Minulla on valitettavasti henkisesti sairas anoppi. Haukkuu, kuvittelee, kyttää, soitteelee,
luulee että kaikki on häntä vastaan.
Kääntää kuitenkin asiat niin, että ne koituu omaksi edukseen. Enkä saa näistä puhua miehelleni, olen puhunut ja mieheni sanoo, että dorka mikä dorka. Älä välitä.
Tämä on kamalaa, hän on aina joka paikassa
missä tilaisuus, niin moittii minua, miten huono
ihminen olen, mutta kumminkin puhuu minulle
välillä niin luottamukselliseti, että voi voi.
Pakko myöntää, hän ei ole ihan kunnossa.
Mitä mä teen?
luulee että kaikki on häntä vastaan.
Kääntää kuitenkin asiat niin, että ne koituu omaksi edukseen. Enkä saa näistä puhua miehelleni, olen puhunut ja mieheni sanoo, että dorka mikä dorka. Älä välitä.
Tämä on kamalaa, hän on aina joka paikassa
missä tilaisuus, niin moittii minua, miten huono
ihminen olen, mutta kumminkin puhuu minulle
välillä niin luottamukselliseti, että voi voi.
Pakko myöntää, hän ei ole ihan kunnossa.
Mitä mä teen?
Vastaukset 11
Vanhimmat
Ota ohjat omiin käsiisi. Mitä sitten jos et kuuntelisikaan häntä tai sanoisit että ei se niin mennyt. Lakkaa pelkäämästä anoppiasi ja tiedä oma arvosi niin kaikki kääntyy parhain päin. Miehesi on oikeassa kun sanoo että dorka mikä dorka. Ei sille mitään voi ja miksi pitäisikään voida? Anna anopin olla ja jos et jaksa hänen jurinoitaan, sano että nyt riittää.
näe, millainen ihminen anoppisi on, jos hän tosiaan on kuvatunlainen, ja osaavat jättää hänen juttunsa omaan arvoonsa.
Sorry, että aina jauhan tätä samaa asiaa, mutta lue Raimo Mäkelän "Naamiona terve mieli" ja osaat suhtautua anoppiisi oikealla tavalla.
Samasta teemasta voin jatkaa minäkin. Luepa vielä uudehko kirja, jonka tekijä on Sandy Hotchkiss ja nimi "Miksi aina sinä?"
Alkaa ehkä selviämään sinulle mistä on kysymys.
Eikä se siitä muuksi muutu, pahenee vaan iän myötä. Paras hoito on etäisyyden pitäminen hän ongelma-anoppiin. Kokemuksesta kirjoittelen.
Tein eräänä päivänä anopille selväksi että kyllä sinun poikasi on turvassa ja saa hyvää ruokaa ja koti on siivottu,että näistä asioista sinun ei tarvii kantaa huolta.
No kai näistä asioista aina me äidit ollaan huolissaan omistaan.Kun hän on sinun kanssa niin ajattellut vaan teitä,äläkä anna anopin hyppiä silmille.Ne(anopit)on joskus ihan hyviä tyyppejä,minulla on off on suhde anoppiin.Mutta niin suoraan ja rörkeästi en viitsisi sanoa omille vanhemmille.Sen trakia anoppi että,että rakastan tänään teidän poikaa
Anopit haluaa pitää huolta omistaan.Kun miniä edes uskaltaa ajattellla toisin kun anoppi oli ajatellut katastrofi on valmis.Siitähän se kaikki riemu alkaa.
Pieni neuvo vaan,ole aina oma itsesi.Eihän niille kehtais sanoa aina,mutta ne (anopit)uskoo kun huomaavat että vastassa on ihminen.
pää nyt tyynyyn vaikkei huomena ole koulua ei päivää tarvitse nukkua. Hyvää yötä.
