Umpikuja

Mihin silloin pitäisi suunnata, kun on todennut olevansa umpikujassa naisen etsimisen suhteen?

En ole kelvannut Suomessa yhdellekään kunnolliselle naiselle. Parille vähemmän kunnolliselle olen kelvannut pelinappulaksi, pyöriteltäväksi ihan vaan huvin vuoksi. Hyväuskoinen kun olen ollut naisten suhteen.

En ole komea, en pitkä en tumma. En ole karismaattinen enkä uraa rakentanut, enkä rikas (tosin vanhempani ovat varakkaita).

Ainoat valttikorttini naisen metsästämisessä ovat se, että opiskelen akateemiseksi, eli jonkin näköistä tavoitteellisuutta löytyy, ja se, että olen aika hyväsydäminen. Ns. liian kiltti mies en käsittääkseni ole, mutta en kyllä karismaattinen renttukaan.

En pistä paljoa painoa ulkoisille asioille naisessa, vaan tärkeitä kriteerejä on oikeastaan vain kaksi: että nainen olisi halukas sitoutumaan kunnolliseen parisuhteeseen (sisältää uskollisuuden), ja että nainen olisi hyväsydäminen/lapsirakas/ empaattinen. Tällaisille naisille en ole kuitenkaan kelvannut. Nykyään en edes enää yritä iskeä naisia. Se on turhaa. Olen viallinen.

Vaikka olenkin oppinut, että naisten neuvot ovat usein yhtä tyhjän kanssa, niin kuulisin mielelläni silti naisten mielipiteitä. Mistä tällainen johtuu, että en kelpaa kuin huijattavaksi miesleluksi sellaisille naisille, jotka eivät edes halua parisuhdetta?

Epäilen, että en kohta enää pysty suhteeseen enää ollenkaan, jos tästä vielä katkeroidun. Miten voisin löytää sellaisen naisen, joka minut haluaisi ja olisi kiinnostunut yrittämään suhdetta tosimielellä? Ja miten tunnistan sellaisen naisen?

Olisi vaan niin helppoa vetää kaikki perseelleen ja alkaa kiskoa ihan ammatikseen viinaa ja huumeita ja käydä huorissa... Kun ei kerran mikään onnistu. En kuitenkaan halua sitä, se on mielestäni väärin ja moraalitonta. Mutta mitä vaihtoehtoja minulla enää on, jos en tule ikinä löytämään niitä asioita, joita eniten haluaisin, eli rakkautta ja perhettä? Mitä tarkoitusta millään on?
354054
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 35

Vanhimmat

Minä en ole kelvannut yhdellekään naiselle. En kyllä tosin ole edes uskaltanut naisille mennä mitään yrittämään, koska tiedän lopputuloksen. Muutenkaan, kun en juo tai käy juuri missään on täysin mahdotonta edes ajatella saavansa tyttöystävää.

Äänestä
  • Sinulla on vielä toivoa. Jos vedät pelimieskuteet päälle, kännin päälle ja menet johonkin sedulaan, voi hyvinkin olla, että miellytät jotain mukavaa naista.

    Minä taas olen yrityksen ja erehdyksen kautta oppinut, että ei tuu onnistumaan. En kelpaa.

    Ja kun toivo ja usko on menetetty, ei ole enää mitään jäljellä. Ei ole mitään motivaatiota, miksi panostaisin opiskeluihini. Ei ole mitään motivaatiota elämänhallintaan, ei uran luontiin, ei mihinkään. Voin rehellisesti sanoa, että tärkein asia minulle on pikkupojasta lähtien ollut löytää rakkaus ja perhe.

    Minulla ei ole mitään syytä enää panostaa mihinkään. Uskon kylläkin kuoleman jälkeiseen elämään, ehkä se hiukan hillitsee suunnitelmaani laittaa elämä risaiseksi. Mutta sittenkään en ymmärrä, mitä enää teen täällä. Äitini taitaa olla ainoa ihminen maailmassa, joka on minua ikinä rakastanut. Äitini on myös ainoa syy, joka estää minua ajamasta kalliota päin tai muuten lopettamasta tätä turhuutta.

    Kertokaa joku minulle, mitä tarkoitusta millään voi olla? Miten pääsee umpikujasta ulos?

    Äänestä

  • Jarno 79 kirjoitti:

    Sinulla on vielä toivoa. Jos vedät pelimieskuteet päälle, kännin päälle ja menet johonkin sedulaan, voi hyvinkin olla, että miellytät jotain mukavaa naista.

    Minä taas olen yrityksen ja erehdyksen kautta oppinut, että ei tuu onnistumaan. En kelpaa.

    Ja kun toivo ja usko on menetetty, ei ole enää mitään jäljellä. Ei ole mitään motivaatiota, miksi panostaisin opiskeluihini. Ei ole mitään motivaatiota elämänhallintaan, ei uran luontiin, ei mihinkään. Voin rehellisesti sanoa, että tärkein asia minulle on pikkupojasta lähtien ollut löytää rakkaus ja perhe.

    Minulla ei ole mitään syytä enää panostaa mihinkään. Uskon kylläkin kuoleman jälkeiseen elämään, ehkä se hiukan hillitsee suunnitelmaani laittaa elämä risaiseksi. Mutta sittenkään en ymmärrä, mitä enää teen täällä. Äitini taitaa olla ainoa ihminen maailmassa, joka on minua ikinä rakastanut. Äitini on myös ainoa syy, joka estää minua ajamasta kalliota päin tai muuten lopettamasta tätä turhuutta.

    Kertokaa joku minulle, mitä tarkoitusta millään voi olla? Miten pääsee umpikujasta ulos?

    teille miehille. Minä en uskalla päästää enää ketään miestä lähelleni. Vain ja ainoastaan sen vuoksi, että kaikki tapaamani miehet ovat osoittautuneet hyväksikäyttäjiksi. Yksin olen ja tulen pysymään yksin.

    Äänestä

  • tässäpä kirjoitti:

    Minä olen seurustellut kahden "kiltin" miehen kanssa, jotka molemmat pitivät minua hätävaranaan parempaa etsiessään. Enää ei jaksa yrittää miesten suhteen mitään, kun ns. "kunnollisetkin" miehet osoittautuivat pettymyksiksi.

    Äänestä

  • homma... kirjoitti:

    Ykköstoiveena elämässäni on ollut perhe ja tasapainoinen keskiluokkainen lapsiperheen arki. Kaverit ovat löytäneet kumppanit vierelleen jo hyvän aikaa sitten, minä olen jäänyt katselemaan tätä maailmanmenoa yksikseni.
    En kyllä tiedä, uskaltaisinko enää perhettä perustaakaan, jos vaikka "siirtäisin eteenpäin" lapsilleni tämän outouteni. Tiedän, että kuulostaa hullulta, mutta pelko on aito.

    Olen aina ihastunut ns. kiltteihin ja hiljaisiin miehiin, en kuitenkaan sellaisiin nörtteihin vaan niihin, joilla on myös sosiaalista lahjakkuutta. Mulla on kokemusta kilttien (3 kpl.) miesten kanssa "seurustelusta" (jotenkin käsitin, että seurustelisimme :) ) ja hätävaraksi osoittauduin joka kerralla. Asemani ei-varsinaisena tyttöystävänä tuli jokaisella kerralla yllätyksenä ja oli hirvittävä shokki.

    En uskalla enää tutustua miehiin, koska en yksinkertaisesti vaan kestäisi enää pettymystä. Rankka totuus on, että niitä vanhoja poikia- ja piikoja (niin, nykyisin kai ikisinkkuja) on ollut jokaisella aikakaudella. Toivon vaan ,etten itse kuulu siihen porukkaan.

    Äänestä

kommentoisin? Olen kuulemastani aivan ymmälläni.
Minulla on kaksi aikuista 30 nuorta miestä ja heille (siis akat.) on ollut aina kaikki muu kuin naiset (heteroja) tärkeämpää.
Esimerkiksi talouselämän kuviot, joita seuratessa
elämä muuttuu sanoinkuvaamattoman mielenkiintoiseksi, koska on kysymyksessä erittäin laaja-alainen kokonaisuus ja jatkuva asioiden seuranta, joka parhaillaan todella palkitsee. Lisäksi eri tieteenalojen seuranta.
Taide eri muodoissaan. Luonto, sen seuranta läpi vuoden, mökkeily, veneily, matkustelu, hyvä ruoka ja kokkailu itsekin, ystävät, omaiset,sukulaiset, kummilapset etc loputtomiin.
Pidämme perheenä yhteyttä katkeamatta toisiimme.
Jos on terve, saa olla onnellinen. Jokaisesta päivästä erikseen.
Ymmärrän, jos sinulla pikkupojasta on sellaiset haaveet olleet, ymmärrän, mutta omakohtaisesti sitä on vaikea sisäistää. Minä en osaa kaivata lastenlapsia, koska tämä maailma on niin äärettömän paha ja arvaamaton.
Tutustuhan tuleviin luonnonkatastrofeihin, näihin jo esiintyneisiin olet varmasti jo tutustunutkin. Tulevaisuus pelottaa. Metaani syöksyy Siperian soista, koska routa on jo sulanut ja merien pohjista.
Onhan maailma pullollaan hyvää kirjallisuutta, on televisio, netti, jossa tietoa enemmän kuin voi sulattaa, sinulla opiskelu vain päälle todella, sillä jos millä on todellinen merkitys omalle hyvinvoinnillesi ja lisäät vaan kiinnostuksen kohteitasi.
Käytkö seurakunnan tilaisuuksissa, jos käyt, niin kristilliset sinkut-palstalta voi löytyä
sinulle sopiva.
Et niitä luultavasti luonteesi johdosta löydä
mistään deittailupaikoista ja ne ovat niitä pissis-tyyppisiä. Ja jos et löydä, ajattele sitä,
et joudu kärsimään avioeroa, Helsingissä avioliittojen keskim. kestoaika on 7 vuotta siis
se on sitä nykyaikaa. Miten kestäisit avioeron,
lasten kodin hajottamisen.
Naiset käyttävät tosi kierosti miehiä hyväkseen ja moni on niin sinisilmäinen, että antaa vaan niitten kaikessa rauhassa ilmoittaa, että löysi toisen ja sitten otetaan asunnot ja lapset ...
Löydä onni itsestäsi ja rakkaistasi. Jos todella
hyvä nainen osuu kohdallesi, niin seurustele
reilusti pitemmän aikaa, se kannattaa ennen mitään sormuksia. Hyvää jatkoa! Älä masennu!

Äänestä
  • (jos on ollut poissa)

    Äänestä

  • on tullut takaisin! kirjoitti:

    (jos on ollut poissa)

    yrittää taas teroitella sitä virtuaalisulkakynäänsä.

    Äänestä

  • Olen ollut lomalla kirjoitti:

    yrittää taas teroitella sitä virtuaalisulkakynäänsä.

    vain rekisteröitynä, joten tuo ylläoleva teksti ei tullut minun sulkakynästäni. Tämä tuli.

    Äänestä

  • vastaa ihminen, joka itse kehuu aloittaneensa seurustelusuhteensa jo 18- vai oliko se 20-vuotiaana tulevan miehensä kanssa...

    Äänestä

  • kiribati kirjoitti:

    vastaa ihminen, joka itse kehuu aloittaneensa seurustelusuhteensa jo 18- vai oliko se 20-vuotiaana tulevan miehensä kanssa...

    vastannut, josta nyt veistelet. Menin ensimmäisen kerran tanssimaan 18-vuotiaana ja tapasin tulevan mieheni 4 kuukauden kuluttua.
    Muutama heittoheila tansseista kotiin, joille sanoin hei ja ajattelin etten ottaisi mistään hinnasta treffikaveriksi. Sitten tuli oman tulevan mieheni vuoro. En ollut ehtinyt vähääkään sekstailla miesten kanssa. Olin hyvin
    emotionaalisesti kehittynyt, siihen ehkä vaikutti se, että olin hieman ihastunut erääseen poikaan, joka oli erityisen ihastunut minuun ja
    se oli pelkkää pientä arkaa silmäpeliä, ei johtanut todella edes kuin muutaman sanan vaihtoon. Siis kahden vuoden kuluttua naimisiin
    neitsyt olin avioituessani, josta olen piru vie
    ylpeä.
    Mieheni arvosti minua niin, ettei halunnut ennen
    avioliittoa.
    Tosin olimme henkisesti kihloissa heti kohta tavattuamme ilman sormuksia, koska rakastuimme toisiimme ja mieheni oli todella luottamuksen arvoinen. Siis en tiedä mistä taas kiribatilla kiikastaa. On se ihme juttu, jos jollakulla on mennyt näin, niinkuin miehet haluaisivat vaimojensa kohdalla olevan, meinasi juuri tässä oksennus tulla kun eräs pissis kertoi, että oli
    ollut 70 eri miestä..................
    Mitähän erityisen tuomittavaa on ollut tässä
    seurustelupuolessa, kun en itse sitä ymmärrä ja koska olemme hyvin onnellisia tänäkin päivänä, eikä kummallakaan ole ollut muita suhteita, niin mikä pännii? Tulimme heti oikein mukavasti toimeen toistemme kanssa, en ymmärrä yskää en.

    Äänestä

  • kiribati kirjoitti:

    vastaa ihminen, joka itse kehuu aloittaneensa seurustelusuhteensa jo 18- vai oliko se 20-vuotiaana tulevan miehensä kanssa...

    avioliittoon kaksikymppisenä, vaikka isäni piti minua liian nuorena, koska hän oli rehtori ja
    ajatteli ehkä vähän vanhanaikaisesti. Mielestäni 21 vuotta oli sopiva ikä saada ensimmäinen lapsi ja olin siihen aivan kypsä ja tionen 25 v. En näe siinä mitään ideaa, että on
    40 v, silloin on kaikenmaailman ongelmat odotusaikana ja lapsen vammautumisriski moninkertainen. Ihmetyttää, olisiko minun pitänyt toimia vakipanona 70 miehen kanssa kolmikymppiseksi, että kelpaisin arvon sinkuille tai yh-immeisille?

    Äänestä

  • Mistähän kiribatilla kiikas... kirjoitti:

    vastannut, josta nyt veistelet. Menin ensimmäisen kerran tanssimaan 18-vuotiaana ja tapasin tulevan mieheni 4 kuukauden kuluttua.
    Muutama heittoheila tansseista kotiin, joille sanoin hei ja ajattelin etten ottaisi mistään hinnasta treffikaveriksi. Sitten tuli oman tulevan mieheni vuoro. En ollut ehtinyt vähääkään sekstailla miesten kanssa. Olin hyvin
    emotionaalisesti kehittynyt, siihen ehkä vaikutti se, että olin hieman ihastunut erääseen poikaan, joka oli erityisen ihastunut minuun ja
    se oli pelkkää pientä arkaa silmäpeliä, ei johtanut todella edes kuin muutaman sanan vaihtoon. Siis kahden vuoden kuluttua naimisiin
    neitsyt olin avioituessani, josta olen piru vie
    ylpeä.
    Mieheni arvosti minua niin, ettei halunnut ennen
    avioliittoa.
    Tosin olimme henkisesti kihloissa heti kohta tavattuamme ilman sormuksia, koska rakastuimme toisiimme ja mieheni oli todella luottamuksen arvoinen. Siis en tiedä mistä taas kiribatilla kiikastaa. On se ihme juttu, jos jollakulla on mennyt näin, niinkuin miehet haluaisivat vaimojensa kohdalla olevan, meinasi juuri tässä oksennus tulla kun eräs pissis kertoi, että oli
    ollut 70 eri miestä..................
    Mitähän erityisen tuomittavaa on ollut tässä
    seurustelupuolessa, kun en itse sitä ymmärrä ja koska olemme hyvin onnellisia tänäkin päivänä, eikä kummallakaan ole ollut muita suhteita, niin mikä pännii? Tulimme heti oikein mukavasti toimeen toistemme kanssa, en ymmärrä yskää en.

