kun rakas ystäväni on saanut parantumattoman sairauden?Näen hänet päivittäin menevän huonompaan ja huonompaan.Hän ei ole enää se sama ihminen fyysisesti ja henkisesti jona hänet kerran opin tuntemaan.Niin ihanasta ihmisestä tuli sulkeutunut ja tyhjä.Ikään kuin kaikki olisi viety häneltä pois.Hän tuijottaa vain tyhjyyteen ja mikään ei saa häneen yhteyttä.Luurangonlaiha vartalo jonka sairaus on uuvuttanut loppuun.Hän tiesi jo kauan aikaa sitten ettei voi parantua.Hän taisteli,taisteli ja nyt on vain taivaseen viimeinen matka edessä.Miksi niin kultaisen ihmisen kun hänen piti sairastua kuolettavasti?Ei hän kenellekkään pahaa tehnyt päinvastoin,antoi kaikkensa.Pyysi aikoinaan että olisi saanut elää,liian paljon jäi sanomatta ja tekemättä häneltä.En tiedä mitä sanoa hänelle.Jos voisin niin tekisin ns.armomurhan.Kauheet kun toinen vaan katoo silmissä.Kaiken menetti elämässään jopa mieli meni ja taistelutahto.. Kuinka selittää toiselle joka on poissa joh tästä elämästä?? Vain sydän hakkaa hitaasti ja pelkään puhelimen soivan,rakkaani on poissa.Kolmen vuoden taistelu on päättynyt.Minulle jää ikuinen kaipuu,ikävä ja kysymys miksi hän? En tietenkään soisi sitä kenellekään muullekkaan.Hän on vasta 39 vuotta,keski-iässä.Uskoni meni jeesukseen ja jumalaan joka minulta ottaa hänet pois.Moinen on pelkää huuhaata.Niin monet yöt ja päivät rukoilin että ystäväni parantuisi.Ei tullut vastauksia ei mitään..Odottamisen tuskaa.Ja sitten viellä hautjaiset jne...Hän ei haluu hautapaikaa ei hautakivee.Jonka ymmärrän hyvin.Muistaako kukaan hänen rakkaistaan hänet kun hän on poissa?
Minä ainakin muistan,rakastan mutta ystäväni ei palaa,ei koskaan.
Rakkaudella omistan tämän kirjoituksen hänelle..vain hänelle,koska suruni on ikuinen.
Lensi kädellein taivaan lintu,
pyysi lupaa se istahtaa.
Olen väsynyt taivaan lintu,
voisin siipiäin leputtaa.
Siihen nukahti pieni lintu,
eikä herännyt ollenkaan.
Nousi kotiin taivaan lintu,
taivaan kotiiin ihanaan.
-Kari-
Minä ainakin muistan,rakastan mutta ystäväni ei palaa,ei koskaan.
Rakkaudella omistan tämän kirjoituksen hänelle..vain hänelle,koska suruni on ikuinen.
Lensi kädellein taivaan lintu,
pyysi lupaa se istahtaa.
Olen väsynyt taivaan lintu,
voisin siipiäin leputtaa.
Siihen nukahti pieni lintu,
eikä herännyt ollenkaan.
Nousi kotiin taivaan lintu,
taivaan kotiiin ihanaan.
-Kari-
Vastaukset 4
Vanhimmat
vain kuvitella tuskasi sillä itse en ole kokenut vastaavaa. Myös minä olen sanaton ja suruissani teidän puolestanne. Itsekin hiljattain mietin miksi hyvät ihmiset eivät saa hyvää elämää,miksi he sairastuvat ja kuolevat. Oikeudenmukaista olisi että pahat ihmiset saisivat sellaisen kohtalon.
Ymmärrän hyvin että olet menettänyt uskosi Jumalaan ja Jeesukseen. Kukapa ei kamppailisi samassa tilanteessa sellaisten ajatusten kanssa! Olisi suoranainen loukkaus sanoa tällaisella hetkellä että kaikella on tarkoitus.. Sillä sitä tarkoitusta ei todellakaan voi ymmärtää. Vihantunteesi on kyllä ihan ymmärrettävää,samoin minäkin tuntisin! Älä kuitenkaan kokonaan kadota uskoasi sillä varmasti saat siitä vielä voimaa.
En tiedä mitä voisit sanoa ystävällesi. Ehkä keksit itse vielä sopivat sanat. Ole vain läsnä,sekin varmasti auttaa. Ei häntä kukaan unohda,rakkaat ihmiset muistavat hänet ikuisesti.
En usko että tästä kirjoituksestani oli suurempaa apua mutta ajattelin vastata jotain koska tekstisi kosketti minua. Voimia sinulle ja ystävällesi! Olen niin pahoillani teidän puolestanne.
vaik yksin koht oon.Ei oo enää rakastani jäljell.
Mutt menetän jotain mitä mikään ei voi korvata.
Hän on minulle kun oma isä.Parempi ja rakkaampi kun joku jeesus.
-Kari-
Hei. Minä menetin kohta vuosi sitten poikaystäväni... en sitä ennalta osannut odottaa mutta suru on aina kamalan raskasta, mutta jotenkin siitä vain selviää, ajan kanssa. Minäkin vihasin jumalaa aluksi, mutta pakko uskoa kuitenkin koska sehän vain todistaa että minunkin kultani on siellä hänen kanssaan ja että siellä on kaikki hyvin. Ja mikä parasta, siellä jälleen kohdataan, sitten kun aika... tavallaan surullista mutta näin se taitaa kuitenkin olla. Minä ainakin uskon että poikaystäväni seuraa minun ja poikani elämää ja välillä tuntuu että tunnen sen... sitä on vaikea selittää mutta se tuntuu vähän hassulta mutta silti tosi hyvältä. Itse en ole koskaan ollut uskovainen ihminen, mutta on silti hyvä uskoa sen verran että jaksaa eteenpäin, eikä sitä tarvitse hävetä. En tietenkään ole kokenut sinun tapaustasi mutta ole ystävä hänelle loppuun saakka ja juttele hänen kanssaan kaikesta mahdollisesta, ei sitten jää harmittamaan mitä kaikkea jäi sanomatta... tietenkään ei kaikkea hoksaa sanoa mutta kyllä ne sanat tulee sitten itsestään... Minulla oli onnea kun ehdin kultani kanssa jutella suhteestamme ja kerroin että välitän hänestä todella paljon... halailtiin ja suukoteltiin todella paljon, mikä oli aika yllättävää... hän lähti ja minä menin nukkumaan... siitä reilu tunti hän oli poissa. Vaikka olin nukkumassa, en saanut unta, oksensin ja odotin häntä kotiin... en tiedä, ehkä vaistosin hänen lähtönsä jotenkin vaikka en sitä osannut ikinä odottaa. Ikävä on valtava mutta silti elämä jatkuu... voimia sinulle ja ystävällesi!
Tuskasi on sanoin kuvaamaton, tiedän sen kokemuksesta. Minulle ei annettu aikaa ymmärtää puolisoni huonoa tilaa kuin vasta noin kolme viikkoa sairastumisen jälkeen. Ja hän jätti minut. Viimeiseen asti toivon Sinulle voimia. Luulin ja luulen edelleen etten enää jaksa mutta tässä vielä olen ja naputtelen. En sano typeriä sanoja että aika auttaa, ei se mitään auta, ei se ketään takaisin tuo.
Sinnittele