Anssilla ja Miialla näyttää olevan tulevaisuuden kuviot jo suunniteltuna...kunhan saavat ensin kolmannenpyörän pelistä pois.Malttavatkohan pitää näppinsä erossa toisistaan siihen asti ;)
Anssi & Miia ne yhteen sopii...
mitäs seuraavaksi...?
196687
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Mutta eikö ole aika kieroa pitää sitä kolmatta pyörää kuvioissa (vaikka nyt onkin ihan vain tv-ohjelman takia), jos tämä poika kuitenkin on päättänyt kenet haluaa ennen kuin tytöt edes saapuivat tilalle.
Jos poika olisi rehti ja reipas, niin sanoisi suoraan, että haluaa tytöistä toisen, eikä antaisi jätetyksi tulevan intoilla ja elätellä haaveita.
Vaikuttaa niin kierolta, ettei olisi heti uskonut mukavan tuntuisesta maalaispojasta.
Olen ihan samaa mieltä. Minusta on muutenkin inhottavaa kuulla suitsutusta Miiasta, kun kerran toinenkin tyttö on vielä mukana. Onpa mukavaa hänen puolestaan tuollainen...
varmaan riippuu (mtv), ettei voi sanoa suoraan, mutta minunkin mielestä he ovat varmaan mainio pari, kyllä k-järviläinen on kuitenkin puoliksi maalainen.
ilmaissut kiinnostustaan yhteiseloon Anssin kanssa nyt kun he ovat tutustuneet? Tai ylipäänsä kertonut tunteistaan Anssia kohtaan?
Mielestäni todella törkeää ja moukkamaista käytöstä Anssilta, kun hän jatkuvasti hehkuttaa Miian suhteen ja pitää toista tyttöä vain kolmantena pyöränä, josta on haittaa Miiaan tutustumiselle.
Kyllähän Miia jo katteli mitä laittaa talon pihalle jne. Että eiköhän silläkin selvät kuviot ole...
Eikö se Miia nyt vaan kertonut mielipiteensä mitä sille pihalle voisi tehdä, ei niinkään sitä mitä itse suunnittelee. Saatan minäkin kommentoida kavereiten pihaa vaikken ole nurkkiin asettumassa...
Minusta Miia on tosi vähän tuonut esiin mitään romanttista kiinnostusta Anssiin jos sitä on, enempi on vaikuttanut vaan kaverihenkiseltä jutustelulta. Jäähallijaksosta jäi mieleen että Anssin halaaminen lopuksi ei näyttänyt kovin houkuttavan.
Sinä teit samansuuntaisen huomion kuin minäkin.
Ei minustakaan Miiassa näy samanlaista tunteenpaloa päästä Anssiin käsiksi kuin päinvastoin. Poika hokee joka välissä Miian ihanuutta, mutta ei vaikuta oikein molemminpuoliselta. Tai sitten Miia on tunteiden piilotuksessa mestari.
Molemmat kulkee omia teitään. Että se siitä suhteesta.
Miia ei tunnu ainakaan ymmärtävän mitään vanhan talon korjaamisen päälle! Repi irti ja hajotti hienoja ovenkarmeja jollaisia ei tee enää yksikään puuseppä! Toivottavasti jättää kauniit ovet edes rauhaan. Ei taida arvostaa historiaa kun vuoden 1918 (!) lehdetkin olivat vain roskaa.
Oikein pistää vihaksi tuollainen tuhoaminen!
ollut niillä se työnjohtaja, tuskin tytöt saivat tehdä ihan mitä huvittaa.
Mutta hauska tuo sinun viestisi.
Oikein sielua riipi kun tuhottiin hyviä listoja, puinen ikivanha naulakko jne.
Tosissaan "remonttia" tehtiin.
Toivottavasti eivät pilaa kaikkea hienoa mitä siinä talossa oli: esim. hieno hella ja uuni moukarilla rikki tms.
Sama pisti silmään heti myös täällä, toivottavasti tajuavat säilyttää ne pistää rempan jälkeen vanhalle paikalleen.
