mitä ajattelette

tästä on tainnut olla juttua jo monesti ainakin, muilla palstoilla täällä.. suuri osa sanoo, että 18 nainen ei voi olla enää neitsyt 18-22 (heitto) vuotiaana tai millään tapaa kokematon.

Itse voin sanoa suoraan, että sain ensi pusun, eli ei siis suudelmaa siinä 9 vuotiaana. sen jälkeen ei ole mitään tapahtunut :S eli olen lähes täysin kokematon, vaikka tosin treffeillä ollut ja tapaillut miehiä. olen kaunis ja nätti ja harrastan liikuntaa, pitkä.. ties mitä ja miesten katse kääntyy muhun monesti. sitten, kun joskus ihan tahallani kerron alussa etten ole seurustellut koskaan (ehkäpä 3 viikon jumittamista ei lasketa) sitten olenkin kummajainen. (yleensä kerron vain nille joista en kuitenkaan ole kiinnostunut, tosin en livenä) ei ole kyllä innostuksesta kiinni tai sellasta, mutta olen vaan yksinkertaisesti törmännyt vääriin ja ne, jotka olisin voinut ottaa olisi sitten olleet vaan hauskanpitoa varten eli ns hyväksikäyttämistä.

mitä ajatuksia tällainen kokemattomuus sitten tuo ihmisille? ja sekin, että jos pelätään ettei kokematon osaa seurustella niin miten se voi saada kokemusta jollei kukaan haluakaan sitä? ja miksi tällaista syyllistetään..

ps. sanon nyt etten ole pinnallinen eikä liity millään tavalla siihen. elän varmaan liikaa tunteilla enkä siksi ole saanut mitään pysyvää :S
9948
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

ajatus virhe alussa. eli nainen n. 18-22 v iässä.
ja vielä se, että suurin osa miehistä on ollu todella yllättyneitä siitä, että mulla ei ole ollut mitään. tosin täytyy myöntää, että se on vaan lisännyt niiden innostusta, sillä en juoksekaan kaikkien perässä.

Äänestä
  • Kokemuksen syvällä rintaäänellä voin vakuuttaa, että kaikki sählääminen silleen on turhuutta. Nykyään on hyvät mahdollisuudet tehdä itselleen persoonallisuustestejä, kannattaa testata sut ja kumppaniehdokas. Siis ennen ekakertaa.

    Jos mies ei tätä jaksa odottaa, ei se oo mies eikä mikään. Persoonallisuuksien yhteensopivuuden on oltava yli puolenvälin, muuten teillä ei ole yhteistä loppuelämää. Ei vaikka molemmat olisitte koskemattomia.

    Rakkaus on sittenkin vaikea asia. Ulkoinen yhteenvetävyys ei takaa kuin yhdynnän. Sisäinen persoonallisuuksien yhteensopivuus antaa jo hyvät mahdollisuudet onnelliseen loppuelämään. Voisin oman kokemukseni perusteella sanoa, että kyllä sen sitten tietää eli tunne halusta olla loppuelämä hänen kanssaan lyö ylitse. Siinä ei sit ole päällimmäisenä että nyt pitää saada ekan kerran.

    Ystävän laulu on hyvä, oikea rakas on paras sydänystävä. Hän ei ruikuta vierelläsi, kun on vaikeaa. Hän on siinä kanssasi samassa myrskyssä, eikä sinua pelota, kumpikaan ei vaikerra.

    Eli Mies tahtoo sinut Aviovaimokseen jos olet neitsyt yli 20v. kun teette sen eka kerran, voipa tahtoa jo ennenkin jos tutustutte perusteellisesti. Häntäheikeillä ei esiinny tällaista tahtoa. Jos sinä arvostat itseäsi, niin tuleva kumppanisi arvostaa sinua myös täysillä.

    Äänestä

siis oot vasta 18? ja sunko ois pitäny jo ajat sit menettää neitsyys? sä oot kyllä mun mieles aika nuori vielä. nYkyaika on ihmeellinen, siis kaikkienko pitäs menettää neitsyys joskus 16 vuotiaana tai jopa aikasemmin? Itse olin 19 kun menetin neitsyyden ja olin amasta mielestäni aika nuori vielä, en ois halunnu aikasemmin. Sen samasen ihmisen kanssa olen edelleen kenelle menetin neitsyyden, vaikka ollaan kuiteski reilusti yli 20-vuotiaita. Arvostan sunlaisia, mikä kiire sulla on menettää se neityys ja jos jollekkin miehelle tulee todellisia tunteita sua kohtaan, niin uskon että se on sillon vaan plussaa kun oot neitsyt...sen ei ainakaan tarvi miettii että oot ollu jo vaikk kenen kans silleen ennen sitä ja tehny vaik mitä...en ainakaan minä halua et sillä miehellä jota rakastan ois ollu kauheesti seksikumppaneita.

