Olen sairaana ja kroonikko, tosin tulevaisuus näyttää valoisalta, koska koen hidasta tervehtymistä.Oireeni ovat osittain bulimian/anoreksian kaltaisia jotka pohjautuvat varhaislapsuuden aineenvaihduntasairauteen (jotain keliakian kaltaista, tosin eri nimellä.).Silloin sain traumoja syömisestä, koska tulin pahoinvoivaksi ruoasta.Opettelen siis mieltämään ruokaa tavalla, joka ei olisi oksennus-pelkoista.Pelkään nimittäin sitä pahoinvointia, mitä lapsena podin.Yritän usein oksentaa koska sehän poistaa oksetuksen.
Syön aamulla vihreitä omenia ja mandariineja sekä Gefilus-marjasoppaa, selvitäkseni klo. 10-12 ajan pahoinvoinnista.
Ainoa hyvä asia tässä on, että lopetan kertaheitolla bailauksen, mäkkärissä syönnin (!!)ja alkoholin juonnin.Etsiydyn seuraan, jossa ei juhlita vaan keskustellaan esim. proosasta ja lyriikasta.Ehkä innostun itse runoilemaan sairaudestani, koska kovasti oireilu kasvattaa kanttia.
Mutta minua ei missään nimessä kiinnosta suhteet miehiin tässä tilassani, koska jokaikinen aamupäivä kuluu oikeasti oksennusämpärin läheisyydessä.Tänään tosin 3 viljan makaroonit taisivat imeytyä menestyksekkäästi elimistööni.Huraa sille.
Sairaan naisen lähestyminen on siis erityisalaa, vaatii todellakin pelisilmää.Puhelimeen ei jaksa vastata sängystä jne.Mutta voimia kohtalosiskoille.
Syön aamulla vihreitä omenia ja mandariineja sekä Gefilus-marjasoppaa, selvitäkseni klo. 10-12 ajan pahoinvoinnista.
Ainoa hyvä asia tässä on, että lopetan kertaheitolla bailauksen, mäkkärissä syönnin (!!)ja alkoholin juonnin.Etsiydyn seuraan, jossa ei juhlita vaan keskustellaan esim. proosasta ja lyriikasta.Ehkä innostun itse runoilemaan sairaudestani, koska kovasti oireilu kasvattaa kanttia.
Mutta minua ei missään nimessä kiinnosta suhteet miehiin tässä tilassani, koska jokaikinen aamupäivä kuluu oikeasti oksennusämpärin läheisyydessä.Tänään tosin 3 viljan makaroonit taisivat imeytyä menestyksekkäästi elimistööni.Huraa sille.
Sairaan naisen lähestyminen on siis erityisalaa, vaatii todellakin pelisilmää.Puhelimeen ei jaksa vastata sängystä jne.Mutta voimia kohtalosiskoille.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Kuulostaa jokseenkin tutulta tuo, ettei tee mieli syödä, kun siitä tulee käsittämättömän hirveä olo. Ja tätä samaa on jatkunut noin kolmen vuoden sykleissä aina kymmenvuotiaasta saakka. Lääkärissä on juostu, testit tehty, eikä mitään.
Mutta koko varhaisnuoruuden sain kuulla erinäisiä syytteitä anoreksiasta ja vastaavista syömishäiriöistä, mikä luonnollisesti söi itsetuntoa aika rankasti. Etenkin kun olen ollut luonnostani laiha aina.
Edelleenkin pelottaa lähteä esimerkiksi kylään, kun ei koskaan tiedä, milloin pahoinvointi iskee, ja kuinka rankkana. Ihan missä tahansa ei oikein kehtaa kysellä niitä ämpäreitä. Katson tarkkaan mitä syön, alkoholiin kosken harvoin. Siitäkin olen saanut kuulla vinoilua aivan tarpeeksi.
Minulla on kuitenkin poikaystävä, joka onneksi ymmärtää tilanteen ja yrittää parhaansa mukaan helpottaa oloa. Luonnollisesti hän on huolestunut, joskus turhautunutkin, kun suunnitelmia menee myttyyn. Mutta hän on ainoa rakas ihminen, joka ei minua ole tästä (vielä) syyllistänyt.
Että ehkä tämä tästä vielä joskus...
Jos lisäät saarioisten porkkanalaatikkoon kermaa, niin se on ihan kuin itse tehtyä. James Bond on haikara!