaa ja haalia kermat päältä. Jos aiot itse kerätä pakin, maksa rahalla ja kuuntele jotain johon voit luottaa ja joka haluaa kertoa, mitä kannattee ostaa.

Siinäkin on vielä varma paikkakunta ero, kuten a-kupissakunnissa ja dd-riippumattopaikkakunnilla. Ihan tosi. Voisin kertoa enemmänkin näkemyksiäni, mutta nyt on pakko hillitä itseäni, sillä persus puutuu....! Toivon että sait jotain apua, vaikka vastaukseni ei olekaan lässyn lässyä...

Äänestä

Olen nykyään eläkkeellä, en ikäni vaan sairauteni takia, minulle tärkeää on saundin luominen ja ihmisten hauskanpito. Täällä Espoon perukalla on taas onneksi hyvä miksaaja(tyttö) hänellä sauddi paikallaan ja osaa hommansa. Minä itse erittäin tarkka kuinka laulun ja musiikin suhde toimii, olisi kiva jos taas kuuluisi remmiin jossakin muodossa. Kyllä biisit pitää toimia. T: Roope 47.Musikkimies.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 40 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


kerralla? kirjoitti:

Tervehdys karaokevetäjät!

Toimin itse ravintoloitsijana ja olen käyttänyt erästä yritystä vetämään karaokeiltoja ravintolassani. Meillä meni sukset ristiin jokusen aika sitten erinäisistä syistä. Aluksi kaikki näytti hyvälle ja toimi, mutta se oli vain alkulumetta se... Hyvät karaokevetäjät ovat kiven alla, Teitä varmasti on paljonkin, mutta missä?

Oli miten oli, karaoke on ollut ja tulee olemaan monta tulevaa vuotta ravintolani viikonlopun vetonaula. Koska omistan itse karaokelaitteet olen harkinnut myös ostavani itse levytkin ja palkata vain ulkopuolisia vetäjiä. Uskoisin säästäväni siinä aika lailla rahaa pitkällä juoksulla kun ei tarvitse maksaa millekkään yritykselle laitteista ja levyistä sekä vetäjästä, vaan suoraan vetäjälle palkan. Sillä myös varmistan sen että vetäjät ovat tuttuja ja tiedän heidän olevan asiallisia. Kantakuppilassa liika vaihtuvuus ei myöskään ole hyvä asia.

Kysymys siis kuuluu että miten olisi fiksuin tapa haalia niitä levyjä. Uusi dvd levy maksaneepi sen 500 euroa pyöreesti. Jos meinaa sen 1000 kappaletta saada pakkiin niin siihen meneepi pitkä penni ja vähän päälle. Olen myös huomannut että kotikaraokelevyt eivät maksa juuri mitään. Mitä eroa siis on kotikaraokelevyllä ja ammattikäyttöön tarkoitetulla levyllä? Onko siinä niin iso ero kuin mitä hinta antaa ymmärtää? Voiko esim ostaa muutaman kotikaraokelevyn, sellaisia ulkolaisia joita ei kukaan kuitenkaan laula? Fakta on se että noin 10% kappaleista lauletaan, loput ovat kylkiäsinä tullutta tavaraa.

Kiitän jo etukäteen kaikkia asiallisista vastausksista ja ehkäpä joku päivä tavataan yhteistyön merkeissä :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu