Kaukainen

Olisipa mukavaa jos joka paikkakunalla olisi lääkäri joka olisi perehtynyt vähähiilihydraattiseen ruokavalioon ja sen vaikutuksiin ihmisten lihavuuden, diabeteksen jne osalta.

Nyt on varmaan kuitenkin paljon sellaisia onnettomia jotka tuttavilta, lehtiartikkeleista ja kirjoista saamiensa positiivisten kertomusten ja suositusten innoitamina haluaisivat kokeilla tätä ruoka-aine-elämäntapamutosta.

Kuitenkin, kolesteroliarvot ja verensokeri sun muut ovat hälyttävän korkeat ja lääkkeitä on syöty kyseisiin vaivoihin vuositolkulla samalla kun on yritetty jojomaista laihdutusta, masennuttu ja alettu siihenkin ottaa mielialalääkitystä.

Tällöin ei varmasti monikaan uskalla alkaa radikaaliin muutokseen ruokailutottumuksissaan varsinkaan kun rasvaa tulisi lisätä ja se huonoilla veriarvoilla arvelluttaa.

Tällöin olisi hyvä jos voisi aloittaa uuden elämän sellaisen lääkärin valvonnan alaisena joka ei löisi suoralta kädeltä lyttyyn potilaansa varovaista ehdotusta kokeilla VHHta vaan antaisi tälle juuri hänen ongelmiinsa sopivat neuvot ja ohjeet ja seuraisi säännöllisesti veriarvoja ja niiden mahdollista muuttumista.

Itselläni esimerkiksi on ystävä jolla on runsaasti ylipainoa, korkea verensokeri ja kolesteroliarvot. Särkyä ja kolotusta vähän siellä sun täällä. Astman oireita, sekä vatsaongelmia. Nyt lääkäri antaa neuvoksi pudottaa painoa vähentämällä sokeria ja rasvaa ja lisäämällä liikuntaa.
2119
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

lääkärin neuvot ovat vääriä?

Äänestä
  • mihin se unohtui?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


unelma? kirjoitti:

Olisipa mukavaa jos joka paikkakunalla olisi lääkäri joka olisi perehtynyt vähähiilihydraattiseen ruokavalioon ja sen vaikutuksiin ihmisten lihavuuden, diabeteksen jne osalta.

Nyt on varmaan kuitenkin paljon sellaisia onnettomia jotka tuttavilta, lehtiartikkeleista ja kirjoista saamiensa positiivisten kertomusten ja suositusten innoitamina haluaisivat kokeilla tätä ruoka-aine-elämäntapamutosta.

Kuitenkin, kolesteroliarvot ja verensokeri sun muut ovat hälyttävän korkeat ja lääkkeitä on syöty kyseisiin vaivoihin vuositolkulla samalla kun on yritetty jojomaista laihdutusta, masennuttu ja alettu siihenkin ottaa mielialalääkitystä.

Tällöin ei varmasti monikaan uskalla alkaa radikaaliin muutokseen ruokailutottumuksissaan varsinkaan kun rasvaa tulisi lisätä ja se huonoilla veriarvoilla arvelluttaa.

Tällöin olisi hyvä jos voisi aloittaa uuden elämän sellaisen lääkärin valvonnan alaisena joka ei löisi suoralta kädeltä lyttyyn potilaansa varovaista ehdotusta kokeilla VHHta vaan antaisi tälle juuri hänen ongelmiinsa sopivat neuvot ja ohjeet ja seuraisi säännöllisesti veriarvoja ja niiden mahdollista muuttumista.

Itselläni esimerkiksi on ystävä jolla on runsaasti ylipainoa, korkea verensokeri ja kolesteroliarvot. Särkyä ja kolotusta vähän siellä sun täällä. Astman oireita, sekä vatsaongelmia. Nyt lääkäri antaa neuvoksi pudottaa painoa vähentämällä sokeria ja rasvaa ja lisäämällä liikuntaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu