Olen aloittamassa ensi viikolla vhh-dieettiä. En kuitenkaan tiedä dietistä paljoakaan... Voitteko auttaa ja listata ruokia ja ruoka-aineita, mitä dieetin aikana saa syödä! Laittakaa vaikka omat päivän annoksenne. (Aamupala, lounas, välipala, päivällinen ja iltapala)
Mitä ruoka-aineita kannattaa välttää ja mitä ei voi syödä ollenkaan?
Mitä ruoka-aineita kannattaa välttää ja mitä ei voi syödä ollenkaan?
Vastaukset 58
Vanhimmat
Kukkakaalia, smetanaa ja voita sekä possunkyljyksiä (mutta ei niitä, jotka on jalostettu rasvattomiksi, vaan ainoastaan Votkinsin kyljykset käyvät). Muuta ei ihminen tarvitse.
http://www.chef-wotkins.com/ saa kunnon rasvaista ja terveellistä possua.
Kukkakaalia syön oikeasti melkein päivittäin, lisäksi syön parsakaalia, porkkanaa, kurkkua, silloin tällöin joitain lihatuotteita (mm.keittokinkkua, nakkia, lihapullaa, jauhelihaa) ja juustoa n. 6-8 siivua päivittäin... Myös muutaman ruisleipäpalan olen syönyt, tänään kaksi siivua. Perunan ja pastan olen jättänyt pois, kaura- ja ruishiutaleita syön hirveästi ja niitä olen koittanut jättää pois... :P
varmaan sanoa ne ruoka-aineet, joita pitää välttää. Saatan luetella ns. vääriä aineita, mutta itse välttelen näitä omassa Montin dieetissäni. Atkinsilaiset hyppii varmasti kohta niskaan :).
Peruna, valkoinen riisi,valkoinen pasta,maissi ja sokeri (sakkaroosi, glukoosi).
Punajuurta en myöskään syö, mutta muut VHH:laiset syövät.
Tän lisäks herneessä on jonkin verran tärkkelystä ja sakkaroosia.
Eikös melkein kaikissa kaupan nakeissa ole jotain peruna- tai maissijauhoja tai ainakin glukoosia? Ellei nyt sit suoraan hae teurastamolta nakkinsa.
sain linkin tuottajaan joka tekee jauhottomia ja lisäaineettomia makkaroita. Tässä se on ja kohta taas voi syödä makkaraa kun ei ole glukoosia lisätty eikä lainkaan hiilihydraatteja.
http://www.maalaistuotevataja.fi/
En minäkään punajuurta käytä muuhun kuin borssikeittoon. Muutenhan tuo Sinun lista on ihan ok
Olen maistanut (ja vain maistanut) noita Vatajan makkaroita, täällä Tampereella niitä kun on joka kaupassa. Täytyy sanoa, että maku on mitä karsein. Ennemmin syömättä makkaraa, kuin noita suuhuni laitan.
Lisäksi noiden rasvapitoisuus aivan järkyttävä, kyllä suonet menee tukkoon ja infarkti iskee.
joten en ole asiantuntija maun suhteen. Reaktiosi kertoo, että Sinulle sopii parhaiten makkarat, joissa on lihaa korvattu jauhoilla ja vielä lisätty glukoosia tai vaahterasiirappia. Näillähän sitä makua parannetaan ja kun vielä lisätään aromivahventeita niin näihin makkaroihin jää monet koukkuun.
Edelleenkään luonnolliset rasvat eivät tuki suonia vaan hiilihydraatit ja keinorasvat lisäaineilla höystettynä.
karppaus.info on hyvä tietopankki:
http://karppaus.info/wiki/index.php?title=Ohje:Karppausopas
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=116&conference=690&posting=22000000020951936&view_mode=flat_threaded
> Olen aloittamassa ensi viikolla vhh-dieettiä. En kuitenkaan tiedä dietistä paljoakaan...
Kertoisitko noin yleisestä mielenkiinnosta, mikä sai sinut päätymään VHH-dieetille kannalle, vaikka et siitä tiedä paljoakaan? Tämmöiset asiat kun ravitsemus ei mielestäni pitäisi kuulua siihen ryhmään, joihin tuosta vain hypätään katsomatta mitä pinnan alla on.
Epäilemättä tiedonsaanti tulee tapahtumaan pitkälti näiltä karppausfoorumeilta, missä ravitsemusmaallikot neuvovat toisiaan ja haukkuvat alan asiantuntijat nimeltä mainiten lyttyyn. Tilalle saat todennäköisesti neuvoja tyyliin miten eläinrasvat ovat OK ja transrasvat ei. Vältä siis margariineja ja suosi voita. Kertomatta jää se, miten paljon transrasvoja on eläinrasvoissa luonnostaan, paljon enemmän kuin margariineissa. Samoin jää kertomatta rasvan yli kaksinkertainen energiatiheys hiilareihin verrattuna sekä se, että laihtumiseen tarvitaan pitkän aikavälin energiavaje nautitun ja kulutetun energian välillä (tai harvinaisemmassa tapauksessa kirurginen toimenpide). Sen tulet myöskin kuulemaan, että VHH-kelpoista ruokaa saat vetää vapaasti, siis energiatiheä rasva mukaan lukien. Myös se on HH-tietoisen maailman perusk(a)uraa, että ruoka-annoksen raaka-aineista (esim. jauhot ja sokerit) sekä GI-taulukosta voidaan johtaa suoraviivaisesti ruoka-annoksen insuliinivaste ja päätellä raaka-aineiden hyvyys tai pahuus laihduttamisen kannalta.
Tämmöisistä "pikku" jutuista se niin erilainen ja jännittävä "virallisesta ja vanhanaikaisesta linjasta" poikkeava ravitsemussuositus rakentuu pala palalta. Ja vihreää maallikkoa viedään kuin tiskirättiä. Mitä tahansa teetkin, niin jäitä hattuun. Kyllä maailmaan kaikenlaista totuutta mahtuu. Toiset vaan ovat enemmän tosia kuin toiset.
asioihin niin pitäisi ymmärtää, että lehmän pötsissä syntyvä transrasva on terveellistä eikä sitä pidä verrata teollisessa prosessissa syntyvään transrasvaan.
http://www.hs.fi/henkkoht/artikkeli/Transrasvahapot haitallisempia kuin eläinrasva/1135218859212
"Tutkimuksissa ei ole voitu osoittaa, että teollisen kovettamisen vaikutuksesta syntyneet transrasvahapot olisivat haitallisempia kuin eläinkunnan "luonnolliset" transrasvahapot."
Tässä tullaan siihen mistä justiin äsken varoitin. Näillä kansalaisfoorumeilla asiat on ihan niin kuin ne joku vaan viitsii kirjoittaa. Tieteessä ansioitunut näkee oman alansa asiat eri tavalla, kun ei voi omalla nimellään kirjoittaa mitä sattuu, vaan suurelle yleisölle suunnattujen neuvojen pitää perustua objektiiviseen näyttöön. Muuten rapisee uskottavuus myös tiedemaailman puolella, joka ei ole jollekin kansalaisfoorumilla nimimerkin takaa kirjoittavalle mikään ongelma.
rapisuttaa uskottavuutta näiden fogelholmien ja muiden "tieteessä ansioituneiden" henkilöiden kirjoitusten suhteen. Pahinta tässä on se, että "tieteellisesti tutkitun totuuden" nimissä meille yritetään kertoa asioita jotka käytännössä ovat osoittautuneet vahingollisiksi. Onneksi sentään on lääkäreitä ja tutkijoita, jotka eivät kyttää apurahoja ja virkoja vaan pystyvät rehellisesti kertomaan asioista niiden oikeilla nimillä.
Apurahoja ja virkojahan saa vain jos on alalla ansioitunut.
Heikkilä ei ole, ja sen vuoksi hänen on ansaittava kirjoillaan. Kätevää, kun on oma kustantamo. Yleensä kustantamon omistavat kirjailijat julkaisevat muualla, sillä omakustanne on aina omakustanne...
Tässä tullaan taas siihen mistä juuri äsken varoitin. Alan tutkijoiden tietämystä omasta tutkimusalueestaan ei pidetä tietämisen arvoisena, vaan he mainitaan nimeltä ja perään vielä joku kielteinen kommentti. Tällä asetetaan kyseisen nimeltä mainitun henkilön rehellisyys, työ ja moraali kyseenalaiseksi vain omien risteävien mielipiteiden perusteella. Sen päälle vielä lapioidaan omia mielipiteitä valmiina eteen saadun asiantuntemuksen päälle. Tällaista toimintaa on yleensä kutsuttu ylimielisyydeksi, jossa ei ole mitään puolustettavaa.
> Onneksi sentään on lääkäreitä ja tutkijoita, jotka eivät kyttää apurahoja ja virkoja vaan pystyvät rehellisesti kertomaan asioista niiden oikeilla nimillä.
Tutkijakin toivoo, että tilipäivänä kuukauden palkka kilahtaa tilille. Se parantaa kummasti tutkimustyön motivaatiota ja edelleen tulosten laatua ja objektiivisuutta. Luulisin, että palkan puute ei lisäisi tutkijan(kaan) rehellisyyttä ainakaan pitkällä aikavälillä. Tutkimustyön rahoittamiseen tarvitaan toisinaan mm. apurahoja sun muita rahoituslähteitä, valtio kun kustantaa vain pienen osan kaikesta tutkimuksesta, vaikka olisikin viime kädessä työnantaja ja palkanmaksaja.
Seuraavaksi varmaankin keskustellaan siitä, miten jonkun yrityksen rahoittama tutkimus määrää suoraan ko. tutkimuksen lopputuloksen.
Muutenkin tuo alan tutkijoiden vähättely on aika läpinäkyvää. Jo antiikin ajan puheoppaissa kerrottiin, miten puheen vaikutus rakennetaan systemaattisesti. Ensin murennetaan vallitseva käsitys ja sitten tuodaan oma ratkaisu tilalle. HH-jutuissa asian läpisaanti vaatii samalla tavalla vallitsevia rakenteita (mm. alan asiantuntijoita) vastaan hyökkäämisen ja sitten tilan täyttäminen omilla mielipiteillä. Divide et impera. Harmi vaan, että vakiintuneen ja tieteelliseen tutkimukseen perustuvan tietämyksen murtaminen muuta kautta kuin vielä pidemmälle menevällä tutkimuksella ei onnistu edes alan asiantuntijoilta, saati alan maallikoilta.
apurahoja ja virkoja mutta ne menee kyllä "ansioituneille" virallisen Ktl:n linjan mukaisille tutkijoille ja lääkäreille. Heikkilänkin pitää elää kun hän ei saa mistään apurahoja ja viratkin ovat tavoittamattomissa kun ei ole Puskan hengenheimolainen.
voi valittaa. Ole hyvä ja tee se, jos kismittää. Minun kauttani se ei valitettavasti onnistu.
mikään, ei edes lampaanlihan ostaminen. Annat ne naapureille ja kun grillaatte punaista ihanaa lammasta niin menet oksentamaan pieneen vessaan.
rehellinen niin täytyyhän Sinun ymmärtää, että tutkijat apurahoja saadakseen, joutuvat myötäilemään valtavirtauksia. Toisinajattelijat jäävät apurahojen ulkopuolelle. Ei ainakaan Suomessa Kansanterveyslaitoksen "virallista" linjaa vastustavat apurahajaossa menesty. Tästä on hyviä esimerkkejä olemassa.
Tutkijan hommissa tässä on vuosia kärvistelty, mutta huuhaan peesaamisesta ei kukaan ole vielä yhtään työtuntia korvannnut. Ei tässä työssä kannata myötäillä mitään, tutkijan uran suurinta herkkua olisi se kun pystyisi kippaamaan ison läjän vallitsevaa tietämystä roskikseen omalla nimellään. Se olisi niin suuri kala, että eräät yrittävät pyytää sitä suoraan tiskiltä käteisellä, eli vaikkapa tekemällä omista teorioistaan maallikoille suunnattuja kirjoja. Rahaa sillä saa, mutta tiedon laivaa se ei käännä.
Tiedemaailma on kylmä ja tyly paikka muodostaa uutta tietämystä. Tiedemaailma haluaa lytätä työsi tulokset heti kun ne paljastat, ja taatusti onnistuu siinä jos aihetta on. Helpompaa siis olisikin kirjoittaa vaan niitä kirjoja.
Kun kirjoittaa tällä tavoin huuhaata, myötäillen valtavirtauksia
http://www.diabetes.fi/sivu.php?artikkeli_id=222
pääsee julkisuuteen niin ei tarvitse kauaa odottaa kun napsahtaa apuraha 25000€
http://www.diabetes.fi/sivu.php?artikkeli_id=710
Sä oot hauska! :)
"Tästä on hyviä esimerkkejä olemassa." Kerropa meille. Todellinen esimerkki, jolloin apurahaa on haettu, mutta sitä ei ole saatu.
Mutta onneksi nuo huuhaa-professorit keskittyvät jakamaan neuvojaan vain noille diabeetikoille vähäisissä ongelmissaan, eivätkä tule tänne harhauttamaan meitä, joilla on oikeasti ongelmia elämässä.
Difficultātem facit doctrīna.
jonkun suomalaisen tutkijan joka olisi saanut apurahan vähähiilihydraattisen ruokavalion terveysvaikutusten tutkimiseen, mutta en vielä ole löytänyt.
Kansanterveyslaitoskin kertoo sivuillaan seuraavaa:
"KTL tutkii
KTL tekee ensisijaisesti väestön terveyteen, terveyden edistämiseen sekä sairauksien ja vajaakuntoisuuden ehkäisyyn tähtäävää soveltavaa tutkimusta.
Tutkimustoiminnassaan laitos hyödyntää ylläpitämiensä seurantajärjestelmien tietoja. Soveltavan tutkimuksen korkean tason ylläpitämiseksi laitoksessa tehdään myös sellaista perustutkimusta, jonka avulla kyetään tunnistamaan, ymmärtämään ja ennakoimaan tulevaisuuden ongelmia ja niiden ratkaisuja".
En ole sieltäkään löytänyt yhtään vähähiilihydraattiseen ruokavalioon viittaavaa tutkimusta. Ainoastaan Pekka Puska on vhh ruokavalioista puhuttaessa sanonut, että rotanmyrkylläkin laihtuu.
Kirjoitit, että tiedät lukuisia esimerkkejä, joissa henkilö on hakenut tiedeapurahaa, mutta ei ole sellaista saanut, koska hänen tutkimusalansa on valtavirran vastainen. Jos kerran tiedät, niin kerro meillekin kuka, koska ja missä. Muussa tapauksessa olet taas puhunut läpiä päähäsi, eli suomeksi valehdellut. Odotamme.
Siellä väännetään graduja ja väikkäreitä, ja panen pääni pantiksi, että vhh:stakin on jotain tehty. Ja niitä tutkimuksia sponssaa takuulla suurimmaksi osaksi ihan puhdas mielenkiinto ja kunnianhimo.
en julkaise nimiä niinkuin et sinäkään jos kysyisin lääkärisisariesi nimet ja puhelinumerot.
Ei mitään hajua VHHsta, mutta silti tyrmää sen kliseitä toistaen.
Miten luulet että epäterveellisen ruokavalion vaihtaminen VHHn voisi muuttaa asioita vielä huonompaan suuntaan?
Kuinka moni suomalainen on "tuosta vain hypännyt" nykyiseen epäterveelliseen ruokavalioon "katsomatta mitä pinnan alla on"?
Oletko ihan oikeasti seonnut? Ei tarvi vastata, selkis jo.
niitä ei ole. Ainakaan sinun tiedossasi. Eli valehtelit. Kas kun ei yllätä.
kiinnostunut tietämään, mitä sinä tiedät apurahoista, niiden hakemisesta, osuudesta tutkimuksiin, niiden jakokriiteereistä ja jakaantumisesta.
> Miten luulet että epäterveellisen ruokavalion vaihtaminen VHHn voisi muuttaa asioita vielä huonompaan suuntaan?
Tällaisesta ei ole ollut puhetta.
> Kuinka moni suomalainen on "tuosta vain hypännyt" nykyiseen epäterveelliseen ruokavalioon "katsomatta mitä pinnan alla on"?
En tiedä, mutta tässä on ollut yksi ehdokas, jonka motiiveista olisi mielenkiintoista kuulla jo ihan mutun vähentämisen vuoksi. Ihmisten motiiveista on paha olla selvillä kysymättä heiltä itseltään, ja mikäpä olisi parempi paikka ottaa asiasta selvää kuin tällainen anonyymi kansalaisfoorumi.
aloittajan vanhasta ruokavaliosta, ei muuta tosiasioita mihinkään. Eli esim. niitä joita tuossa jo aikaisemmin kirjoitin.
>> Kuinka moni suomalainen on "tuosta vain hypännyt" nykyiseen epäterveelliseen ruokavalioon "katsomatta mitä pinnan alla on"?
>En tiedä, mutta tässä on ollut yksi ehdokas, jonka motiiveista olisi mielenkiintoista kuulla jo ihan mutun vähentämisen vuoksi.
Et tiedä, etkä ole edes kiinnostunut. Kummallista. Noin puolet suomalaisista ei ole sinun mielestä mielenkiintoinen kohde, mutta muutamat jotka poikkeavat valtavirrasta ovat.
ja valitettavasti usean vhh-kannattajan ajatuksenjuoksusta. On se kiva inttää vaikkei ymmärrä lukemaansa. Siitäkö johtuen kaikenlainen populismi iskee helposti?
Tero kirjoittaa johdonmukaisesti ja viisaasti, mutta hänen logiikkansa seuraamiseksi täytyy olla itse looginen ja järkevä.
Ja en ole Tero saati skäribo tai ads...joku.
ja ajatuksella.
ajattelematta tai ajatellen, mutta jos ihmiseltä kysytään "montako ihmistä on hypännyt...", ja hän vastaa ettei tiedä, vastaus on aivan korrekti.
Teron kirjoituksen kommentoija saivarteli siis joko lämpimikseen tai yksinkertaisuuttaan.
puolittainen vastaus. Niin, sehän täällä oli tarkoituksena.
Ensimmäiseen, ehkä tärkeämpään kysymykseen ei tullut ollenkaan vastausta. Väite kumminkin oli esitetty.
Ja toiseen tuli "vastaus" jossa lisäksi yritettiin kääntää asioita päälaelleen.
Mutta minähän se toki saivartelen kun yritän jotain vastauksia täällä saada.
ja tuntuu hölmöltä vastata toisten puolesta.
