Tuli vaan tässä mieleen, että kun kelloja siirrettiin taaksepäin niin tuo 10kk mukula herää tietysti tuntia aikaisemmin. Eli kun itse herää klo 7 ja rytmi oli tämä, mutta nyt muksun herääminen on klo 6. Tästä seurasi se, että vaimo antaa muksun peuhaa sängyssä ja samalla lepää. No itsehhän tässä ei saa millään nukuttua ja kellohan "herättää" vasta klo 7. No tänään olisi saanut nukkua klo 8 asti kun oli tuntia myöhemmin työvuoron alku.
Nyt pitää kysyä. Onko tässä aamuisessa heräämis hässäkässä mitään järkeä vai pitääkö alkaa järkeistämään? Itse tietty työssä käyvänä ajattelee, että olisi kiva nukkua siihen asti kun herätyskello soi. Vaimo on kotona päivät, joten hänen herätyskellonsa soi nyt vähän aikasemmin.
Järkeistäminen on siis seuraava. Vuoroaamuin toinen herää muksun kanssa siihen aikaan kun muksu herää, jotta toinen voi nukkua rauhassa.
Taidan olla itsekäs kun ajattelen, että minun tulisi voida nukkua siihen asti kun herätyskello herättää ja sitten pitää pinkaista töihin kun taas toinen voi laittaa muksun nukkumaan unia ulos ja puuhastella omiaan kotona... vaikka katsoa tv sarjoja tai pahimmassa tapauksessa siivota. Iltapäivällä voikin toisien unien aikana mennä muksun kanssa nukkumaan päikkärit.
Jos molemmat kävisivät töissä niin tämä heräämisjärjestely olisi mielekkäämpää, mutta nykyisellä mallilla kun vaimo on kotona niin sitä ajattelee, että se on hänen hommansa.

Vastaukset 7
Vanhimmat
No siis luullen että viikon päästä lapsikin on taas normaalissa rytmissään, ellei sitä laiteta myös kesä aikaan nukkumaan...näin se vaan menee, meillä ainakin, lapset ovat jo normaalissa talvi rytmissä tietenkin johtuu myöskin siitä että menemme aamuisin päiväkotiin, töihin ja kouluun.
... rytmi muuttunut vaikka viikko ollaan laitettu "talviaikaan" nukkumaan. Kyllähän se tietysti tästä suttaantuu, mutta pännii pyöriä sängyssä tunnin ajan. Noh. Ongelma ratkaistu menemällä tuntia aiemmin töihin.
Jaa ymmärsinkö oikein: sun mielestä vaimosi ei juurikaan tee mitään kotona eli lapsen ja kodin hoito ei ole työtä ensinkään?
Mitäs jos vaihtaisit osia hänen kanssaan pariksi päiväksi, takaan, että olisit aika väsynyt sen jälkeen.
Kun ollaan hoitovapaalla kotona, siinä ei todellakaan katsella telkkarista päiväsarjoja. Kyllä ne päivät ovat ohjemaa täynnä, ei mene pyykit itsestään puhtaana kaappiin, ruuat päytään, puhumattakaan lapsen hoitamisesta.. On sulla kummat kuvitelmat!
Ja jospa tästä nukkumisesta puhuisit vaimosi kanssa, etkä tilittäisi sitä täällä!
Tottakai päivät on työntäytteisiä kotona, mutta ei ne joka päivä niin täynnä kaikkea ole etteikö voisi välillä ottaa rennommin. Huom... ei joka päivä. Itse pyrkisin siihen, että kun lapsi on hereillä niin puuhailisin kotihommia sen verran, että kun muksu menee unille niin voi itse hetkeksi rauhoittua sohvalle. Yhden lapsen kanssa tämä on täysin mahdollista. Toinen on päivähoidossa. Kun molemmat lapset on kotona niin silloin kyseessä on aivan eri kuvio eikä moiselle ylellisyydelle ole tilaa. Vielä kun ei kauppaankaan tarvitse lähteä niin mikä sen mukavampaa.
Kyllä täällä kuule monet tilittää asiasta ku asiasta ja monet on sellaisia, joihin vois vastasta et 'älä viitti valittaa' tai 'kato peiliin'.
"Jos molemmat kävisivät töissä niin tämä heräämisjärjestely olisi mielekkäämpää, mutta nykyisellä mallilla kun vaimo on kotona niin sitä ajattelee, että se on hänen hommansa."
Jaa... niinkin voi asiaa katsoa että kun vaimo on kotona, olette jatkuvasti hänen työpaikallaan... tiedän että lapsen kanssa on rankkaa ja voisit esimerkiksi viikonloppuisin uhrautua heräämään ensimmäisenä? Joutuuko vaimo heräilemään monta kertaa yöllä lapsen takia? Vaikka kun lapsia jos on vain yksi, on äidilläkin tilaisuus päikkäriaikoina vetää lonkkaa tai nukkua myös. Useamman aknssa se sitten on haave vain :D
Vaimo voi olla ihan oikeasti väsynyt ja haluta nukkua myös joskus aamulla pitkään, vaikka onkin "vain kotona". Ei kotona oleminen ole olemista eikä lepäämistä noin pienen lapsen kanssa, eikä isommankaan.
***
Järjestelyhän on niin, että viikonloppuisin toinen herää toisena aamuna ja toinen toisena. Näin saadaan molemmat ne lepoaamut.
*mukisee yksi joka toivoisi saavansa edes joskus nukkua pitkään*
Nooh... lisää kahvia, sillä pärjää. *ryyst*
Kun edes yhden lepoaamun viikossa saa, kun tietää saavansa eikä tarvitse maata toinen silmä auki ja lähtövalmiina joka hetki, kun annetaan oikein lupa "laiskotella"... sitä se hemmottelu on. Nam.
Yhden lapsen kanssa sentään saa otettua ne torkut päivälläkin jos yö meni huonosti!
***