Olemme avopuolisoni ja 5vko vanhan poikani isän kanssa olleet yhdessä 1,5vuotta ja nyt tuntuu että ei enään jaksa. Noin kolmisen kuukautta kun olimme seurustelleet hän hakkasi minut ensimmäisen kerran, ajattelin että se oli viimeinen kerta ja se ei tule toistumaan...Noh eipä mennyt kuin kuukausi eteenpäin ja juhlimme hänen syntymäpäiviään,niin tuli sitten toinen kerta kuin hän pahoinpiteli minut... Seuraavalla viikolla menin lääkäriin ja sain kuulla olevani raskaana, ensimmäisenä mieleen tuli abortti. Eihän se olisi ollut ratkaisu ongelmiin ja kun kuulin että olin vasta 6:lla viikolla ja tappelussa ei ole sille mitään tapahtunut. Annoin anteeksi, mutta painotin hänelle että unohtamaan en tule koskaan. Hän ei ole päälleni käynyt enään sen jälkeen , uhkaillut kylläkin on. Hän pääsi töihin ja tienaa hyvin, ei tarvitse enään elää pelkästään minun rahoilla.Usein riitelimme rahasta. Tosin nyt hän on tehnyt töitä paljon ja yhteistä aikaa on hyvin vähän. Hän oli poissa kotoa yön viime viikolla, baari-illan jälkeen ja sanoi olevansa työkaverillaan... Hän ei vastannut puhelimeen, ei viesteihin ja syynä oli ettei vain viitsinyt... Päässäni pyörii vain missä hän on ollut ja kenen kanssa? En jaksaisi enää tälläistä ja mietin poikaakin koska hän on hyvin pieni vielä. Itse olen ollut miehelleni erittäin v:mäinen , mutta oikeuttaako se siltikään tälläiseen? Onko kellään neuvoja mitä tehdä? Olen henkisesti ja fyysisesti hyvin väsynyt, mutta pojan takia yritän jaksaa... :apua
ei jaksa...
lisbutti
91073
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Jos et muuta keksi niin soita päivystävään sosiaalipuhelimeen, jossa on ammattilaisia neuvomassa, löytyy ainakin Vantaalla nimeltä "sosiaalipäivystys". Tai mihin tahansa viralliseen tahoon, jossa osaavat neuvoa eteenpäin. ei tuo noin voi jatkua!
Kirjoitat olleesi miehellesi v:mäinen.
Mitä muuta odotat. Kukaan ei viitsi kauan olla kuuntelemassa v:mäisyyksiä. Aviossa voi tietenkin kuvitella, että ei toinen pääse mihinkään kun kotona ollaan v:Ä
Minulla pinna paloi kahden vuoden kuuntelun jälkeen. Oli vain mykkäkoulua ja vittuilua ja sitä v:mäisyyttä. Pistin Pirkon vanhempiensa luokse oppimaan ihmisiksi. Nyt pitäisi kuulemma yrittää uudelleen. Taitaa olla sytykkeet märkiä.
Kokeillaan.
Niin unohdin viestissäni kertoa mistä v:teni johtuu... Kotona minun pitäisi tehdä kaikki hoitaa lapsi, pestä pyykit, siivota, tehdä ruoka, käydä kaupassa... Ennen lasta nämä kaikki minun olisi pitänyt tehdä sekä meidän perheestä ainoana käydä töissä...Olin kuitenkin vuorotyössä ja raskaana,mieheni silloin työttömänä kotona... Voin sanoa että lapsi imee minusta melkein kaikki voimat tällä hetkellä ja hyvä kun jaksaisi itselleen aamupalaa tehdä...
joka päivä käyttäen kaiken vittuilun taitosi.
Ja varmaankin sanoit sanottavasi niin kovaa, että kuului naapuriinkin.
Minulle kävi niin ja varoitukseni ei mennyt perille. Siispä katsoin parhaaksi puhaltaa pelin poikki oman mielenrauhani vuoksi.
Uusi kokeilu katkeaa jos huuto ei lopu. Kunnon keskustelu. Kannatan.
Meillä ei ole onneksi skidejä kärsimässä ja siitäkin syystä on helpompi kokeilla uudelleen.
Tyttöystäväni osaa olla kunnolla jos haluaa ja tietää varmasti, että en kuuntele huutavaa ihmistä ( enkä vittuilevaa määräänsä enempää )
Itse asiassa en ole huutanut, inhoan kun huudetaan...En siedä edes jos ääntä korotetaan...Vittuilu tuli vain jo itsestään,ei edes tarvinnut miettiä sanoja... Mut sain eilen soitetuks "perheterapia" aikaa meille ,tosin 3kk jonot...
ovat täysin ajan hukkausta.Kysymys on vain ajan pitkittämistä tapahtumassa joka kuitenkin pian on ajankohtainen.Tuskin sinusta on toisen kanssa eläjäksi,käyttipä sitten mitä poppakonsteja tahansa.
pitää rakastaa eikä olla v.....mainen. Itse olet syyllinen koko revohkaan. Ero on tulossa, se nyt ainakin on aivan varma, ei tuollainen nainen pysty miestä pitämään, eikä miehet tuollaisia katsele. On hakenut lohtua jonkun toisen naisen luota. Siinä on taas yksi uusi
eroperhe tulossa. Pieni lapsi viedään taas kohta kahden huushollin väliä. On se kumma, etteivät ihmiset, jotka pettävät ja hakkaavat osaa käyttää edes ehkäisyä.
mikä kommentti!
Älä nyt ainakaan itseäsi syytä. Olet jo tähän mennessä kestänyt aivan liikaa huonoa kohtelua.
Syy ei ole sinussa. Vaikka olisit tehnyt mitä tahansa niin lyömiseen ei ole ikinä syytä. Asiat voi puhua. Mieti nyt mihin lähdet. Et ole vielä ollut miehesi kanssa pitkään, lähde nyt kun vielä pystyt. Pärjäät kyllä poikasi kanssa. Paremminkin kuin kodissa jossa pitää pelätä.
Hae apua ellet muuten pääse irti.
hyvä ihminen..surullista..jätä kaverisi ennenkuin on myöhäistä.ei miehet muutu koskaan.ansaitset tasapainoisempaa suuhdetta.. jo lapsesi takia on syytä tehdä muutos elämääsi. se on raskasta mutta kannattaa jos aiot olla onnellinen ja elää ilman pelkoja seuraavasta pahoinpitelyä peläten..voin jutella lisää jos haluat..illux