Kysymyksenasettelussasi oli vika, ja paha. Kysymyksiisi sisältyi tietty ennakkoasenne. Esimerkit:
"Miten luulet että epäterveellisen ruokavalion vaihtaminen VHHn voisi muuttaa asioita vielä huonompaan suuntaan?" - Missään kohtaa ketjua ei väitetä noin, varsinkaan T, eli oma oletuksesi siitä, että kaikki pts vhh:laiset syövät huonosti. Eli täysin irrallinen kysymys.
"Kuinka moni suomalainen on "tuosta vain hypännyt" nykyiseen epäterveelliseen ruokavalioon "katsomatta mitä pinnan alla on"?"
- Kuinka moni - en tiedä. Olisiko pitänyt vastata 200, 2000 vai 2 miljoonaa? Jos olisi sattunut tietämään. Ilman yhteistä määritelmää terveellisestä ja epäterveellisestä.
Kannattaisi opetella kysymys- ja vastaustekniikkaa jossain, tällaisella palstalla sitä on turha opettaa, monessakin mielessä. Mutta: asioita ei pidä sotkea omilla ennakkoasenteillaan.
Jos jää vastausta vaille, syy saattaa löytyä lähempää kuin uskookaan.
Mutta näköjään täällä pitäisi selittää kysymyksetkin jotta lukijat ne ymmärtäisivät. Tänään en enää kerkiä, katsellaan viikon päästä.
Mutta pikku vinkki kysymyksen muodossa.
Yli puolet suomalaisista ovat ylipainoisia, syövätkö he terveellisesti?
"Mutta pikku vinkki kysymyksen muodossa.
Yli puolet suomalaisista ovat ylipainoisia, syövätkö he terveellisesti?"
Virhe 1) Yli puolet ovat - eivät ole vaan on, väärä verbimuoto.
Virhe 2) Rnsimmäinen lause ei ole kysymys eikä kelpaa johtolauseeksikaan. Kysymyksen pitäisi kai kuulua "Syövätkö ylipainoiset terveellisesti?" Jos halusit kysyä jotain - sekään ei käynyt ilmi.
Kielenkäyttösi on niin epäselvää, ettei tuosta taas saa selkoa, siis vaikea vastata järkevästi. Mutta jos kysyt, syökö lihava puoli kansaa terveellisesti, on pakko vastata etten tiedä. Ylipainoa tulee myös vähäisestä liikkumisesta, joistakin lääkkeistä ja kaljan kittaamisesta. Myös määritelmäsi terveellisestä jäi epäselväksi, kuten aiemmin oli puhe.
Tunnen työni puolesta normaali- ja alipainoisia alkoholisteja, anorektikkoja, syöpäsairaita jne. En voi väittää yhdenkään heistä syövän terveellisesti.
Asiat ovat katsos monimutkaisempia kuin ymmärrämmekään. Sitäpaitsi tuo ei ollut ensimmäinen - mutta toivottavasti viimeinen - kerta kun täällä sekoilet outoine kysymyksinesi sekoittaen väliin omat ajatuksesi.
Aikanaan klassisena keltaisen lehdistön toimintamallina pidettiin tapaa, jossa soitettiin julkkikselle, ja kysyttiin lyökö tämä lapsiaan. Kielteinen vastaus otsikoitiin: NN kiistää lyöneensä lapsiaan. NN soitti vihaisen puhelun lehteen, jossa luki seuraavana päivänä: NN kiistää edelleen lyövänsä lapsiaan.
Sinussa on vähän samaa vikaa.
Mitä tarkoittaa:
"Rnsimmäinen lause"... HÄH...
Kuka puhuu epäselvästi?
Epänormaalisti syövät eivät syö normaalisti. Mutta kerro toki mitä on normaalisti syöminen?
Kuka puhuu epäselvästi?
Lopun lapsi jutut ovat melko outoja, löytkö sinä lapsiasi, vai miksi siihen viittaat? Tämä on VHH palsta, ja viestisi mikään kohta ei liity siihen.
Kuka puhuu epäselvästi?
kokonaisuuksia, ei voi mitään.
Rnsimmäinen pitää olla ensimmäinen. Huomioni kiinnittyi vastauksesi virheelliseen virkkeenrakennukseen, jota oli vaikea kysymykseksi hahmottaa, ei yksitäiseen kirjaimeen. Mutta hienoa havaita, että muutkin ovat valppaita. En puhu, kirjoitan.
Normaalista tai epänormaalista syömisestä puhut taas vain sinä. Ellei kykene täsmälliseen keskusteluun ja termeihin, käyttäytyy juuri kuten esimerkin toimittaja. Joka puhuu/kirjoittaa epäselvästi eli vääristellen.
En vastaa kysymyksiini normaalisti ja epänormaalisti syövistä, koska ne eivät liity aiheeseen, ts. semmoisesta ei ole aiemmin puhuttu. Vrt. Teron vastaus. Jos kirjoitukseni on sinusta epäselvää, yritä itse olla parempi. Usein täsmällinen käsitteenmäärittely auttaa - mikäli kykenee sen ymmärtämään.
Ja ei, en edelleenkään lyö lapsiani. Kyseessä oli abstrakti esimerkki.
Voin kuvitella minkälaisen valitus- ja kysymysrumban alat taas. "ei täällä osata vastata", "kumpi on huonompaa vai näkkileipä?", "kiinalaisetkin lihoo liikaa, miten puska voi suositella ympyröitään" jne. Näihin voinee joku muu vastata.
Kertoisitko noin yleisestä mielenkiinnosta, mikä sai sinut päätymääm VHH-dieettiä vastaan? Mikä siinä on niin kamalaa, jos joku haluaa vaihtaa mikroravinneköyhät nopeat hiilihydraatit verensokerin tasaisempana pitävään rasvaan? Muuttuivatko rasvat epäterveelliseksi silloin, kun ihminen keksi 10000 vuotta sitten alkaa viljellä tärkkelystuotteita, vai ~50 vuotta sitten, kun ihminen keksi, miten voita voidaan valmistaa halvemmalla rikkomalla kasviöljyä?
Linkkisi tekstin on kirjoittanut Mikael Fogelholm. Lieneekö kyseessä sama Mikael Fogelholm, joka oli mukana Nordic Nutrition Recommendations 2000–2004 -projektiryhmässä, joka kirjoitti näin:
"Trans fatty acids from partially hydrogenated fats should be limited as much as possible." - http://www.norden.org/pub/velfaerd/livsmedel/sk/N2004013.pdf
Ei siis kehoitettu välttämää kaikkia transrasvoja vaan nimenomaan kovetettujen kasvirasvojen sisältämiä transrasvoja.
Missäköhän vaiheessa Fogelholmin takki on kääntynyt? Voiko kukaan "tieteessä ansioitunut" päästää noin pahoja sammakkoja suustaan?
Kuka sanoo, ettemme me muutkin olisi vaihtaneet "mikroravinneköyhiä nopeita hiilihydraatteja" parempiin. Tai jopa välttäneet niitä aina?
Rasvat muuttuivat epäterveellisiksi kun niitä alettiin syödä liikaa. 10000 vuotta sitten ei ehkä valmistettu halvemmalla kasviöljyä, mutta ei muuten kirnuttu voitakaan...
Olen kanssasi samaa mieltä siitä, että kaikkien muidenkin kannattaa vaihtaa nopeat hiilarit parempaan ravintoon.
Milloin rasvaa alettiin syödä liikaa? Ainakin tällä hetkellä suomalaiset syövät rasvaa ravitsemussuosituksien mukaisesti. Lisäksi tutkimusten mukaan oleellista ei ole rasvan määrä vaan laatu.
Ai että suomalaiset syövät nyt suositusten mukaisesti? Hmm, mielenkiintoista.
Minä väitän, että kaikkea syödään liikaa, ja ongelmana on liika energiansaanti verrattuna kulutukseen.
Muistelin, että suomalaisilla rasvan osuus kokonaisenergiansaannista on suositusten mukainen.
Se kokonaisenergiansaanti taitaa tosiaan olla enemmän kuin tarpeeksi.
Toisaalta jos väestötasolla pystyttäisiin vähentämään huonojen hiilareiden käyttöä, niin nykyinen rasvan absoluuttinen määrä ei olisi mikään ongelma. Suosituksien mukaista hiilarimäärää on vaikea täyttää hyvälaatuisilla hiilareilla, joten merkittävä osa on pakosti huonoja hiilareita.
http://karppaus.info/forum/viewtopic.php?t=21823&sid=37253d529e7fb88a9bd81c25599fc54b
En ole tämän alueen asiantuntija, joten nämä ovat sitten vain mun omia maallikon mielipiteitä.
> Kertoisitko noin yleisestä mielenkiinnosta, mikä sai sinut päätymääm VHH-dieettiä vastaan?
En ole erityisesti VHH:ta tai muutakaan dieettiä tai sen noudattajajia vastaan. Mun mielestä VHH:n ajatus hiilareista (vaikka sitten ns. pahojen hiilarien) luopumisen tärkeydestä niillä perusteilla millä asiaa markkinoidaan vaikuttaa ravitsemukselliselta fundamentalismilta, enkä yleisen elämänkokemuksen perusteella ymmärrä mitä hyötyä sellaisesta on muuten kuin alan kaupallisten toimijoiden kannalta. Jos henkilön nykyinen ravitsemus on sitä, että vedetään sokeria suuria määriä tiiviissä muodossa nopeaan tahtiin eikä juuri muuta, niin ei tuossa ole tiedollista epäselvää onko homma tervettä vaiko ei. Mutta kun homma pyöritellään siihen muotoon, että kielletään myös pottu, riisi, pasta sun muut ja tarjotaan tilalle mm. kovaa rasvaa, niin ei homma silloinkaan voi ihan tervettä olla.
