Naiset (ja miksei miehetkin), jotka on pahasti jatetty, syysta tai toisesta, pitkan suhteen jalkeen. Miten elama on jatkunut taman jalkeen uusien suhteiden ohella, etenkin niissa tapauksissa joissa luottamus suhteisiin ja miehiin on mennyt melkein kokonaan vaikka exan yli olisi jo paassytkin?
Miten uusi sihde lahti kayntiin, epailyttiko, uskaltauduitteko heittaytya taas?
Itsellani on yli vuosi aikaa avoliittoni kariutumisesta ja vaikka muutamaa miesta olen tassa vuoden aikana tapaillutkin, en uskalla avautua taysin enka antautua toiselle.
Toisaalta, en varmasti ole loytanyt miestakaan kuka olisi taysin tosissani kanssani. Siksi olen nyt taysin vaipunut siihen aatokseen etta toimivaa suhdetta on mahdoton loytaa nykymaailmasta. Aina leikitaan.
Antakaa nyt jotain positiivisuutta taman naisen elamaan! En ole masentunut, sinkkuilu on erittain hauskaa, mutta niin olisi rakastetuksi tuleminenkin. En vain pysty luottamaan keneenkaan. Toisaalta, olen erittain nirsokin, mutta se johtuu vain siita etta suojelen itseani.
Miten uusi sihde lahti kayntiin, epailyttiko, uskaltauduitteko heittaytya taas?
Itsellani on yli vuosi aikaa avoliittoni kariutumisesta ja vaikka muutamaa miesta olen tassa vuoden aikana tapaillutkin, en uskalla avautua taysin enka antautua toiselle.
Toisaalta, en varmasti ole loytanyt miestakaan kuka olisi taysin tosissani kanssani. Siksi olen nyt taysin vaipunut siihen aatokseen etta toimivaa suhdetta on mahdoton loytaa nykymaailmasta. Aina leikitaan.
Antakaa nyt jotain positiivisuutta taman naisen elamaan! En ole masentunut, sinkkuilu on erittain hauskaa, mutta niin olisi rakastetuksi tuleminenkin. En vain pysty luottamaan keneenkaan. Toisaalta, olen erittain nirsokin, mutta se johtuu vain siita etta suojelen itseani.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Uuden suhteen luomisen helppous riippunee paljon siitä, miten vahvasti oli sitoutunut edelliseen suhteeseen. Minä pinnistelin kovasti suhteen eteen ja ero tapahtui vastapuolen halusta, minkä vuoksi tällä hetkellä luottamukseni naisiin on heikko. Mielessä pyörii usein sellainenkin ajatus, että näinköhän kannattaa enää edes yrittää.
En tiedä, miten tilanne tästä kehittyy, mutta minkäänlaista hakua ei ole päällä. Jos joku ehdoin tahdoin haluaa syliin tulla ja hänestä pidän, niin mikäs siinä, mutta seuran saamiseen en jaksa panostaa.
Kavereita saisi olla enemmän.
Olin todella luottavaisin mielin edellisessa suhteessani ja kuvittelin sen kestavan koko lopun elamaani, olimmehan niin usein keskustelleet asiasta. Paikkani piti olla siina ja vain siina, ja niin oli hyva olla. Odotin miehen kosimista, mutta sen sijaan han ilmoittikin etta haluaa erota koska muut naiset ovat alkaneet kiinnostamaan.
Kaivoin itseni taman jalkeen maan pinnalle niin syvasta pohjamudasta etta siina tarvittiin kaikki mahdollinen energia. Nyt olen taysin hanen yli, jopa iloinen etta erosimme, ja han on nyt se joka rimputtelee peraan. En aio ottaa takaisin.
Vaikka siis nyt olenkin taysin ok asian kanssa ja minulle on sanottu olevani kuin eri ihminen (positiivisessa mielessa) eromme jalkeen, luottamus meni silti enka tieda miten sen saada takaisin. Luotin suhteeseemme 100%sti,luotin toiseen 100%sti, antauduin ihan taysilla, ja sitten PAM, isku juuri silloin kun et yhtaan osannut varautua sita ottamaan vastaan. Siina paiskattiin naista aika kauas...
"Luotin suhteeseemme 100%sti,luotin toiseen 100%sti, antauduin ihan taysilla, ja sitten PAM, isku juuri silloin kun et yhtaan osannut varautua sita ottamaan vastaan."
Sepä se. Minun avokkeeni hankki itselleen kämpänkin tietämättäni. Tuntui siltä, että minut oli houkuteltu yhteiseen projektiin, johon toinen ei ollutkaan sitoutunut. Koko touhusta jäi hyväksikäytetty olo.
Olen tullut kyyniseksi ja araksi kaikenlaisten lupausten ja rakkauden tunnustusten suhteen. Jos uuden suhteen saan tai pystyn aloittamaan, niin luultavasti hipsin eteenpäin varovaisesti kuin pukki jalkoihin takertuvan pitkän partansa kanssa.
Parisuhdepeli on viime kädessä sangen raadollista. Janan toisessa päässä on fantasia ikuisesta rakkaudesta ja lempeästä ja uhrautuvasta yhdessäolosta ja toisessa päässä biologiset, psykologiset ja sosiaaliset tarpeet, jotka voivat johtaa pettämiseen, ihastumiseen, kyllästymiseen ja niin poispäin.
Jos jostain joku kiva ihminen löytyisi...
"Jos uuden suhteen saan tai pystyn aloittamaan, niin luultavasti hipsin eteenpäin varovaisesti kuin pukki jalkoihin takertuvan pitkän partansa kanssa." Sait hymyilemaan, nain tilanteen silmissani ja ymmarran hyvin mita tarkoitat kuvauksella :)
Itsellanikin on hyvaksikaytetty olo, vaikka olemme jo hyvissa valeissakin exani kanssa eika mitaan kaunaa ole. Sisin ei kuitenkaan anna enaa luottaa, koska en pystyisi enaa lapikaymaan sita tuskaa uudelleen.
Olen tapaillut paria miesta eromme jalkeen (olimme yhdessa melkein 5v, olen nyt 23v). Ensimmaiset kaksi oli pelkkaa leikkimista loppujen lopuksi, ja minulle tuli vain yha enemman hyvaksikaytetty olo. Mies, jota nyt tapailen, on jo vihjannut rakastuvansa minuun pian, mutta mita mina tein - aloin pistaa jarrua, otin etaisyytta, koska aloin ajatella etta han vain haluaa kayttaa minua hyvakseen lepertelemalla rakkaudesta. Vaara asenne, tiedan. Menetan pian hanetkin.
En usko yhteenkaan positiiviseen asiaan mita kukaan mies minulle sanoo. Jos joku kehuu kauniiksi, nauran sisaisesti. Jos joku sanoo seksikkaaksi, mietin etta haluaa vain kayttaa hyvaksi sangyssa. Jos joku haluaa jotain vakavampaa, mietin etta hanessa on oltava jokin vikana, tai sitten ahdistun tai keksin minka tahansa tekosyyn itselleni etten aloita tapailemaan hanta. Koska pelkaan.
Sitten sanotaan etta olen kylma ja kova. Tottakai olen. Olen rakentanut niin kovan kuoren ymparilleni etta siita ei vahilla kukaan lapi paase.
Rakkaudentarve on silti mahdoton...
Selvennyksena sanotaan tahan viela se, etta avoliittomme kariutuessa mies urheana ja fiksuna sanoi minulle itkiessani yksi yo peittoni alla yksinani suuressa tuskassani, etta "sa olet muutenkin hyva vain 2 tai 3 vuodeksi, et pidempaan".
Tata lausetta en unohda ennen kuin kuolen. Mietin sita joka kerta kun tapaan uuden miehen.
"Itsellanikin on hyvaksikaytetty olo, vaikka olemme jo hyvissa valeissakin exani kanssa eika mitaan kaunaa ole."
