Ole oikeaa varmaa laihdutus vinkkiä. Kaikissa melkein samaa paskaa ,syö terveellisesti,jätä rasva,liiku paljon, juo sitä sun tätä, syö kasviksia ja plää plää. Ei vaikuta. Kaikessa pitää keskittyä ihan kokonaan ja vaan kokonaa syömiseensä ja liikkumiseen. Pitäis varmaan ommella suunsa kiinni ja juosta henkihieveriin jos meinaa vähänkään läskejään OIKEASTI pudottaa, vähän helpommalla vaivalla(jos ei ole tuollaiseen mahiksia tai on niin masentunut että ei enää jaksa)Kuka per.. sitä mieli mustana jaksaa lähteä ulos reippailemaan YKSIN. sanokaa?
Ei kenlläkään
soopaaa
3401
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Minä aikani laihdutin ja vahtasin painoani. Tuli ahmimiskohtauksia ja painon heittelyä ja aina vain nousua.
Lopetin laihduttamisen. Helpotti heti. Ei mitään paineita. Söin ja liikuin huvikseni minkä halusin ja kas, paino alkoi pikkuhiljaa pudota ja peilistä näkyi tuloksia. Sitä samaa teen edelleen ja YKSIN LÄHDEN NYTKIN JUST HETI SAUVAKÄVELYLLE.
Jos olen alamaissa niin sitten olen. Tulee parempi päivä ja taas ulkoilen. Vatsani ilmoittaa koska olen kylläinen ja siitä olenkin iloinen, ettei ahmiessa mennyt se kylläisyyssignaali vekka.
Jätäpä höyrällys sikseen ja ala liikkua ja katso mitä kaupasta kannat kotiin. Mistään et tarvitse luopua, kun opit kohtuuteen kaikessa. Onko Sinulla kiire? Tämä on hidasta puuhaa, levollista ilman paineita.
No, yritäpä pärjäillä!
No niin, sitähän se on. Olen samaa mieltä. Kukaan ei varmaan pidäkään laihduttamista helppona, muutenhan meitä pulleroita ei varmaan olisi. Mutta tuolla asenteella et auta ainakaan itseäsi, vaihtoehtoina on joko kasvua tai katkeroitumista...
Minäkin käyn yksin lenkillä. Saa mennä omaa vauhtia. Älä ajattele "reippailua" reippailuna. Kuulostaa hirveältä. Minä sain heti mielikuvaani sauvakävelyllä olevia kaakattavia ylireippaita perheenäitejä, jotka nauravat ja huitovat sauvojensa kanssa kuin viimeistä päivää. Jos on mieli maassa lähtiessä niin lenkin jälkeen se on parempi, liikunnalla on sellainen vaikutus ainakin minuun. Minulta on kuukauden kuluessa pudonnut kolme kiloa sen jälkeen kun aloin noudattaa dr. Philin ohjetta: syö ainoastaan pöydän vieressä keittiössä, älä ikinä tv:n ääressä sohvalla.