Kun pysytään erossa selvistä ylilyönneistä, koskee se sitten hiilareita, rasvaa tai alkoholia ja pysytään maltillisella keskitiellä ja kohtuullisissa kokonaismäärissä, niin homma on hanskassa. Tämä keskitieajattelu pätee myös mm. sellaisiin välttämättömyyksiin kuin veteen, happeen, suolaan ja D-vitamiiniin. Liian vähä on pahasta ja myös liika on pahasta. Kun määrä on oikeassa haarukassa, niin homma toimii. En hetkeäkään epäile, etteikö tämä pätisi myös rasvoihin ja hiilareihin.
Jos jotain vastaan olen, niin se on juurikin näillä karppausfoorumeilla esiintyvä ravitsemusmaallikoiden huuhaa-ravitsemusneuvonta, myös alan kaupallinen vedätys mukaan lukien. Jos nuo ihmiset oppisivat elämästä edes hitusen nöyryyttä ja pitäisivät lapselliset salaliittoteoriansa vähän pienemmällä liekillä, niin niistä virallisista suosituksista löytyisi ehkä sittenkin ihan passeli ohjenuora sen suhteen minkälainen ravinto pitää ihmisen terveenä. Kun pitää määrät kohtuullisena, niin elämä hymyilee. Mutta jos homma saa vahvoja tunnustuksellisia piirteitä kuten täälläkin näkee (ollaan asian vuoksi valmiita jopa solvaamaan muita ihmisiä nimeltä tai nimimerkiltä mainiten), niin ei itse dieetti ole enää asiassa se oikeasti eniten korjaamista vaativa juttu, vaan ilmiselvä asenneongelma muita ihmisiä kohtaan.
> Mikä siinä on niin kamalaa, jos joku haluaa vaihtaa mikroravinneköyhät nopeat hiilihydraatit verensokerin tasaisempana pitävään rasvaan?
Vaikkapa se, että on olemassa myös kolmas vaihtoehto, joka on vielä paljon parempi terveyden ja laihtumisen edistäjä. On nimittäin olemassa muutakin kuin HH ja VHH. Jos asia kiinnostaa, niin sitten vaan omatoimista tiedonhankintaa kehiin.
> Muuttuivatko rasvat epäterveelliseksi silloin, kun ihminen keksi 10000 vuotta sitten alkaa viljellä tärkkelystuotteita, vai ~50 vuotta sitten, kun ihminen keksi, miten voita voidaan valmistaa halvemmalla rikkomalla kasviöljyä?
Rasva sinänsä on aina ollut yhtä terveellistä tai epäterveellistä riippuen laadusta ja näkökulmasta. Joskus 1000 vuotta sitten ihmisen elinikä oli luokkaa puolet siitä mitä nykyään, joten pitkäaikaisvaikutuksilla ei ollut merkitystä. Ja muinaisihminen söi transrasvoja siinä missä nykyihminenkin. Ei sillä että se terveellistä tavaraa olisi silloinkaan ollut.
olet täällä. Tervettä järkeä jos mitä täällä tarvitaan.
Sinulla taitaa olla vielä jonkin verran opittavaa vhh-ruokavaliosta.
Jokainen taplaa tietysti tyylillään, mutta tyydyttyneen rasvan suuri määrä ei ole mikään vhh:n edellytys. Ravitsemussuosituksien mukaan kuitenkin kolmannes rasvasta tulisi olla tyydyttynyttä.
Potun ja riisin rajoittamiselle (itse puhuit kieltämisestä) on hyvät perusteet - niissä on paljon nopeasti imeytyvää tärkkelystä, joka on tutkitusti terveysriski, ja vähän mikroravinteita.
Muinaisihminen ei rikkonut luonnonrasvoja kovettamalla niitä. Pohjoismaiset ravitsemussuositukset neuvovat välttämään nimenomaan kovetettuja rasvoja.
Sanoit, että on olemassa parempi vaihtoehto kuin korvata huonot hiilarit rasvalla. Mikä se vaihtoehto on? Pitääkö mennä kirjastosta etsimään, kuten skäribo usein ehdottaa, vai voisitko ihan rehdisti kertoa? Minkä verran hiilihydraatteja katsoisit sopivaksi päiväannokseksi, ja miten kyseinen määrä tulisi mielestäsi koostaa?
> Ravitsemussuosituksien mukaan kuitenkin kolmannes rasvasta tulisi olla tyydyttynyttä.
Ote pohjoismaisista suosituksista, joihin suomalaiset suositukset perustuvat:
---
Rasvat ja hiilihydraatit
Aiempien suositusten tapaan myös uusissa suosituksissa painotetaan energiaravintoaineiden eli rasvojen, hiilihydraattien ja proteiinien saantisuhteita ruokavaliossa. Edelleenkin
suosituksissa korostetaan tyydyttyneiden ja transrasvahappojen saannin rajoittamista alle 10 E% (prosenttia kokonaisenergiansaannista) ja koko-
naisrasvan määrän vähentämistä alle 30 E%:iin. Samanaikaisesti tulisi myös lisätä hiilihydraattien ja ravintokuitujen saantia. Puhdistetun sokerin saanti ei saisi ylittää 10 E%."
http://64.233.183.104/search?q=cache:U1XU26oZ9xsJ:www.danisco.com/cms/resources/file/ebb1e703f735777/Perspektiivi_10_05_www.pdf+pohjoismaiset+ravitsemussuositukset&hl=fi&gl=fi&ct=clnk&cd=10&client=firefox-a
---
Kannattaa tsekata myös taulukko 3, jossa täkäläisiä suosituksia verrataan muualla maailmalla annettuihin suosituksiin. Näissä kaikissa tyydyttynyt rasva ja puhdas sokeri on suositeltu rajoitettavaksi ja niille on määritelty vain jonkinlainen suositeltu yläraja. Tuo sun versio asiasta on kovin erilainen, enkä ymmärrä miksi sekin piti vääntää muuksi kuin mitä se on.
Hiilarien suosiminen on tämän foorumin oppien valossa perin kummallista, mistä tuo voisi johtua? Tiedemiesten tiedon puutteesta? Heidän asenteistaan? Heidän kaupallisten etujen valvomisesta? Salaliitosta? Siitä että maallikot tietävät asiasta vähemmän kuin he?
> Muinaisihminen ei rikkonut luonnonrasvoja kovettamalla niitä.
Mikä pointti tässä on? Teolliset transrasvahapot?
> Minkä verran hiilihydraatteja katsoisit sopivaksi päiväannokseksi, ja miten kyseinen määrä tulisi mielestäsi koostaa?
Katso pohjoismaisista ravitsemussuosituksista, saat sieltä taatusti laadukkaampaa tietoa. En ryhdy alan maallikkona antamaan seikkaperäistä ravitsemusneuvontaa.
Ei tästä nyt taida tulla kovin rakentavaa keskustelua, jos et alennu laskeutumaan konkreettiselle tasolle.
Tiedän kyllä, mitä suomalaiset tai pohjoismaiset ravitsemussuositukset suosittelevat hiilihydraattien saanniksi. Suosituksista ei löydy järkeviä perusteluja hiilihydraattien korkealle osuudelle.
"An adequate balance between carbohydrates and fat in combination with a high fibre content in the diet contributes to a reduced risk of developing overweight and associated diseases."
Tuo ainoa perustelu sopisi nykyisen tutkimustiedon perusteella yhtä hyvin suuren rasvan osuuden tueksi.
Ovathan hiilihydraatit toki halpaa energiaa laitosruokiin ja eineksiin lisättäviksi.
Hiilihydraatteja pitäisi suosituksen mukaan käyttää vuorokaudessa noin 340 grammaa. Se suositellaan täytettäväksi energiapitoisten elintarvikkeiden osalta täysjyvätuotteilla, perunalla ja hedelmillä.
Perunan terveellisyys on tieteellisessä yhteisössä kiistanalaista, kuten myös se on jo pelkästään maallikkonäkökulmasta.
340 grammaa hiilihydraattia vuorokaudessa tarkoittaisi esim. 350 g ruisleipää (142 g hiilaria) (enemmän ruisleipää menisi päälle kuitusuosituksen) ja lopuilla hiilareilla esim. 3 kiloa appelsiinia tai 3 kiloa omenaa tai 1,6 kiloa banaania tai 1,3 kiloa viinirypäleitä.
Syövätköhän ihmiset oikeasti noin paljon hedelmiä, vai tuleeko merkittävä osa suositelluista hiilareista käytettyä mikroravinneköyhään epäterveelliseen ruokaan kuten perunaan, riisiin ja pastaan?
Fogelholm on tutkija. Tutkijat etsivät uutta tietoa ja uusia tapoja soveltaa vanhaa. Sinun logiikkasi mukaan tutkija=takinkääntäjä. Olet hassu.
Eihän Fogelholm kehtaa kääntää takkiaan muissakaan asioissa, joissa tuoretta tutkimusnäyttöä on runsaasti.
höpö. Ja vielä kerran höpö. Missä hän nyt kääntää takkiaan? Syysmuodissa?
Sinulla ei ole hajuakaan siitä, mitä joku fogelholm tekee työkseen.