Minullakin on välit kunnossa eksään. Välillä on sellainen olo, että tekisi mieli syyttää ja huutaa, ja välillä taas tunnen kiitollisuutta siitä, mitä hän on tehnyt hyväkseni. Pitäisin hänet mielelläni läheisenä ystävänä, mutta ystävyyskin vaatisi luottamusta. Jos sitoudun ystäväksi, niin katoaako hän taas?
"Sisin ei kuitenkaan anna enaa luottaa, koska en pystyisi enaa lapikaymaan sita tuskaa uudelleen."
Minä en pelkää tuskaa, vaan koen ainoastaan taas kerran oppineeni lisää, mutta eroon liittyvät oppimiskokemukset ovat niin vahvoja, että ne leimaavat käytöstä yleisesti. Kun tarpeeksi monta kertaa kajauttaa kallonsa karjalan kuusipuuhun, niin alkaa epäillä parisuhteiden mielekkyyttä kaikkinensa.
En ole sitä tyyppiä, joka harrastaa suhteita, vaan haluaisin yksinkertaisesti löytää kumppanin rinnalleni. Kun mietin omia kokemuksiani, lähipiirin kokemuksia ja vilkuilen tilastoja, niin ei lohduttavalta näytä. Kärjistäen voi todeta, että nykyään suhteita aloitellaan ja lopetellaan kuin heinää tehtäisiin eli suunnilleen joka vuosi otetaan joku uusi. Hommassa on turhanpäiväinen kokeilun maku. Siihen pitäisi saada enemmän körttiläistä asennetta.
"Olen tapaillut paria miesta eromme jalkeen (olimme yhdessa melkein 5v, olen nyt 23v). Ensimmaiset kaksi oli pelkkaa leikkimista loppujen lopuksi, ja minulle tuli vain yha enemman hyvaksikaytetty olo. - - otin etaisyytta, koska aloin ajatella etta han vain haluaa kayttaa minua hyvakseen lepertelemalla rakkaudesta. Vaara asenne, tiedan. Menetan pian hanetkin."
Olen sinua vajaat kymmenen vuotta vanhempi ja lieneekö sitten juuri ikä syynä, että minun ei tällä hetkellä tee edes mieli katsella ketä tahansa hepsankeikkaa. Jos Joku pyryssä ja tuiskussa (sekä kirjaimellisesti että metaforisesti) viihtyvä kainaloinen elämääni hiipii, niin leivon hänelle pullaa ja kysyn, että saako olla maitoa kanssa, mutta muuten en jaksa ympärilleni katsella. Se on nyt sillä lailla, että ämmät, eukot, neidot, prinsessat ja muut satuolennot saavat tulla kolkuttelemaan oveani. Minä en enää yritä, en kertakaikkiaan.
Minusta mieheen (tai naiseen) ei kannata sitoutua varmuuden vuoksi. Jos viihtyy toisen ihmisen kanssa, niin se on hyvä lähtökohta suhteelle, koska lopulta kysymys on juuri viihtymisestä. Ihastuminen on jännää, mutta myöhemmän yhteiselämän tylsyyttä voi vastustaa vain yhdessä viihtymällä.
"Jos joku sanoo seksikkaaksi, mietin etta haluaa vain kayttaa hyvaksi sangyssa."
Jos miestä haluttaa, niin melkein kaikki naiset ovat seksikkäitä. Eikä kysymys ole hyväksikäytöstä vaan tarpeista, myös läheisyydestä.
"Koska pelkaan."
Kaipa elämää ja ihmisiä saakin pelätä. Pelon myöntämällä sen voi oppia voittamaan. Itsensä tutkiskelu ja tunnustaminen johtaa rehellisyyteen ja rehelliset ihmiset tapaavat muita rehellisiä ihmisiä.
"Rakkaudentarve on silti mahdoton..."
Jeps!
Mistä pilkuttomuutesi johtuu? Onko miehesi jamaikalainen?
Minusta miehesi teki täysin oikein jättäessään sinut kun kerran muutkin naiset kiinnostivat.
Olisiko hänen pitänyt jatkaa suhdetta kanssasi ja vilkuilla siinä samalla sivuilleen?
Useimmat tekisi niin, se on helpoin tapa.
Onko se eksäsi että tunteet välillänne eivät olleetkaan niin vahvoja kuin luulit ja että sinä pidit hänestä enemmän kuin hän sinusta? sellaista sattuu.
Exäsi oli/on rehellinen sinulle ja sinä petyt miehiin ja suhteisiin?
Oot vielä niin nuori että ehdit pettymään ja rakastumaan vielä monet kerrat, mutta se ei tarkoita että kaikki miehet on pettäjiä ja hyväksikäyttäjiä.
Aina ei voi voittaa, mutta jos et uskalla laittaa itseäsi likoon niin älä odota toiselta osapuoleltakaan kuitenkaan liikoja.
Pää pystyyn ja eteen päin!
Olet oikeassa, han teki "taydellisen jattamisen" eli mietti asiaa mielessaan monta kk, eika tehnyt mitaan toisen naisen kanssa ennen kuin sai valit minun kanssani selvaksi. Tiedan itsekin etta kayttaytyi kuin herrasmies, jos nyt jattajasta voi sanoa niin.
Ei se kuitenkaan vaikuta siihen, miten paljon minuun sattui. Yhta paljon se satutti.
Eika kirjoituksessani nyt olekaan kyse exastani enaa. Olimme hyvin tosissamme aikoinamme, molemmat varmoja etta suhde tulee kestamaan ikuisesti. Olen suhteen yli, kaikki on hyvin. Kyse ei siis nyt ole exastani, vaan siita luottamuspulasta mika suhde minuun jatti.
Tiedan etten ole ainoa. Tiedan etta tulen pettymaan viela moneen kertaan. Tiedan etta tama on nyt vain itsestani kiinni. Mutta eiko silti saa keskustella siita, miten rakentaa luottamustaan uudelleen?
Paattyi monen vuoden vakava avoliitto sitten miten tahansa, kylla siita ylipaaseminen vie yhta paljon aikaa joka tapauksessa.
Eniten pelkaan vain sita, etta rakastun johonkin taas koko sydamellani, ja sitten yhtakkia toinen paattaa ettei haluakaan minua enaa, paattaa etta haluaa jotain toista naista enemman. Ei silla ole valia onko sita toista jo painanut vai ei. Periaate on kuitenkin se etta joku toinen vaikuttaa paremmalta kuin mina.
"Mistä pilkuttomuutesi johtuu? Onko miehesi jamaikalainen?"
Ei, ei ole jamaikalainen. Kiitos kysymasta.
Elama on normaalia myos muualla pilkuttomien nappaimistojen maailmassa. En edes asu kaukana Suomesta. Enka jaksaisi kuunnella nyt mitaan rasistisia kommentteja koska ne eivat todellakaan liity tahan, paitsi jos joku on sita mielta etta vain Suomessa on normaalia elama.
Mikä ei tapa vahvistaa ja sä olet vahva nainen.
Vahva ja haluttava, jos se mies johon aikoinaan sitten rakastut sitä tajua, niin se on hänen menetyksensä.
Totta kai jättäminen satuu ja sen tuleekin sattua, mutten et olisi se tunteva, herkkä olento kuin olet.
Mutta siitä ei pidä masentua.
Opettele rakastamaan ensin itseäsi, niin pystyt rakastamaan muitakin hajoamatta kappaleiksi jos joku ei sinun ernomaisuuttasi nää tai rakasta.
Et voi kontroloida muiden tunteita ja ajatuksia, vain omiasi.
Siihen mennessä hemmottele itseäsi, tee mitä olet aina halunnut tehdä, tee jotain mukavaa kavereitten kanssa, hommaa uusi harrastus. Ei elämä pyöri miesten ympärillä(aina;))
pitää aikaa kulua, ennen uudensuhteen
aloittamista.
Jos liian nopeasti eronjälkeen yrittää
uuttasuhdetta, se myös yleensä päätyy
eroon.
Mielestäni vuodesta kolmeen, ihmisestä
riippuen on raja jonka jälkeen voi jo
aloittaa uudensuhteen, peilaamatta
sitä mitenkään entiseen suhteeseen.
Ensin täytyy käsitellä yksin edellisen
suhteen eron syyt, uskaltaa katsoa
totuuksia silmiin, sillä eroon on
aina syyt.
En ole eheytynyt eron jälkeen. Luulin niin puolitoista vuotta sitten, jolloin tapasin nykyisen miesystäväni. (erosta silloin aikaa 1v.) Mutta minun kohdallani asiat ovat menneet niin, että vasta uuden suhteen aikana monet alitajuiset tunteet tulevat tietoisuuteen, käsiteltäviksi.
Exäni kanssa olimme kihloissa, olisin hänen kanssaan halunnut viettää loppuelämäni, saada lapsia jne. Hänellä oli ollut vaikea lapsuus, paljon ongelmia takanaan kun aloimme seurustelemaan. Ei hän koskaan pystynyt puhumaan kaikista asioistaan ja tunteistaan. Vuosien varrella tarttui pulloon yhä useammin. Tilanne meni niin pahaksi, että lopulta minun oli pakko lähteä, suojellakseni itseäni ja mahdollisesti tulevia lapsiani. Ex oli itsekin sitä mieltä, että hänen täytyy "päästää minut vapaaksi", jotta voin elää normaalia elämää ilman ainaista epävarmuutta ja huolta.
Eihän se rakkaus eroon loppunut. Hänellä on aina paikka sydämessäni, mikä tietyllä tavalla häiritsee uudessa suhteessa. Tämä kaikki on minulle aivan uutta...kun on koko nuoruutensa ollut vain sen yhden kanssa. Minulle ei synny enää samanlaista voimakasta halua mennä naimisiin. En pysty. Lapsia haluaisin, mutta sisimmästä sattuu. Ne menetetyt unelmat.. ei saanut sitä, mitä eniten halusi. Niinhän se taitaa usein mennä.
Nykyiseni rakastaa minua varmaan eniten tässä maailmassa. Hän on kunnollinen, kaikkin puolin hyvä mies. En tiedä, olenko jäänyt ns. ensirakkauden loukkuun. Ei sellaista samanlaista tunnetta tule enää, mutta jotenkin tuntuu, etten pysty tyytymään vähempään tunteeseen. Välitän kyllä valtavasti.
En uskalla erota, sillä pelkään joutuvani noidankehään, jossa mikään ei riitä. Niin tyypillistä nykyään. Pelkään jo nyt joutuneeni siihen. Kaipaa menetettyjä asioita, sellaisia, joita ei edes välttämättä ole koskaan saanutkaan. Pelkään, etten koskaan enää löydä sellaista tasapainoa, jossa minun on oikeasti vain hyvä olla. Minulla on vain kaukainen muistikuva siitä, mitä on maata toisen kainalossa tuntien, että kaikki on tässä. Nyt pelkään liikaa hakevani turvaa. rakkautta, hyväksyntää. Sitä saankin paljon. Mutta missä ovat omat tunteeni? Ne ovat jossain, en vain ole löytänyt niitä...toivottavasti vielä löydän.
Minulla meni pitkän suhteen jälkeen( yli 14 v.reippaasti) 2 vuotta ennenkuin pystyin edes ajattelemaan ,että olen sinkkunainen, seurustelusuhteita ei ole ollut kuin nyt yksi.
Luottamuspulaa on ollut,mutta nyt löysin ehkä elämäni oikean rakkauden vasta,omituista kyllä..
Ja se luottamus tulee siitä,että itse on omillaan ja pärjää yksinkin ,jos jotain sattuu.Mutta kauan se kestää kyllä jos edellinen suhde on ollut huono.Ja jos luonne on yksiavioinen.