Minä oon asunu mieheni kanssa sen vanhempien talossa siitä asti kun me tavattiin eli useampi vuosi. Vaikeaa on ollut ja en saa mielestäni kaikkea sitä paskaa mitä on ollu. Joka kerta kun jotain oli niin mun mies ei ollu mun puolta se oli vanhempiensa ja sano aina mulle että pyydä anteeksi tai elä välitä. Koskaan ei niille voinu sanoa kun ne kuulemma suuttuu eikä se halua tapella,mua silti sai loukata!! Ja sitä kyllä jaksettiin jauhaa että vanhempiansa pitää kunnioittaa ja tämä ei tarkoittanut vain äitiä ja isää vaan kaikkia jotka on sua vanhempia ja koska näin oli niin mun ois oitäny kuulemma aina olla eka joka sanoo huomenta yms... Ei niitten.
Ja kaiken lisäksi meillä ei oo omaa taloa. Me asutaan appivanhempien kanssa. Minä haluaisin oman mutten saa kun ei kuulemma voi vielä. Musta tuntuu ettei mun mies ees oikeesti halua sit taloa ja musta tuntuu että oon kohta jo niin vanha vaikka oon vasta 23.. Mulla ei tee enään mieli...(tiiättehän mitä) Musta tuntuu etten voi puhua tästä kellekkään kun ukko suuttuu.. Tuntuu kuin oisin vankilassa täällä, omaa taloa et saa vielä mutta joskus eikä tiiä millon... SItte tää mun ukko haluais lapsia. Minä en! Haluan eka oman talon jossa kasvattaa ne mutta voi kuulemma tääll´äkin yhden kasvattaa. Tiiän sen ja aivan varmasti että jos tähän tulis nyt meiltä yksi lapsi niin joka saatanan asian olis appivanhemmat sanomassa miten tehdä.. Mun mies ei vaan usko sitä, sen mielestä ne ei olis ja jos olis niin sitte sanottais niille. Mutta kun täällä talossa niille ei koskaan oo saanu sanoa vastaan ja kun minä sanoin niin kauhea sota sytty. Nyt en enään osaa olla oma itteni,sitä mitä olisin ilman tätä.. Oon hukassa itseltäni. Kaikki pitää tehdä kuin muut haluaa..
muuta vaikka vuokra-asuntoon . Ei sinun kuulu olla komentamassa appivanhempia heidän talossaan . Talossa ollaan talon tavoilla.
Enkä kyllä voi aina ymmärtää näitä valittajia,koska ne asiat ovat todella vähäisi (ainakin toisilla). Itse olen ollut anoppilassa kohta 35 vuotta ja olen saanut huononkin arvostelun, mutta itsehän sinne menin. Nyt lapseni ovat siinä iässä ,että ehdokkaita on esitelty ja pilan päiten olen lapsilleni ehdokkaita morkannut ja pilana he sen myös kokevat
Jotenkin tuntuu uskomattomalta ,että anopit suunnilleen 45.sta ylöspäi ovat niin mustasukkaisia pojistaan. Silloin kun minä miniäksi rupesin kaikki oli mahdollista, mutta että vieläkin tapatuu näin jos anopit ovat vaikka viiden kympin molemmin puolin
Olen anoppi 50
Kun sain miniän muutama vuosi sitten, sanoin että meillä on sitten meidän tavat ja teillä teidän tavat.
Yhtenä päivänä sitten pojan perhe oli kylässä meillä. Mummulassa tenavat saivat pomppia sängyllä ja syödä olohuoneessa ja kaikkea semmoista. Miniä sanoi, ettei heillä ikinä käy moinen meininki. sanoin, että minun koti ja meidän tavat.
Eipä kulunut kauankaan, kun miniälässä ollessani avasin television. Miniä sulki sen ja sanoi, että talossa talon tavoin.
Asia oli loppuunkäsitelty. Minusta siinä ei ollut nokan koputtamista. Väleissä ollaan edelleen. Tenavat ymmärtävät pelin hengen.
suljettaisiin televisio niin sotahan siitä syttyisi.