Äänestä
  • kiitos asiallisesta vastauksesta. en mä tolla neitsyydellä, mutta yleensäkin ettei pääse lähelle ihmisiä :S mutta eipä tässä kiire :P ja myönnän, että olen nuoria, mutta en myöskään estele mitään. tuo on totta, että moni tekee senkin ja kaiken aikuiselämään liittyvän kovin nuorena :S ja ei se ole minun ongelmani, jos ei kiinnostu :) en olekaan hölmä ja ota sellasta sitten.

    Äänestä

Jokainen taaplaa tyylillään. Missään ei ole sanottu, että tietyyn ikään täytyy olla kokemusta seksistä tietty määrä jne. Jos jollekin on kauhistus, että olet kokematon, niin ei kai se sinun ongelmasi ole?

Äänestä

mutta huomautan, että tietyissä piireissä 3 viikon jumittaminen lasketaan kevyesti.

Äänestä

Kysyt mitä ajatuksia kokemattomuus tuo ihmisille? Jos pelätään ettei kokematon osaa seurustella.. ?

Haluaisin kääntää tämän kysymyksen toisinpäin. Mitä ajatuksia tuo se, että toinen ”osaa seurustella”. Uskon sinun kokemuksen puuttumisen tuovan paljon positiivisempia ajatuksia kuin jonkin sellaisen kokemus, joka ”seurustelee kuin ammattilainen”. Ajattelet olevasi kummajainen, mutta ei niin ole. Ajatuksiasi ohjaa tässä asiassa mielikuvat, joita olet saanut toisten liioittelevista jutuista.

Todella mukava lukea, ettet ole halunnut seurustelukaveria vain seurustelun takia kun olet huomannut, ettei siitä kehittyisi mitään syvempää. Kulttuurimme on monilta näkyviltä osiltaan pinnallinen, eikä sen pitäisi antaa ohjailla itseään. Se oikea osaa arvostaa todella paljon periaatteitasi, pidä niistä kiinni, vaikutat paljon kypsemmältä kuin useimmat täysi-ikäisyyden juuri saavuttaneet ja se on vain positiivista.

Äänestä

Vaikka halua olisi. Seksisuhteessa olen ollut kahden naisen kanssa, mutta kumpikaan ei ollut sellaista tyyppiä kehen sitoudutaan.
Ei ole mitään outoa että olet kokematon.

Äänestä

kokematon. Kokemusten aika tulee sitten kun on niiden aika tulla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


nuori nainen 18v kirjoitti:

tästä on tainnut olla juttua jo monesti ainakin, muilla palstoilla täällä.. suuri osa sanoo, että 18 nainen ei voi olla enää neitsyt 18-22 (heitto) vuotiaana tai millään tapaa kokematon.

Itse voin sanoa suoraan, että sain ensi pusun, eli ei siis suudelmaa siinä 9 vuotiaana. sen jälkeen ei ole mitään tapahtunut :S eli olen lähes täysin kokematon, vaikka tosin treffeillä ollut ja tapaillut miehiä. olen kaunis ja nätti ja harrastan liikuntaa, pitkä.. ties mitä ja miesten katse kääntyy muhun monesti. sitten, kun joskus ihan tahallani kerron alussa etten ole seurustellut koskaan (ehkäpä 3 viikon jumittamista ei lasketa) sitten olenkin kummajainen. (yleensä kerron vain nille joista en kuitenkaan ole kiinnostunut, tosin en livenä) ei ole kyllä innostuksesta kiinni tai sellasta, mutta olen vaan yksinkertaisesti törmännyt vääriin ja ne, jotka olisin voinut ottaa olisi sitten olleet vaan hauskanpitoa varten eli ns hyväksikäyttämistä.

mitä ajatuksia tällainen kokemattomuus sitten tuo ihmisille? ja sekin, että jos pelätään ettei kokematon osaa seurustella niin miten se voi saada kokemusta jollei kukaan haluakaan sitä? ja miksi tällaista syyllistetään..

ps. sanon nyt etten ole pinnallinen eikä liity millään tavalla siihen. elän varmaan liikaa tunteilla enkä siksi ole saanut mitään pysyvää :S

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu