Kolumni

Tässä Kalle Isokallion kolumni Iltalehdessä 30.3.2006.
Hän on itse ollut organisaation huipulla, joten perspektiiviä mielipiteeseen löytyy.
Ei varmaankaan kaikille mieluisaa luettavaa...

"Valikoivaa markkinataloutta"

Joku ei tässä nyt oikein täsmää. Työnantajien edustajat itkevät työvoimapulaa, valtion kirstua vartioivat surevat työttömien suurta joukkoa, korkeakouluista ja oppilaitoksista valmistuvat nuoret kaihoavat töitä, koululaisille ei ole kesätyöpaikkoja, ja melko vaatimattomiinkin hommiin, kun niistä lehdessä ilmoittelee, löytyy kolmesataa hakijaa. Kaikki nuo väitteet eivät voi yhtaikaa olla totta. Epäilen työnantajien väitettä. Tai että he esittävät niitä tarkoitushakuisesti.

Totta kai pitää paikkaansa ettei työn tarjonta ja kysyntä kohtaa, jos niitä estetään kohtaamasta. Kunhan firmoissa vain määritellään riittävän kovat ja yksityiskohtaiset vaatimukset työnhakijoille, niin eihän sellaisia sitten löydy. Maassamme on esimeriksi hyvin vähän alle kolmekymmentävuotiaita levyseppähitsaajia, joilla on kahdenkymmenen vuoden työkokemus vaativista hitsaustöistä. Ja kas, näin saadaan aikaiseksi kohtaanto-ongelma eli työvoimapula. Jos työvoimapula olisi todellista, yritykset ottaisivat töihin kynnelle kykeneviä, joista ne kouluttaisivat sitten itse omiin tarpeisiinsa sopivia levyseppähitsaajia.

Kvartaalitalouden optiojohtajilla on otsaa vaatia yhteiskuntaa kouluttamaan heille ilmaiseksi heidän firmaansa juuri sillä hetkellä sen tarvitseman työvoiman. Yritysten oma vastuu työntekijöidensä koulutuksesta on sosialisoitu. Omalaatuinen lopputulos kun ottaa huomioon että samat miehet pauhaavat naama punaisena vapaasta kilpailusta ja yhteiskunnan roolin minimoimisesta. Etelärannan tavoite näyttää olevan että saadaan yhteiskunnalta aina vain enemmän ilmaisia palveluita ja samaan aikaan ajetaan yritysten ja johtajien verot minimiin. Melko hävytöntä, eikö totta?

Jos yritys haluaa palkata lisää työntekijöitä eikä muka mielestään sellaisia löydä, sillä on mahdollisuus räätälöidä itselleen omassa firmassa tapahtuva työntekijöiden koulutus ja perehdyttäminen. Luulisi sillä tavalla työvoimapulan helpottavan. Varsinkin kun työvoimaviranomaiset maksavat puolet yrityksessä tapahtuvasta ja sen itse määrittämästä koulutuksesta. Mutta ahneille ei tuo viisikymmentä prosenttia riitä, pitäisi saada sata tai enemmän. Mainitun tuen nimi on Yhteishankintakoulutus ja rahaa siihen työministeriössä on. Ei puutu kuin yrityksiä, joilla oikeasti on työvoimapula. Niille saattaisi se viidenkymmenenkin prosentin tuki olla riittävä.

Työnantajapalatsin logiikan puutetta ja samanaikaista ahneuden riittävyyttä kuvaa sekin että kun valitetaan työvoimapulaa, vaaditaan palkanalennuksia. Ei toki johtajien, vaan työntekijöiden. Markkinataloudessa asiat ovat päinvastoin, siellä kysyntä joka ylittää tarjonnan nostaa tuotteen hintaa. Jos maassamme olisi aikuisten oikeasti työvoimapula, palkkoja pitäisi nostaa eikä laskea, jotta tilanne korjaantuisi. Epäilen yhä voimallisemmin työnantajien rehellisyyttä.

Ainoa asia, josta tässä maassa on pulaa, on yhteiskunnallista vastuuta kantavista johtajista. Vastuuntunnottomia meillä on riittämiin, mutta he eivät todellakaan toivo markkinatalouden toimivan itsensä kohdalla. Vaikka vastuuntunnottomista johtajista on ylitarjontaa, niin herrojen palkat vain nousevat.
14892
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Pätevistä johtajista on suurin pula....

Äänestä

nousevat ihan mukavasti, oli maassa työvoimapula tai ei.

Vaikuttaa, että Isokallioon on tarttunut sosialismin tauti.

Äänestä
  • miehellä on laaja näkemys kokemuksensa perusteella ja on parantunut markkinatalouskapitalismi-taudista.

    Äänestä

  • =)) kirjoitti:

    miehellä on laaja näkemys kokemuksensa perusteella ja on parantunut markkinatalouskapitalismi-taudista.

    kirjoituksesta huokuu miksi ei menestynyt johtajana.
    Kehäraakit kun hakevat selityksiä menestymättömyydelleen siitä, että muut eivät osaa....
    Hänellä jos kenellä oli mahdollisuus näyttää esimerkkiä.

    Helppo sanon mitä muiden pitäisi tehdä tai mitä eivät ole tehneet.

    Vain oamt näytöt puuttuvat.

    Äänestä

  • joillain on näyttöjäkin kirjoitti:

    kirjoituksesta huokuu miksi ei menestynyt johtajana.
    Kehäraakit kun hakevat selityksiä menestymättömyydelleen siitä, että muut eivät osaa....
    Hänellä jos kenellä oli mahdollisuus näyttää esimerkkiä.

    Helppo sanon mitä muiden pitäisi tehdä tai mitä eivät ole tehneet.

    Vain oamt näytöt puuttuvat.

    Onko niin, että johtajien virheitä ei saa arvostella tälläkään palstalla vaan ainoastaan duunareita??

    Karmeimmat tappiot ja sen seurauksena irtisanomiset johtuu kyllä johtajien virheistä.

    Äänestä

  • Kalle-iso kirjoitti:

    Onko niin, että johtajien virheitä ei saa arvostella tälläkään palstalla vaan ainoastaan duunareita??

    Karmeimmat tappiot ja sen seurauksena irtisanomiset johtuu kyllä johtajien virheistä.

    niitä virheitä teki roppakaupalla.
    Ja nyt on neuvomassa muita !

    Kallen mukaan varmaan Posion kunnankin pitäisi kouluttaa itse omat lääkärinsä jne...

    Äänestä

  • kaikkia saa arvostella - as... kirjoitti:

    niitä virheitä teki roppakaupalla.
    Ja nyt on neuvomassa muita !

    Kallen mukaan varmaan Posion kunnankin pitäisi kouluttaa itse omat lääkärinsä jne...

    mielestäsi sanoi? Minusta on aivan sama mitä virheitä Kalle teki 15 vuotta sitten, mutta kerrotko minulle sen sijaan mikä hänen kirjoituksessaan ei pidä paikkaansa.

    Äänestä

  • palkankorotuksia, silloin puhutaan kymmenistä prosenteista edelliseen vuoteen verrattuna.

    Joten se siitä työntekijöiden korotuksista......

    Äänestä

Juttu pitää täydellisesti paikkaansa, myös alemmassa vastauksessa ollut tapa hyökätä henkilöjä kohtaan "kommari" tms. tyyliin pitää paikkaansa.

Hyvä että kerrankin puhutaan muustakin kuin pienituloisten keinottelusta sosiaali- ym. etuuksilla, muutama vuosi sittenhän eräs poliitikko vaati kovaan ääneen kiristämään valvontaa tällä saralla.
Odotan että milloin tämä henkilö kertoisi mielipiteensä tästä Isokallion kolumnin asiasta.

Äänestä

joka tukee Isokallion näkemystä.
Tosin eihän herroja saa arvostella huonosta työstä, on heti kommari...

"Valtion työpaikoissa voidaan huonosti
Julkaistu 01.11.2006, klo 08.47 (päivitetty 01.11.2006, klo 09.10)

Kuva: YLE

      Puolet valtion henkilöstöstä antoi heikon tai korkeintaan tyydyttävän arvosanan omalle työhyvinvoinnilleen, selviää Valtiokonttorin tekemästä Kaikki hyvin työssä -tutkimuksesta.

Yli puolet valtion henkilöstöstä on sitä mieltä, että johtamisen vaikutukset työntekijöiden hyvinvointiin tiedostetaan melko tai erittäin huonosti. Puolet henkilöstöstä antoi heikon tai korkeintaan tyydyttävän arvosanan omalle työhyvinvoinnilleen, selviää Valtiokonttorin tekemästä Kaikki hyvin työssä -tutkimuksesta.

Valtiokonttorin toimialajohtajan Timo Laitisen mukaan heikko työhyvinvointi näkyy ennen kaikkea lyhyiden sairauspoissaolojen kasvamisena.

-Tietysti kun ongelmat syvenevät, niin ryhdytään näkemään työperäisiä työkyvyttömyyseläketapauksia, Laitinen toteaa.

Lähes joka toisen työkyvyttömyyseläkkelle siirtymisen syynä ovat mielenterveydelliset ongelmat.

Laitisen mukaan yksi ratkaisu on, että ongelmaan tartutaan nimenomaan johtamisen kehittämisen kautta. Esimerkit huonosta johtamisesta vaihtelevat ministeriön kansliapäälliköstä paikallisesimiehiin. Silti tulehtuneista työpaikoista ollaan yleisesti haluttomia antamaan yksittäisiä esimerkkejä.

Lakiesitys määräaikaisista johtajista

Huonon työhyvinvoinnin julki tuominen liittyy haluun uudistaa valtion johtavien virkamiesten rekrytointia ja kierrätystä.

Perjantaina presidentti Tarja Halosen esittelyyn tulevan lakiesityksen mukaan tulevaisuudessa valtion ylimmät johtajat asetetaan tehtäviinsä määräajaksi. Näin vältytään korkeimman johdon ylipitkiltä pesteiltä.

- Tarkoitus ei ole huonojen johtajien poissaaminen, vaan tarkoitus on parantaa johtamista tulevaisuutta silmällä pitäen, kuvailee valtionvarainministerion valtion työmarkkinajohtaja Teuvo Metsäpelto.

YLE TV-uutiset

Äänestä
  • ongelmista johtuu kotioloista.
    Työntekijä on työnantajansa käytössä n. 17-19 % ajastaan.
    Kotiongelmatkin kaadetaan sinne "työpaikan pahoinvointiin"
    Toki ongelmia on monilla työpaikoillakin.
    Mutta.
    Varsin usein työpaikan kehittämien on lisännyt poissaoloja.
    Työntekijöitten omien vaikutusmahdollisuuksien lisääminenkin on lisännyt poissaoloja !
    Työn helpottaminen on lisännyt poissaoloja.
    Monissa valvomoissa on enemmän poissaoloja kuin ennen automatisointia.
    Mistä johtuu?
    Helppoa on syyttää johtoa.
    Vaikeaa on itse toimia peremmin.

    Äänestä

  • hämmästyttää kirjoitti:

    ongelmista johtuu kotioloista.
    Työntekijä on työnantajansa käytössä n. 17-19 % ajastaan.
    Kotiongelmatkin kaadetaan sinne "työpaikan pahoinvointiin"
    Toki ongelmia on monilla työpaikoillakin.
    Mutta.
    Varsin usein työpaikan kehittämien on lisännyt poissaoloja.
    Työntekijöitten omien vaikutusmahdollisuuksien lisääminenkin on lisännyt poissaoloja !
    Työn helpottaminen on lisännyt poissaoloja.
    Monissa valvomoissa on enemmän poissaoloja kuin ennen automatisointia.
    Mistä johtuu?
    Helppoa on syyttää johtoa.
    Vaikeaa on itse toimia peremmin.

    1. Miten tämä liittyy Isokallion kirjoitukseen?

    2. Miten perustelet väitteen "vähintään yhtä suuri osa ongelmista johtuu kotioloista"?
    - Käsittääkseni ihmisen pitää nukkua noin 8 tuntia vuorokaudessa, syödä, matkustaa töihin jne. joten aivan tolkuttomasti ei aikaa jää ongelmien keräämiseen; etenkään jos työaikaa lisätään entisestään. Tuo "vain 17-19% työnantajan käytössä" antaa siis hivenen harhaanjohtavan kuvan.

    3. Eikö tänä päivänä "työpaikan kehittäminen" tarkoita useimmiten juuri työtaakan lisäämistä tai henkilökunnan saneeraamista? Liian pitkälle vietynä ne näkyvät juuri sairauspoissaoloina ja loppuun palamisina. On erikoinen ajatus, että työntekijät päättäisivät kollektiivisesti alkaa sairastua, koska työolosuhteet ovat "kehittyneet."

    4. Miten työntekijöiden "vaikutusmahdollisuuksia" on lisätty? Ainakin ns. konseptiajattelussa on käynyt juuri päin vastoin.

    5. Tarkoittaako teknologia lisääntyminen aina samalla töiden helpottumista?
    Valvomoista en osaa muuta sanoa kuin sen, että ne tuskin edustavat edes murto-osaa Suomen työpaikoista. Käyhän kysymässä esim. terveyskeskuksista tai kaupoista miten teknologia on vähentänyt stressiä; IT-alasta puhumattakaan...

    Äänestä

  • Rosvo Roope kirjoitti:

    Meidän työpaikalla nuorilla on paljon päivän-parin sairaslomia?
    Vanhemmat eivät juuri sairastele. työolot ovat ihan normaalit. Ja kaikilla samanlaiset.
    Olisiko työmoraalilla jotain tekemistä?
    Vai onko nuoremmat heikkokuntoisempia?
    Erityisesti kesäviikonloppuina sairastavuus oli nuorilla korkealla.

    Äänestä

Eero Lehden kirjoitus tämän päivän hesarissa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Iso-Kalle kirjoitti:

Tässä Kalle Isokallion kolumni Iltalehdessä 30.3.2006.
Hän on itse ollut organisaation huipulla, joten perspektiiviä mielipiteeseen löytyy.
Ei varmaankaan kaikille mieluisaa luettavaa...

"Valikoivaa markkinataloutta"

Joku ei tässä nyt oikein täsmää. Työnantajien edustajat itkevät työvoimapulaa, valtion kirstua vartioivat surevat työttömien suurta joukkoa, korkeakouluista ja oppilaitoksista valmistuvat nuoret kaihoavat töitä, koululaisille ei ole kesätyöpaikkoja, ja melko vaatimattomiinkin hommiin, kun niistä lehdessä ilmoittelee, löytyy kolmesataa hakijaa. Kaikki nuo väitteet eivät voi yhtaikaa olla totta. Epäilen työnantajien väitettä. Tai että he esittävät niitä tarkoitushakuisesti.

Totta kai pitää paikkaansa ettei työn tarjonta ja kysyntä kohtaa, jos niitä estetään kohtaamasta. Kunhan firmoissa vain määritellään riittävän kovat ja yksityiskohtaiset vaatimukset työnhakijoille, niin eihän sellaisia sitten löydy. Maassamme on esimeriksi hyvin vähän alle kolmekymmentävuotiaita levyseppähitsaajia, joilla on kahdenkymmenen vuoden työkokemus vaativista hitsaustöistä. Ja kas, näin saadaan aikaiseksi kohtaanto-ongelma eli työvoimapula. Jos työvoimapula olisi todellista, yritykset ottaisivat töihin kynnelle kykeneviä, joista ne kouluttaisivat sitten itse omiin tarpeisiinsa sopivia levyseppähitsaajia.

Kvartaalitalouden optiojohtajilla on otsaa vaatia yhteiskuntaa kouluttamaan heille ilmaiseksi heidän firmaansa juuri sillä hetkellä sen tarvitseman työvoiman. Yritysten oma vastuu työntekijöidensä koulutuksesta on sosialisoitu. Omalaatuinen lopputulos kun ottaa huomioon että samat miehet pauhaavat naama punaisena vapaasta kilpailusta ja yhteiskunnan roolin minimoimisesta. Etelärannan tavoite näyttää olevan että saadaan yhteiskunnalta aina vain enemmän ilmaisia palveluita ja samaan aikaan ajetaan yritysten ja johtajien verot minimiin. Melko hävytöntä, eikö totta?

Jos yritys haluaa palkata lisää työntekijöitä eikä muka mielestään sellaisia löydä, sillä on mahdollisuus räätälöidä itselleen omassa firmassa tapahtuva työntekijöiden koulutus ja perehdyttäminen. Luulisi sillä tavalla työvoimapulan helpottavan. Varsinkin kun työvoimaviranomaiset maksavat puolet yrityksessä tapahtuvasta ja sen itse määrittämästä koulutuksesta. Mutta ahneille ei tuo viisikymmentä prosenttia riitä, pitäisi saada sata tai enemmän. Mainitun tuen nimi on Yhteishankintakoulutus ja rahaa siihen työministeriössä on. Ei puutu kuin yrityksiä, joilla oikeasti on työvoimapula. Niille saattaisi se viidenkymmenenkin prosentin tuki olla riittävä.

Työnantajapalatsin logiikan puutetta ja samanaikaista ahneuden riittävyyttä kuvaa sekin että kun valitetaan työvoimapulaa, vaaditaan palkanalennuksia. Ei toki johtajien, vaan työntekijöiden. Markkinataloudessa asiat ovat päinvastoin, siellä kysyntä joka ylittää tarjonnan nostaa tuotteen hintaa. Jos maassamme olisi aikuisten oikeasti työvoimapula, palkkoja pitäisi nostaa eikä laskea, jotta tilanne korjaantuisi. Epäilen yhä voimallisemmin työnantajien rehellisyyttä.

Ainoa asia, josta tässä maassa on pulaa, on yhteiskunnallista vastuuta kantavista johtajista. Vastuuntunnottomia meillä on riittämiin, mutta he eivät todellakaan toivo markkinatalouden toimivan itsensä kohdalla. Vaikka vastuuntunnottomista johtajista on ylitarjontaa, niin herrojen palkat vain nousevat.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu