Olen tapaillut kuukausia jo miestä, olemme nelikymppisiä ja eronneita kumpikin. Alkuhan oli ihan kivaa, hänkin järjesteli aikataulujaan, että voisiin tavata. No nyt pari viime kuukautta olen pistänyt merkille, että on omia reissuja kaverin kanssa ja ensimmäisenä tavatessa alkaa tulla litanja menoista, töistä yms. asioista - eikä puhettakaan yhteisestä ajasta. Tässä eräänä iltana kypsyin, kun oli herran puhe soittaa, kun on palannut kotiin - ehkä? ajatuksena, että tapaisimme. No, puhelu tuli vasta siihen aikaan, että eipä olisi enää ollut mahdollista sinä iltana tavata. En sitten vastannut koko puheluun. Ajattelin, että ei tupata, kun ei tykätä. Kaipa se on jatkettava tätä ns. omaa elämää, ajattelinkin lähteä viikonlopuksi tapaamaan vanhoja kavereitani ja unohtaa koko hepun ainakin viikonlopun yli.
Onko niin vaikeaa sanoa se, että hei, tää on förbi? Kertokaa te miehet, kun tiedätte...
Onko niin vaikeaa sanoa se, että hei, tää on förbi? Kertokaa te miehet, kun tiedätte...
Vastaukset 6
Vanhimmat
mut omituinen on toikin reaktio ettei puhelimeen vastaa. Ja keskustele asiasta. Taidat olla kovin hankala itsekin.
Ihan inhimillinen reaktio ettei vastaa puhelimeen. Jos on odottanut koko illan tai ilta toisensa jälkeen, että yhteistä aikaa löytyy eikä toinen ota asiaa sen vakavammin.
Ehkä kuitenkin itse olisin vastannut ja sanonut asiat suoraan - miksi et itse puhu suoraan jos odotat sitä toiselta?
Viikonlopun yli unohtaminen ei ainakaan selvennä tilannetta...luulisin...
Asioista pitää puhua, ei me miehet olla niin kovin hyviä lukemaan rivinväleistä, eikä pikku vihjeistä, mitä sitä naista nyppii.
Miehet kuitenkin odottaa että naiset kykenevät lukemaan heidän viestejään rivien välistä?
Tiedän monta miestä jotka pähkäilee naisten tyhmyyttä ymmärtää sanatonta viestimistä.
Esim jos ei kiinnosta niin ei ymmärrä vaan pitää rautalangasta alkaa vääntää.
Tyhmät naiset jatkavat vaan soittelujaan????
Ymmärrän alkuperäistä hyvin.
ole yksin naisten vika, että ei saada suuta auki, kyllä miehetkin syyllistyvät "selän takana purnaamiseen".
Mä en ymmärrä alkuperäistä siinä mielessä, että mun mielestä olisi parempi ottaa ongelma puheeksi, kuin "kostaa". Tämän sitten taas toinen päättää "kostaa" ja lopputuloksena on, että mahdollisesti hyvinkin lupaava suhde kariutuu heti alussa molempien tyhmyyteen ja ylpeyteen.
torjutuksi tulemista pelätään.
Tosin nelikymppisellä luulisi olevan jo enemmän
tuntumaa siitä että elämä jatkuu vaikka suunsa avaisisikin eikä aina flaksi käy???
Tosin vanhat pettymykset saattavat taustalla
myös olla rasitteena.