Korsetit

Muita vahvasti korseteista kiinnostuneita? :)

Itsellä ollut lähes pakkomielteenä muutaman vuoden, nyt teen koulussa päättötyöksi korsetin itselleni. En vain vielä tiedä teenkö vyötärökorsetin vai jonkun pitemmän, tissit peittävän version. Kyllä, olis tarkotus aloittaa tightlacing, eli kaventaa vyötäröä ihan reilusti pidemmällä aikavälillä. Noilla valmisvermeillä kun ei saa muuta kuin selän kipeäksi.
92418
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

valmiskorsettejakin löytyy kunnon kiristykseen. Tietysti pitää olla kunnon teräsluut ja kiristysnauhat.

Äänestä
  • Tottakai sellaisia on, lähinnä meinasin istuvuutta. Tehdasvalmisteiset kun tehdään tiettyihin kokoihin (jotka ovat määräytyneet naisten keskimäärämitoista), ja harvempi nainen kuitenkaan on prikulleen tehtaan mittojen kokoinen. Siksi suosisin itse ennemmin ihan asiansa osaavilta ompelijoilta tilattua versiota, koska sen saa nimenomaan omille mitoilleen. :)

    Äänestä

  • Ainakin näin pikaisesti tarkasteltuna nuo näyttivät tuollaisilta pukeutumiskorseteilta. Niillä ei pahemmin kavenneta vyötäröä. Oman kunnollisen reippaasti kiristettävän korsetin teräsluilla tilasin korsettiompelijalta ja laatu on ihan toista. Mittatilaustyönä kokokin on täsmälleen minulle sopiva, sillä tehdastekoiset oli hieman lyhyitä (korkea vyötärökorsetti).

    Äänestä

  • omansa hankkinut kirjoitti:

    Ainakin näin pikaisesti tarkasteltuna nuo näyttivät tuollaisilta pukeutumiskorseteilta. Niillä ei pahemmin kavenneta vyötäröä. Oman kunnollisen reippaasti kiristettävän korsetin teräsluilla tilasin korsettiompelijalta ja laatu on ihan toista. Mittatilaustyönä kokokin on täsmälleen minulle sopiva, sillä tehdastekoiset oli hieman lyhyitä (korkea vyötärökorsetti).

    http://www.bellemodeste.com

    Mittatilaustyötä. Voit lähettää itse omat mittasi tai mitat otetaan firman puolesta (varmempi tapa). Palvelu on ystävällistä ja asiantuntevaa. He tekevät ihan mitä tahansa. Katso galleriasta aikaisempia teoksia. Kattava linkkikokoelmakin löytyy. Vyötärön saa aivan uskomattoman kapeaksi kunnon korsetilla. Meikäläinen ei uskaltaisi edes yrittää...

    Hintaa tietysti on, mutta tuloksiakin tulee. Kannattaa ottaa yhteyttä sähköpostilla, kysellä ja keskustella, niin varmaan löytyy oikea malli. Putiikki toimii Etelä-Suomessa Helsingin ja Hämeenlinnan alueella, esimerkiksi Kittilästä on siis pitkähkö matka sovitukseen... Mutta homma toimii kyllä postitsekin.

    P.S. Kannattaa miestenkin kokeilla, jos ovat aiheesta kiinnostuneita...

    Äänestä

  • Yhden ostanut kirjoitti:

    Löysin tämän linkin Belle Modesten sivuilta:

    http://www.spook.dk/

    Eihän tuollainen ole mahdollista!!!? Klikkaa past corsets-kohtaa ja sieltä vaikkapa sitä 14 corset-systeemiä...

    Minun kropalla tuo ei onnistu, mutta jos olet hoikka tyttö niin saat itsestäsi aikamoisen tiimalasin...

    Äänestä

  • omansa hankkinut kirjoitti:

    Ainakin näin pikaisesti tarkasteltuna nuo näyttivät tuollaisilta pukeutumiskorseteilta. Niillä ei pahemmin kavenneta vyötäröä. Oman kunnollisen reippaasti kiristettävän korsetin teräsluilla tilasin korsettiompelijalta ja laatu on ihan toista. Mittatilaustyönä kokokin on täsmälleen minulle sopiva, sillä tehdastekoiset oli hieman lyhyitä (korkea vyötärökorsetti).

    Missä hinnat pyörii jos teettää?

    Äänestä

  • mittatilauksena kirjoitti:

    Missä hinnat pyörii jos teettää?

    Eiköhän ne kunnon korsetit ole siinä muutaman sadan euron paikkeilla. Tosin näissä vermeissä on voimaa ja kestävät varmasti käytössä pitkään.

    Tosin jos itse tekee, saattaa päästä 50 eurollakin. Siihen tosin vaaditaan aikaa, tupakkia (jos polttaa) ja hermoja, ja kaavoitustaidot on oltava aika hyvin kunnossa. Ompeluhan ei loppupeleissä ole kovinkaan vaikeata. :)

    Äänestä

  • kauniimpi.kuolema kirjoitti:

    Belle Modestelta olen omani tilannut. Kyseessä rinnan päälle ulottuva coutil-korsetti. Hinta oli jotain piirun verran alle 350€. Siihen tosin kyllä sisältyy sovituskäynnit, "kokeilukappale" ja mahdolliset loppusuoran muutokset plus pienen käytön jälkeen tarvittavat pikkufixaukset ( joita minä en kyllä tarvinnut). Olen aikeissa tilata kaksi korsettia lisää, meinaan koettaa rinnan alle- mallia ja hommaan vielä toisen kokopitkän. Korsetti on nimittäin aivan no.1 juhlatoppi. Helpottaa nimittäin selkävaivoja pitkien seisoessa kuluvien päivien aikana.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

kauniimpi.kuolema kirjoitti:

Muita vahvasti korseteista kiinnostuneita? :)

Itsellä ollut lähes pakkomielteenä muutaman vuoden, nyt teen koulussa päättötyöksi korsetin itselleni. En vain vielä tiedä teenkö vyötärökorsetin vai jonkun pitemmän, tissit peittävän version. Kyllä, olis tarkotus aloittaa tightlacing, eli kaventaa vyötäröä ihan reilusti pidemmällä aikavälillä. Noilla valmisvermeillä kun ei saa muuta kuin selän kipeäksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu