Kiril

Johdanto:

"Ei tarvitse
Kirjoittanut: Kiril 28.8.2005 klo 19.26

   omia ajatuksia, kun Heikkilä ja kumppanit ovat ne jo kertoneet. Tolosen juttujahan sinäkin täällä levität. Se paska sana oli ainoa sun oma viesti tälle foorumille."

Nimimerkki Kiril on täällä vannonut Heikkilän nimeen ja sanonut jopa vhh:n tehoavan reumaan. Kuitenkaan minkäänlaista todistetta reumahoitoihin ei ole löytynyt.
Kiril käytti keskustelussa sanaa kivun lievitys, johon puutuin, koska se on sama asia kuin reuman hoitaminen Buranalla. No, yllättäen Kiril oli samaa mieltä, mutta tajusin samalla mistä hänen vastauksensa tuli:

"Olet tässä: Suomi24 > Keskustelu > Terveys > Sisätaudit > Reuma

Viestien esitystapa:

Näytä aiheet >

Syömällä terveeksi
Kirjoittanut: Kiril 6.8.2005 klo 20.32

Vähähiilihydraattinen ruokavalio auttaa. Samaa mieltä kuin "ainoa oikea" tie. Jätä pois leivät ja pullat, kaikki jauhot, peruna ja sokeri. Lisäksi tulisi käyttää vain luonnollisia ja terveitä eläinrasvoja. Ei siis mitään teollisesti kovitettuja kasvisrasvoja, transrasvoja jotka ovat elimistölle sopimattomia ja terveydelle vaarallisia. Lisää kasviksia, salaatteja ja proteiineja runsasti. Lihassa proteiini on luonnollisessa muodossa, koska lihassa on myös aina luonnollista rasvaa mukana."

Tässä vastapainoksi "virallista" suositusta.
http://www.reuma.fi/reumataudit/ravinto/#YksRuoVai

Tämänkin taustalle Kiril varmaan löytää salaliiton, mutta en usko, että kenekään hyväksi on se, että ihmisiä tahallaan pidetään reumasairaina, varsinkin kun lääkehoito on hoidosta pieni osa, vaan kustannuksia tulee levosta, sairaslomista, kuntoutuksesta, apuvälineistä, takseista jne....

Hra. Kiril on sanonut olevansa Heikkilän kanssa samoilla linjoilla, kun tuputtaa omaa uskoaan kaikille.

"Mutta aina kannattaa
Kirjoittanut: Kiril 2.11.2006 klo 11.28

varautua siihen, että se, mikä nyt ei ole rikki, voi mennä, jos ei huolehdi ehkäisystä.

Edelleenkään en tuputa mitään vaan osallistun keskusteluun ja kerron mielipiteitäni niinkuin muutkin tekevät. Muille siis se on sallittua varsinkin jos käyttää jauhoja ruoanvalmistuksessa, niille et kirjoita vastauksia mutta jos minä ilmaisen mielipiteen niin siihen tartut heti.

Kuka voisi olla ihminen, joka ei tarvitse terveellistä, ravinteikasta ruokavaliota. Kenelle runsaat hiilihydraatit ovat hyväksi?"

"Hieman tarkennusta
Kirjoittanut: Kiril 13.10.2005 klo 17.41

Ei Heikkilän dieetti voi viedä Sinua eikä ketään muutakaan sairaalaan, koska ei ole olemassa mitään Heikkilän dieettiä. Heikkilä korostaa ihmisten aineenvaihdunnan olevan erilaista, joten ei mitään yhtä vaihtoehtoista tiukkaa diettiä voi suositella kaikille.

Vähähiilihydraattisella dieetillä on monta nimeä, koska se on joustava ja ohjaa kokeilemaan miten mikäkin muutos vaikuttaa. Jotkut tarvitsevat varsin tiukan hiilari säännöstelyn, toiset voivat syödä vapaammin.

Heikkilä kehoittaa kokeilemaan vaikkapa niin, että jättää ensin perunan ja vaalean leivän ja sokerin pois viikoksi ja sitten kuuntelee kehoaan miltä tuntuu. Paras tapa onkin aloittaa hiilareiden vähentäminen vaikka yksi ruoka-aine kerrallaan.

Vai haluatko vain mollata Heikkilää, syyttämällä häntä sairaalaan joutumisesta."