Toinen antiikkifriikin silmään pistänyt juttu oli se että näytti siltä kuin Harrin sikalan ovensuussa olisi vaatimattomasti nököttänyt vanha pohjalainen talonpoikaistuoli, se kuitenkin vilahti niin nopeasti ettei sitä ehtinyt paremmin katsoa. Toivottavasti emäntäehdokkaat arvostavat vanhaa tavaraa ja siirtävät tuolin arvoiselleen paikalle taloon.
No kyllä minustakin vanha hapertunut sanomalehti on pelkkää
roskaa, oli sitten 20 tai 90 vuotta vanha. Historia ei ole
kiinni mistään kellastuneesta ja revenneestä sanomalehdestä,
turha sellaisia on säilyttää. En minäkään säilö vanhoja
sanomalehtiä mihinkään.
Remontteja on aina tehty ja useinmiten silloin korvataan
vanhaa uudella. Jos ovenkarmit eivät ole omaan makuun ja
haluaa toisen tyyliset, niin miksi ne pitäisi säilyttää
vain siksi että ne ovat vanhat? Ei se rakennus mikään
maailmanperintökohde ole.
Hävitetään ja hajotetaan saman tien kaikki! Mitä
sitä säästämään vanhoja juttuja tuleville polville. Matalaksi vaan!
Mietipä vaikka Suomen kaupunkeja. Monessako kaupungissa itketään nyt, kun tuli 70-luvulla pistettyä puutalot matalaksi ja rakennettua betonikolossit tilalle! Ja kumpi on kauniimpaa, betonitalot vai aidot puusepän koristelemat puutalot?
Ja mitä tulee lehtiin, jos vuoden 1918 (tiedätkö edes mitä silloin tapahtui Suomessa? Jos et, ota selvää!) löytyisi omista nurkista, vaikka kuinka hapertuneina, ottaisin talteen ja hyvänä pitäisin! Sitä lehteä ei paineta enää. Sitä et saa mistään enää käsiisi, kun kerran hävität. Se lehti voi olla yhteytesi isovanhempiisi, heidän elämäänsä. Se on aitoa ajankuvaa, ei tulkittua kuten historiankirjoitus, vaan sen hetkisiä näkemyksiä asioista. Eikö sillä ole mielestäsi mitään arvoa?
Niin raivostuttavaa lukea tuollaisten ihmisten kirjoituksia. Te olette juuri niitä, joiden jälkien korjaamisessa konservaattorit uurastavat vuosi tolkulla.
Jos uusi on parempaa, pitäisi rakentaa uutta, ei tuhota vanhaa!!!
Osittain olet oikeassa. Remontoida voi monella tyylillä, kukin makunsa ja ymmärryksensä mukaan. Itseään vartenhan kukin tekee. Jos ei tykkää vanhasta talonpoikaistyylistä, laittaa kromia ja terästä, lasia ja klinkkeriä.
Lopputulos on katsojan silmässä.
Itse en ihannoi vanhaa paljasta hirsipintaa huoneessa kuin huoneessa. Toki tuossakin Anssin nuorenparin mökissä sitä voisi johonkin seinään pirttitunnelman ylläpitäjäksi jättää.
Tapettia ja boordia kamareihin itse laittaisin.
Silti olihan se vähän sellaista lapsellisen näköistä se purkutouhu siellä mökissä. Kuin nuorisojengin paikkojen hajotustyyliä. Anssissa ei ollut sellaista osaavaa remonttireiska meininkiä ainakaan. Taisi vain miettiä ja katsoa tapittaa sitä Miiaa niin kovin, ettei saa ohjelman aikana mitään järkevää töissäänkään aikaiseksi.
Jokohan hän laittaisi seuraavassa jaksossa tytöt kasvihuoneelle oikeisiin töihin. Tomaatit eivät kummiskaan nekään ihan pyhällä hengellä kasva.
Kuumassa ja kosteassa kasvihuoneessa tomaatinhoitotyöt ovat nimittäin oma kokemuksensa. Siinä kädetkin saavat oman ihanan arominsa...
Tekisi niistä vanhoista lehtiensivuista ja virsikirjanlehdistä kollaasin, kehystäisi ja laittaisi seinälle, kertomaan talon historiasta.
Tai laminoisi ja käyttäisi pirtinpöydällä tablettina. Oisi vieraillakin siinä jutun juurta kahvipöydässä kapina-ajan artikkeleita lukiessa ja päivitellessä.
Meinaan jos ei muuta käyttöä niille keksi, ennenkuin tuleen ja kaatopaikalle raijaa. Tai veisi vaikka paikalliseen museoon tai johonkin mitä niitä on, maakunta-arkistoon.
Kyse on loppujen lopuksi siitä, mikä on remontoijan oma maku
ja mieltymykset. Jos ei itse ihannoi vanhoja juttuja, niin
miksi niitä pitäisi säilyttää? Omaan käyttöön sitä rakennusta
kuitenkin remontoidaan, eikä muiden mieliksi.
"Ja kumpi on kauniimpaa, betonitalot vai aidot puusepän
koristelemat puutalot? "
Tämä menee vähän aiheen vierestä, mutta vastaan silti.
Ei puutalosta remontoimalla mitään betonitaloa tehdä,
vaan uudistetaan vanhan päälle. Kokonaan purkaminen on
eri asia. Jos Anssi haluaisi kokonaan uuden eikä arvostaisi
yhtään rakennusta, niin silloinhan olisi kätevämpää
ajaa koko talo maan tasalle ja rakentaa uusi.
Mitä tulee betoni- vs. puutalojen kauneuteen, niin siihen ei
ole mitään yksikäsitteistä vastausta. Laatikkomainen kerrostalo
ei ole kovinkaan kaunis, mutta kyllä moni nykyaikainen
rakennus on paljon kauniinpi ja tyylikkäämpi kuin joku vaatimaton
mummonmökki vuodelta 1 ja 2. Makunsa kullakin. On tietysti
paljon kauniita vanhoja puutalojakin, jotka minunkin mielestäni
pitäisi säilyttää, mutta ei kaikkia vain siksi kun sattuvat
olemaan vanhoja.
Pointtini oli lähinnä se, ettei kaikkea kannata säästää vain
siksi että se on vanhaa. Nykytekniikalla kuitenkin saadaan
aikaiseksi paljon sellaista, mikä ei ollut mahdollista
100v sitten. Se taas vaikuttaa asumismukavuuteen.
Sisustamiseen liittyvät asiat saa minusta tehdä ihan oman
maun mukaan. Jos ne ovenkarmit tms. eivät itseä miellytä,
niin ei niitä tarvitse siksi säilyttää että joku muu niistä
tykkää. Itse siinä talossa kuitenkin joutuu asumaan,
eikä vain ihailemaan muutaman kerran vuodessa vanhoja
rakenteita.
Olen edelleen sitä mieltä, etten säilyttäisi mitään sanomalehteä
vuodelta -7. Voisin tarjota sitä jollekin asiasta kiinnostuneelle,
mutta itselläni sille ei olisi mitään käyttöä.
Elän mielummin tässä päivässä kuin menneisyydessä.
Ei minua hirveästi liikuta joku 70v vanha mainos tai
kuolinilmoitus.
En minä ollut kaikkea vanhaa hajottamassa, mutta en myöskään
säilyttämässä. Jos kaikki vanha on niin ihanaa ja arvokasta,
niin säilyttäkää sitten ihmeessä kaikki Anttilan mainoskuvastot
ja käyttäkää sitä pesukonettanne seuraavat 40v, jotta saatte
säilytettyä sen aarteen jälkipolville.
Taitaa olla Miia Anssin ensirakkaus kun noin on seonnut. Ihan pikkupojan ihastumiselta vaikuttaa.
vanhantalon ja seinäpinnoiksi tulee jäämään hirsi-pinta.uunit kyllä menee uusittavaksi, ne on niin vanhat että ovat töhkää jo sisuksiltaan.
Ihana vanha talo.