    Tietääkö pokaalimamma, mitä "pissis" eli pissaliisa tarkoittaa? Pissiksellä viitataan nuorten - yleensä teini-ikäisten - naisten ryhmään, joka pukeutuu muodikkaasti (kireät farkut, värjätty tukka, tiukka toppi) ja hieman "paljastellen". Pissaliisa ei ole mikään synonyymi seksiä monesti harrastaneelle aikuiselle, vaan tyylisuuntaus siinä missä hoppari, hevari tai peikkis. Jos jostain 70-80-luvulta pitäisi keksiä vastaava ryhmittymä, niin puhuttaisiin poppareista. Koska tutkimusten mukaan melkein kaikki yläasteikäiset tytöt ja pojat ovat edelleen seksuaalisesti kokemattomia, en usko, että tiedät pissistä, joka olisi harrastanut seksiä 70 eri miehen kanssa. Porvoosta varmaan koko juttu, sillä kymmeniä seksikumppaneita on vain murto-osalla aikuisista nuorista puhumattakaan.

    Nimi "pissaliisa" tulee espoolaisista 15v kimuleista, jotka pukeutuvat em. tavalla ja joista jonkun joku on joskus yllättänyt puskapissalla.

    Äänestä

  • Tyrannian tyttö kirjoitti:

    70 miehen kanssa ollut nainen on hyvin luultavasti ollut jonkin sortin pissis nuorena, neitsyys menetetty 14-vuotiaana amiscorollan takapenkillä jne.

    Äänestä

  • yks mies kirjoitti:

    70 miehen kanssa ollut nainen on hyvin luultavasti ollut jonkin sortin pissis nuorena, neitsyys menetetty 14-vuotiaana amiscorollan takapenkillä jne.

    Sinä kun näytät tietävän minua paremmin naisten seksielämästä asian, niin ole hyvä ja kerro, että minkälainen nainen on harrastanut seksiä 70 eri miehen kanssa? Mistä tiedät ulkonäön perusteella, onko joku nainen menettänyt neitsyytensä 14-vuotiaana vai ei?

    Tutkimusten mukaan useimpien miesten ja naisten seksielämä alkaa n. 17-18-vuotiaana. Äärimmäisen harva nuori vielä nykyäänkään harrastaa seksiä seiskaluokalla. Toki poikkeuksia on, mutta epäilen, että poikkeus ei ole se luokan muotikuningatar vaan jokin kovis/häirikkötyttö tai muu ongelmainen.

    Äänestä

  • Justjoo.Sinusta on hienoa että lapsesi juoksevat menestyksen ja mammonan perässä? Surullista kyllä ni taitaa olla tosiaan silleen että sellainen vetoaa naisiin.

    Jos vaikka missiä haastateltais ni julkisuuteen sanois ekaks että hakee miestä jolla hyvä sydän ja elämänarvot kunnossa.

    Itse olen köyhä mies mutta pidän ihmissuhteita arvossa,en juokse rahan perässä ja omaan hyvän sydämen.Osakseni olen saanut hyväksikäyttöä naisten taholta.

    Äänestä

  • Tyrannian tyttö kirjoitti:

    Tietääkö pokaalimamma, mitä "pissis" eli pissaliisa tarkoittaa? Pissiksellä viitataan nuorten - yleensä teini-ikäisten - naisten ryhmään, joka pukeutuu muodikkaasti (kireät farkut, värjätty tukka, tiukka toppi) ja hieman "paljastellen". Pissaliisa ei ole mikään synonyymi seksiä monesti harrastaneelle aikuiselle, vaan tyylisuuntaus siinä missä hoppari, hevari tai peikkis. Jos jostain 70-80-luvulta pitäisi keksiä vastaava ryhmittymä, niin puhuttaisiin poppareista. Koska tutkimusten mukaan melkein kaikki yläasteikäiset tytöt ja pojat ovat edelleen seksuaalisesti kokemattomia, en usko, että tiedät pissistä, joka olisi harrastanut seksiä 70 eri miehen kanssa. Porvoosta varmaan koko juttu, sillä kymmeniä seksikumppaneita on vain murto-osalla aikuisista nuorista puhumattakaan.

    Nimi "pissaliisa" tulee espoolaisista 15v kimuleista, jotka pukeutuvat em. tavalla ja joista jonkun joku on joskus yllättänyt puskapissalla.

    erittäin usein pissiksestä.

    Äänestä

  • Työtön mies kirjoitti:

    Justjoo.Sinusta on hienoa että lapsesi juoksevat menestyksen ja mammonan perässä? Surullista kyllä ni taitaa olla tosiaan silleen että sellainen vetoaa naisiin.

    Jos vaikka missiä haastateltais ni julkisuuteen sanois ekaks että hakee miestä jolla hyvä sydän ja elämänarvot kunnossa.

