samaa puskaa

Olen jo viikon ajan vedellyt päivittäin kermaa erinäisten marjojen (puolukka ja vadelma) kanssa. Kermaa on mennyt viikossa vähintään litran verran, voipi olla kaksikin.

Liikkunut en ole, mitä nyt kerran kävin uimassa (siitä kerroinkin tällä palstalla).

Silti vaaka antoi ennusmerkkejä, että kohta olisi taas painoa yksi kilo vähemmän. Lisäksi vyö tuli vahingossa aamulla kiristettyä pykälää tiukemmalle kuin eilen.

Jos KTL:aa on uskominen, tilanteen täytyisi olla aivan toinen. Minun pitäisi päinvastoin olla kilon painavampi (kerman syömisen vuoksi) ja vyön pitäisi ennemminkin löystyä.

Haluaisin KTL:lta selityksen miksi näin. Kuolenko kuitenkin kohta vaikka painoni laskee? Miten on selitettävissä laihtumiseni, hyvä oloni ja hyvä taannoinen hyvä uintisuoritukseni? Miksi kuntoni tuntuu paranevan ja painoni laskevan vaikka syön KTL:n suositusten vastaisesti? Miksi aiemmassa elämässäni lihoin vaikka parhaani mukaan yritin syödä KTL:n suositusten mukaisesti? Miksi minulla oli silloin jatkuva väsymys ja usein myös huono olo? Miksen saanut painoani laskemaan vaikka hiihdin useana päivänä ja söin perunaa, pastaa ja riisiä, kuten puska on meille opettanut?

Olen nelikymmpinen. Jos olisin parikymppinen, olisin vain tyytyväinen, että sain tietää tästä ruokavaliosta ja rohkenin sitä kokeilla. Mutta nyt tunnen menettäneeni tuon kaksikymmentä vuotta ja TUNNEN KATKERUUTTA! JA OLEN HELVETIN VIHAINEN! HALUAN ETTÄ JOKU MAKSAA TÄSTÄ! JONKUN ON KÄRSITTÄVÄ!

Onko nyt niin, että puska on ajatellut vain itseään ja hyväpalkkaista hommaansa eikä ole tehnyt sitä työtä, mihin hänet on palkattu? Onko puska pönkittänyt vain asemaansa, pönkittänyt uskoa, että rasvat ovat vaarallisia, koska rasvojen vähentäminen kiistanalaisen tutkimuksen tuloksena on nostanut hänet nykyiseen hyväpalkkaiseen hommaansa.

Miksei meille ole kerrottu, että liika hiilihydraattimäärä voi olla ihmiselle haitallinen? Siksikö, että puskakin jopa tajuaa, että ihminen ei voi vähentää SEKÄ hiilihydraatteja ETTÄ rasvaa? Onko niin, että puska on joutunut urahistoriansa vuoksi pitämään kiinni rasvan vaarallisuudesta vaikka ehkä mahdollisesti saattaisi tietää, että hiilihydraatit ne ovatkin syyllinen. Onko puska kieltänyt meiltä rasvan vain omaa asemaansa tukeakseen? KTL:ssa pitäisi olla paras terveyteen liittyvä tieto Suomessa ja kuitenkin minä (ja moni muu) ovat lihoneet, koska meille ei ole kerrottu hiilihydraattipitoisten ruokien, kuten perunan, pastan ja riisin, vaaroista. Onko puska ohjannut muita, häntä ehkä lahjakkaampia ja parempia terveystieteilijöitä, omia tarkoitusperiään tukeakseen?

Kuitenkin hiilihydraattien vaarat on tiedetty jo 100 vuoden ajan, ehkä jopa pidempään. Vaarat on tiedetty erittäin hyvin viimeisen parinkymmenen vuoden ajan, juuri sen ajan, jona minä kasvoin nuorukaisesta keski-ikäiseksi. Ja olisin voinut viettää parempaa elämää, jos olisin tiennyt.

Minusta minä ansaitsen (me ansaitsemme) vastauksen. Minusta puskan on vapaaehtoisesti luovuttava paikastaan elintarvikesuositusorganisaation johdossa, jos käy ilmi, että elintarvikesuositukset ovat olleet osalle kansalaisia väärät. Mitä voin tehdä asian eteen? Tässä olisi jonkinlaisen kansalaisaddressin paikka.

