Minä olen luullut

Kuuntelin tänään radiosta kun toimittaja haastatteli professori Pertti Mustajärveä painonhallinnasta.

Häneltä mm kysyttiin meneekö aineenvaihdunta ikäänkuin säästöliekille jos pyritään pudottamaan painoa syömällä vähemmän kuin normaalisti. Jotenkin näin kuului vastaus: "Aineenvaihdunnalla ei ole asian kanssa juurikaan tekemistä vaan kyse on enemminkin psykologinen". Täysin en vastausta ymmärtänyt. Toinenkin aineenvaihduntaan liityvä vastaus kummastutti. Runsas vedenjuonti ei kuulemma juurikaan vaikuta aineenvaihduntaan. Vedenjuonnilla saavutettu kylläisyydentunne ei vaikuta painonpudotukseen.

Minä olen kyllä aina luullut että juuri noin on.

Atkinsin dieetti n. 1/2 vuoden seurannalla on ihan toimiva mutta jo vuoden seurannan jälkeen tulokset ovat alkutilanteen mukaiset.

Painonvartijoiden toiminnassa ei mitään pahaa sanottavaa jne.
13469
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

ei sinänsä vaikutakaan aineenvaihduntaan. Silti vettä on syytä juoda runsaasti - etenkin jos noudattaa vhh-dieettiä! Munuaiset nimittäin puhdistuvat sitä paremmin, mitä enemmän niiden läpi kulkee vettä. Ja munuaisethan ovat vhh:ssa kovilla.

Kaiken kaikkiaan, kaikkien tulisi juoda paljon vettä, vaikka ei millään dieetillä olisikaan. Erityisen tarpeellista vedenjuonti on vanhuksille, joilla usein on janontunne heikentynyt. Hyvä ohje meille kaikille on, että aamulla täyttää kahden litran astian vedellä, ja nukkumaan mennessä sen tulii olla tyhjä. Eikä pari kulausta lisääkään ole pahitteeksi.

P.S. Tarkoititkohan muuten Pertti Mustajokea?

Äänestä
  • vaan ruokavalio, jossa sisäelimet eivät ole vaarassa. Toista se on niillä, jotka lappaavat ravinneköyhää ruokaa napaansa runsailla lisäaineilla höystettynä.

    Äänestä

  • dieetti kirjoitti:

    vaan ruokavalio, jossa sisäelimet eivät ole vaarassa. Toista se on niillä, jotka lappaavat ravinneköyhää ruokaa napaansa runsailla lisäaineilla höystettynä.

    dieetti. Mutta olet oikeassa, olisi parempi käyttää suomalaista sanaa.

    Minäkin olen huolissani lisäaineista ja einesten jatkuvasta käytöstä. Valistusta tarvittaisiin!

    Äänestä

  • skäribo kirjoitti:

    dieetti. Mutta olet oikeassa, olisi parempi käyttää suomalaista sanaa.

    Minäkin olen huolissani lisäaineista ja einesten jatkuvasta käytöstä. Valistusta tarvittaisiin!

    niin miten ne ihmiset syövät jotka eivät ole millään dietillä?

    Äänestä

  • ruokavalio kirjoitti:

    niin miten ne ihmiset syövät jotka eivät ole millään dietillä?

    Kaikilla ihmisillä ei suinkaan ole ruokavaliota.

    Äänestä

  • skäribo kirjoitti:

    Kaikilla ihmisillä ei suinkaan ole ruokavaliota.

    jotka syövät on jokin ruokavalio.

    Äänestä

  • ihmisillä kirjoitti:

    jotka syövät on jokin ruokavalio.

    ympäri mennään, yhteen tullaan. Sittenhän vhh=dieetti=ruokavalio.

    Äänestä

  • skäribo kirjoitti:

    ympäri mennään, yhteen tullaan. Sittenhän vhh=dieetti=ruokavalio.

    Mutta tuo yksi viestisi on edelleen kummallinen. Jotkut syövät ja jotkut eivät sitten söisi ollenkaan.

    Äänestä

  • mielestäsi olisivat kovemmalla vhh:lla kuin normiruokavaliolla?

    Äänestä

  • munuaiset kirjoitti:

    mielestäsi olisivat kovemmalla vhh:lla kuin normiruokavaliolla?

    odota että saisit Skärältä jotain vastausta sen esittämiin väitteisiin?!?!?!

    Äänestä

"Atkinsin dieetti n. 1/2 vuoden seurannalla on ihan toimiva mutta jo vuoden seurannan jälkeen tulokset ovat alkutilanteen mukaiset."

Tuota samaa väitettä virallisterveellisen auktoriteetit toistelevat melko usein, mutta tutkimusviitettä eivät koskaan anna.

Äänestä
  • tietenkään ole mitään, kirjoittaja kun ei ymmärrä mistään mitään, kuhan puuhastelee, eikö niin?

    Vähähiilihydraattiset ruokavaliot painonhallinnassa
    Näytönastekatsaukset
    23.1.2006
    Paula Hakala


    Näytön taso = B
    Vähähiilihydraattiset dieetit (=< 30 g/vrk, ketogeeninen dieetti, esim. Atkinsin dieetti) voivat alentaa liikapainoa 3–9 kg puolen vuoden aikana, mutta sen jälkeen paino nousee kohti lähtötasoa. Niitä ei voida kuitenkaan suositella, koska niiden ohjeet ovat ristiriidassa tutkimuksiin perustuvien ravintosuositusten kanssa ja koska niillä on sivuvaikutuksia. Lisäksi tutkimustieto dieetin vaikutuksista sydän- ja verisuonielimistön sairauksien vaaratekijöihin pitkään noudatettuna puuttuu.

    Systemaattiseen katsausartikkeliin 1 sisältyy mm. kaksi 12 kk kestänyttä tutkimusta, joiden tarkempi kuvaus seuraavana.

    USA:ssa toteutettuun kontrolloituun monikeskustutkimukseen 2 osallistui 132 lihavaa henkilöä (BMI 43 kg/m2, ikä 53 v., 39 %:lla tyypin 2 diabetes, 43 %:lla MBO (metabolinen oireyhtymä), 60 %:lla verenpainelääkitys). Heidät randomisoitiin vähähiilihydraattista dieettiä noudattavaan ryhmään (VHD; hh =< 30 g/vrk)) ja vähärasvaista sekä energiamäärältään rajoitettua ruokavaliota noudattavaan ryhmään (VRD; rasvaa =< 30 E %, energiavajaus 500 kcal/vrk). 6 kk:n seurannassa VHD-ryhmän paino oli alentunut enemmän kuin VRD-ryhmässä (5.8 kg vs. 1.9 kg; p= 0.002). Tutkimuksesta tehtiin myös 12 kk:n seuranta 3. Tällöin laihtumisessa ei ollut enää merkitsevää eroa ryhmien välillä (VHD: 5.1 kg vs. VRD: 3.1 kg). Energian saanti oli 12 kk:n seurannassa VHD-ryhmässä 1 460 kcal/vrk ja VRD-ryhmässä 1 820 kcal/vrk. Painon lasku oli yhteydessä dieetin noudattamisen kestoon ja energian saannin vähenemiseen eikä hiilihydraattien rajoittamiseen.

    Tutkimuksen laatu: kelvollinen
    Sovellettavuus suomalaiseen väestöön: kohtalainen, toteutettu erilaisessa kulttuurissa. Suomessa on saatu useissa tutkimuksissa vastaavanlaisella vähärasvaisella ja energiarajoitetulla ruokavaliolla parempia tuloksia (8–12 kg:n painon lasku 6–12 kk:n seurannassa).
    Kommentti: Suuri kato vähentää tulosten luotettavuutta. (6 kk): VHD-ryhmä 33 %, VRD-ryhmä 47 %; (12 kk): ryhmät yhdessä 34 %. Dieetit toteutuivat huonosti, esim. rasvan osuus energiasta oli VRD-ryhmässä suositeltua suurempi (33 %). Dieetin seurantamenetelmä: edellisen vuorokauden ruokavaliohaastattelu.
    USA:ssa tehdyssä tutkimuksessa 4 63 lihavaa henkilöä (BMI 34 kg/m2, ikä 44 v.) randomisoitiin kahteen ryhmään. Toinen ryhmä ohjattiin noudattamaan Atkinsin dieettiä ja toinen ryhmä sai ohjeet noudattaa vähärasvaista ruokavaliota (VRD; 25 E% rasvaa, 15 E% proteiinia ja 60 E% hh; energiaa 1 200–1 500 kcal naiset / 1 500–1 800 kcal miehet). 6 kk:n seurantaan mennessä Atkinsin dieettiryhmässä paino oli laskenut enemmän kuin VRD-ryhmässä (7 % vs. 3.2 %; p=0.02), mutta 12 kk:n seurannassa ryhmien laihtumistuloksessa ei ollut enää merkitsevää eroa (Atkins: 4.4 % vs. VRD: 2.5 %).

    Tutkimuksen laatu: kelvollinen
    Sovellettavuus suomalaiseen väestöön: kohtalainen, toteutettu erilaisessa kulttuurissa. Suomessa on saatu useissa tutkimuksissa vastaavanlaisella vähärasvaisella ja energiarajoitetulla ruokavaliolla parempia tuloksia (8–12 kg:n painon lasku 6–12 kk:n seurannassa).
    Kommentti: Kato suuri, mikä vähentää tulosten luotettavuutta. (6 kk): Atkins 27 %, VRD 40 %; (12 kk): Atkins 39 %, VRD-ryhmä 43 %. Dieettien toteutumista ei tutkimuksessa kontrolloitu mitenkään.
    USA:ssa tehdyssä kontrolloidussa tutkimuksessa 5 120 lihavaa henkilöä (BMI 34 kg/m2, ikä 45 v., sairastivat hyperlipidemiaa) satunnaistettiin vähän hiilihydraatteja sisältävää dieettiä noudattavaan ryhmään (VHD: hh < 20 g/vrk) ja vähärasvaista ruokavaliota noudattavaan ryhmään (VRD: < 30 E% rasvaa, < 300 mg kolesterolia, energiavajaus 500–1 000 kcal/vrk). Tutkimuksen kesto oli 6 kk. VHD-ryhmässä paino laski 12.9 % ja VRD-ryhmässä 6.7 % (p< 0.01).

    VHD-ryhmässä ilmeni merkitsevästi enemmän sivuvaikutuksia kuin VRD-ryhmässä (%) (ks. taulukko 1).

    Tutkimuksen laatu: kelvollinen, lyhyt (6 kk) seuranta-aika
    Sovellettavuus suomalaiseen väestöön: kohtalainen
    Kirjallisuutta
    Astrup A, Larsen TM, Harper A. Atkins and other low-carbohydrate diets: hoax or an effective tool for weight loss? Lancet 2004; 364: 897-9
    Samaha FF, Iqbal N, Seshadri P ym. A low-carbohydrate as compared with a low-fat diet in severe obesity. N Engl J Med 2003; 348:2074-81
    Stern L, Iqbal N, Seshadri P ym. The effects of low-carbohydrate versus conventional weight loss diets in severely obese adults: One-year follow-up of a randomized trial. Ann Int Med 2004;140:778-86
    Foster GD, Wyatt HR, Hill JO ym. A randomized trial of a low-carbohydrate diet for obesity. N
    tietenkään kelpaa.

    Engl J Med. 2003; 348:2082-90
    Yancy WS, Olsen MK, Guyton JR ym. A low-carbohydrate, ketogenic diet versus a low-fat diet to treat obesity and hyperlipidemia. Ann Int Med 2004;140:769-79

    --------------------------------------------------------------------------------
    Artikkelin tunnus: nak05202
    © 2006 Kustannus Oy Duodecim

    Äänestä

joka totesi että ruokavaliolla on vaikutusta terveyteen? Monethan tällä palstalla eivät tätä asiaa usko.

Mutta millä tavalla alkutilanteeseen?
Onko tässä taas kyse niistä tutkimuksista joissa VHH-ruokavalio on lopetettu ja sen jälkeen palattu entiseen?
Vai onko kyse jostain muusta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ihan tiosin kirjoitti:

Kuuntelin tänään radiosta kun toimittaja haastatteli professori Pertti Mustajärveä painonhallinnasta.

Häneltä mm kysyttiin meneekö aineenvaihdunta ikäänkuin säästöliekille jos pyritään pudottamaan painoa syömällä vähemmän kuin normaalisti. Jotenkin näin kuului vastaus: "Aineenvaihdunnalla ei ole asian kanssa juurikaan tekemistä vaan kyse on enemminkin psykologinen". Täysin en vastausta ymmärtänyt. Toinenkin aineenvaihduntaan liityvä vastaus kummastutti. Runsas vedenjuonti ei kuulemma juurikaan vaikuta aineenvaihduntaan. Vedenjuonnilla saavutettu kylläisyydentunne ei vaikuta painonpudotukseen.

Minä olen kyllä aina luullut että juuri noin on.

Atkinsin dieetti n. 1/2 vuoden seurannalla on ihan toimiva mutta jo vuoden seurannan jälkeen tulokset ovat alkutilanteen mukaiset.

Painonvartijoiden toiminnassa ei mitään pahaa sanottavaa jne.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu