eli, olen tutustunut kirjallisuuteen ja muutenkin paastoiluun jo toista kuukautta. Ajattelin aloittaa ihan lyhyen kolmen päivän paaston. Minkä verran painoni putoaa hetkeksi? Tiedän toki että se tulee nopeaa takaisin. Onko noin lyhyestä paastosta tulossa mahdollisia oireita. Tavoitteeni on lähinnä nyt vain kokeilla ja puhdistaa elimistöäni :)
3pv mehu/vesi paasto
28
22204
Vastaukset
- kolmen päivän
mehupaastossa kolme kiloa. Ne eivät tulleet takaisin, koska en enää palannut entisiin ruokailutottumuksiini vaan aloin syömään lautasmallilla. Laihduin vielä 5 kiloa lisää.
Laihduttaminen paaston jälkeen on helppoa, koska monet entiset mieliteot lähtevät pois (esim. pizzaa ei tehnyt moneen kuukauteen mieli, päinvastoin sen näkeminenkin yökötti). Lisäksi vatsalaukku supistuu ja tulee paljon vähemmästä kylläiseksi.
Suurin osahan paastolla lähtevistä kiloista on nestettä, jonka määrä riippuu tietysti myös ennen paastoa olevasta elopainosta. Mitä enemmän kiloja, sitä enemmän lähtee myös nestettä ja painoa muttei niinkään rasvaa. Itse olin ennen paastoa normaalipainon rajoissa.- Laihduttaja..
Munki täytys vetästä tommone dieetti. Taidanpa kokeilla.. Mutta tuskin pystyn ees yhteen päivään.. :D
- Anonyymi
Laihduttaja.. kirjoitti:
Munki täytys vetästä tommone dieetti. Taidanpa kokeilla.. Mutta tuskin pystyn ees yhteen päivään.. :D
Pystyy jos osaa hallita itseään!
- Se on välttämätön
Muuten saat elämäsi päänsäryn!
- Tyllerö-
Okei. Innostuin tuosta paastosta! :D Kertoisiko joku siitä lisää? Mitä siihen sisältyy ja mitä ei? :)
- paastpaast
on että kolmessa päivässä saa vain paaston huonot puolet, nälän, vilun ja heikotuksen. 4-5 päivänä vasta alkaa helpottaa, ja tulee hyvä, energinen olo. Toisaalta sen pidempään ei ensi kerralla saakaan paastota.
Paastoa nyt pieni koepaasto ja sitten keväällä kunnon voimapaasto 7 päivää, jos jää sellainen olo että paasto on ihan ok.- kaikki täällä
ajattelin itsekkin kokeilla aluksi nyt pari kolme päivää nesteillä...mutta te harrastaneet miten on käynyt,jaksanko kuitenkin urheilla vai tuleeko niin heikotus ettei jaksa? ihan normaali paino jne et varastoissa on kyllä tavaraa mistä ottaa energiaa mut kuinka tuo vaikuttaa...on tullu lihottua nyt aika paljon niin ois pieni olon kevennys tarpeen ennen joulua :D
- .........
kaikki täällä kirjoitti:

olin 4 vrk mehupaastolla enkä pystynyt kyllä kuvittelemaankaan mitään kunnon treenejä.ekana päivänä salilla vatsoja ja selkää,muuten venyttelyä ja kävelylenkkejä.Lihakset ei paastolla palaudu joen treenistä ei ole muuta kuin haittaa.
- msr
kaikki täällä kirjoitti:
ajattelin itsekkin kokeilla aluksi nyt pari kolme päivää nesteillä...mutta te harrastaneet miten on käynyt,jaksanko kuitenkin urheilla vai tuleeko niin heikotus ettei jaksa? ihan normaali paino jne et varastoissa on kyllä tavaraa mistä ottaa energiaa mut kuinka tuo vaikuttaa...on tullu lihottua nyt aika paljon niin ois pieni olon kevennys tarpeen ennen joulua :D
toka päivä on paha ja kolmas pahin-sitten tulee vasta se energinen olo, mutta mulla on olo ollu kuitenkin sellanen "puoli" thoinen , että rauhallinen kävely on ok-hengästyy helposti
- paastpaast
kaikki täällä kirjoitti:
ajattelin itsekkin kokeilla aluksi nyt pari kolme päivää nesteillä...mutta te harrastaneet miten on käynyt,jaksanko kuitenkin urheilla vai tuleeko niin heikotus ettei jaksa? ihan normaali paino jne et varastoissa on kyllä tavaraa mistä ottaa energiaa mut kuinka tuo vaikuttaa...on tullu lihottua nyt aika paljon niin ois pieni olon kevennys tarpeen ennen joulua :D
kävin vielä googlaamaassa (sanalla paastoon valmistautuminen), löysin jonkun fitness-sivun (olisiko ollut fitness.fi) jossa oli aika hyvin selitetty paaston vaikutusta lihaksiin ja treenaamiseen. Paaston pitäisi olla lepoaikaa myös lihaksille, kevyttä liikuntaa suositellaan, mutta rankkaa treeniä ei.
- rgt
paastpaast kirjoitti:

Heip!
Mä oon just tällä hetkellä paastolla, kolmas päivä tänään menossa :) Ainut ongelma on pieni palelu, mutta auttaa kun laittaa vähän enemmän päälle. Urheilla ei voi kovasti, kohta oon lähdössä just lenkille. Eilen en urheillut ollenkaan ja ekana pvänä kävin kanssa kävelemässä. Oon himourheilija ja lihaksiakin löytyy, joten luulen että mun kropalle tekee paasto nyt hyvää ihan jo liikuntalevon kannaltakin. Painoa en oo vielä mitannut, se kun on nestettä kuitenkin. Paastoni jatkuu ainakin ens viikon keskiviikkoon, jolloin on palkkapvä :D OOn nimittäin varmistanut paaston onnistumisen sillä ettei jääkaapissa ole muuta kuin mehuja ja tili näyttää nollaa :D
Eli oon siis juonut pari lasia täysmehuja päivässä, lisäksi vettä. Tänään ajattelin lenkin jälkeen juoda vielä teetä - jos juot
rgt kirjoitti:
Heip!
Mä oon just tällä hetkellä paastolla, kolmas päivä tänään menossa :) Ainut ongelma on pieni palelu, mutta auttaa kun laittaa vähän enemmän päälle. Urheilla ei voi kovasti, kohta oon lähdössä just lenkille. Eilen en urheillut ollenkaan ja ekana pvänä kävin kanssa kävelemässä. Oon himourheilija ja lihaksiakin löytyy, joten luulen että mun kropalle tekee paasto nyt hyvää ihan jo liikuntalevon kannaltakin. Painoa en oo vielä mitannut, se kun on nestettä kuitenkin. Paastoni jatkuu ainakin ens viikon keskiviikkoon, jolloin on palkkapvä :D OOn nimittäin varmistanut paaston onnistumisen sillä ettei jääkaapissa ole muuta kuin mehuja ja tili näyttää nollaa :D
Eli oon siis juonut pari lasia täysmehuja päivässä, lisäksi vettä. Tänään ajattelin lenkin jälkeen juoda vielä teetämehuja vain pari lasillista päivässä.
Itse olin mehupaastolla kolme päivää ja hedelma- ja vihannesmehuja piti juoda kuusi kertaa päivässä parin kolmen tunnin välein. Lisäksi pitää juoda vettä ja yrttiteetä (tavallinen tee ei kelpaa, koska siinä on kofeiinia).
Silti paasto tekee voimattomaksi, joten kävelyä ja joogaa rankempaa liikuntaa en suosittele. Mitään negatiivisia oireita (päänsärkyä tms.) minulle ei tullut, mutta huolehdin toisena ja kolmantena päivänä suolihuuhtelusta.
Paaston aikana kannattaa hiljentyä myös henkisesti. Kannattaa helliä itseään esim. vaahtokylvyllä, kauneusnaamiolla tms., lukea hyviä kirjoja ja tutkiskella itseään, ts. ladata akkuja. - Anonyymi
kaikki täällä kirjoitti:
ajattelin itsekkin kokeilla aluksi nyt pari kolme päivää nesteillä...mutta te harrastaneet miten on käynyt,jaksanko kuitenkin urheilla vai tuleeko niin heikotus ettei jaksa? ihan normaali paino jne et varastoissa on kyllä tavaraa mistä ottaa energiaa mut kuinka tuo vaikuttaa...on tullu lihottua nyt aika paljon niin ois pieni olon kevennys tarpeen ennen joulua :D
Hyvä!
- Sitruunamehupaasto
Paaston aloituksessa on tärkeää glauber suola liuoksen juominen. Se tyhjentää mahan ja suolen. Sitten kun se on tehty, niin ei tee heti mieli syödä mitään kun joutuisi aloittamaan alusta. Eli kun maha on tyhjennetty, voi juoda ainoastaan nesteitä.
Kunnes lopettaa paaston, jolloin ruoansulatus täytyy totuttaa taas ruokaan; esim. raastettua omenaa, mustikoita, liotettuja luumuja, löysää kaurapuuroa, jne. Ja kunnollinen pureskelu käynnistää ruuansulatuksen uudestaan.
Tsemppiä kaikille muillekkin paastoajille! - ärtsä_77
Mä alotin 3pv paaston eilen. Töissä söin vielä lounaaksi itse tehtyä kasvissosekeittoa ja sit ei muuta. Join Gefiluspiimää, vettä ja mehua. Mulla vatsa tyhjeni sit illalla. Ajattelin et jos ei ala tyhjeneen, ni haen tänään tuota glaubersuolaa, mut ei tarvikaan.
Aamulla menin puntariin kun ajattelin et paljonkohan painoo lähti kun vatsa tyhjeni oikeen kunnolla, ni..joo..EI YHTÄÄN!!
Vatsakin tuntuu edelleen pömpöttävän, ihan pikkusen saattaa olla pienentynyt. Luulin että kun nesteitä poistuu, niin vatsakin nopeesti pienenee, mut ei kai sitten.
Paastoan siksi, että mulla menee vatsa niin helposti sekaisin. Oon viikon ollut jo sokerittomalla-lisäaineettomalla-karppiruokavaliolla ja nyt ajattelin tämän paaston vetää samaan syssyyn. Ja sitten varovasti alottelen terveellistä ruokavaliota, johon ei kuulu sokeri, vehnäjauho, makaroonit, leivät eikä lisäaineet. Kaikki sapuskat teen itse. Ja jos tästä on hyötyä ärtyvän paksusuolen oireyhtymään niin JEES! - fyttp
Mä ainakin pelkäisin, että vatsani menisi sekaisin tuollaisella mehupaastolla. Mehut ovat kuitenkin aika happamia pelkkänä ravintona. Varmaan alkaa nipistellä, jos juo vain jotain appelsiinimehua monta päivää eikä mitään muuta.
Ihan mehupaastolle en alkaisi, vaan joisin myös piimää tai maitoa ja korvaisin ainakin osan mehuista erilaisilla asidofilus, gefilus ja bifidus-mehuilla. Siis niillä, jotka sisältävät vatsa- ja suolistoystävällisiä bakteereita. Sain Hopottajat-suosittelupalvelun kautta kokeiltavaksi God Morgonin Bifido-mehua, joka sisältää juuri noita bakteereita. Ja hyvä puoli on sekin, että sokeria on puolet vähemmän kuin niissä halvemmissa "täysmehuissa". Siis tätä mehua tarkoitan:
http://godmorgon.com/bifido/fi/
Mutta kannattaa olla tosi tarkkana sen suhteen mitä nesteitä juo. Minä valitsisin mahdollisimman lempeitä mehuja, kuten omenamehua ja marjamehuja tai puristaisin itse vaikka porkkanasta mehua. Vitaminoidut mehut voisivat myös olla hyviä ja sellaiset mihin on lisätty kuituja. Onko muuten lisäravinteiden syöminen kiellettyä paaston aikana? Saako kalaöljyn ottaa? - Tiedoksi...
Siis tää ketju on aloitettu 2006...
- mehumaija1
Hei itse aloitin mehupaaston 1987 ja hyvin on mennyt, suolihuuhtelun teen kerran päivässä ja ensimmäisen kuukauden jälkeen painoa oli lähtenyt 18kg. nyt kun olen päässyt "siedettävään" kuntoon, aijon siinä pysyä ja juon mehuja lopun elämää. Kuvassa hieman vielä jenkkakahvoja joista pitäisi päästä eroon.
https://encrypted-tbn2.gstatic.com/images?q=tbn:ANd9GcT3mICOGmd2nS4Y-P0wFX7cc5nwUiI7XoNRrQHX2_ArAOwHR2EOFg - falalalalaa
Itse aloitin mehupaaston 4 päivää sitten, ei mitään oireita, vähän vaan nälkä :) Ihan normaalisti treenaan salibandy treeneissä. Painoa lähtenyt n. 2 kg. Mieitin vaan että voikohan esim. viinirypäleitä tai paprikaa syödä, kun mehutkin on niistä tehty?
- Anonyymi
Vanha ketju mutta kommentoin kun joku kerran nostanut ylös. Ja joku näitäkin lukee.
Paastolla ei saa syödä mitään. Se ei ole silloin paasto vaan äärimmäinen nälkäkuuri. Kalorit ei saa ylittyä eikä mitään kiinteää syödä koska ruuansulatus käynnistyy. Paastolla on tarkoitus antaa ruuansulatuselimistön levätä. Merisuolalla tms pitää huuhdella joka päivä joko yläkautta tai alakautta suolet. Laihoja vihannesmehuja monet juo. Itse join sitruunamehu - vaahterasiirappiliuosta (hyvin mietoa) joskus porkkanamehua jne ja join joka aamu ja ilta litran merisuolaveden. Valmis paastopaketti on hyvä ratkaisu.
- mehumaisa
mä aion aloittaa mehupaaston ensiviikolla.mitä saan syödä, juoda, mitä en? voinko samalla ottaa method draide detox juomaa mulla on 7 pulloa sitä(niitä pieniä putkeloita eli 7 pv detox kuuri) voinko yhdistää detoxin ja samalla mehupaaston? :) vai onko huono ajatus. gauper suolaa on kolmepussia varattu ja luomumehuja kaksi pulloa ja appelsiinei joista puristella mehuja, vihreää teetä kaappi täys XD saako kahvia juoda mehupaastolla? oon himourheilija.taitaa tulla tauon paikka ja vain jooga ja kevyt kävely jää varmaankin? voi tulla ruokahimoja kun mies herkuttelee silmien alla ja mä kotirouvana viel kokkaan hälle.....mutta toivotaan että onnistuu minun paastoni.antakaa vaan vinkkei.puhdistaako mehupaasto kehoa? tämä on eka kerta niin 3-4 pv max.kokeilen aluksi.....jos toimii niin loppukuusta pidempi paasto. :) en oo super ylipainoinen, treenaan ja toimin kotirouvana.nyt on pyhien takia niin turvonnut olo kuin oisin kaasupallo.treenaan nyt 4 pv ja sit alkaisi tuo mehupaastoni.silloin kai ois hyvä pitää lihastreeneistä tauko? toivon et saan vastauskia kysymyksiini :)
- Anonyymi
Minusta on ihan hassua kun joku kysyy ensimmäiseksi paastosta että mitä saa syödä. Paastolla kun on tarkoitus olla just syömättä. 🙄
- Anonyymi
"eli, olen tutustunut kirjallisuuteen"
Siihen se monesti jääkin sillä harva jaksaa paastota sen viisi päivääkään jonka jälkeen elimistö menee säästöliekille ja tulee euforinen olo kun ruokaa ei tule. - Anonyymi
ajattelin lopettaa syömisen kokonaan, ei mene alvia ja tulee muutenkin halvemmaksi
- Anonyymi
hihhulit leikkii ruualla
- Anonyymi
Mitens olisi kolmen päivän nestepaasto pääasiassa kahvin voimin?
- Anonyymi
Ei kannata.Tulee vain hermostunut olo liiasta kofeenista.
Olen huomenna aloittamassa 10 päivän vesipaastoa. Eli ei mehua, eikä mitään sellaista juomaa jossa on kaloreita. Ainut lisä mitä kraanaveteen laitan on suola sekä mineraalit. Niissä ei ole luonnollisestikkaan kaloreita, mutta ne ovat tärkeitä metabolismin ylläpitämiseksi. Toinen lisä mitä veteen saatan laittaa on lime mehu, jota noin yhden limen verran päivässä. Lime sisältää kaloreita, mutta ei niin merkittävästi että se estäisi ketoosin. Myös omenaviinietikka on hyvä lisä.
Olen aiemmin ollut kolme kertaa 5-päivän paastoilla ja kokemukset niistä olivat hyviä.
Hyviä tiedonlähteitä Youtubesta on mm. Dr. Eric Berg ja Thomas DeLauer.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik123970MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar822071Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5491647Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin861323Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja671107Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s331038Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt215909Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60883- 171854
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3828