Jaa-a,
Enpä tiedä miten tämän tiivistetysti sanoisi.
Olen rakastunut naiseen, joka tällä hetkellä elää ns.on/off suhteessa väkivaltaisen miehen kanssa. Hän on halunnut pariinkin otteeseen tuosta suhteesta irti, mutta ei sitä uskalla tehdä, koska mies uhkaa häntä lyömisellä, jos sen tekee.
Olen luvannut auttaa häntä parhaani mukaan, mutta hän ei uskalla tuota askelta ottaa. Hänen nykyinen miehensä on lukenut minun lähettämiäni (ihan viattomia) tekstiviestejä, ja uhkaillut useampaan otteeseen minua. Kolmeen kertaan kun olen tämän naisen tavannut, tämä mies on myös seurannut meitä.
Itselleni tämä käy sietämättömäksi. Hän on 2 lapsen äiti, ja olemme tunteneet toisemme jo ehkä n.3 vuotta. Olemme hyviä ystäviä, ja aikoina jolloin hän on ollut ns. irti suhteestaan, hän on kertonut että tykkää minusta ja tämän lisäksi osoittanut sen myös muilla tavoin. Näin on tapahtunut jo pariin otteeseen, mutta aina hän on palannut tuohon nykyiseeen elämäänsä, ja tällöin usein meidän välinen yhteydenpito on jäänyt vähemmälle.
En osaa selittää tarkemmin pakkomiellettäni häneen, mutta sen sanon, että en halua hänelle ja hänen lapsilleen tapahtuvan mitään pahaa. Toiseksi, olen jostain syystä aivan äärettömän rakastunut häneen, mutta rehellisesti sanoen en enää nykyään välttämättä uskalla sitä niin paljoa näyttää tuon tapahtuneen takia.
Eli tiivistettynä, alan tulla hulluksi tämän tilanteen kanssa. Moni varmasti neuvoo, että unohda koko juttu, mutta sitä en halua tehdä.
Olisiko jollain siis neuvoa tähän tilanteeseen?
terv.
John Doe

Vastaukset 6
Vanhimmat
Niin kauan kun väkivaltainen mies on kuvioissa MYÖS sinä olet hengenvaarassa.
Älä ärsytä tilannetta sekaantumalla romanttisesti,lapset ja naine saavat tuntea nahoissaan miehen mustasukkaisuuden, se on varmaa.
Sen sijaan tee ilmoitus lastensuojeluun jos lapset joutuvat elämään väkivallan keskellä. Se on jokaisen velvollisuus.
Sinua uhkaillaan jo tuon miehen taholta. Älä suhtaudu kevyesti sairaan ihmisen uhkailuihin.
Asiat eivät aina ole sitä miltä ne näyttävät,
nainen venkslaa kahden miehen välillä, ei hyvä homma lainkaan. Toinen mies mustasukkainen, toinen laupias samarialainen. Ei ole terve asetelma.
Itse olet selvästi hyvin ahdistunut tilanteesta, se käy selvästi ilmi useaan otteeseen tuosta tekstistäsi.
Tätäkö haluat?
Hanki nyt ainakin miehelle lähestymiskielto sinuun päin,jos hän uhkailee sinua. Myös puhelinnumeron voisi vaihtaa ja panna salaiseksi.
Itselläni oli samanlainen tilanne.Vaimoni oli jo eronnut kun tapasimme mutta tämä entinen riivasi vieläkin.Hän oli suhteessa ollut erittäin väkivaltainen ja vaimoni on joskus joutunut syömään pariviikkoa velliä kun mies oli lyönyt leukaan.Hän uhkaili myös minua uhkasi jopa tappaa minut.
Tämä entinen häiriköi niin kauan kunnes mittani täyttyi ja haastoin hänet selvittämään asian miesten kesken.No pupuhan sillä meni pöksyyn ja hän yritti sovitella kanssani.Tähän en enään tässä vaiheessa suostunut ja sanoin että se on ihan sama milloin nähdään mutta turpaan tulee kun tavataan.
Nyt olemme saaneet olla seitsemän vuotta rauhassa ja tämä jumalan lahja naisille on purkanut kiukkuaan muihin tyttöystäviinsä.Välillä kun käymme kaupassa niin tämän kaverin siellä ollessa hänellä tulee kiire pois kaupasta.
Sanoin hänelle aikoinaan että se on eri asia hakata naisia kuin miehiä.
Tapauksestasi hankalan tekee se että nainen on viellä tämän toisen miehen vallan alla.Et oikeastaan voi tehdä mitään ennenkuin nainen pääsee irti miehestä.Voit kysyä naiselta miksi hän ei pääse eroon siitä miehestä.
Jos hän päättää tulla luoksesi niin silloin sinun on oltava varma että pystyt suojelemaan heitä.Poliisista ei siinä vaiheessa ole hyötyä kun tämä häirikkö tulee ovesta läpi.Sinun on myös oltava varma että haluat olla tämän naisen kanssa.Jos seurustelet vähän aikaa ja sitten pakotat hänet palaamaan entiseen niin en usko että tämä entinen hyvällä katsoo sitä.
..kaiki kääntyy parhainpäin...mutta hän ei vielä usko, että entinen suhde ei toimi..sinusta riippuu jaksatko odottaa kun hän sen tajuaa. Loppusointujahan tuossa jo on, mutta hänen on itse katsottava ne kaikki, ennenkä hän tietää, ettei paluuta entiseen ole...ja tuota soutamista ja huopaamista voi kestää pitkäänkin, sillä hän toivoo, vielä, että kaikki korjaantuisi...ei ehkä itsensä takia vaan lasten...se on meidän äitien luontainen vika, me kestämme millaisen helvetin tahansa, jos lasten on vain vähääkään parempi olla kotonaan..
...mutta joskus joku osaa sittenkin lähteä.
Sinun on oltava täysin varma tunteistasi tätä naista kohtaan ja otettava huomioon, että entinen voi olla häirikkönä pitkäänkin.
..mutta, jos sinulla on pienikin pelko siitä, että nainen jonakin päivänä palaa miehen luokse takaisin, jostakin syystä...niin ota aikalisä.
aivan kuin kertoisit minun elämästäni anna joku vinkki mistä tunnistan sinut, ole niin kiltti.
Kiitoksia kaikille viesteistä ja neuvoista.
Katsotaan miten tilanne kehittyy.
Soutamista ja huopaamista tämä tuntuu olevan, ja rehellisesti sanoen hulluksi tässä meinaa kyllä tulla. Koitetaan silti kestää.
Vaalealle tiedoksi, että olen 02-alueelta. Nimimerkistäsi päätellen, en silti usko, että me tunnemme toisemme. Pahoitteluni, jos itselläsi vain on sama tilanne. Toivon sen korjaantuvan nopeasti, jotta et joutuisi enää kärsimään.