    Itse olen köyhä mies mutta pidän ihmissuhteita arvossa,en juokse rahan perässä ja omaan hyvän sydämen.Osakseni olen saanut hyväksikäyttöä naisten taholta.

    elättämään itse itsensä. Poikani ovat erittäin hyväluontoisia ja herkkiä miehiä ja lapsirakkaita, sen huomaa kun ovat kummilastemme kanssa ja muiden sukulaisten ja rakastavat ja kunnioittavat vanhempiaan.
    Onko siinä joku kova arvo, jos taloudellisesti pystyy elättämään itsensä ja siinä sivussa paljon työttömiä verorahoilla
    Siis mitä pahaa?
    Jos jokainen on työtön, niin mistä perhanan
    aarearkusta ammennat ne sossun rahat??????

    Äänestä

  • Voi pyhä yksinkertaisuus...... kirjoitti:

    elättämään itse itsensä. Poikani ovat erittäin hyväluontoisia ja herkkiä miehiä ja lapsirakkaita, sen huomaa kun ovat kummilastemme kanssa ja muiden sukulaisten ja rakastavat ja kunnioittavat vanhempiaan.
    Onko siinä joku kova arvo, jos taloudellisesti pystyy elättämään itsensä ja siinä sivussa paljon työttömiä verorahoilla
    Siis mitä pahaa?
    Jos jokainen on työtön, niin mistä perhanan
    aarearkusta ammennat ne sossun rahat??????

    Aika turhaa aukoa päätään.Täytän kohta 40vee ja olen työelämässäkin ehtinyt olemaan vuosia.

    Koulutus ammattikorkea-tasoa,joten en voi tilannettani laittaa vetelehtimisen piikkiin vaan lähinnä sen että satuin kouluttautumaan alalle jossa työvoiman kysyntä niukkaa.Ainakin täällä itäisessä Suomessa.

    Mutta tiedän senkin että monilla akateemisilla aloilla,varsinkin nämä tietyt huippualat,menestyminen vaatii kyynärpäitä ja siten kenties vähän keljua luonnettakin.Esim.
    jotkut lakimiehet ja kauppatieteilijät.

    Ja niukasti työmarkkinatuesta ostelen joka vuosi joululahjat lapsilleni sekä vanhemmille plus lisäksi isänpäivä-ja synttärilahjat.Veroprosentti on minulla muuten 20 eli osallistun itsekkin juoppojen elatukseen jollainen en itse ole.

    Äänestä

  • Työtön vuodesta -02 kirjoitti:

    mutta omat poikani ovat näitä taloustaitajia ja voin vakuuttaa, että sydän on paikallaan eivätkä ole kenenkään kanssa kyynärpäitä käyttäneet,vaan seuranneet talouoden kehitystä ja sijoittavat
    pörssiin eri puolilla maailmaa ja jos on tuloja, niin ainakin on veroja, joten kenenkään ei kannata kadehtia ns. rikkaita, koska Suomen hyvinvointi muodostuu hyvästä sosiaaliturvasta.
    Monissa maissa sos.turvaa ei ole. ihmiset joutuvat käymään kerjuulla. Voi sanoa: Hyvä Suomi. Ymmärrän tilanteesi, se ei mieltä valaise, mutta uskon sinulla todella olevan hyvä sydän. Mutta on monella paljon tienaavallakin ihan hyvä sydän. Ei se ole pelkästä liksasta kiinni, mutta olen samaa mieltä, että työelämä on usein tuollaista ikävää kyynärpäätaktiikkaa.

    Äänestä

  • yks mies kirjoitti:

    70 miehen kanssa ollut nainen on hyvin luultavasti ollut jonkin sortin pissis nuorena, neitsyys menetetty 14-vuotiaana amiscorollan takapenkillä jne.

    Neitsyys menetetty 17 -vuotiaana poikaystävän pedissä. Ja miun aikaan ei pissiksiä ollut ;-)

    Äänestä

  • Tyrannian tyttö kirjoitti:

    Sinä kun näytät tietävän minua paremmin naisten seksielämästä asian, niin ole hyvä ja kerro, että minkälainen nainen on harrastanut seksiä 70 eri miehen kanssa? Mistä tiedät ulkonäön perusteella, onko joku nainen menettänyt neitsyytensä 14-vuotiaana vai ei?

    Tutkimusten mukaan useimpien miesten ja naisten seksielämä alkaa n. 17-18-vuotiaana. Äärimmäisen harva nuori vielä nykyäänkään harrastaa seksiä seiskaluokalla. Toki poikkeuksia on, mutta epäilen, että poikkeus ei ole se luokan muotikuningatar vaan jokin kovis/häirikkötyttö tai muu ongelmainen.

    "Toki poikkeuksia on, mutta epäilen, että poikkeus ei ole se luokan muotikuningatar vaan jokin kovis/häirikkötyttö tai muu ongelmainen".

    No olin se luokan hikari/muotikuningatar, ylisuosittu prinsessa. Sain kaiken mitä halusin, ehkä se on sitten minusta tehnyt ihan kaamean? Kun mikään ei ole kelvannut?

    Äänestä

  • Halusin itsenäistyä ja avio... kirjoitti:

    avioliittoon kaksikymppisenä, vaikka isäni piti minua liian nuorena, koska hän oli rehtori ja
    ajatteli ehkä vähän vanhanaikaisesti. Mielestäni 21 vuotta oli sopiva ikä saada ensimmäinen lapsi ja olin siihen aivan kypsä ja tionen 25 v. En näe siinä mitään ideaa, että on
    40 v, silloin on kaikenmaailman ongelmat odotusaikana ja lapsen vammautumisriski moninkertainen. Ihmetyttää, olisiko minun pitänyt toimia vakipanona 70 miehen kanssa kolmikymppiseksi, että kelpaisin arvon sinkuille tai yh-immeisille?

    ... vastaa kuin huudetaan. Kunnioita sinä muita, he kunnioittavat sinua. Niin yksinkertaista!

    Äänestä

mies aina nykyisin joutuu, jos ei sitten todella
fiksua naista löydä kumppanikseen.
Se pelinappulaksi joutuminen johtuu todella vain ja ainoastaan naisista. Ei ole enää paluuta entiseen, jolloin naiset olivat kunniallisia naisia.
Jos olet syn.79, niin mikä ihmeen kiire sinulla on naisten perään? Ehtiihän sitä vähemmälläkin kiireellä itsensä liekaan panemaan.
Ennenhän melkein kaikki löysi kumppanin itselleen ja avioliitot melkein säännöllisesti olivat elinikäisiä, mutta nykyisin ei kestä enää mikään. Siis onko mönkään mennyt avioliitto ja sen kaikki kerrannaisvaikutukset välttämättä jokin tavoittelemisen arvoinen asia?
Voit vielä löytää hyvän kumppanin tai sitten et.
Harva löytää nykyisin.

Äänestä

Surkuhupaisaa, että vaikuttaisit juuri sellaiselta mieheltä, jonka kuka tahansa nainen voisi haluta. Muutama asia kuitenkin pisti silmään..
Ensinnäkin, mikä on kunnollinen nainen? Vastaa rehellisesti mikä on se syy, mikä on naisissa vikana, ettei "kunnollista" löydy?
Mieti jokaisesta naisesta jonka olet tavannut ja todennu ei-kunnolliseksi, miksi se ei ole "kunnollista". oliko taas naisessa joku vika joko luonteessa tai ulkonäössä vai olisiko nainen ollut hyvä, mutta vuorovaikutus jäi liian vähälle. Ei nimittäin riitä, että löytyy se kunnollinen, siitä se vuorovaikutus vasta alkaa ja siihen vaiheeseen varmaan suurin osa juuttuu kun jää tumput suorana seisomaan ja "katsomaan" mitä tapahtuu.. Ei yhtään mitään.

Ja moni myöntää, että vaikka itsellä olisi rahkeita, ja toisella olisi rahkeita, niin siinä sitten jäädään paikalleen odottamaan, että alkaako tapahtua, ja koskaan ei tietenkään tapahdu mitään. Sitten joko masennutaan tai katkeroidutaan, mutta kukaan ei huomaa, että vuorovaikutus puuttuu sekä omalta, että toisen osalta ja päätellään, ettei itse kelpaa, vaikka tosiasiassa kelpaisi loistavasti vaikka kenelle.

Sitten tulee näitä epäilyksiä, ettei pysty suhteeseen, mutta jos tosissaan miettii, niin aika monen kanssa pystyy jonkunlaiseen kommunikointiin ja vielä aika hyvinkin, eikä se periaatteessa suhteessakaan ole sen haastavampaa.

Luulen, ettei sun ja monen muun valttikortit ole tuossa, mitä on ja mitä ei ole, vaan siinä, miten on ja miten ei ole. Ja en sanoisi, ettei sulla mikään onnistuisi. Sulla on nyt vain itselläsi paineita. Ei ihmissuhdetta saa sillä aikaan, että parissa minuutissa pitää pystyä esittelemään kaikki hyvät puolet itsestään, ei mikään suhde kehity kuin ajan kanssa.
Uskon, että löydät ja tunnistat hyviä naisia helposti, muttet tunnista sitä, että siinä on vasta lähtökohta. Suhde ei synny siitä, että löytyy hyvä nainen, vaan siitä, että tutustuu ja alkaa luottamaan toiseen. Eikä ne ole mitään kahden minuutin pikaiskentöjä, vaan pikemminkin monesti vie aikaa paljon ja kehittyy prosessina, eikä kertalaakista.

Iskeminen on pelottavaa sekä naisista, et miehistä, mutta jos unohdettais iskeminen ja vain alettaisiin yksinkertaisesti jutella ja olla toisten kanssa juuri vain siten kuin on.
Jossain vaiheessa voisi huomata, ettei ketään tarvitse iskeä, koska iskemisen tarkoitus on päästä vuorovaikutukseen ja sehän olisi jo tehty.
Iskeminen voisi unohtaa. Jonkun tutkimuksen mukaan ainut ja tärkein asia siinä miten suhteet kehittyi, ei ollut mikään ulkonäkö tai menestys, vaan se, miten niitä kehitettiin.

Ehkä sinun ei kannata etsiä aina uusia ja "katsoa" tuleeko niistä mitään (katselemalla ei asiat muutu, siinä vaan passivoituu ja katkeroituu), vaan alat miettiä sitä, mitä mahdollisuuksia on niissä mitä nyt on ja koitat kehittää itsellesi avoimen asenteen ja monipuolisen elämän. Itseään tarvitsee harvan miksikään muuttaa, mutta toimintatapoja voi tarkistella. Onnea tehtävään.

Äänestä
  • voi olla, ettet tosissaan halua suhdetta, että tiedät, että kelpaisit tai että löytäisit jonkun, mutta et viitsi tai halua. Sinkkuelämä on mukavaa ja lopulta muutos kuitenkin pelottaisi ja olisi helpompaa vain mukamas katkertoitua.. Silti elää 90% tyytyväisenä itsekseen omassa vapaudessaan. Haluatko tosissaan asialle tapahtuvan jotakin, vai et?
    Mitä teet sen eteen että tapahtuu tai mitä et tee ja miksi?

    Äänestä

  • hyviä oivalluksia!

    Äänestä

Niin juuri. Mitä ovat nämä "kunnolliset naiset"? Oletko nirso esim.ulkonäön suhteen, tai ennakkoluuloinen naisia kohtaan? MIelestäni kuka vaan yksinäisempi mies, joka pitää edes jonkun verran huolta ulkoisesta olemuksesta saa naisen, jos ei vaaan ole turhan nirso. Ja viitsii edes yrittää tutustua naiseen/naisiin syvemmin ilman ennakkoluuloja. Koska enemmän maailmassa on naisia ja enemmän naisia kuin miehiä, jotka haluavat tosissaan vakiintua.

Äänestä
  • Ujous on asia erikseen. Yksinäinenkin mies joka pitää edes jotenkin huolta itsestään saa kyllä naisen, mutta kun listaan ympätään ujous niin sitten se onkin vähän kuin kuolemantuomio seurustelun osalta.

    Äänestä

  • progress kirjoitti:

    Ujous on asia erikseen. Yksinäinenkin mies joka pitää edes jotenkin huolta itsestään saa kyllä naisen, mutta kun listaan ympätään ujous niin sitten se onkin vähän kuin kuolemantuomio seurustelun osalta.

    Mutta ujous on itsestä ja omasta asenteesta kiinni. Jos ottaa sen asenteen että "minäpä yritän, vaikka olenkin sairaan ujo ja vituiks voi mennä, mutta kuitenkin yritän voittaa ujouteni".On siinä jo hyvä alku. Mutta jos mietti naisen näkökulmasta, niin "kuka tahansa itsestään vähänkin huolta pitävä nainen" ei saakaan niin helposti miestä kuin itsestään huoltapitävä mies.

    Äänestä

Kylläpä oli masentavaa, nuori mies olet ja ihan depiksessä! "Naisten neuvot on tyhjän kanssa" .. "Olen viallinen" ..

Sitä mitä epätoivoisesti tahtoo ei ainakaan saa, se on koettu.

KUINKA MONTA naista sitten olet riiustellut jos olet jo noin epätoivoinen.. kyllähän jo pienelläkin tutustumisella näkee jo mikä on naisiaan ja mitä tahtoo, lelupojan vai miesystävän.

Sulla ei ole muuta umpikujaa ole kuin oma mielesi. Itse asetat itsellesi rajoitukset ja annat itsesi katkeroitua. Jokainen nainen jonka tapaat on yksilö eikä sinun katkeruuttasi ansainnut. Usko pois, katkeruus näkyy kauas eikä ole sitä mitä kukaan etsii seurustelukumppanissaan!

Akateemisuus ei ole mikään plussa jos asenne on viallinen.

Mitä enemmän hakee seurustelusuhdetta ja tapaa ihmisiä, sitä enemmän tulee myös saamaan takkiinsa. Mutta parempi yrittää kumminkin! Tsemppiä, äläkä jää liikaa murehtimaan ja mollaamaan itseäsi!

Äänestä
  • lyhyesti ja ytimekkäästi.
    Hanki itsellesi ehdottomasti se akateeminen koulutus,
    Sen jälkeen älä katsokaan ketään muuta naista kuin vähintään jotain maisteria.
    Niillä on sentään tasoa.
    Älä murenna itsetuntoasi palstalla olevien pissisten vuoksi.
    Pojallani (akat.) on nettideitissä tälläkin hetkellä kolme sinkkumaisteria, mutta ei vielä
    pidä mitään kiirettä jos sitten koskaan lopullisesti innostuu asiasta, koska se on se
    sitoutumattomuus ja erityisesti oman kivan elämän jakaminen joka hiiskatin suhteessa .
    Yritäpä käydä, jos maisteri ei kelpaa niin joskus oikein maaseudulla lavatansseissa ujostelematta. Sieltä voi löytyä sitä ehtaa eloveenaaaa.....

    Äänestä

Ei kannata stressata. Ei minullakaan ole ketään, enkä silti surkuttele kohtaloani. Keskityn opiskeluun, harrastukseeni ja kavereiden kanssa olemiseen. Miksi ihmeessä surkuttelisin sinkkuuttani? Aikanaan tulen seurustelemaan jos joku nainen haluaa seurustella kanssani, mutta eipä ole kukaan pyytänyt. Siksipä suuntaankin ajatukseni opiskeluun, en mitättömien pikkuasioiden murehtimiseen.

Äänestä

Sinun ongelmasi on, että olet liian kunnollinen. Naiset eivät ole ongelma kun niin kauan kun niitä ajattelee satunnaisena nautintohyödykkeenä. Parisuhde niiden kanssa on taatusti helvettiä :).

Suosittelen ahkeroimista työn parissa ja viikon mittaista poikamiesreissua itään kerran vuodessa. Kyl se siit. Naiset tulee jos on tuloillaan. Ei niiden takia kande ainakaan työuraansa pilata!.

Äänestä

Opiskeleminen akateemiseksi on sinulle ehdottoman välttämätöntä.

Tilanteesi ei itse asiassa ole huono, jos vanhempasi ovat varakkaita ja olet vaalea. Yritä täällä Suomessa panostaa vain ja ainoastaan opiskeluun. Älä koskaan usko flirttiin. Naiset sillä vain nimeenomaan pyörittävät sinua vikasuuntaan. Ja usko tai älä, flirtti lisääntyy, kun sinusta näkee, että olet suuntautunut tavoitteellisesti. Kun et itse lähde hakemaan kontaktia, jo se lisää usein uteliaisuutta, mutta se flirtti mitä sillä saa, on todellakin täysin hyödytöntä ajanhukkaa. Ei kannata lähteä mukaan. Se on tavallaan kuin kangastus erämaassa.

MIhin käyttää vanhempien rahoja? No matkailuun tietysti. Vaalea mies kun olet, saat ulkomailla aina sen verran naista, että pystyt säilyttää ihmisyytesi muuttumatta miksikään unabomberiksi tai muuksi hypernörtiksi, mutta silti skulaamaan täysipainoisesti kursseja rekeen. Myös matkalla akateemisuuteen tulet kohtaamaan vastarintaa, sillä ihminen on ihmiselle susi. Ne, jotka näkevät kokonaistilanteeseesi, yrittävät tietysti estää ylenemistäsi. Mutta tätä he yrittävät vain sillä keinoin, että he koettavat vaikuttaa itsetuntoosi. Monenlaisia loukkauksia ja "arviointia" saatat kuulla matkan varrella, mutta älä usko niihin mihinkään.

Koska miehellä ei ole monia niitä avuja mitä naisella on, mieheltä vaaditaan tinkimätöntä päättäväisyyttä ja itsekuria. Ei ole ihme, miksi sotilaallisuutta katsotaan kieroon. Meidät kaikki halutaan kasvattaa luusereiksi, joista ei ole haastamaan itseämme jo ylempänä olevien miesten ja feministien valtaa. Virran suunta on silti jo kääntymässä. Liity taistelevien selviäjä- ja voittajamiesten joukkoon vielä tänään.

Lykkyä tykö!!!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Jarno 79 kirjoitti:

Mihin silloin pitäisi suunnata, kun on todennut olevansa umpikujassa naisen etsimisen suhteen?

En ole kelvannut Suomessa yhdellekään kunnolliselle naiselle. Parille vähemmän kunnolliselle olen kelvannut pelinappulaksi, pyöriteltäväksi ihan vaan huvin vuoksi. Hyväuskoinen kun olen ollut naisten suhteen.

En ole komea, en pitkä en tumma. En ole karismaattinen enkä uraa rakentanut, enkä rikas (tosin vanhempani ovat varakkaita).

Ainoat valttikorttini naisen metsästämisessä ovat se, että opiskelen akateemiseksi, eli jonkin näköistä tavoitteellisuutta löytyy, ja se, että olen aika hyväsydäminen. Ns. liian kiltti mies en käsittääkseni ole, mutta en kyllä karismaattinen renttukaan.

En pistä paljoa painoa ulkoisille asioille naisessa, vaan tärkeitä kriteerejä on oikeastaan vain kaksi: että nainen olisi halukas sitoutumaan kunnolliseen parisuhteeseen (sisältää uskollisuuden), ja että nainen olisi hyväsydäminen/lapsirakas/ empaattinen. Tällaisille naisille en ole kuitenkaan kelvannut. Nykyään en edes enää yritä iskeä naisia. Se on turhaa. Olen viallinen.

Vaikka olenkin oppinut, että naisten neuvot ovat usein yhtä tyhjän kanssa, niin kuulisin mielelläni silti naisten mielipiteitä. Mistä tällainen johtuu, että en kelpaa kuin huijattavaksi miesleluksi sellaisille naisille, jotka eivät edes halua parisuhdetta?

Epäilen, että en kohta enää pysty suhteeseen enää ollenkaan, jos tästä vielä katkeroidun. Miten voisin löytää sellaisen naisen, joka minut haluaisi ja olisi kiinnostunut yrittämään suhdetta tosimielellä? Ja miten tunnistan sellaisen naisen?

Olisi vaan niin helppoa vetää kaikki perseelleen ja alkaa kiskoa ihan ammatikseen viinaa ja huumeita ja käydä huorissa... Kun ei kerran mikään onnistu. En kuitenkaan halua sitä, se on mielestäni väärin ja moraalitonta. Mutta mitä vaihtoehtoja minulla enää on, jos en tule ikinä löytämään niitä asioita, joita eniten haluaisin, eli rakkautta ja perhettä? Mitä tarkoitusta millään on?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu