Gallup: perheväkivalta

http://narsistienuhrientuki.info/

Lätkämatseista oppii sen että kun oikein toinen alkaa ärsyttää, on parempi mäiskiä toista päin näköä ilman puhdistamiseksi.
Seuraavana päivänä voidaan olla sitte taas kavereita.

väkivalta. Se on monesti pahempaa, kuin fyysinen. Toisen itsetunnon viimeisetkin rippeet voi viedä henkisellä väkivallalla, ja sillä alistamisella.

Perheväkivaltaan kuuluu myös lapsiin ja miehiin kohdistuva väkivalta. Muistutuksena vaan.

Vai teetkö asenteellista feministi tutkimusta, jonka tulos on valmiina? ("Miehet väkivaltaisia, Naiset pyhimyksiä, lapsilla ei ole väliä")

Perheväkivallaksihan lasketaan nykyisin uhkaava käytös. Kuulemma uhjaava käytös on, jos kohde kokee sen uhkaavaksi.

Koen uhkaavaa käytöstä vaimoni puolelta päivittäin. Joinakin päivinä useita kertoja. Koen uhkaavana käytöksönä huutamisen, kiristämisen hiljaisuudella ja sanallisen loukkaamisen.
Usein vaimoni on tyytymätön johonkon epämääräiseen asiaan ja odottaa, kunnes tulen kotiini, jotta hän voi purkaa pahan tuulensa minuun. Yleensä purkaminen alkaa siinä vaiheessa, kun riisun ulkovaatteitani ja ulko-ovi on vielä heilahtamassa kiinni.

Meille miehillä pitäisi saada sellaisia turvakoteja, joihin pääsee naisen hyökkäyksiltä turvaan. Lisäksi pitäisi olla laki, joka rankaisee henkisestä väkivallasta.

On erittäin ahdistavaa olla jatkuvasti toisen ihmisen pahan olon purun oksennusastiana.

Olen viisikymppinen nainen. Olin ensimmäisessä liitossani, avoliitossa, n. 20 vuotta. Pahoinpitely alkoi pian sen jälkeen kun muutimme yhteen. Saimme 2 lasta, nyt jo aikuisia. Pahoinpitely tapahtui miehen ollessa päissään tai krapulassa. Ehkä noin 1 tapaus puolessa vuodessa. Olin onnellinen ja helpottunut kun erosin vaikka teini-ikäiset lapset jäivät yhteisestä sopimuksesta tunneköyhälle isälleen.
Toinen liitto. Tällä kertaa akateeminen mies. Kumpikin mies ollut "kunnollinen" eli käynyt vakituisessa työssä ja huolehtinut taloudesta, ainakin omastaan. Väkivalta alkoi pian yhteen muuttamisen jälkeen. Väkivaltaa tai sen uhkaa vähintään kerran kuukaudessa. Erosimme 7 vuoden jälkeen. Tällä kertaa ero oli minulle henkisesti vaikeampi sillä meillä oli hyviäkin hetkiä. Minun oli otettava salainen puhelinnumero sillä mieheni häiriköi minua jatkuvasti erottuani hänestä.
Kyllä kai tällä kokemuksella olisi parasta olla loppuelämä yksin. Sillä samalla tavalla varmaan kävisi mahdollisen uuden miehen kanssakin. Mutta minkä sille voi että on ikävää myös olla yksin. Se ahdistaa...

Lähes kaikkia tuntemiani naisia on pahoinpidelty parisuhteessa ja järkyttävän monet raiskattu. Erittäin harva on saanut apua poliisilta, oikeuslaitokselta tai terapiasysteemiltä, jotka kaikki edelleenkin syyllistävät naisia. Päätin jo pienenä, että turpaani en ota enkä myöskään luota yhteiskunnan apuun uhkatilanteissa. Aloin siis käyttäytyä uhkaavissa tilanteissa raivohullun aggressiivisesti. Ainoastaan oma hulluuteni/väkivaltaisuuteni tai sen uhka on minua suojellut omissa parisuhteissani. Myöhemmin olen kuullut, että jotkut seurustelukumppanini ovat olleet väkivaltaisia vaan eivätpä minua kohtaan. Miehen väkivaltaa hillitsee kummasti välitön ja raju vastaväkivallan mahdollisuus.