Silti Kiril tuputtaa omaansa:

"Siellähän ne maut on
Kirjoittanut: Kiril 31.10.2006 klo 15.28

paistinpannussa, oli sitten kyseessä liha, kana tai kala. Eikun kuohukermaa ja kastike syntyy ihan itsestään eikä tarvitse mitään jauhoja."

Kiril väittää kirjoittaneensa yhden "vinkin"
("Asiat saadaan näyttämään
Kirjoittanut: Kiril 27.10.2006 klo 13.20

ihan miltä vaan kun paisutellaan, vääristellään asioita ja lisätään mausteeksi valheita.

Milloinkahan olen pyytänyt ja "neuvonut" poistumaan ja ketä? Löytyykö esimerkkiä?

Kasvisruokapalstalla olen antanut yhden ruokavinkin. Keskusteltaessa mikä on paras kasvisruoka, heitin että paras kasvisruoka on lehtipihvi ja sekin oli vitsi mutta eihän nämä tiukkapipoiset viherpipertäjät sitä ymmärtäneet vaan halusivat lynkata."

Kasvisruoka -palstalle. Osumia haulla tulee 107.
Tässä esimerkki, jossa tulee esiin myös se, kuinka Kirilin mielestä porkkana aiheuttaa syöpää

"Olet tässä: Suomi24 > Keskustelu > Ruoka & juoma > Kasvisruoka

Viestien esitystapa:

Näytä aiheet >

Kasviksia
Kirjoittanut: Kiril 10.8.2005 klo 08.17

Lihansyöjä minäkin olen ja kasvisten ykkönen on ehdottomasti kukkakaali, jota juuri parhaillaan pakastan, kun on tarjouksessa 0,99€/kg. Kohta 10 kg on jo pakastimessa. Muuten kotimaisia kasviksia, kaikkia kaalilaatuja, lanttua, naurista (jos löytyy) retiisiä. Perunaa ja maissia en syö lainkaan, koska ne ovat tärkkelystä, joka muuttuu elimistössä sokeriksi. Porkkanassa taas on B-Karoteenia, joka liiallisesti nautittuna saattaa aiheuttaa keuhkosyöpää hapettuessaan.

En tunne kovin hyvin tuota luonnon testosteroni asiaa. Yrirän kyllä perhetyä siihenkin puoleen."

Miksi sitten inhoan koko persoonaa? Sillä ei ole niinkään tekemistä tämän kanssa, vaan viimeisetkin kunnioitukseni rippeet vei Kirilin kirjoittelu Onko prostituutio väärin? -palstalla. Kiril näkyy poistaneen viestinsä siellä, enkä yhtään ihmettele. Hävettäisi minuakin.

Siinä teille sitä asiallisuutta ja asiantuntevuutta.

Ai niin, tässä vielä Kirilille tiedoksi A. Heikkilän ajatuksia:

"...esimerkiksi puhtaalle sokerille on mitattu hieman matalampi arvo (glykeeminen indeksi, toim. huom.) kuin perunalle, mutta silti suosittelisin perunaa varsinkin jos sen syö kuorineen, sillä perunassa on ravinteita ja antioksidantteja..." (Heikkilä 2003:60)

"Tämän keittokirjan ideologoa muutamaan sääntöön tiivistettynä:

Vähennnä hiilihydraattien määrää ja varsinkin sokeri ja puhdistetut hiilihydraatit kannattaa jättää kokonaan

....

Kuuntele ruumistasi, jätä kaikki mikä ei sovi
..." (Heikkilä 2003:61)

"..Tämän kirjan tarkoituksena on jakaa kokemusta ja antaa ideoita NIILLE, JOTKA KÄRSIVÄT HIILIHYDRAATTIHERKKYYDESTÄ..." (Heikkilä 2003:11)

"Ei ole olemassa yhtä ja autuaaksi ja terveeksi tekevää ruokaa. Jokainen reagoi kaikkeen omalla yksilöllisellä tavallaan. Reagointitapoja on monia ja niitä aletaan vasta nyt ymmärtää. JOS ON TERVE JA VOI HYVIN, EI TARVITSE MUUTTAA MITÄÄN SILLÄ KAIKKI MITÄ TEKEE JA SYÖ ON SILLOIN TASAPAINOSSA." (Heikkilä 2003:10).

Näin. Jatketaan myöhemmin.
30833
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 30

Vanhimmat

en ymmärrä mitään, mutta hyvin olen kirjoittanut. Kopioi näitä lisää.

Äänestä
  • Sehän se pointti olikin. Et tajua mistään mitään, koska a) et muista edellisen päivän kirjoituksia ja b) et itsekään tiedä mistä kirjoitat ja mitä

    MOT

    Äänestä

vhh-ruokavalion olevan parannus keliakiaan...

Äänestä
  • myös refluksitautia, jossa on mahaportin ruokatorveen johtava läppä löysällä! Näinhän se on, että läpätkin itsestään kiristyvät, kun possunkylkeä ahdetaan portista sisään. Silloin sen aloitti "tuntematon", mutta Kiril osallistui omalla nimmarilla tietysti samaan ketjuun, kun oli saanut väittelyn alkuun.

    Sitten kun aloittaja väitti, että hän joutuu syömään jatkuvasti särkylääkkeitä tähän vaivaan ja vähän muutenkin, kun on niin surullinen olo, hän puhui itsensä pussiin: eihän mahavaivainen voi syödä särkylääkkeitä tai tulehduskipulääkkeitä, koska ne vasta aiheuttaakin mahavaivoja lisää.

    Kaikki mahdolliset taudit hän on käynyt läpi näillä palstoilla. Varsinainen jeesus.

    Äänestä

mikä on pointtisi? Noissa Kirilin jutuissa on ainakin asiaa VHH:sta mutta tuossa sinun vetkuttamisessasi ei ole mitään muuta kuin asiatonta tuomarointia. Jos olet noin vastaan tätä juttua niin älä lue noita äläkä pyöri täällä palstalla, sillähän tuosta pääset.

Äänestä
  • Pointti on siinä, että Kiril väittää yhtä ja käyttäytyy toisin. Kiertää, kaartaa, valehtelee eikä vastaa väitteistään, joille ei löydy todisteita.

    Sinä et ole ilmeisesti lukenut minun viestejäni? Ei ole mitään vhh:ta vastaan, paitsi tietty henk.koht. tasolla.
    En silti hyväksy Kirilin kaltaisten toimintaa, joka on pahimmillaan vahingollista, joku saattaa jopa uskoa hänen väitteitään kuinka sairauksista parannutaan ja kuinka porkkana aiheuttaa syöpää. En myöskään pidä tavasta, jolla hän markkinoi väärin sinällään ihan fiksun kaverin, Antti Heikkilän, ajatuksia.

    Luottamalla Kirilin kirjoituksiin saa Antti Heikkilästä samanlaisen fanaattisen kuvan, joka ei vastaa todellisuutta.

    Äänestä

  • amälskdjti kirjoitti:

    Pointti on siinä, että Kiril väittää yhtä ja käyttäytyy toisin. Kiertää, kaartaa, valehtelee eikä vastaa väitteistään, joille ei löydy todisteita.

    No nyt ymmärrän paremmin kiihkeän kannanottosi, kiitos vääntämisestä. Mutta camoon, tämähän on keskustelupalsta eikä mikään käräjäsali! Kai jokainen näitä juttuja lukiessaan on itse vastuussa siitä minkä uskoo ja mitä ei. Kirilin mielipiteet ovat mielipiteitä siinä kuin muidenkin ja onneksi sentään käsittelevät VHH:ta, sillä sitä kai täältä yleensä halutaan lukea? Sama pätee Heikkilän kirjoihin, uskon että niissä on hyvin pitkälti totta mutta en kuitenkaan ihan kaikkea niele tosta noin vaan. VHH on hyvä asia ja sopii minulle loistavasti, mutta ei sen nyt mikään uskonasia silti tarvi olla! Mutta asiallisia juttuja on kiva täältä lukea, joten annahan tulla vaan. : )

    Äänestä

  • amälskdjti kirjoitti:

    Pointti on siinä, että Kiril väittää yhtä ja käyttäytyy toisin. Kiertää, kaartaa, valehtelee eikä vastaa väitteistään, joille ei löydy todisteita.

    Sinä et ole ilmeisesti lukenut minun viestejäni? Ei ole mitään vhh:ta vastaan, paitsi tietty henk.koht. tasolla.
    En silti hyväksy Kirilin kaltaisten toimintaa, joka on pahimmillaan vahingollista, joku saattaa jopa uskoa hänen väitteitään kuinka sairauksista parannutaan ja kuinka porkkana aiheuttaa syöpää. En myöskään pidä tavasta, jolla hän markkinoi väärin sinällään ihan fiksun kaverin, Antti Heikkilän, ajatuksia.

    Luottamalla Kirilin kirjoituksiin saa Antti Heikkilästä samanlaisen fanaattisen kuvan, joka ei vastaa todellisuutta.

    että pidät Heikkilän ajatuksista. Voisitko jo vihdoin kertoa, missä ja miten olen antanut Heikkilästä väärän kuvan? Milloin olen valehdellut ja kenelle?

    Ymmärrän kyllä jo, että tämä sairaalloinen kaunasi on henkilökohtaisesti minua vastaan, etkä saa edes nukuttua kun se asia vaivaa mieltäsi. Siinähän valvot ja valehtelet päivät.

    Äänestä

  • Kiril kirjoitti:

    Voin tulla sen pantomiimina esittämään, jos et kykene lukemaan viestiäni.

    Kuten sanoin, olen itsekin narsistin uhri enkä silloin osannut/jaksanut tehdä tarpeeksi estääkseni sen sairaalloisen toisia vahingoittavan toiminnan. Silloin päätin, että jatkossa teen kaikkeni jos tapaan samanlaisia.

    Ainoa valehtelija täällä olet sinä, mutta taudin kuvaanhan kuuluu oleellisena osana patologinen valehtelu. Et todennäköisesti edes tiedosta sitä, vaan olet itse oppinut päässäsi selittämään kaiken oikein.

    Äänestä

  • asldktji kirjoitti:

    väität valehtelijaksi etkä perustele tai anna esimerkkejä. Tee nyt kaikkesi että estäisit itsesti taholta tulevan sairaalloisen toisia vahingoittavan toiminnan.

    Äänestä

  • Kiril kirjoitti:

    väität valehtelijaksi etkä perustele tai anna esimerkkejä. Tee nyt kaikkesi että estäisit itsesti taholta tulevan sairaalloisen toisia vahingoittavan toiminnan.

    kun netti on todisteita täynnä! Ainoa, joka ei sinun kirjoituksiasi löydä tai osaa lukea olet sinä itse. :(

    Äänestä

  • skäribo kirjoitti:

    täynnä ja ette pysty niitä tänne kopioimaan. Tiedän itse omat kirjoitukseni mutta teidän vääristeltyjä siteerauksia en ymmärrä.

    Äänestä

  • Kiril kirjoitti:

    täynnä ja ette pysty niitä tänne kopioimaan. Tiedän itse omat kirjoitukseni mutta teidän vääristeltyjä siteerauksia en ymmärrä.

    Lue ihan järjestelmällisesti mitä olet kirjoittanut. Mene itseesi, muista käyneesi. Oppia ikä kaikki ja alea iacta est. ;)

    Äänestä

  • skäribo kirjoitti:

    Lue ihan järjestelmällisesti mitä olet kirjoittanut. Mene itseesi, muista käyneesi. Oppia ikä kaikki ja alea iacta est. ;)

    ole teillä, jotka väitätte minua valehtelijaksi. Näyttäkää nyt mihin pystytte ja etsikää esimerkkejä.

    Äänestä

  • Kiril kirjoitti:

    ole teillä, jotka väitätte minua valehtelijaksi. Näyttäkää nyt mihin pystytte ja etsikää esimerkkejä.

    Todistusaineisto on jo olemassa, ei sitä herran tähden tarvitse tänne uudelleen kirjoittaa! Sen kun luet, tai lopetat vikinän ja valehtelun "en koskaan enkä missään ole kirjoittanut himoitsevani pullaa tai vhh:n parantavan reuman, D1:n, refluksin ja kaiken muunkin". Lue itse kirjoittamasi, ole hyvä.

    olevan vain sun päässä. Pullan himoitseminen, reuman parantaminen on vain sun päässäsi syntynyt harha. Niistä en ole kirjoittanut koskaan mitään. Kohta varmaan väität, että olen itse ilmoittanut olevani homo.

    Äänestä

  • amälskdjti kirjoitti:

    Pointti on siinä, että Kiril väittää yhtä ja käyttäytyy toisin. Kiertää, kaartaa, valehtelee eikä vastaa väitteistään, joille ei löydy todisteita.

    Sinä et ole ilmeisesti lukenut minun viestejäni? Ei ole mitään vhh:ta vastaan, paitsi tietty henk.koht. tasolla.
    En silti hyväksy Kirilin kaltaisten toimintaa, joka on pahimmillaan vahingollista, joku saattaa jopa uskoa hänen väitteitään kuinka sairauksista parannutaan ja kuinka porkkana aiheuttaa syöpää. En myöskään pidä tavasta, jolla hän markkinoi väärin sinällään ihan fiksun kaverin, Antti Heikkilän, ajatuksia.

    Luottamalla Kirilin kirjoituksiin saa Antti Heikkilästä samanlaisen fanaattisen kuvan, joka ei vastaa todellisuutta.

    Asioista käytäköön keskustelua, ei keskustelijoista.

    Äänestä

  • <Tero> kirjoitti:

    Asioista käytäköön keskustelua, ei keskustelijoista.

    Mutta koska tällä palstalla on tapana aloittaa keskustelijoita herjaavia (ja usein heistä valehtelevia, mutta sen jätin itse pois) viestejä, niin yritän vain elää maassa maan tavalla.

    Äänestä

  • Kiril kirjoitti:

    olevan vain sun päässä. Pullan himoitseminen, reuman parantaminen on vain sun päässäsi syntynyt harha. Niistä en ole kirjoittanut koskaan mitään. Kohta varmaan väität, että olen itse ilmoittanut olevani homo.

    mene ulos, hengitä syvään. Sä olet parka ihan sekaisin. K

    Äänestä

  • aäsldktji kirjoitti:

    Mutta koska tällä palstalla on tapana aloittaa keskustelijoita herjaavia (ja usein heistä valehtelevia, mutta sen jätin itse pois) viestejä, niin yritän vain elää maassa maan tavalla.

    minäkin olen tässä yrittänyt kirjoittaa asioista mutta aina löytyy joku joka vie keskustelun persoonaani, unohtaa asiat ja ryhtyy herjaamaan ja homoksi nimittelemään.

    Äänestä

  • Kiril kirjoitti:

    minäkin olen tässä yrittänyt kirjoittaa asioista mutta aina löytyy joku joka vie keskustelun persoonaani, unohtaa asiat ja ryhtyy herjaamaan ja homoksi nimittelemään.

    Kuka sua on homoksi nimittänyt? :(

    Äänestä

  • skäribo kirjoitti:

    Kuka sua on homoksi nimittänyt? :(

    veijo .

    Äänestä

Kai olet pyytänyt tätä viestiä poistettavaksi?

Äänestä
  • Oletko sinä?

    Äänestä

  • skäribo kirjoitti:

    Oletko sinä?

    tämän palstan pelleilyjä, joten olen lopettanut täällä käymisen (eilen kävin vilkaisemassa). Joten en ole enää myöskään pyytämässä häiriköiden viestien poistamista, joita näyttää edelleen olevan melkein puolet viesteistä.

    Äänestä

  • enää kirjoitti:

    Kiril jaksaa valitettavasti kirjoittaa.

    Äänestä

  • aäsldktji kirjoitti:

    Kiril jaksaa valitettavasti kirjoittaa.

    . . .

    Äänestä

  • sen parempi kirjoitti:

    . . .

    Joskus olin, ja siitä ei seurannut muuta kuin kauhea ajojahti. Nyt olen oppinut tämän palstan tyylin, kantapään kautta.

    Äänestä

  • aäsldktji kirjoitti:

    Joskus olin, ja siitä ei seurannut muuta kuin kauhea ajojahti. Nyt olen oppinut tämän palstan tyylin, kantapään kautta.

    Lastentarhassakin lapset käyttäytyvät paremmin kuin täällä. Tarkiksella taidatte olla.
    Bye.

    Äänestä

  • . . . kirjoitti:

    Lastentarhassakin lapset käyttäytyvät paremmin kuin täällä. Tarkiksella taidatte olla.
    Bye.

    Olen ihan samaa mieltä.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

aäsldktji kirjoitti:

Johdanto:

"Ei tarvitse
Kirjoittanut: Kiril 28.8.2005 klo 19.26

   omia ajatuksia, kun Heikkilä ja kumppanit ovat ne jo kertoneet. Tolosen juttujahan sinäkin täällä levität. Se paska sana oli ainoa sun oma viesti tälle foorumille."

Nimimerkki Kiril on täällä vannonut Heikkilän nimeen ja sanonut jopa vhh:n tehoavan reumaan. Kuitenkaan minkäänlaista todistetta reumahoitoihin ei ole löytynyt.
Kiril käytti keskustelussa sanaa kivun lievitys, johon puutuin, koska se on sama asia kuin reuman hoitaminen Buranalla. No, yllättäen Kiril oli samaa mieltä, mutta tajusin samalla mistä hänen vastauksensa tuli:

"Olet tässä: Suomi24 > Keskustelu > Terveys > Sisätaudit > Reuma

Viestien esitystapa:

Näytä aiheet >

Syömällä terveeksi
Kirjoittanut: Kiril 6.8.2005 klo 20.32

Vähähiilihydraattinen ruokavalio auttaa. Samaa mieltä kuin "ainoa oikea" tie. Jätä pois leivät ja pullat, kaikki jauhot, peruna ja sokeri. Lisäksi tulisi käyttää vain luonnollisia ja terveitä eläinrasvoja. Ei siis mitään teollisesti kovitettuja kasvisrasvoja, transrasvoja jotka ovat elimistölle sopimattomia ja terveydelle vaarallisia. Lisää kasviksia, salaatteja ja proteiineja runsasti. Lihassa proteiini on luonnollisessa muodossa, koska lihassa on myös aina luonnollista rasvaa mukana."

Tässä vastapainoksi "virallista" suositusta.
http://www.reuma.fi/reumataudit/ravinto/#YksRuoVai

Tämänkin taustalle Kiril varmaan löytää salaliiton, mutta en usko, että kenekään hyväksi on se, että ihmisiä tahallaan pidetään reumasairaina, varsinkin kun lääkehoito on hoidosta pieni osa, vaan kustannuksia tulee levosta, sairaslomista, kuntoutuksesta, apuvälineistä, takseista jne....

Hra. Kiril on sanonut olevansa Heikkilän kanssa samoilla linjoilla, kun tuputtaa omaa uskoaan kaikille.

"Mutta aina kannattaa
Kirjoittanut: Kiril 2.11.2006 klo 11.28

varautua siihen, että se, mikä nyt ei ole rikki, voi mennä, jos ei huolehdi ehkäisystä.

Edelleenkään en tuputa mitään vaan osallistun keskusteluun ja kerron mielipiteitäni niinkuin muutkin tekevät. Muille siis se on sallittua varsinkin jos käyttää jauhoja ruoanvalmistuksessa, niille et kirjoita vastauksia mutta jos minä ilmaisen mielipiteen niin siihen tartut heti.

Kuka voisi olla ihminen, joka ei tarvitse terveellistä, ravinteikasta ruokavaliota. Kenelle runsaat hiilihydraatit ovat hyväksi?"

"Hieman tarkennusta
Kirjoittanut: Kiril 13.10.2005 klo 17.41

Ei Heikkilän dieetti voi viedä Sinua eikä ketään muutakaan sairaalaan, koska ei ole olemassa mitään Heikkilän dieettiä. Heikkilä korostaa ihmisten aineenvaihdunnan olevan erilaista, joten ei mitään yhtä vaihtoehtoista tiukkaa diettiä voi suositella kaikille.

Vähähiilihydraattisella dieetillä on monta nimeä, koska se on joustava ja ohjaa kokeilemaan miten mikäkin muutos vaikuttaa. Jotkut tarvitsevat varsin tiukan hiilari säännöstelyn, toiset voivat syödä vapaammin.

Heikkilä kehoittaa kokeilemaan vaikkapa niin, että jättää ensin perunan ja vaalean leivän ja sokerin pois viikoksi ja sitten kuuntelee kehoaan miltä tuntuu. Paras tapa onkin aloittaa hiilareiden vähentäminen vaikka yksi ruoka-aine kerrallaan.

Vai haluatko vain mollata Heikkilää, syyttämällä häntä sairaalaan joutumisesta."

Silti Kiril tuputtaa omaansa:

"Siellähän ne maut on
Kirjoittanut: Kiril 31.10.2006 klo 15.28

paistinpannussa, oli sitten kyseessä liha, kana tai kala. Eikun kuohukermaa ja kastike syntyy ihan itsestään eikä tarvitse mitään jauhoja."

Kiril väittää kirjoittaneensa yhden "vinkin"
("Asiat saadaan näyttämään
Kirjoittanut: Kiril 27.10.2006 klo 13.20

ihan miltä vaan kun paisutellaan, vääristellään asioita ja lisätään mausteeksi valheita.

Milloinkahan olen pyytänyt ja "neuvonut" poistumaan ja ketä? Löytyykö esimerkkiä?

Kasvisruokapalstalla olen antanut yhden ruokavinkin. Keskusteltaessa mikä on paras kasvisruoka, heitin että paras kasvisruoka on lehtipihvi ja sekin oli vitsi mutta eihän nämä tiukkapipoiset viherpipertäjät sitä ymmärtäneet vaan halusivat lynkata."

Kasvisruoka -palstalle. Osumia haulla tulee 107.
Tässä esimerkki, jossa tulee esiin myös se, kuinka Kirilin mielestä porkkana aiheuttaa syöpää

"Olet tässä: Suomi24 > Keskustelu > Ruoka & juoma > Kasvisruoka

Viestien esitystapa:

Näytä aiheet >

Kasviksia
Kirjoittanut: Kiril 10.8.2005 klo 08.17

Lihansyöjä minäkin olen ja kasvisten ykkönen on ehdottomasti kukkakaali, jota juuri parhaillaan pakastan, kun on tarjouksessa 0,99€/kg. Kohta 10 kg on jo pakastimessa. Muuten kotimaisia kasviksia, kaikkia kaalilaatuja, lanttua, naurista (jos löytyy) retiisiä. Perunaa ja maissia en syö lainkaan, koska ne ovat tärkkelystä, joka muuttuu elimistössä sokeriksi. Porkkanassa taas on B-Karoteenia, joka liiallisesti nautittuna saattaa aiheuttaa keuhkosyöpää hapettuessaan.

En tunne kovin hyvin tuota luonnon testosteroni asiaa. Yrirän kyllä perhetyä siihenkin puoleen."

Miksi sitten inhoan koko persoonaa? Sillä ei ole niinkään tekemistä tämän kanssa, vaan viimeisetkin kunnioitukseni rippeet vei Kirilin kirjoittelu Onko prostituutio väärin? -palstalla. Kiril näkyy poistaneen viestinsä siellä, enkä yhtään ihmettele. Hävettäisi minuakin.

Siinä teille sitä asiallisuutta ja asiantuntevuutta.

Ai niin, tässä vielä Kirilille tiedoksi A. Heikkilän ajatuksia:

"...esimerkiksi puhtaalle sokerille on mitattu hieman matalampi arvo (glykeeminen indeksi, toim. huom.) kuin perunalle, mutta silti suosittelisin perunaa varsinkin jos sen syö kuorineen, sillä perunassa on ravinteita ja antioksidantteja..." (Heikkilä 2003:60)

"Tämän keittokirjan ideologoa muutamaan sääntöön tiivistettynä:

Vähennnä hiilihydraattien määrää ja varsinkin sokeri ja puhdistetut hiilihydraatit kannattaa jättää kokonaan

....

Kuuntele ruumistasi, jätä kaikki mikä ei sovi
..." (Heikkilä 2003:61)

"..Tämän kirjan tarkoituksena on jakaa kokemusta ja antaa ideoita NIILLE, JOTKA KÄRSIVÄT HIILIHYDRAATTIHERKKYYDESTÄ..." (Heikkilä 2003:11)

"Ei ole olemassa yhtä ja autuaaksi ja terveeksi tekevää ruokaa. Jokainen reagoi kaikkeen omalla yksilöllisellä tavallaan. Reagointitapoja on monia ja niitä aletaan vasta nyt ymmärtää. JOS ON TERVE JA VOI HYVIN, EI TARVITSE MUUTTAA MITÄÄN SILLÄ KAIKKI MITÄ TEKEE JA SYÖ ON SILLOIN TASAPAINOSSA." (Heikkilä 2003:10).

Näin. Jatketaan myöhemmin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu