Minulla on lähes täydellinen suhde lähes täydelliseen suhteeseen, ja ainut asia, mikä tätä suhdetta nakertaa on oma (luontainen??) ilkeyteni, jonka tosin epäilen johtuvan omasta epävarmuudestani.
Emme asu yhdessä virallisesti, mutta lähes kaiken vapaa-aikani vietän mieheni luona. Minulla on siellä omia tavaroita hammasharjasta tampooneihin ja naistenlehtiin, ja tunnen olevani hänen asunnossaan kuin kotonani. Vietän yöni omassa kodissani ainoastaan sillon, ku mieheni lähtee kavereittensa kanssa juhlimaan.
Hän on rakastava ja huomaavainen, haluaa viettää elämänsä kanssani ja pitää minua kaikinpuolin oikein hyvänä.
Missä sitten on ongelma?
Asun opiskeluiden takia eri paikkakunnalla kuin kaikki kaverini, ja välillä olen todella yksinäinen. Tuntuu, ettei minulla ole tässä kaupungissa muita ihmisiä kuin mieheni. Hänellä taas täällä on koko kaveriporukka. Vihaan sitä, että minun täytyy jäädä(mennä) kotiin, kun hän lähtee ystäviensä kanssa baareihin. Lähtisin niin mielelläni itsekin, mutta minulla ei ole seuraa täällä. (Enkä halua lähteä miesporukan mukaan, vaikka mieheni sitä yleensä ehdottaakin.)
Tämä on oikeasti iso ongelma. Istun yksin kotona, ja tunnen suurta katkeruutta, kun en pääse minnekään, kun en yksin todellakaan halua lähteä. Kaikista niistä ajatuksista tulee masentunut olo, ja pahan oloni puran mieheen, vaikkei hän ole tilanteeseen syyllinen. Sanon ilkeitä ja häijyjä asioita ja käyttäydyn täysin mahdottomasti.
Itseluottamukseni ei ole kovinkaan hyvä, ja tunnen usein olevani niin kaukana muualla asuvista ýstävistäni. En kestä sitä, että mieheni lähtee muualle pitämään hauskaa, kun minulla ei siihen yksinkertaisesti ole mahdollisuutta. Tämä tilanne meni syksyllä jopa niin pitkälle, että minulla oli suhde toiseen mieheen. Tapailimme aina, kun poikaystäväni oli muualla.
En tiedä, miten tilanteen saisi rauhoittumaan. Olen yrittänyt etsiä uusia kavereita tästä kaupungista, muttei se ole kovinkaan helppoa. Mieheni yrittää ymmärtää tilannetta, mutta pelkään, ettei hän joskus enää jaksa sitä, että aina baari-illan jälkeen syyllistän häntä ja olen kylmä ja tyly. En suutu suoranaisesti bailaamisesta, mutta aina seuraavana päivänä kehitän jostain muusta asiasta ison riidan.
En enää jaksa tätä tilannetta, mutta sitten, kun taas olen yksin kotonani ajatusteni kanssa, oikein tunnen kuinka kiukkuni nousee...
Emme asu yhdessä virallisesti, mutta lähes kaiken vapaa-aikani vietän mieheni luona. Minulla on siellä omia tavaroita hammasharjasta tampooneihin ja naistenlehtiin, ja tunnen olevani hänen asunnossaan kuin kotonani. Vietän yöni omassa kodissani ainoastaan sillon, ku mieheni lähtee kavereittensa kanssa juhlimaan.
Hän on rakastava ja huomaavainen, haluaa viettää elämänsä kanssani ja pitää minua kaikinpuolin oikein hyvänä.
Missä sitten on ongelma?
Asun opiskeluiden takia eri paikkakunnalla kuin kaikki kaverini, ja välillä olen todella yksinäinen. Tuntuu, ettei minulla ole tässä kaupungissa muita ihmisiä kuin mieheni. Hänellä taas täällä on koko kaveriporukka. Vihaan sitä, että minun täytyy jäädä(mennä) kotiin, kun hän lähtee ystäviensä kanssa baareihin. Lähtisin niin mielelläni itsekin, mutta minulla ei ole seuraa täällä. (Enkä halua lähteä miesporukan mukaan, vaikka mieheni sitä yleensä ehdottaakin.)
Tämä on oikeasti iso ongelma. Istun yksin kotona, ja tunnen suurta katkeruutta, kun en pääse minnekään, kun en yksin todellakaan halua lähteä. Kaikista niistä ajatuksista tulee masentunut olo, ja pahan oloni puran mieheen, vaikkei hän ole tilanteeseen syyllinen. Sanon ilkeitä ja häijyjä asioita ja käyttäydyn täysin mahdottomasti.
Itseluottamukseni ei ole kovinkaan hyvä, ja tunnen usein olevani niin kaukana muualla asuvista ýstävistäni. En kestä sitä, että mieheni lähtee muualle pitämään hauskaa, kun minulla ei siihen yksinkertaisesti ole mahdollisuutta. Tämä tilanne meni syksyllä jopa niin pitkälle, että minulla oli suhde toiseen mieheen. Tapailimme aina, kun poikaystäväni oli muualla.
En tiedä, miten tilanteen saisi rauhoittumaan. Olen yrittänyt etsiä uusia kavereita tästä kaupungista, muttei se ole kovinkaan helppoa. Mieheni yrittää ymmärtää tilannetta, mutta pelkään, ettei hän joskus enää jaksa sitä, että aina baari-illan jälkeen syyllistän häntä ja olen kylmä ja tyly. En suutu suoranaisesti bailaamisesta, mutta aina seuraavana päivänä kehitän jostain muusta asiasta ison riidan.
En enää jaksa tätä tilannetta, mutta sitten, kun taas olen yksin kotonani ajatusteni kanssa, oikein tunnen kuinka kiukkuni nousee...
Vastaukset 3
Vanhimmat
Moikka! Sulla on aika kurja tilanne... Mulla heräsi pari kysymystä eli oletko koskaan ollut poikaystäväsi ja hänen kavereidensa kanssa ulkona? Eli tiedätkö, ettei se olisi kivaa vai ovatko kaverit sellaisia ettet pidä heistä? Itse olen ollut monta monituista kertaa pelkässä poikaporukassa raflassa ja hauskaa on ollut. Siihen on varmaankin vaikuttanut moni asia (hiprakka, pojat tykkäävät kaikki jorailla ja mut otetaan juttuihin mukaan ym.). Jos tilanne on sellainen, ettet tunne oloasi mukavaksi tai tunnet olevasi ulkopuolinen ainoana tyttönä niin sanoisin, että poikaystäväsi voi vaikuttaa asiaan aika paljon... Ainakin mun mielestä se on suureksi osin poikaystävän tehtävä huolehtia, että olet osa porukkaa ja loppu toivottavasti hoituu itsestään. Entäs löytyisikö poikaystävän kaveripiiristä ketään toista tyttistä, johon voisit tutustua ja jonka kanssa voisit lähteä raflaan? Toivottavasti saat kivaa bailuseuraa ja tilanne selviää!!!
Olen ollut aikaisemmin useinkin mukana, enkä ole oikein viihtynyt siinä porukassa. Opiskelen itse insinööriksi, joten olen kyllä tottunut miesporukassa hengailuun, mutta jostain syystä en tunne oloani kotoisaksi poikaystäväni kavereitten seurassa. Suurin osa heistä on "elämäntapasinkkuja", ja eivät oikein pidä siitä, että tyttöystävää raahataan mukana...
Minulla on myös kavereita, jotka eivät pidä siitä, että jonkun tyttökaveri lähtee mukaan. Aina pitäisi olla heidän mielestää ns. A- luokan reissuja eli ilman heiloja. Heillä itselläänkin on avovaimoja ja tyttökavereita, joten en pysty ymmärtämään sellaista käytöstä.
Olen yrittänyt omissa suhteissani siihen, että kaverini olisi osa poika porukkaa ja yleensä se onnistuukin