Otsikon kysymys heräsi mieleeni, kun tässä pari päivää olen käynyt henkistä taistelua oman itseluottamukseni ja omanarvontuntoni kanssa.
Taustaa: olen 22-v akateeminen, hyvin toimeen tuleva ja en-tynnyrissä-kasvanut nuorukainen, nyt pari vuotta sinkkuillut muutamia lyhyitä suhteenpoikasia lukuunottamatta. Elämäni on aktiivista, liikkuvaa, sinkkunakin erinomaisen kivaa. Joskus vain sitä tulee kaivanneeksi toista vierelleen - kuten varmaankin me kaikki. Toisinaan harrastanut itsepetoksen lailla nettideittailua, "ihan vain huvin vuoksi", sitten tuloksista - tai niiden puutteesta - murtuneena vetänyt profiilini pois. Muutamia (~5) kertoja käynyt ulkona netissä tapaamani ihmisen kanssa, ja kertaakaan näistä mistään ei ole tullut mitään suurempaa. Oikeat suhteet on aina solmittu sattumalta tavattujen ihmisten kanssa - kunhan vain netissä kolhiintunut itseluottamus (en mä varmaan kellekään sitte kelpaa, mitä sitä nyt mihinkään baariinkaan lähtemään) on antanut myöden.
Ja antaako se myöden? Säännöllisen vähenevissä määrin, kunnes taas tulee joku ja tönäisee takaisin pinnalle - todistaa, että ehkä sitä sitten kuitenkin kelpaa tällaisenaan.
Viime lauantaina sattui nimittäin jotain hassua, mikä alunalkaenkin käynnisti koko tämän ajatusprosessin. Törmäsin erääseen opiskelututtavaan; fiksuun ja mukavaan tyttöön, jonka kanssa juteltiin, tanssittiin ja pidettiin muutenkin erinomaisen kivaa koko ilta. Käveltiin yhdessä kotiin, ja suloisesti toivotettiin hyvät yöt - ja todennäköisesti molemmat jäivät odottamaan ensi viikonloppua, jolloin näemme seuraavan kerran.
Sunnuntai-iltana havaitsin itseni ajattelemasta, jotta että jos kyseinen tyttö ei enää olekaan kiinnostunut; että joku toinen on napannut hänet, omien silmieni edestä; että olen hänen mielestään hölmö idiootti, mutta hän ei vain herennyt sanoa sitä ääneen. Miksi; mikä ihme voi saada elämäänsä suhteellisen tyytyväisen ja normaalisti itseluottamusta harrastavan ihmisen ajattelemaan näin?
Nettitreffit, siinä ensimmäinen syylliseni. Nettitreffit, joilla naisia on enemmän kuin miehiä; joilla flirttailu on yhden hiirenklikkauksen päässä ja joilla on helppo ylläpitää peliä jonkun toisen, muka mielenkiintoisemman kanssa. Kun viestiä ei kuulu, tarkoittaa se varmaankin, että toista ei enää kiinnosta vastata minulle jonkun muun ollessa niin paljon fiksumpi, filmaattisempi ja ennen kaikkea hauskempi.
Mitä aion sitten tehdä, rypeä itsesäälissä ja todeta tämänkin ihastumisenpoikasen menneen totaalisesti sikaan? En todellakaan. Olen tyytyväinen, että havaitsin itseni ajattelemasta näin, ja kun tiedän asian todennäköisesti olevan täysin eri tavalla kuin itse-epäluottamukseni yrittää minulle sepittää, voinen rauhallisin mielin odottaa sitä viikonloppua, katsoa mitä elämä tuo tullessaan ja yllättyä positiivisesti :)
Ovatko nettitreffit olleet vähällä murskata jonkun toisenkin itseluottamuksen, vai olenko ainoa?
Taustaa: olen 22-v akateeminen, hyvin toimeen tuleva ja en-tynnyrissä-kasvanut nuorukainen, nyt pari vuotta sinkkuillut muutamia lyhyitä suhteenpoikasia lukuunottamatta. Elämäni on aktiivista, liikkuvaa, sinkkunakin erinomaisen kivaa. Joskus vain sitä tulee kaivanneeksi toista vierelleen - kuten varmaankin me kaikki. Toisinaan harrastanut itsepetoksen lailla nettideittailua, "ihan vain huvin vuoksi", sitten tuloksista - tai niiden puutteesta - murtuneena vetänyt profiilini pois. Muutamia (~5) kertoja käynyt ulkona netissä tapaamani ihmisen kanssa, ja kertaakaan näistä mistään ei ole tullut mitään suurempaa. Oikeat suhteet on aina solmittu sattumalta tavattujen ihmisten kanssa - kunhan vain netissä kolhiintunut itseluottamus (en mä varmaan kellekään sitte kelpaa, mitä sitä nyt mihinkään baariinkaan lähtemään) on antanut myöden.
Ja antaako se myöden? Säännöllisen vähenevissä määrin, kunnes taas tulee joku ja tönäisee takaisin pinnalle - todistaa, että ehkä sitä sitten kuitenkin kelpaa tällaisenaan.
Viime lauantaina sattui nimittäin jotain hassua, mikä alunalkaenkin käynnisti koko tämän ajatusprosessin. Törmäsin erääseen opiskelututtavaan; fiksuun ja mukavaan tyttöön, jonka kanssa juteltiin, tanssittiin ja pidettiin muutenkin erinomaisen kivaa koko ilta. Käveltiin yhdessä kotiin, ja suloisesti toivotettiin hyvät yöt - ja todennäköisesti molemmat jäivät odottamaan ensi viikonloppua, jolloin näemme seuraavan kerran.
Sunnuntai-iltana havaitsin itseni ajattelemasta, jotta että jos kyseinen tyttö ei enää olekaan kiinnostunut; että joku toinen on napannut hänet, omien silmieni edestä; että olen hänen mielestään hölmö idiootti, mutta hän ei vain herennyt sanoa sitä ääneen. Miksi; mikä ihme voi saada elämäänsä suhteellisen tyytyväisen ja normaalisti itseluottamusta harrastavan ihmisen ajattelemaan näin?
Nettitreffit, siinä ensimmäinen syylliseni. Nettitreffit, joilla naisia on enemmän kuin miehiä; joilla flirttailu on yhden hiirenklikkauksen päässä ja joilla on helppo ylläpitää peliä jonkun toisen, muka mielenkiintoisemman kanssa. Kun viestiä ei kuulu, tarkoittaa se varmaankin, että toista ei enää kiinnosta vastata minulle jonkun muun ollessa niin paljon fiksumpi, filmaattisempi ja ennen kaikkea hauskempi.
Mitä aion sitten tehdä, rypeä itsesäälissä ja todeta tämänkin ihastumisenpoikasen menneen totaalisesti sikaan? En todellakaan. Olen tyytyväinen, että havaitsin itseni ajattelemasta näin, ja kun tiedän asian todennäköisesti olevan täysin eri tavalla kuin itse-epäluottamukseni yrittää minulle sepittää, voinen rauhallisin mielin odottaa sitä viikonloppua, katsoa mitä elämä tuo tullessaan ja yllättyä positiivisesti :)
Ovatko nettitreffit olleet vähällä murskata jonkun toisenkin itseluottamuksen, vai olenko ainoa?
Vastaukset 3
Vanhimmat
On selvää että aina löytyy eksoottisempi mies kuin itse parin hiirenklikin päästä... mutta ne naiset jotka aina etsivät parempaa tulevat lopulta löytämään niin hyvän miehen että itse eivät kelpaakkaan miehella ja tulevat jätetyiksi yli 30 vuotiaina, ehkä jopa lapsineen. Tommonen 35 vuotias rupsahtava nainen sitten alkaa taas klikkailemaan ja ettimään sitä elämänsä prinssiä, niin tuska on suuri kun nainen lahoo ja erääntyy kovaa vauhtia ja niitä vapaita hyviä miehiä ei ole missään. Ei muuta kuin nenä kohti taivasta ja eletään unelmissa sitten sitä prinssi rohkeaa saapuvaksi vaikka vähän suonikohjut jalkoja poltellen ja naama rypistyen ja rinnat alas valahtaen ja selluliitit persettä pöhöttäen. Älykäs nainen tunnistaa tilanteen mutta tyhmät naiset ne jatkuvasti säätää uusia säätöjä ja etsivät ikuista rakkautta.
Kyllä se tuhoaa vähänkin herkemmän ihmisen itseluottamuksen..
En ole arka lähtemään treffeille, mutta jos käy niin että itse kiinnostun mutta toinen ei, niin siitä kuopasta kestää jonkun aikaa kaivautua ylös.. on vaikea saada hyvää fiilistä uudelleen päälle että uskaltaa yrittää.
Totta kyllä on että ihminen on kolmiulotteinen olento, ei sitä voi typistää deittiprofiiliin. Pelkkä yhden sanan väärä valinta ja hymiön puuttuminen voi pudottaa jo väärään kastiin..
Mutta minkäs teet kun tosielämässä on vielä vaikeampi saada kontaktia keneenkään.
Vuosia vuosia sitten, kun nettideitit vielä olivat jonkin arvoinen tapa etsiä seuraa, oli nettitreffeilläkin vaikutusta. Tämän päivän nettitreffailu on silkkaa pelleilijöitten räpellystä ja siitä ei kannata kenenkään ottaa miksikään.