Nythän on niin, että puskaa ollaan politikoimassa WHO:n johtoon. Sallimmeko, että hänet päästetään tekemään tuhoaan laajemmalti kuin pelkästään Suomessa ja suomalaisille? Asialle pitäisi tehdä jotain!
33936
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 33

Vanhimmat

Puska on maanviljelijöiden kaveri. Maanviljelijät myy viljaa. MOT

Äänestä
  • Maanviljelijät myyvät myös lihaa, maitoa (voita) ja kasviksia. Ei Puska ainakaan voin ja lihan menekkiä ole edistänyt.

    Kaupassa myytävän leivän hinnasta 4,4-7% on viljaraaka-aineen hintaa. Lihassa, maitotuotteissa ja voissa raaka-aineen osuus hinnasta on 35-70%. Kyllä leivän menekin edistäminen palvelee enimmäkseen aivan muita tahoja kuin maanviljelijöitä.

    Äänestä

  • ••• kirjoitti:

    Maanviljelijät myyvät myös lihaa, maitoa (voita) ja kasviksia. Ei Puska ainakaan voin ja lihan menekkiä ole edistänyt.

    Kaupassa myytävän leivän hinnasta 4,4-7% on viljaraaka-aineen hintaa. Lihassa, maitotuotteissa ja voissa raaka-aineen osuus hinnasta on 35-70%. Kyllä leivän menekin edistäminen palvelee enimmäkseen aivan muita tahoja kuin maanviljelijöitä.

    En yhtään epäile, etteikö myös elintarviketeollisuudella olisi intressejä asian suhteen.

    Sellaisessa kuvitteellisessa tilanteessa, että kaikki suomalaiset vaihtaisivat vhh-ruokavalioon, laskisi kokonaismyynti sekä maanviljelijöiltä että elintarviketeollisuudelta.

    Äänestä

  • JariJo kirjoitti:

    Kui? Metsästätkö ja viljeletkö itse?

    Äänestä

  • skäribo kirjoitti:

    Kui? Metsästätkö ja viljeletkö itse?

    Vaikka kaikki edelleen hakisivat ruokansa kaupasta, niin mm. seuraavien tuotteiden menekki loppuisi suurimmaksi osaksi: leipä, muut leivonnaiset, perunat, pastat, riisit, einekset.

    Samoin loppuisi tärkkelyksellä ja lisäaineilla kasattujen kevyttuotteiden menekki, ja luonnollisia elintarvikkeitahan ei tarvitse käyttää niin paljon, koska niissä on enemmän rasvaa.

    Kirjoitit: "... laskisi kokonaismyynti sekä maanviljelijöiltä että elintarviketeollisuudelta." Nyt olisi aika perustella. Kuka sinulle siis ruuan toimittaisi ja mitä kautta, jos nämä kaksi olisivat poissa pelistä?

    En sanonut, että maanviljelijät ja elintarviketeollisuus joutuisivat pois pelistä. Sanoin, että niiden kokonaismyynti laskisi.

    Äänestä

  • JariJo kirjoitti:

    En sanonut, että maanviljelijät ja elintarviketeollisuus joutuisivat pois pelistä. Sanoin, että niiden kokonaismyynti laskisi.

    ja perustele: Miksi?

    Äänestä

  • skäribo kirjoitti:

    perustele, miten sinä saisit ruokasi, jos tuo ketju katkaistaisiin tuottavuuden puutteessa.

    Ja kiitos originellista - ja enemmän kuin riittävän monta kertaa esitetystä - ehdotuksesta, mutta silmäni ovat parhaimmillaan päässäni.

    Tämä tuntuu nyt kovasti rautalangan vääntämiseltä.

    Jos elintarviketeollisuuden ja kaupan tuottavuus laskee (en väittänyt, että loppuu tai puuttuu), niin epäilemättä osa kauppiaista ja tuottajista jää työttömiksi.

    Varmasti löytyy aina joku, joka tuottaa ja myy elintarvikkeita niille, jotka eivät osaa, halua tai viitsi.

    Itse en ruokaani alkaisi metsästämään muuten kuin harrastusmielestä. Osaan muita asioita paremmin, ja niistä minulle maksetaan.

    teet toista, ja tuskin edes tajuat mitä tuli sanottua. OK.

    Äänestä

  • JariJo kirjoitti:

    Vaikka kaikki edelleen hakisivat ruokansa kaupasta, niin mm. seuraavien tuotteiden menekki loppuisi suurimmaksi osaksi: leipä, muut leivonnaiset, perunat, pastat, riisit, einekset.

    Samoin loppuisi tärkkelyksellä ja lisäaineilla kasattujen kevyttuotteiden menekki, ja luonnollisia elintarvikkeitahan ei tarvitse käyttää niin paljon, koska niissä on enemmän rasvaa.

    Ei kai riisin käytön loppuminen vaikuta Suomi-maanviljelijän elämään sitä eikä tätä (vai oliko nyt tarkoitus puhua koko maailman viljelijöistä)?

    Jos nyt kuitenkin keskitytään Suomeen: mm. vehnää, ruista ja sokeria täällä kulutetaan enemmän kuin tuotetaan. Vähentämisen varaa siis on, ilman että tuotantoporras kärsii. Jalostus ja kauppa sen sijaan huomaisivat vähentämisen heti.

    Minä kuvittelisin, että maatalouden tuottamien perustuotteiden menekki ei valtavasti laskisi, mutta tuotannon painotusten täytyisi muuttua nykyisestä, siis vähemmän viljaa ja rypsiä, enemmän kasviksia, maitoa ja ehkä myös lihaa. Voisi jopa olla niin, että esim. myydessään lihaa (teurastettuna mutta muuten käsittelemättömänä) suoraan kuluttajalle tuottaja saisi lihasta paremman hinnan kuin mitä nykyään maailmanmarkkinahinnat ja jalostajien kanssa tehdyt tuotantosopimukset määräävät. Mutta voin tietysti olla väärässäkin.

    (Minä en tosiaan mitenkään voi ymmärtää, miten Puska olisi viljelijöiden asioiden ajaja - jos nyt ajattelee, millaisia ongelmajätteitä esim. voista ja kananmunista on sydänsairauksien vähentämisen nimissä tehty.)

    aletaan olla asialinjoilla.

    Voi- ja kananmunavuorista puhuttiin 70-80-luvuilla. Ei kai enää?

    Mukava lukea välillä asiatekstiä, vaikkakin tilastoviite jäi uupumaan.

    Myönnän siis, että ongelman täytyy olla pääosin muualla kuin Puskan suhteessa maanviljelijöihin.

    Äänestä

  • skäribo kirjoitti:

    aletaan olla asialinjoilla.

    Voi- ja kananmunavuorista puhuttiin 70-80-luvuilla. Ei kai enää?

    kun ranskalaiset ja venäläiset kulinaristit ostavat meidän voit jota emme itse syö. Me syömme kevytkeinorasvaa ja sairastumme. Tuottajille se on sama kuka ostaa voin, he saavat veronmaksajilta kuitenkin saman rahan.

    Äänestä

  • skäribo kirjoitti:

    teet toista, ja tuskin edes tajuat mitä tuli sanottua. OK.

    tilanne toteutuisi,ei ihmiset silti lopettaisi syömistä. Tosin tuotantosuunnat muuttuisivat. Kun ihmiset vaihtaisivat viljan syönnin lihansyöntiin. Lihanjalostus sopisikin paremmin meidän leveysasteelle. Sillä suomalainen vilja kun ei tahdo kelvata kuin rehuksi,pienen sako lukunsa ja pienen kokonsa takia. Laivaavat sitä jopa Kanadaan asti hevosten rehuksi.

    Ja eikös tämä pitäisi sopia sinullekkin ja kalastajamiehellesi. Kalaahan myös syötäisiin enemmän. Jopa hinnatkin saattaisivat nousta. Jos norja ei alkaisi polkumyyntiä lohillaan.

    Äänestä

  • kuvitteelinen kirjoitti:

    Tiiätkö: mun tädin kotona oli varaa jo 50-luvulla niillä syödä joka päivä liharuokaa. 80-luvulla tädin mies halvaantui niin, että puhekykykin meni lopuksi elämää. Hänellä oli liian paksu veri.

    Joten valmistaudu ainakin syömään sitten jossain vaiheessa verenohennuslääkettä. Mutta sitä ennen voit juhlia liha-aterioilla. Miehillä se veri juuri paksuuntuukin, eli rautaa kertyy liikaa.

    Halvauksen tapahduttua ei kuitenkaan heti voida lääkitä verenohennuslääkeellä, sillä silloin on vielä vaara, että verenvuoto ei lakkaa siitä kohtaa, mistä verisuoni on puhjennut. Aivohalvauksessa varsinkin. Mutta sitten kun se vuoto on lakannut, niin sitten voit alkaa täysillä verenohennuslääkkeellä lotraamaan. Tämä saattoi aiheuttaa sinulle painajaisunia ensi yönä, mutta onko tuo nyt sen pahempaa, kun tv:ssäkin ihmisiä listitään harva se ilta.

    Äänestä

  • lihaa napaan kirjoitti:

    Veren rautamäärä on yksi asia ja verenohennuslääkkeellä hoidettava "liian paksu veri" on toinen asia. Verenohennuslääkkeellä (useimmiten Marevan) säädellään veren hyytymisnopeutta eikä sen rautapitoisuutta. Liharuoka ei vaikuta veren hyytymisnopeuteen, mutta kasvikset vaikuttavat, sillä niissä oleva K-vitamiini "sakeuttaa" verta eli nopeuttaa veren hyytymistä.

    Äänestä

  • skäribo kirjoitti:

    aletaan olla asialinjoilla.

    Voi- ja kananmunavuorista puhuttiin 70-80-luvuilla. Ei kai enää?

    Maidontuotanto (ja sitä kautta tietysti myös voin) on EU-aikana kiintiöity niin tarkasti, ettei ylijäämää synny. Kananmunissa ei (kai?) kiintiösysteemiä ole, mutta ylituotanto ei ole enää kovin suurta.

    Äänestä

  • ••• kirjoitti:

    Ei kai riisin käytön loppuminen vaikuta Suomi-maanviljelijän elämään sitä eikä tätä (vai oliko nyt tarkoitus puhua koko maailman viljelijöistä)?

    Jos nyt kuitenkin keskitytään Suomeen: mm. vehnää, ruista ja sokeria täällä kulutetaan enemmän kuin tuotetaan. Vähentämisen varaa siis on, ilman että tuotantoporras kärsii. Jalostus ja kauppa sen sijaan huomaisivat vähentämisen heti.

    Minä kuvittelisin, että maatalouden tuottamien perustuotteiden menekki ei valtavasti laskisi, mutta tuotannon painotusten täytyisi muuttua nykyisestä, siis vähemmän viljaa ja rypsiä, enemmän kasviksia, maitoa ja ehkä myös lihaa. Voisi jopa olla niin, että esim. myydessään lihaa (teurastettuna mutta muuten käsittelemättömänä) suoraan kuluttajalle tuottaja saisi lihasta paremman hinnan kuin mitä nykyään maailmanmarkkinahinnat ja jalostajien kanssa tehdyt tuotantosopimukset määräävät. Mutta voin tietysti olla väärässäkin.

    (Minä en tosiaan mitenkään voi ymmärtää, miten Puska olisi viljelijöiden asioiden ajaja - jos nyt ajattelee, millaisia ongelmajätteitä esim. voista ja kananmunista on sydänsairauksien vähentämisen nimissä tehty.)

    että vaikka voin kulutus on puolittunut viimeisen kymmenen vuoden aikana niin tuottajat eivät joudu kärsimään, koska ylimääräinen voi viedään pilkkahintaan Venäjälle ja Ranskaan ja me veronmaksajat korvaamme tuottajille erotuksen.

    Äänestä

  • ••• kirjoitti:

    Veren rautamäärä on yksi asia ja verenohennuslääkkeellä hoidettava "liian paksu veri" on toinen asia. Verenohennuslääkkeellä (useimmiten Marevan) säädellään veren hyytymisnopeutta eikä sen rautapitoisuutta. Liharuoka ei vaikuta veren hyytymisnopeuteen, mutta kasvikset vaikuttavat, sillä niissä oleva K-vitamiini "sakeuttaa" verta eli nopeuttaa veren hyytymistä.

    Tämä tutkimustulos nyt ainakin liittyy runsaan punasen lihan nauttimisen haittoihin, vai onks noi vaa pienii haittoi, jotka on TAAS vastustajien leirin keksintöi:

    "...correlations between the consumption of red meat and/or processed meat and cancer of the colon, rectum, stomach, pancreas, bladder, endometrium and ovaries, prostate, breast and lung, heart disease, rheumatoid arthritis, type 2 diabetes and Alzheimer's disease."

    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/entrez/query.fcgi?db=pubmed&cmd=Retrieve&dopt=AbstractPlus&list_uids=17045417&query_hl=11&itool=pubmed_docsum

    Äänestä

  • kuvitteelinen kirjoitti:

    tilanne toteutuisi,ei ihmiset silti lopettaisi syömistä. Tosin tuotantosuunnat muuttuisivat. Kun ihmiset vaihtaisivat viljan syönnin lihansyöntiin. Lihanjalostus sopisikin paremmin meidän leveysasteelle. Sillä suomalainen vilja kun ei tahdo kelvata kuin rehuksi,pienen sako lukunsa ja pienen kokonsa takia. Laivaavat sitä jopa Kanadaan asti hevosten rehuksi.

    Ja eikös tämä pitäisi sopia sinullekkin ja kalastajamiehellesi. Kalaahan myös syötäisiin enemmän. Jopa hinnatkin saattaisivat nousta. Jos norja ei alkaisi polkumyyntiä lohillaan.

    Elämme leveysasteilla, joissa lihan tuottaminen on eläinrääkkäystä väkisinkin ja lihan maku (ja laatu) aivan surkeaa.

    En kyllä väitä, että viljelykään on paras vaihtoehto, mutta parempi kuitenkin kuin lihan kasvatus.

    Kalastukseen ja keräilyyn (sienet, marjat) tämä maasto ja nämä leveysasteet ovat onnenomiaan ja näitä pitäisi harjoittaa enemmän. Ei tosin kalanviljelyä, tietenkään.

    Äänestä

  • kuvitteelinen kirjoitti:

    tilanne toteutuisi,ei ihmiset silti lopettaisi syömistä. Tosin tuotantosuunnat muuttuisivat. Kun ihmiset vaihtaisivat viljan syönnin lihansyöntiin. Lihanjalostus sopisikin paremmin meidän leveysasteelle. Sillä suomalainen vilja kun ei tahdo kelvata kuin rehuksi,pienen sako lukunsa ja pienen kokonsa takia. Laivaavat sitä jopa Kanadaan asti hevosten rehuksi.

    Ja eikös tämä pitäisi sopia sinullekkin ja kalastajamiehellesi. Kalaahan myös syötäisiin enemmän. Jopa hinnatkin saattaisivat nousta. Jos norja ei alkaisi polkumyyntiä lohillaan.

    ei ole kalastaja. Kalastamme vain kotitarpeiksi. Kalan hinnalla ei siis ole meidän kannaltamme merkitystä.

    Tosin jos kala halpenisi, niin sukulaiset luultavasti ruinaisivat meiltä vähemmän kalaa. Eihän me itse millään jaksettaisi syödä kaikkia! :)

    Äänestä

Itsellesi? Se olisi oikea kohde.

"Miksei meille ole kerrottu, että liika hiilihydraattimäärä voi olla ihmiselle haitallinen?" Näin on kyllä kerrottu, liikaa mitä tahansa on liikaa. Tosin useimmat ymmärtävät sen erikseen pänttäämättäkin.

Kukaan ei ole syöttänyt sinulle mitään, olet itse tehnyt valintasi. Olet samaa ikäluokkaa kuin minä. Miksi minä olen aina osannut syödä terveellisesti ja sinä et? Väitätkö, että olet aina syönyt niin kuin Puska käskee? Enpä usko, enkä ole minäkään. Elämä on valintoja.

Eikä laihuus ole yhtä kuin terveys.

Äänestä

Kerrohan, mitä muuta söit viikon aikana kuin litran kermaa ja noita marjoja.

Äänestä
  • aamiaiseksi joko munakas tai ruisleipä, jonka päälle juustoa ja lihaa. Lounaaksi joko kaalilaatikkoa, lihaa tai kalaa. Illalliseksi usein samaa kuin päivälliseksi. Olen syönyt yleensä itseni täyteen. Pidän syömisestä ja kylläisestä olosta. Iltapalaksi sitten vetelen marja/kermaherkkua.

    Viikon aikana tuli tehtyä iso annos ossobuccoa (sp?). Koska en ottanut possun kylkipaloista vai mitä ne olivatkaan, rasvaa pois niin padasta tuli melko rasvaista. Söin kuitenkin hyvällä ruokahalulla. Niin rasvaista kuitenkin oli, että ensi kerralla otan kyllä rasvat pois.

    Tiedän mitä haet kysymykselläsi. Mutta tämä on normaalia vhh-syömistä. Hiilarit edelleen minimissään, mutta muuten syön niin että napa paukkuu (noin kuvaannollisesti).

    Vielä tuosta kerman syömisestä sen verran, että olen syönyt sitä niin paljon, että se tuntuu tulevan ihosta ulos. Tiedätte ehkä tunteen. Ehkäpä liian paljon, mutta jos kerran laihdun niin en ymmärrä, että se voisi olla väärin.

    Äänestä

  • kesät talvet kirjoitti:

    aamiaiseksi joko munakas tai ruisleipä, jonka päälle juustoa ja lihaa. Lounaaksi joko kaalilaatikkoa, lihaa tai kalaa. Illalliseksi usein samaa kuin päivälliseksi. Olen syönyt yleensä itseni täyteen. Pidän syömisestä ja kylläisestä olosta. Iltapalaksi sitten vetelen marja/kermaherkkua.

    Viikon aikana tuli tehtyä iso annos ossobuccoa (sp?). Koska en ottanut possun kylkipaloista vai mitä ne olivatkaan, rasvaa pois niin padasta tuli melko rasvaista. Söin kuitenkin hyvällä ruokahalulla. Niin rasvaista kuitenkin oli, että ensi kerralla otan kyllä rasvat pois.

    Tiedän mitä haet kysymykselläsi. Mutta tämä on normaalia vhh-syömistä. Hiilarit edelleen minimissään, mutta muuten syön niin että napa paukkuu (noin kuvaannollisesti).

    Vielä tuosta kerman syömisestä sen verran, että olen syönyt sitä niin paljon, että se tuntuu tulevan ihosta ulos. Tiedätte ehkä tunteen. Ehkäpä liian paljon, mutta jos kerran laihdun niin en ymmärrä, että se voisi olla väärin.

    kesät talvet? :)

    Kermavaahto pursuu huokosista, mutta olo on hyvä? Mielenkiintoista.

    Kerro vielä, liittyikö tuo ossobucco ja tuo rasvainen kylki samaan ateriaan? Siis söitkö sekä ossoa, että kylkeä? Waude.

    Äänestä

  • skäribo kirjoitti:

    kesät talvet? :)

    Kermavaahto pursuu huokosista, mutta olo on hyvä? Mielenkiintoista.

    Kerro vielä, liittyikö tuo ossobucco ja tuo rasvainen kylki samaan ateriaan? Siis söitkö sekä ossoa, että kylkeä? Waude.

    sulle on muuten kysymys tuolla ylemmässä ketjussa.

    Äänestä

  • kesät talvet kirjoitti:

    sulle on muuten kysymys tuolla ylemmässä ketjussa.

    saatanan valehtelija?

    Äänestä

Kaikki tämä tarjolla ollut tieto on varmasti sokaissut sinut, mutta onnittelut nyt valon löytämisestä.

Älä silti muita syytä jos et ole osannut syödä vähempää kuin kulutat. Noudatitkohan suosituksia myös liikunnan osalta..? - vähän epäilen.

Äänestä

Tiiätkö: mun tädin kotona oli varaa jo 50-luvulla niillä syödä joka päivä liharuokaa. 80-luvulla tädin mies halvaantui niin, että puhekykykin meni lopuksi elämää. Hänellä oli liian paksu veri. Joten valmistaudu ainakin syömään sitten jossain vaiheessa verenohennuslääkettä. Mutta sitä ennen voit juhlia liha-aterioilla. Miehillä se veri juuri paksuuntuukin, eli rautaa kertyy liikaa. Halvauksen tapahduttua ei kuitenkaan heti voida lääkitä sillä verenohennuslääkeellä, sillä silloin on vielä vaara, että verenvuoto ei lakkaa siitä kohtaa, mistä verisuoni on puhjennut. Aivohalvauksessa varsinkin. Mutta sitten kun se vuoto on lakannut, niin sitten alkaa täysillä verenohennuslääkkeellä lotraaminen... :)

Äänestä
  • vastaukseks tuolle ylemmäs, ei sulle. Kun luulin että lähetys epäonnistui, lähetin sen uudestaan tuonne ylemmäs jollekin. Tämä on siis huti.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

kesät talvet kirjoitti:

Olen jo viikon ajan vedellyt päivittäin kermaa erinäisten marjojen (puolukka ja vadelma) kanssa. Kermaa on mennyt viikossa vähintään litran verran, voipi olla kaksikin.

