Pitääkö perusmies ylimääräisestä halaamisesta ja pussailusta? Jollei, mitä se kertoo miehestä? Onko kenties tunnevammainen, vai vaan mukamas liian macho hali-pusi-meininkiin?
Onko niin, että jos omassa lapsuudenkodissa ei ole oikein koskaan harrastettu haleja, niitä pitää jotenkin epämiellyttävinä aikuisena. Minusta se on jotenkin sääli. Seksi onkin sitten aivan eri asia, seksin himossahan sitä voi vähän pussatakkin, muttei muuten.
Jos itselläni on joskus poika, kasvattaisin hänet niin, ettei pelkää aikuisena naisten läheisyyttä. Pelkästä halaamisestakin saa niin paljon voimaa.
Onko niin, että jos omassa lapsuudenkodissa ei ole oikein koskaan harrastettu haleja, niitä pitää jotenkin epämiellyttävinä aikuisena. Minusta se on jotenkin sääli. Seksi onkin sitten aivan eri asia, seksin himossahan sitä voi vähän pussatakkin, muttei muuten.
Jos itselläni on joskus poika, kasvattaisin hänet niin, ettei pelkää aikuisena naisten läheisyyttä. Pelkästä halaamisestakin saa niin paljon voimaa.
Vastaukset 14
Vanhimmat
voin kertoa, että omassa lapsuudenkodissani ei paljon halailtu. Muistan että isä joskus leikillään halaili meidän lasten nähden äitiä ja iltaisin kietoi käsivarren äidin hartioihin kun katselivat TV:tä. Oma iso-äitini oli lähes ainoa, joka aina halaili sekä lapsia että aikuisia.
Vierastin itsekin halailua pitkään. Tietysti poika-kavereita tuli halattua ja pussailtua. Nyt lähempänä 40v minusta on tullut varsinainen hellijä, halaaja ja suukottelija. Työssäni käytän kosketusta tietyissä rajoissa ja poikaani halailen silloin tällöin. Hän on esimurkkuiässä ja joskus vetäytyy halauksesta, mutta huomaan kuitenkin miten se tekee hänelle hyvää. Oma mieheni on ehkä juuri tuollainen, ei paljon halaile eikä pussaa, muuta kuin silloin kun haluaa seksiä. Mutta häntäkin kosketan vähän väliä, silitän selkää, niskaa, halailen ohimennen ja sukottelen aamuin, illoin ja muulloinkin kun siltä tuntuu. Hän selvästi tykkää. Yllättäen on viime aikoina itsekin koskettanut, silittänyt enemmän, taputtelee peppua ohimennen jne.
Jotenkin toiset vierastavat halailua, liikaa läheisyyttä, mutta uskon että jokainen sitä kaipaa eikä ainakaan pahastu. Siihen voi oppia, ei ole koskaan myöhäistä.
Tämä on naisen ajatuksia, olisi kiva lukea miesten...
ylimääräisestä halipusimeiningistä. Perusmiehen mielestä perusmeininki riittää. Kaikki ylimääräinen on pahasta. Eli halipussataan silloin kun halipussataan ja muuten ei.
yksinkertainen tapa synnyttää keskustelua, plääh, mutta reagoidaan nyt kuitenkin.
Pitkäaikainen suhteeni (nainen) yritti tuota "mies pelkää läheisyyttä"- näkökulmaa ujuttaa myös minuun. Kyse on käsittääkseni vanhasta käsityksestä, että mies olisi vähemmän herkkä aistimaan ympärillään tapahtuvia asioita kuin mitä nainen on. Osittain asia pitää paikkansa, koska me ihmiset olemme helposti taivuteltavissa uskomaan yleistyksiä ja sitten toimimme niiden mukaan, koska "totuudentorvet" ne meille luettelee.
Ei mies ole sen "tunnevammaisempi" kuin nainenkaan perustaltaan, jos emme hänestä sellaista väkisin tai salaa tee.
Jos mainitsemasi tunnevammaisuus tarkoittaa taas sitä lapsuudenkodista opittua toimintamallia, niin vastoin "asiantuntijoiden" yleistä vakuuttelua väittäisin, että valpas mies ja valpas nainen kyllä pääsevät aikuistuessaan eroon myös moisista malleista.
Edellä viittaamani nainen ei kylläkään päässyt. Hän ei osannut kosketella tai halia muutoin kuin väkinäisesti minua tai saati meidän kahta lastamme. Toinen juttu sitten onkin hänen minusta esittämät pedofiliasyytökset riitatilanteissa tyttäremme lähestyessä murrosikää.
Tästä taas sinun lähestymistavallasi olisikin mielenkiintoista kysellä "ovatko nämä kuitenkin oikeasti tunnevammaiset miehet luonteeltaan kaikki pedofiileja?"
Sori, pakko provota, mutta kyllä pirkkoenergia on rasittavan naivia...
"yksinkertainen tapa synnyttää keskustelua, plääh, mutta reagoidaan nyt kuitenkin."
Mitä sitä liikoja jaarittelemaan?
"Pitkäaikainen suhteeni (nainen) yritti tuota "mies pelkää läheisyyttä"- näkökulmaa ujuttaa myös minuun. Kyse on käsittääkseni vanhasta käsityksestä, että mies olisi vähemmän herkkä aistimaan ympärillään tapahtuvia asioita kuin mitä nainen on. Osittain asia pitää paikkansa, koska me ihmiset olemme helposti taivuteltavissa uskomaan yleistyksiä ja sitten toimimme niiden mukaan, koska "totuudentorvet" ne meille luettelee.
Edellä viittaamani nainen ei kylläkään päässyt. Hän ei osannut kosketella tai halia muutoin kuin väkinäisesti minua tai saati meidän kahta lastamme. Toinen juttu sitten onkin hänen minusta esittämät pedofiliasyytökset riitatilanteissa tyttäremme lähestyessä murrosikää."
Jotakin ristiriitaa olen lukevinani, siis tuo naisesi piti sinua läheisyyttä pelkäävänä, mutta olikin itse sellainen? Outoa...
""Tästä taas sinun lähestymistavallasi olisikin mielenkiintoista kysellä "ovatko nämä kuitenkin oikeasti tunnevammaiset miehet luonteeltaan kaikki pedofiileja?"
Sori, pakko provota, mutta kyllä pirkkoenergia on rasittavan naivia..."
_________________________________________________
Voi unohda sana "tunnevammainen" pedofiilista puhumattakaan. Otit nyt jotenkin henkilökohtaisesti. Tarkoitus ei ollut myöskään yleistää.
Kiinnostaa vaan, liittyykö tämä miesten mahdollinen läheisyyden pelko ehkä jotenkin lapsuudessa saatuihin malleihin. Itse kyllä uskon, että ihminen saa nämä mallit pääasiassa lapsuudessa, mutta toki poikkeuksiakin saattaa olla. Voihan vanha koira oppia uudet kujeet.
Vai onko kyse siitä, ettei nainen kenties sytytä, muutakuin seksuaalisesti? Toisinsanoen miehellä on (hellyyden)tunteet vähissä naistaan kohtaan?
Ei ehkä oikeasti rakasta naistaan?
Vai sitten se "fakta", ettei perusmies todellakaan tarvitse ylimääräistä hali-pussailua ja kokee sen siksi turhaksi, jopa vastenmieliseksi?
Haluaisin tietää totuuden.
yhdessä rakennetaan. Ja yhdessä. Perusmies on rakennettu käsite. Siinä sinulle henkilökohtaista.
Jos haluat nähdä perusmiehen, niin sehän on just jotain sellaista yleistämistä, jossa miehen toiminnasta tehdään kaavaa. Siinä kaavassa saattaa olla hyvinkin todennäköisesti juuri tuollainen "hellimispelko"-aspekti.
Mutta perusmies ja totuus onkin eri juttu. Eikö sinustakin?
Niinpä niin, yhdessä totuus rakennetaan. Mutta mielipiteitä kyseisestä käyttäytymismallista kaipaan. Mitä mieltä muut olette yleensäkin tuollaisesta käytöksestä. Oletteko itse kenties jollain tapaa samanlaisia? Ja miksi, jos olette?
Jokainen mies tuossa kohtaa toimii aina eritavalla. Joillekkin halaaminen ja pussailu on ihan normaalia eikä tuo ryhmä kuitenkaan mitään nynny sakkia ole. Toiset eivät tuollaista touhua ymmärrä ei sit huonostikkaan.
Itse kuulun kyllä tuohon ensiksi mainittuun ryhmään ja mielestäni tuollainen toiminta voisi olla vaikka joka päiväistä. Halaamisesta muutenkin olisi hyvä tehdä ihan vaikka tapakin, ei se niin paha asia ole. Itse olen tottunut halaamaan varsinkin naispuolisia ystäviä ja en näe siinä mitään ihmeellistä.
Totta, että on varmasti monenlaisia tyyppejä, jotka toimivat eri tavoin.
Mutta miksi liian usein käy niin, että aluksi mies on (tai vaikuttaa siltä) hyvinkin halaileva ja lämmin, mutta muuttuu suhteen arkipäiväistyessä kuin toiseksi ihmiseksi? (esimerkkitapaus, ei tarvitse ottaa yleistyksenä)
Ei enää pidäkään halailua tärkeänä, saatikka tee sitä omasta aloitteestaan? Jopa vetäytyy jos koettaa halata, kun se on niin "turhaa ja jopa melkein vastenmielistä".
Mikä saa aikaan tuollaisen muutoksen? Tunteiden kuolema vai jännityksen loppu?
Kyse mistään "muutoksesta"
En varmaan pahasti menen pieleen jos epäilen et tuo muutos on tullut jo siinä tutustumis vaiheessa ollaan sitä mitä toinen haluaa toisen olevan, esitetään lämmintä ja halailevaa miestä. Sit kun kaikki muutttuu arkipiväiseksi ja alkaa elämä alkaa elää omaansa palataankin takaisin sellaiseksi mitä alunperin ollaan oltu.
Osassa suhteissa tilanne muuttuu vaan sellaiseen tilaan et toista aletaan pitään melkein kuin huonekaluna, siellä se olla nököttää aina kun kotio tulen ja poiskaan ei lähde ennenkö itse haluan. Noin karrikoidusti sanoen.
Monen suhteen turma on tuo tilanne kun aletaan pitään kaikkea itsestäänselvänä juttuna eikä kumpikaan osaa tehdä asian eteen mitään ennenkö on myöhäistä tai monasti nainen haluaa mut mies ei jostain kumman syystä enää pysty. Suhde on kuollut.
Tässä tapauksessa ollaankin siinä tilanteessa et on syytä viheltääkkin peli poikki ja alkaa suunnitella tulevaisuutta uudelleen. Todennäköisesti ei sen suhteen tarkoituskaan ollut kantaa sen enempää. Molemmat kasvavat toisista erilleen.
Tuo on varmaan tavallista, että aletaan pitää toista itsestäänselvyytenä. Sitä en ymmärrä kuitenkaan, että jotkut miehet pitävät tuota "hyvänä olotilana" eivät edes halua muuttaa mitään mihinkään. Juuri niin on hyvä, kuin on ollutkin. Sitten ihmetellään kun nainen ottaa yhtälkkiä eron. Ollaan tietyllä tavalla itsekkäitä?
Miehet taitavat usein vain tuudittautua liikaa omaan hyvään oloonsa ja liian helposti unohdetaan se, että nainen kaipaa hellyyttäkin. Ei se ole välttämättä edes erilleen kasvamista, vaan sitä ettei vilpittömästi vaan tajuta pitää suhteesta huolta.
Rakkautta saattavat osoittaa kyllä muulla tavoin kuin hellimällä. Kuka osoittaa sen rakkautensa mitenkäkin. Siihenhän voi olla hyvinkin eri tapoja eri ihmisillä. Toinen kertoo sen huolehtivaisuudella, toinen sanoilla.
Yleistä kyllä.
Miehille todellakin riittää tuo tila mihinkä suhde jämähtää eivätkä mitään muuta haluakkaan. Näin saattaa sattua ihan kenelle tahansa vaikka kuinka aluksi väittäisi mitä.
Mistä moinen sit johtuu? No varmaan siitäkin et mies ei tarvitse hellyyttä ja huomiota itselleen vaan hänelle saattaa riittää tuo tosi seikka et toinen vaan on siinä vieressä. Harvoin mies tajuaa et naiselle se ei riitäkkään.
Ne suhteet mitä minä tiedän jolle juuri noin on käynyt niin useimmiten mies sen tajuaa vasta eron tiimoilta et missä ongelman ydin oikein oli. No kuitenkin ei kaikkea voi vierittää pelkästään miehen kontolle vaan kyllä nainenkin siinä on osana. Ongelmiin suhteessa kuitenkin tarvitaan kaksi ihmistä harvoin yksinäiselle tulee vastaavia ongelmia.
Peri ongelmana on kuitenkin tuo perusluonteiden erilaisuus sekä se et kuinka kukin tunteitaan käsittelee. Tuolle ei välttämättä ole tehtävissä mitään.
" Jollei, mitä se kertoo miehestä? Onko kenties tunnevammainen, vai vaan mukamas liian macho hali-pusi-meininkiin?"
Se riippuu siitä naisesta, joka hali-pusuttelee. Ja onhan meissä miehissä eroja kuten viineissä. Jotkut ovat happamia, toiset makeita ja jotkut mauttomia ja värittömiä. Joitakin on pidetty tynnyrissä toisia kauemmin, jotkut taas seilaavat terästynnyristä säiliölaivoissa halpana massatavarana maailman ääriin moukkien maisteltaviksi kun taas toiset pullotetaan rakkaudella yksilöllisesti ja nautitaan vain asiantuntevien huulten lävitse, jotka osaavat arvostaa laatua. Sitä saa mitä tilaa.
Tykkään paljonkin halailla ja pusutella, ilman että sen täytyy seksiin johtaa.
jotakin muuta kuin ylimääräistä pussailemista ja halaamista. Läheisyys on sitä, että päästää toisen ihmisen lähelleen muutenkin kuin vain fyysisesti. Ja että itse antaa toisen tulla lähelle.
Läheisyydessä ihmiset paljastuvat toisilleen sellaisina kuin ovat. Roolit ja maskit putoavat.