Onko teillä muillakin yksineläjillä tunne, että parisuhteen puuttuminen luo jonkinlaisen aukon joka on jollain täytettävä. Mulla toimii tällaisena "täytteenä" selkeästi työ... kauhea polte edetä vauhdikkaasti uralla, ja ankea fiilis mikäli tuntuu ettei haasteita riitä. Muistelisin ettei mulla ole näin suurta hätää ollut työhön liittyviä tavoitteita saavuttaa silloin kun olen seurustellut. Eikä mulla arvomaailma ole mihinkään muuttunut, vaan asettaisin sen vakavan parisuhteen edelleen selkeästi ykköseksi, jos sellainen vain jostain ilmestyisi. Toisaalta taas, kun pistää energiansa muualle, niin ei kai sitä mahdollisuutta edes näkisi. Tää sinkkuus on vain loppujen lopuksi niin helvetin stressaavaa!
Suhteen korvaaja?
3-kymppinen sinkkumies
71052
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Teen töitä niin vähän kuin mahdollista, kuitenkin sen verran että palkanmaksu jatkuu eikä minua katsota työpaikalla kieroon. Työpaikasta en ole alkanut itselleni kotia rakentamaan. En osallistu työpaikan harrastepiireihin. Niitä samoja naamoja näkee töittenkin merkeissä ihan tarpeeksi. Minulla ei ole mitään tarvetta leimaitua työpaikkaani tai sitoutua töihini niin vahvasti. Paskalla palkalla työnantaja saa minun paskan työpanoksen, siinä se lyhyesti ja ytimekkäästi.
Nautin vapaa-ajasta ja harrastuksista. Harrastuksissanikin viihdyn joko yksin tai sitten todella pienellä ja entuudestaan tutulla porukalla.
Toisaalta olen aina ollut hieman erakkotyyppi ja nauttinut hiljaisuudesta, luonnosta ja rauhasta.
Seurustelusuhteet eivät ole koskaan vaikuttaneet työntekooni.
Nyt niin ressaava ole jos ei siitä paineita itselleen ota. Kaiken ajan voi käyttää sit johonkin muuhun nut kyllä sitä ajalle aina pitää täytettä kuitenkin löytää.
En itse ajattele, että se olisi suhteen korvike jos teet kovasti töitä. Se on elämäntilanteessasi mahdolista. Jos et olisi töissä tekisit jotain muuta...
Itselleni liikunta on asia jota harrastan todella paljon nyt kun olen ollut vuoden sinkkuna. Ennenkin se kuului elämääni, mutta nyt siihen on aikaa paneutua aivan eritavalla.
Ehkä saat työsi kautta hyvää fiilistä, onnistumisen kokemuksia jne, niinkuin itse koen saavani liikunnasta. Tiedän, että jos elämääni tulisi hyvä ihmissuhde, liikunnan määrää olisi pakko rajoittaa. Siihen olisin siinä tilanteessa varmasti valmis.
Nuo seurusteluasiat pysyy mukavasti taka-alalla, kun päättää, että aika ei ole kypsä seurustelulle. Tuolle asialle voi keksiä sitten sopivia perusteluita sen mukaan, millaisessa elämäntilanteessa sitä muuten on.
Itsellä noita perusteluja ja mielestäni hyviä perusteluja ovat:
- työ
- kaverit
- harrastukset
- opiskelu
Noilla ainakin minä pystyn täyttämään kalenterin niin, että seurustelulle ei enää jäisi aikaa. Harrastuksestani johtuen en esimerkiksi pystyisi säännölliseen seksielämään, joka on kuitenkin tärkeä asia parisuhteen kannalta, joten on parempi pysytelläkin sinkkuna.
Olet 30 vuotias. Itse olen saman ikäinen ja en minä sinänsä koe sinkkuutta stressaavana. Eihän tässä mihinkään kiire ole. Eiköhän ne kiireet ole noilla samanikäisillä/hiukan vanhemmilla naisilla, jotka haluaisivat perheen perustaa. Ja jos se stressin aihe on pelkästään se, että on sinkku, niin kannattaa harrastaa jotain rasittavaa liikuntaa. Hengissä selviäminen raskaasta harjoituksesta tuo mielihyvän tunteen, joka ainakin itsellä poistaa työstressin vähäksi aikaa.
Parisuhde voi olla aika addiktiivinen, ja sen voi korvata vaihtelevalla menestyksellä toisella addiktiolla: jollekkin työ, liikunta, mikä lie...
Jos sinkkuna olo on ahdistavaa ja pystyy jollain muulla sen aukon täyttämään, niin silloinhan asiat on hyvin.Silloin todennäköisesti jossainvaiheessa kaverin löytääkin.Toinen puoli on, että masentuu, mikään ei kiinnosta, aukkoa ei saa täytettyä mitenkään ja suunta on vain alaspäin.Paikallaan olo on siis jo voitto,siitä on helppo nousta.Mutta kun mennään alamäkeä, niin aina vaan elämä vaikeutuu.Itse olen menossa lujaa vauhtia alamäkeä,mikään ei enää kiinnosta,joten kateellinen olen sulle.
Työn suhteen voisin lainata tuossa aiempaa viestiä eli teen sen että palkka juoksee. Ei ole mitään intohimoa keskittyä työhön, elämässä on muutakin vaikka sinkku olenkin.
Ja mitä tuossa joku sanoi, ettei miehillä pitäisi 3-kymppisenä olla vielä kiirettä vaan naisella... Ei kaikilla naisilla todellakaan ole mitään intressejä mennä naimisiin, saada lapsia ja perustaa siinä sitten perhettä. Ehkä monella 30 naisella on mutta ei kaikilla. Itse olen lähinnä haaveillut elämästäni siten ettei siihen lapset kuulu tai omakotitalo. Mies voisi olla mutta ei senkään tarvitsisi todellakaan olla aviomies (paino sanalla avio).
Mutta jos se työnteko täyttää sen "tyhjiön", joka on muodostunut parisuhteen puutteesta, niin ei kai se täysin huono asiakaan ole. Kunhan muistat että on elämässä kuitenkin muutakin, kuten ystävät. :)