Liikkunut en ole, mitä nyt kerran kävin uimassa (siitä kerroinkin tällä palstalla).

Silti vaaka antoi ennusmerkkejä, että kohta olisi taas painoa yksi kilo vähemmän. Lisäksi vyö tuli vahingossa aamulla kiristettyä pykälää tiukemmalle kuin eilen.

Jos KTL:aa on uskominen, tilanteen täytyisi olla aivan toinen. Minun pitäisi päinvastoin olla kilon painavampi (kerman syömisen vuoksi) ja vyön pitäisi ennemminkin löystyä.

Haluaisin KTL:lta selityksen miksi näin. Kuolenko kuitenkin kohta vaikka painoni laskee? Miten on selitettävissä laihtumiseni, hyvä oloni ja hyvä taannoinen hyvä uintisuoritukseni? Miksi kuntoni tuntuu paranevan ja painoni laskevan vaikka syön KTL:n suositusten vastaisesti? Miksi aiemmassa elämässäni lihoin vaikka parhaani mukaan yritin syödä KTL:n suositusten mukaisesti? Miksi minulla oli silloin jatkuva väsymys ja usein myös huono olo? Miksen saanut painoani laskemaan vaikka hiihdin useana päivänä ja söin perunaa, pastaa ja riisiä, kuten puska on meille opettanut?

Olen nelikymmpinen. Jos olisin parikymppinen, olisin vain tyytyväinen, että sain tietää tästä ruokavaliosta ja rohkenin sitä kokeilla. Mutta nyt tunnen menettäneeni tuon kaksikymmentä vuotta ja TUNNEN KATKERUUTTA! JA OLEN HELVETIN VIHAINEN! HALUAN ETTÄ JOKU MAKSAA TÄSTÄ! JONKUN ON KÄRSITTÄVÄ!

Onko nyt niin, että puska on ajatellut vain itseään ja hyväpalkkaista hommaansa eikä ole tehnyt sitä työtä, mihin hänet on palkattu? Onko puska pönkittänyt vain asemaansa, pönkittänyt uskoa, että rasvat ovat vaarallisia, koska rasvojen vähentäminen kiistanalaisen tutkimuksen tuloksena on nostanut hänet nykyiseen hyväpalkkaiseen hommaansa.

Miksei meille ole kerrottu, että liika hiilihydraattimäärä voi olla ihmiselle haitallinen? Siksikö, että puskakin jopa tajuaa, että ihminen ei voi vähentää SEKÄ hiilihydraatteja ETTÄ rasvaa? Onko niin, että puska on joutunut urahistoriansa vuoksi pitämään kiinni rasvan vaarallisuudesta vaikka ehkä mahdollisesti saattaisi tietää, että hiilihydraatit ne ovatkin syyllinen. Onko puska kieltänyt meiltä rasvan vain omaa asemaansa tukeakseen? KTL:ssa pitäisi olla paras terveyteen liittyvä tieto Suomessa ja kuitenkin minä (ja moni muu) ovat lihoneet, koska meille ei ole kerrottu hiilihydraattipitoisten ruokien, kuten perunan, pastan ja riisin, vaaroista. Onko puska ohjannut muita, häntä ehkä lahjakkaampia ja parempia terveystieteilijöitä, omia tarkoitusperiään tukeakseen?

Kuitenkin hiilihydraattien vaarat on tiedetty jo 100 vuoden ajan, ehkä jopa pidempään. Vaarat on tiedetty erittäin hyvin viimeisen parinkymmenen vuoden ajan, juuri sen ajan, jona minä kasvoin nuorukaisesta keski-ikäiseksi. Ja olisin voinut viettää parempaa elämää, jos olisin tiennyt.

Minusta minä ansaitsen (me ansaitsemme) vastauksen. Minusta puskan on vapaaehtoisesti luovuttava paikastaan elintarvikesuositusorganisaation johdossa, jos käy ilmi, että elintarvikesuositukset ovat olleet osalle kansalaisia väärät. Mitä voin tehdä asian eteen? Tässä olisi jonkinlaisen kansalaisaddressin paikka.

Nythän on niin, että puskaa ollaan politikoimassa WHO:n johtoon. Sallimmeko, että hänet päästetään tekemään tuhoaan laajemmalti kuin pelkästään Suomessa ja suomalaisille? Asialle pitäisi tehdä jotain!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu