olin niin pettynyt miehiin ja tipahtanut niin monta kertaa korkealta ettten enää halunnut tutustua yhteenkään mieheen.....tuntuu että elämä leikkii kanssani.kesällä sitten jälleen kerran tapasin aivan ihanan miehen,tai ainakin niin luulin.meillä synkkasi heti ja tuntu että olisin tuntenut hänet koko elämän.näimme parin päivän ajan ja sitten hän lähti kotiinsa toiselle puolelle suomea.soittelimme ja tekstilimme,hän vakuutteli minulle että rakastaa ja ikävöi minua.jossain vaiheeessa huomasin että olin ihan oikeesti rakastunut häneen.sovittiin että menen hänen luokse syyslomalla.loman lähestyessä viestit ja puhelut harvenivat ja loppuivat sitten kokonaan.lähetin hänelle viestejä ja pyysin häntä kertomaan että missä mennään,en saanut koskaan mitään vastausta.minulla on vieläkin aivan kauhea ikävä häntä.en voi ymmärtää ihmistä joka lopettaa yhteyden pidon kertomatta yhtään mitään,olisko vaikeaa lähettää vaikka viesti ettei enää kiinnosta?
rakastun aina vääriin miehiin......
1966
193265
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
minä taas en ymmärrä ihmistä joka vielä tuohon ikään ei tajua että jos ei vastaa puheluihin tai viesteihin niin ehkäpä ei ole kiinnostunut?ja jos lähettää viestin ettei enää kiinnosta niin sitten alkaa ruikutus:"miksi,mitä tein väärin,olihan meillä sentään niin ihanaa"joopa joo...
Kyllä ainakin aikuisen ihmisen pitäisi osata sanoa ääneen, jos ei kiinnosta. On väärin toista ihmistä kohtaan, jos asiaa ei kerro suoraan. Vaikeaahan se on, olen syyllistynyt samanlaiseen 'katoamiseen' itsekin. Luontaisesti yrittää välttää satuttamasta toista. Mutta kyllä myös itse saman 'käsittelyn' saaneena olen oppinut, että epävarmuus ja epätietoisuus on ehkä kuitenkin pahempi tila, kuin ehdoton totuus. Asiat on helpompi käsitellä, kun ei jää varaa arvailuille.
kaikenlaista vääryyttähän sitä on olemassa..kuten aikuiset ihmiset jotka ei löydä itselleen vapaata kumppania vaan ehdointahdoin vievät varattuja miehiä ja lapsilta isät.tällöinkin olisi ehdoton totuus tältä kakkoselta mukava asia...mutta kelläpä olisi rohkeutta kertoa itsestään sille vaimolle?sori vaan,taitaa mennä aiheen vierestä ja syytönhän sinä siihen olet!vai oliko tämä vastaamatta jättänyt mies kenties varattu?siinähän olisi syy "katoamiselle".
tää mies ei ollu ainakaan omien sanojen mukaan varattu,tiedä sitte mikä on totuus????? ja kyllä minä sen ymmärrän ettei sitä enää kiinnosta,mut sitä ihmettelen miks sitä ei voi kertoa.tää tuntuu aika pahalta kun on vielä tunteita sitä kohtaan ja jotain jäi kesken.....
Kyllä huono käytös on huonoa käytöstä ja toisen ihmisen aliarvioimista. Vaikka itse en olisi ensi ihastumisen jälkeen lopulta pitänytkään toisesta, niin sattumisesta huolimatta, olen tunteeni kertonut ja reilusti kehottanut toisen osapuolen jatkamaan matkaa. Hiljeneminen on mielestäni raukkamaisin teko, mitä toiselle voi tehdä! Mielestäni katoamisesta ei tarvitse päätellä mitään. Aivan kuin olisi oikeutettua puhua toiselle ihastumisesta, enemmästäkin ja sopia näkemisistä ja sitten voi vaan kadota. Tuollahan sitä itketään suuntaan ja toiseen, itketään ujoutta, maailman murjomista edellisissä suhteissa ja vaikka mitä. Miksi siis pitäisi heti ajatella pahinta vaihtoehtoa toisesta? Jos on ihastunut, ei se pahin vaihtoehto ole ensimmäisenä mielessä! Itse olen näihin juttuihin todella kyllästynyt. Väsynyt raukkamaisuuteen ja pelkuruuteen. Itse ainakin haluan reilusti saada selville, mistä oikein on kysymys. Minä en aio olla se, joka itkee kadotetun ”rakkaansa” perään vuosien jälkeen. Huonosti käyttäytyville totean, että minulla on halu selvittää ja voimaa kysyä. Vuosien kokemuksesta voin myös kertoa, että minulla on myös siten kyky aloittaa uusi suhde ilman vanhoja luurankoja. Kokemus on myös opettanut sen, että vuosien jälkeen nämä raukkamaiset ihmiset myös usein ilmaisevat anteeksipyyntönsä asiasta, jonka fiksumpi osapuoli on jo aikoja sitten unohtanut. Miksi ihmeessä kerätä siis itselleenkään painolastia?
Niin ja todettakoon nyt sitten näille, jotka mahdollisesti katoamisen puolesta puhuvat, että miten asia sitten pitäisi oikein tulkita? Päivän hiljaisuus, kahden päivän hiljaisuus, viikon hiljaisuus vai mikä on merkki siitä että hän ei ole kiinnostunut? Silloinko lopetetaan kaikki yhteydenpito? Itketäänkö silloin jo päättynyttä suhdetta vai kuinka pitäisi toimia? Mitä, jos kuitenkin on mahdollista, että siellä toisessa päässä ajatellaan samalla tavalla?
Lohdutan alkuperäistä sanomalla, että hyvä oli, että yritit asiaa selvittää. Kohta jo pääset asian yli. Vastaus on kuitenkin yleensä melko yksinkertainen ja valitettavan usein asia menee niin, että jos on jotain toisesta aavistellut, se pitää paikkansa! Itselläni oli jälleen vastaava kokemus vähän aikaa sitten ja se oli todella kivulias. Itseänikin ensin syytin, mutta nyt kun asiat ovat kunnossa, ymmärrän olleeni fiksu, reilu ja pöhkösti ihastunut =) Kertokaahan siis, mikä noista muka oli väärin? Loppujen lopuksi meillä suhteissa on asioiden tukena vain toisen sanat eli jos sanoihin ja tekoihin ei voi uskoa niin mitä meille jää? Kukaan ei enää kohta uskalla tehdä mitään ja heti luovutetaan. Itse haluaisin kuitenkin vielä uskoa vastaan tuleviin ihmisiin. Harmittaa, että luottamusta rikotaan kerta toisensa jälkeen, joten älkää ihmetelkö jos kohtaatte epävarmoja, vetäytyviä ja tunteitaan pelkääviä ihmisiä. Havaitsen itsessänikin jo kyseisiä oireita, mutta parasta toivon edelleen!
viisas ihminen eksynyt tänne palstalle. Itse myös kovin mielelläni selvittäisin asiat kasvot vastakkain. Kestän sen, jos minulle sanotaan, ettei kiinnosta/ehdi tai mitä tahansa. Mutta sellaista raukkamaisuutta en kestä, että ihminen jätetään epävarmojen tuntemustensa pariin. Meillä on luontainen kyky mielessämme sekä kaunistella, että pahentaa asioita. Puhumattomuus jättää liikaa tilaa omille tulkinnoille. Toisaalta, nuo mainitsemasi aavistuksetkin heittelevät laidasta laitaan. Toisena päivänä on vakuuttunut toisen kiinnostuksesta, ja seuraavana päivänä tuntuu satavarmasti siltä, että toista ei voisi vähempää kiinnostaa.
Olen kuitenkin edelleen sitä mieltä, että ihminen, joka ei pysty vastaamaan omista tunteistaan reilusti ja rehdisti, satuttaa pahemmin kuin suorat sanat ikinä. Suoraan puhuminen on vaikeaa, usein vastapuolen reaktio pelottaa. Ymmärrän täysin, mutta totuus on, että minkä taakseen jättää, sen edestään löytää. Hyvässä ja pahassa.
Itse yritin oman kriisini kanssa asioiden selvittämistä puhumalla. Ensimmäiseen ehdotukseen vastattiin, että palaatko parin päivän päästä, nyt ei oikein ehdi. No, voitte arvata, huvittiko sitten enää palata siihen asiaan. Ensimmäinen vastaus kertoi kaiken. Sitten, jälkeenpäin laitoin itse postia, jossa kerroin avoimesti omia tuntemuksiani, surua ja kipua, mutta myös positiivisia asioita. Esitin suoria kysymyksiä, joihin toivoin saavani suoria vastauksia. Mutta, vielä tähän päivään mennessä en ole vastausta saanut, enkä itse enää aio alentaa itseäni siihen asemaan, että kerjäisin kyseisen henkilön huomiota. Se mies ei ansaitse minua, kaduttaa nyt, että koskaan luotinkaan häneen.
sitä saa mitä tilaa ...
samoin ja minulle myös. Miehet katosivat vain mitään ilmoittamatta. Jättivät vain vastaamatta.
Myöhemmin lähetin "omalle" kadonneelleni s.postia ja kyselin kuulumisia ja taisinpa silloin toivotella hyvät joulutkin. Silloin hän vastasi ja kertoi, ettei ollut ollut valmis suhteeseen elämäntilateensa vuoksi. Seuraavana kesänä kuulin eräältä hänen tuttavaltaan, että hän oli alkanut seurustella jonkun toisen kanssa.
Ap kirjoittajalle ensinnäkin; tapasit kesällä miehen, johon rakastuit ?! Naiset "rakastuvat" niin helposti, liian helposti ja "rakastumisen tunteessaan" usein kuvittelevat toisen tunteista vaikka mitä. On tietysti väärin mieheltä sanoa rakastavansa, etenkin noin lyhyen jutun jälkeen. Me olemme kaikki kuitenkin ihmisiä, toiset pakenevat tiettyjä tilanteita, toiset jäävät roikkumaan. Aina joku loukkaantuu. Tuosta viestien ja puheluiden loppumisesta voi kuka tahansa päätellä jotain. Unohda jo tuo tyyppi. Takuulla löytyy parempiakin sinulle.
Itse en siedä takertuvia, roikkuvia naisia. Joku täällä kirjoitti lähettäneensä jollekin jouluntoivotukset...sellainen saa minut ärsyyntymään. Kun toisen pitää vielä jollain lailla muistuttaa oman itsensä olemassaolosta.
Harvemmin miehet tekevät tuollaista, mutta onhan niitäkin tietty.
Naiset toivovat että miehet kertoisivat suoraan jos ei kiinnosta. Tiedän kokemuksesta itsekin että tietyt naiset vain yltyvät sellaisesta kirjoittelemaan, soittelemaan jne. Haluavat tietää lisää eli miksei kiinnosta, eikö ole tarpeeksi hyvännäköinen, mikä pielessä, miten voisi parantaa, jospa kuitenkin, jos vaikka yrittäisi muuttua jne jne. Näitä riittää.
Joskus on parempi vain antaa olla, olla vastaamatta viesteihin, puheluihin. Joskus haluaa kertoa avoimesti miksi ei onnistu. Toinen saattaa olla aivan väärä ihminen juuri minulle. Sitä ei tiedä heti, ehkä vasta parin kuukauden päästä. Ja silloin toinen voi olla jo aivan koukussa.
Enpä usko että sinä ap kirjoittaja rakastut aina väärin miehiin...ehkä sinä et ole ollutkaan rakastunut, halusit vain olla. En tarkoita pahaa, mutta jätä tuo mies taaksesi.
mitä naisen sitten pitäisi tehdä ettei miehen mielenkiinto loppuisi ennenku suhde on kunnolla edes alkanut? saako vastata viesteihin ja puheluihin vasta kun ne tulevat miehen aloitteesta,ei saa kertoa tunteistaan avoimesti ja varmaankin pitää olla muutenkin vaikeesti tavoiteltava? kertokaa miehet se niin ehkä me naisetkin opitaan jotain.
Ei siinä auta mikään, ensivaikutelma on ensivaikutelma. Kun tapailee jonkun aikaa, huomaa helposti ja nopeasti onko kemiaa vai ei. Ei siihen vaikuta naisen yhteydenotot, aloitteet, viestittely, tunteiden kertominen tai vaikeasti tavoiteltavana oleminen.
Miksi hemmetissä naisten aina pitäisi tietää miten olla, toimia. Ole oma itsesi, jos kemiaa ja synkkaa niin homma jatkuu, muuten ei. Sama se on toisin päin, eikö ?!
Miksi mies sitten on alunperinkään kiinnostunut jos ei ole kiinnostunut pitemmän päälle?
Miettikääs sydänsuruja tuntevat naiset vielä tätäkin; ei välttämättä aina ole kyse sydänsuruista, kun jutusta ei tule mitään. Usein on kyse siitä että tulee kurja olo kun ei muka kelvannut. Tuo kaikki on vain niin helppoa pukea sydänsuruiksi. Tai no, mitä naine tarkoittaa sydänsuruilla ei ehkä vastaa miehen tarkoittamaa... maybe
täysin samaa mieltä kanssasi. Olen itse tässä 'sydänsuruissani' miettinyt, että onko olotilani todella surullinen, vaiko johtuuko tämä ontto tunne siitä, että on ikään kuin tullut hylätyksi. Minun tapauksessani kyseessä oli parin vuoden itensiivinen vaikkakin olosuhteiltaan äärimmäisen vaativa/rajoittava suhde. Kaikki ainekset vuosisadan rakkaustarinaan oli olemassa, ja kun sellaisessa tilanteessa toinen etääntyy pikku hiljaa, viesti/puheluvälit pitenevät, niin masentaahan se. Toisaalta, yritän kysyä itseltäni, haluaisinko sittenkään tämän miehen elämänkumppanikseni. Osaan vastata heti, että en. Ehkä siinä syy, että suhde kariutui. Molemmat tiesimme, Mark Knophleria siteeratakseni, vaikka meillä on yhteinen maailma, mutta elämme täydellisen erilaisissa sellaisissa. Totesin eilen itselleni, että minä en ikävöi sitä ihmistä. Minä ikävöin sitä tunnetta, minkä se ihminen sai minussa aikaan. Ikävöin hänen häkellyttäviä viestejään, jotka toisinaan kirjaimellisesti saivat jalat alta. Tuntui, ettei kukaan voi rakastaa niin paljon, kuin mitä tuo mies antoi ymmärtää. Kun tuonkaltaiset viestit lakkaavat tulemasta, iskee paniikki. Apua, mitä nyt, mihin katosi se unelma? Olen onnellinen, että olen havahtunut hereille tästä. Nyt, jos aivan rehellinen olen, pelkään, että mies ottaa yhteyttä. Se on minun koetinkiveni sitten, koska olen nyt sen päättänyt, että minä lähden voittajana, en alistu roikkumiseen, enkä halua anella kenenkään huomiota enää.
Olotiloja ja tunteita on niin moneksi. Omalla kohdallani olen myöskin samaa miettinyt, mutta koen erottavani pettymyksen ja kaipauksen. Hyväksyn helposti tosiasiat ja haluan vain kuulla, että toisen toiveet yhteisestä tulevaisuudesta ovat päättyneet. Se auttaa. Silloin tietää varmasti, toteaa, että harmi ja jatkaa matkaansa. Ja toki tälläisessä tilanteessa voi myös jäädä toista kaipaamaan. Itse otan ihmiset ihmisinä ja oletan, että tunnistan kyllä, mistä tunteeni johtuvat. Voi kuulostaa itsekkäältä, mutta rehellisesti sanottuna saan paljon ihailua osakseni ja kuulen usein kauniita sanoja ties kenen sanomana, mutta ei ne sanat merkitse mitään. Heitä kuitenkin kohtelen hyvin ja kunnioitan heidän tunteitaan. En halua vähätellä omaa enkä muiden ihastumista. Kyllä itsellänikin on pelko menettämisestä ja tottakai se on varmasti ensimmäinen reaktio jätetyksi tullessa. Perin normaalia, mutta hyvin nopeasti kyllä tiedostaa, mistä oikein on kyse. Edelleenkään en näe oikeutusta sille, että jos oma ihastuminen ei ole todellista niin voi olettaa samaa toisesta. Kun itse teen jättämispäätöksen, olen varma päätöksestäni ja silloin minua ei myöskään häiritse, jos toinen esittää lisäkysymyksen. Pysyn kuitenkin kannassani. Minusta tilanne on vain niin kamala, että tänään kerrotaan tunteista, ikävästä ja odotetaan palavasti näkemistä, huomenna kadotaan. Voiko toista enempää sekoittaa? Tällainen nollaa ihan kaiken, nollaa kaiken sanotun ja koetun. Jäljellä on paha olo ja helposti itsensä syyllistäminen. Ikäväkin on, koska ei toivo ja tunteet siihen heti sammu. Viha ja anteeksianto aloittavat tappelunsa. Oliko se sen arvoista? Mutta, mikä sitten on sen arvoista? Jos kaikki kuitataan häpeänä omista tunteista, niin miten voi ottaa enää mitään tosissaan? Egoistisen vonkaamisen kyllä erottaa oikeasta surusta. Jokainen jo jonkin verran suhteita kokenut hyväksyy kyllä nopeasti faktat. Ja sattui miten paljon tahansa ja oli kyse vain loukkaantumisesta tai suuremmista tunteista, jokainen ansaitsee selkeän eron. Kun asia on selvitetty, molemmat jatkavat suuntiinsa ja uskaltavat aloittaa uuden tutustumisen/suhteen. Jos kukaan ei koskaan saa vastauksia, ei ansaitse selityksiä niin kyllä takaraivossa raksuttaa menneisyys ja odottaa vaan suhteen päättymistä ennenkuin se on alkanutkaan, koska mitä se muka merkitsee, että hän haluaa nähdä jatkossakin? Toista naista, sitoutumiskammoa, en pidä sinusta, katoan huomenna? Omissa sanoissani on merkitys ja siksi helposti oletan sitä myös toiselta! Ottakaa nyt ihmeessä vastuu sanomisista ja teoistanne ja pysykää niiden takana.
"Ottakaa nyt ihmeessä vastuu sanomisista ja teoistanne ja pysykää niiden takana". Tosi hienosti kirjoitettu. Aivan samaa mieltä. Miksi on muuten niin että jotkut ovat sitä mieltä että toisen kaipaus ja rakkaus on vaan itsesääliä, pettymystä, läheisriippuvaisuutta tai jotain muuta. Onko se niin että nämä ihmiset eivät ole koskaan kokeneet surua ja toisen ihmisen menettämistä? Täytyy tietysti hyväksyä asioita, mutta kaikilla on myöskin oikeus saada esittää kysmyksiä. Ja jos joulukortin lähettäminen exälle on roikkuminen niin silloin en tiedä mihin tämä maailma on menossa. Se ei ole typerä joka lähettää kortin vaan se henkilö joka saa tuollaisen kohtauksen yhdestä pienestä kortista!! Uskomatonta. Siis tarkoitan jos on ollut kyse tavallisesta parisuhteesta ja tavallisista eron liityvistä hankaluuksista. Eri asia sitten tietysti jos on kysymys suhteesta jossa on ollut väkivaltaa ja lähestymiskieltoja jne.
Tuo exä-nimitys. Kutsutko exäksi sellaista, jonka kanssa jokin lyhyt, epämääräinen juttu ?! Varmasti ei monikaan tee niin.
Tuollaisen " pikkujutun" jälkeen esim joulukortin lähettäminen ei osoita muuta kuin juuri jonkinlaista roikkumista, muistuttamista omasta olemastaolostaan ja tiettyjen odotusten osoitusta. Ymmärrän aivan hyvin miten joku mies saattaa ärsyyntyä tuollaisesta. Miehet harvoin toimivat noin, me naiset jäämme haaveisiin....
Siis kesällä tapasit miehen ja tapailitte parina pävänä, ja heti sen jälkeen hän sössötti kuinka rakastunut ja ikävissään on? Herätys nyt nainen! Mä aavistan että mies on varattu. Piti sua sen hetken kesäkissana ja lopetti yhteydenpidon nyt kun on taas syksy koittanut ja matkustelut matkusteltu ja sen oman naisen kanssa. Mies yrittää selkeesti viestittää sulle että ei kiinnosta enää.
Juuri näin on todennäköisesti käynyt!
Asettukaa silti toisen asemaan ja kohdistakaa moinen käytös itseenne! Onko se siis oikein? Maailma on kylmä ja raadollinen paikka -kyllä. Matkan varrella tapaa ns. vääriä ihmisiä -kyllä. Mielestäni on vain edelleen väärin, että se ihastunut osapuoli joutuu tuntemaan tehneensä jotain väärin. Miksi? Herättää vain kysymyksen, että miksi joku sitten mielummin haluaa tuijottaa sitä soivaa puhelinta, kuin vastata siihen? Totta, soitot loppuvat sitten aikanaan, mutta ajatustyö saattaa jatkua vielä pitkään sen jälkeen. Tiedättekö, kuinka monta ihmistä on tässä maassa loukattu, petetty, jätetty ja ties mitä ja aina ei ole kyseessä pelkästään parisuhteet. Miksi pitää omalla käytöksellä ruokkia sitä epäluotettavuuden läsnäoloa?
Kuten jo aikaisemmin totesin, en anna moiselle käytökselle mitään oikeutusta! Itse, kun olen sen kohteeksi niin monesti joutunut. Tuloksena minun on hyvin vaikea paljastaa olevani kiinnostunut. En odota mitään toiselta, lähinnä odotan sitä katoamista! En ota yhteyttä aktiivisesti, etten häiritse tai roiku, kuten täällä ilmaistaan. Käytökseni tulkitaan sittemmin helposti kylmänä ja passiivisena! Missä syy? Aivan liian monta vastaavaa kokemusta.
Olen vaan niin pettynyt, koska tälläiset tarinat suuntaavat ajatuksia siihen, ettei toisen sanomisia kuunnella, ei uskota, koska miksi uskoa ja mihin uskoa?
Todettakoon nyt vielä, että seuraavan kerran, kun elämästänne katoaa ihminen, josta välitätte, niin muistuttakaahan asian puolesta puhuvat itseänne välittömästi, että kuinka oikein moinen käytös on! Sama mitä tehty tai sanottu, mutta niin kovin on oikein! Ja ei muuta kuin eteenpäin -Niin, itse en vaan taida tuntea yhtään ihmistä, jolta tämä onnistuisi. Taidan tuntea aitoja ihania ihmisiä!