Parin löytävät ne, jotka kuuluvat johonkin sosiaalisesti määritettyyn ryhmään. Pintasuuntautuneet löytävät parinsa pintasuuntautuneista, akateemiset urasuuntautuneet akateemisista urasuuntautuneista, hiljaiset kotihissukat hiljaisista kotihissukoista, kristityt kristityistä ja niin poispäin.
Siis siniset, punaiset ja vihreät ja ties minkä väriset palikat yhdistyvät, koska he ovat riittävän samanlaisia.
Ongelmia on minunlaisillani, joissa on monta väriä. Korkeakulttuuria kuluttava metsissä ja tuntureilla ryynäävä puolijuntti, joka lueskelee itkeskellen runoja ja hyppii laskuvarjolla ja on luonteeltaan räiskähtelevän epäsosiaalinen ei myy, koska hän ei edusta mitään selvää piirrekasaa, vaan on vähän kaikkea tai ei mitään.
Parinvalinnassa selkeys on etu ja monimutkaisuus tai moniulottuvuus haitta. Olenkin mietiskellyt, pitäisikö parisuhdemarkkinoilla oma ristiriitaisuus kätkeä ja tarjota sen sijaan jotain selvää identiteettiä. Mitäs mieltä olette?
Siis siniset, punaiset ja vihreät ja ties minkä väriset palikat yhdistyvät, koska he ovat riittävän samanlaisia.
Ongelmia on minunlaisillani, joissa on monta väriä. Korkeakulttuuria kuluttava metsissä ja tuntureilla ryynäävä puolijuntti, joka lueskelee itkeskellen runoja ja hyppii laskuvarjolla ja on luonteeltaan räiskähtelevän epäsosiaalinen ei myy, koska hän ei edusta mitään selvää piirrekasaa, vaan on vähän kaikkea tai ei mitään.
Parinvalinnassa selkeys on etu ja monimutkaisuus tai moniulottuvuus haitta. Olenkin mietiskellyt, pitäisikö parisuhdemarkkinoilla oma ristiriitaisuus kätkeä ja tarjota sen sijaan jotain selvää identiteettiä. Mitäs mieltä olette?
Vastaukset 19
Vanhimmat
Kannattaa aina muistaa, että olet ainutlaatuinen - kuten kaikki muutkin.
Yllättävän moni uskoo olevansa joku poikkeuksellisen erikoinen ja yksilöllinen lumihiutale. Lopulta kuitenkin ollaan kaikki samaa hankea :D
Älä stressaa siitä, millainen olet. Joku pitää aivan varmasti samantyyppisistä asioista - ei ehkä kaikista, mutta joistakin - ja loppujen lopuksi muuta ei tarvita. Tuskin haluaisit kuitenkaan rinnallesi 1:1 kopiota itsestäsi?
"Tuskin haluaisit kuitenkaan rinnallesi 1:1 kopiota itsestäsi?"
En toki, mutta olisi helpompaa lähestyä naisia, jos he näkisivät edustamani "luokan" selväpiirteisempänä. Joskus nuorempana oli imartelevaa kuulla omasta omituisuudesta, mutta nykyään se vain stressaa ja ahdistaa. Ei ole kiva olla jotain epämääräistä, jota ihmetellään ja arvuutellaan.
Joskus toivonkin, että olisin herännyt uskova, jolle seurakunta määrittää normit. Sellaisena olisi paljon helpompaa etsiä kumppania.
Jos on uskova ihminen, on ensin ne omat maailmankäsitykset ja samantyyppisen maailmankuvan muodostavat ihmiset tekee ryhmän. Missä tahansa asiassa.
Ei niin, että menet jonnekin ja pakkosyötetään joku ajattelumalli, ja sitten tyydyt siihen. Se ei kestä, jos on ulkoaohjautuvaa. Sellaiset ryhmittymät eivät kestä vaan syövät itse itsensä sisältäpäin.
Eli jos itsekin tietää, mitä on ja missä kokee yhteenkuuluvaisuutta, niin ehkä löytyisi kumppanikin helpommin.
Ei sinun tarvitse edustaa mitään luokkaa, kukaan ei edusta jotakin luokkaa, ainoastaan itseään. Silloin pärjää parhaiten, kun on se mitä on.
Ihminen voi olla reilusti erilainenkin kuin muut, mutta ei jotakin määrittelemätöntä höttöä, joka vaihtuu ja muuttuu joka tilanteessa.
Ei välttämättä noin yksityiskohtaisesti mene, mutta ihmisten käytös perustuu arvoille ja arvoasetelmille, olivat ne sitten tiedostettuja tai tiedostamattomia. Ja samanlaisen arvomaailman voi jokainen helpommin jakaa toisen kanssa, kuin täysin erilaisen. Siitä on myös helpommin kehitettävissä lisää yhteisiä asioita, kuin siitä, että toisen preferenssit on jotakin aivan vastakkaisia asioita. Luottamus rakentuu aivan eri tavalla ihmisten välille, jos ne arvostavat samantyyppisiä asioita ja myös tietenkin on hyvin hankala arvostaa ihmistä, jonka omat arvot on itselle vastakkaisia.
Olen sitä mieltä, että parin löytävät helpoiten ne, joilla on samansuuntaiset arvoasetelmat, ja ne vielä tuodaan selkeästi esiin, että toisellakin on mahdollisuus havaita, mistä toisen ihmisen elämässä on kyse. Pitää siis osata myös keskustella asioista, tutustua itseensä ja toisiin.
Eli tätä kautta pinnalliset löytävät pinnalliset ja syvällisemmät syvälliset.
"Olen sitä mieltä, että parin löytävät helpoiten ne, joilla on samansuuntaiset arvoasetelmat, ja ne vielä tuodaan selkeästi esiin, että toisellakin on mahdollisuus havaita, mistä toisen ihmisen elämässä on kyse."
Osasit pukea hyvin sanoiksi sen, mitä yritin avausviestissäni sanoa. Omalla kohdallani ongelma on vain se, että tyypilliset luokat menevät ristiin.
Runotytöt ovat minulle liian nössöjä ja minä olen heille liian urheilullinen.
Extreme-typyille olen liikaa runopoika ja he ovat minulle liian vähän runotyttöjä.
Vasemmistolaisille olen liian oikeistolainen ja oikeistolaisille liian vasemmistolainen, mutta keskellekään en sijoitu, koska asiasta riippuen mielipiteeni vaihtelevat rajusti eivätkä noudata puolueajattelua.
Humanisteille olen liian biologisesti suuntautunut ja behavioristinen ja biologisesti suuntautuneille liian humanisti.
Teoreetikoille olen liian käytännöllinen ja käytännöllisille liian teoreettinen.
Parin löytäminen olisi paljon helpompaa, jos
olisin perushumanisti tai yleensä perusasennoitumiseltani vakiintunut. Yhteisen sävelen löytäminen tällaisen ristiriitaisen ihmisen kanssa on hankalaa.
Ihmiset yleensä tuntuvat olevan suuntautuneita paljon kapea-alaisemmin kuin tahtoisin. Ketään tasapainotonta taiteilijanretkuakaan en kuitenkaan haluaisi.
Great! Eikös sekin ole hyvä asia, että edes tiedostaa ne. Toiset vain ihmettelee sormi suussa vain, ettei miksi koskaan tärppää.
Silti näissäkin on eroja. Jos tunnet itsesi aina liian erilaiseksi, muista se kuitenkin, ettet itse vedä liinoja liian tiukalle. Tietysti kaikki ovat jollakin tapaa tai ajattelumaailmaltaan erilaisia ja se tuo myös vaihtelua ja monimutkaisuutta asioihin. Mikä sitten on liian erilainen, täysin samanlaista ei löydy koskaan, liian samanlainen on tylsä, mutta täysin erilaisenkaan kanssa ei synkkaa, eikä sille perustalle voi oikein mitään rakentua.
Tuo kahtiajaottelu voi myös olla sinun ongelmasi, ovatko ihmiset sinun mielestäsi runotyttöjä tai extremetypyjä. Varmaan hyvin harva on tuollainen ja siinä välissäkin on miljoonayksi variaatiota.
Toinen asia on se, mitä sinä poimit ihmisistä. Poimitko ne asiat, joiden perusteella leimaat ne joko runotytöiksi vai extremetypyiksi. Molemmissa kun on paljon samaa, mutta ainut tekijä on se, että sinä poimit ne asiat, ja teet itse sen jaottelun. Missä ovat kettutytöt ja poikatytöt ja tavistytöt ja kaikki muut tytöt? Ne nimittäin ovat olemassa, mut sulla itselläsi on tuo jaottelu. Silti ketään ei voi laittaa muottiinkaan. Kukaan ei silti ole pelkästään jotakin noista. Riippuu tietysti siitä missä tilanteessa näkyy mikäkin piirre, on eri asia tavata ihminen kuin olla sen kanssa suhteessa.
Älä siis yleistä jos se ei ole tarkoituksenmukaista, vaikka se niin kliseeltä kuulostaakin.
Olet oikeassa siinä, että parinlöytyminen on helppoa, jos olisit vakiintunut. Nimittäin voiko kukaan sanoa sinustakaan mikä sinä olet, varsinkin jos se on sinulle itsellesikin epäselvää ja ristiriitaista. Voiko silloin kukaan kiinnostua sinusta, jos ei tunne tai saada sinusta käsitystä, jos se heittelee laidasta laitaan tilanteen mukaan.
Mutta hyvät uutiset tulevat viimeisenä:
Kaikilla on silti joku oma arvoasetelma, kuulostaa hienolta, mutta periaatteessa siis se, miten elämänsä elää ja miten suhtautuu itseensä ja muihin ihmisiin. Jos sitä ei tiedosta tai tunne, niin se on silti olemassa. Ylipäätään se, miten käyttää aikaasa ja mihin satsaa elämässään, mitä arvostaa itsessä ja muissa, millaisia ihmisiä kerää ympärilleen ja missä itse viihtyy, millainen olemus on..
Ristiriitaisessa persoonassa ei kenelläkään taas ole mitään, mistä saada kiinni. Siksi liika ristiriitaisuus on vain haitta. Eli on parasta olla oma itsensä, vaikka se kävisi vain harvoille.
Ristiriitaisen ihmisen on hankala käydä kellekkään.
Eli vaikka ei olisi vakiintunut sanan varsinaisessa merkityksessä, voi olla vakiintunut elämäntapa, tai tyyli, mikä korostuu. Ja joskus se jopa voi olla sellainen, ettei siihen sovi mikään parisuhde. Tai itsestään tuo ne asiat esiin, ettei se taas käy muille tai voi olla jopa, ettei koskaan toisi mitään asioita esiin, vaikka ne olisivatkin olemassa.
"Olet oikeassa siinä, että parinlöytyminen on helppoa, jos olisit vakiintunut. Nimittäin voiko kukaan sanoa sinustakaan mikä sinä olet, varsinkin jos se on sinulle itsellesikin epäselvää ja ristiriitaista. Voiko silloin kukaan kiinnostua sinusta, jos ei tunne tai saada sinusta käsitystä, jos se heittelee laidasta laitaan tilanteen mukaan."
Tämä lienee perusongelma. Minä vedän naisia puoleeni ristiriitaisuuteni vuoksi, mutta toisaalta myös työnnän heitä samalla poispäin, koska minusta on vaikea saada otetta.
Tähän liittyy kai sekin, että vaikka en esimerkiksi koskaan ole pettänyt tai muutenkaan käyttäytynyt erityisen vastuuttomasti, niin ex-kumppanini ovat sanoneet minua epäluotettavaksi ja arvaamattomaksi, vaikka toisaalta he ovat myös korostaneet inhimillisyyttäni, lempeyttäni ja ymmärtäväisyyttäni.
Taitaa olla niin, että ihmiset kaipaavat kumppaniltaan ennen kaikkea ennustettavuutta ja tukea omalle identiteetilleen ja asennoitumiselleen. Näitä on vaikea tarjota, jos ei itse ole selväpiirteisesti jotain, vaan enemmänkin pohtii, kyseenalaistaa ja toimii omienkin arvojen suhteen ristiriitaisesti ja lisäksi suuntautuu ulospäin luokkia ylittäen.
Kyllä varmasti sanotaan epäluotettavaksi ja arvaamattomaksi jos on epäluotettava ja arvaamaton. Ja on myös totta, että kumppanilta kaipaa sellaista tietynlaista pysyvyyttä, mutta hänen omissa lähtökohdissaan. Mutta ei niinkään välttämättä tukea omalle identiteetille ja asenteille, vaan sille, että ylipäätään toisella on oma identiteetti ja omat asenteet, se vahvistaa myös toisen identiteettiä ja omia ajatuksia, kun voi olla se mitä on. Paljon helpompi on silti arvostaa ihmistä joka seisoo tärkeissä asioissa sanojensa takana, vaikka olisikin eri mieltä, kuin että toisen mieli ja elämä muuttuu jatkuvasti.
Ihmisen kanssa on mahdoton pitemmän päälle selviytyä, jos ei ole mitään perusperiaatetta tai selkeää identiteettiä missä on lähtökohtaa rakentaa mitään.
Vaikka toinen olisi vastakkainenkin arvoiltaan, niiden kanssa on helpompi selviytyä kuin ihmisen jolla ajatukset ja arvot muuttuu ja heilahtelee koko ajan.
Eli vaikka olisikin hyviä asioita seassa, ne menettävät merkityksensä, jos niille ei voi perustaa mitään. Eli korttitalo voi sortua tai romahtaa milloin hyvänsä. Pysyvien huonojenkin asioiden kanssa voi elää jos ne tiedostaa ja niille osaa tehdä jotakin, mutta muuttuvat asiat ovat hyvin hankalia, niillä ei ole arvoa eikä luottamusta.
Siis tarkoitin sitä, että ihmisellä pitää olla selvät rajat, se, mistä toinen alkaa ja mihin se loppuu. Jos ei ole rajoja, ei ole selkeää identiteettiä ja silloin voi olla hyvin vaikeaa löytää ketään tai perustaa mitään suhdetta.
"Ihmisen kanssa on mahdoton pitemmän päälle selviytyä, jos ei ole mitään perusperiaatetta tai selkeää identiteettiä missä on lähtökohtaa rakentaa mitään."
Minusta ihmiset voi jakaa identiteettiensä mukaan karkeasti vastaanottaviin ja vahvistaviin. Vahvistaville on tyypillistä se, että he etsivät virikkeitä, jotka tukevat heidän aikaisempaa kokemustaan. He etsivät kaltaistansa seuraa, havainnoivat uutisia maailmankatsomuksensa mukaisesti ja etsivät yleensäkin ärsykkeitä, jotka tukevat heidän omaa kantaansa.
Vastaanottavat sen sijaan suhtautuvat maailmaan avoimemmin ja heidän psyykensä laskee läpi sellaistakin, mikä aiheuttaa maailmankatsomukseen ja identiteettiin kaaosta ja kipua. He eivät ole pysyviä vaan jatkuvassa muutoksessa.
Vahvistavat ovat usein varmoja, hyväitsetuntoisia, turvallisia ja ennustettavia. He saattavat pärjätä hyvin esimerkiksi liike-elämässä. Vahvistavien heikkous on se, että he eivät välttämättä pysty näkemään elämää ja ihmisiä kaikessa kirjavuudessaan.
Vastaanottavien vahvuus taas on elämänkatsomuksellisessa ja inhimillisessä kanssakäymisessä, koska heidän jatkuvasti muokkautuva maailmankatsomuksensa ja moraalinsa kestää paremmin erilaista inhimillistä vellontaa kuin vahvistavien moraali. Vastaanottavien haittapuoli on ennustamattomuus ja muuttuvuus.
Voikohan vastaanottava koskaan muodostaa pysyvää parisuhdetta?
... Sitten on tietenkin niin, että Sinun on löydettävä kumppani, jonka käytös ei ole ennustettavissa. Luonnollisesti hyväksyt, jopa innostut ja odotat sitä myös?
"Sinun on löydettävä kumppani, jonka käytös ei ole ennustettavissa. Luonnollisesti hyväksyt, jopa innostut ja odotat sitä myös?"
En innostu, en haluaisi sellaista kumppania enkä haluaisi olla sellainen itsekään.
Aloituksenihan koski sitä, että selväpiirteiset ihmiset löytävät puolisot. Selväpiirteisyyttä tuskin kuitenkaan voi valita, koska jokainen tuppaa olemaan mitä on. Esimerkiksi rankka lapsuus jättää jälkensä ihmisiin niin, että heistä helposti tulee moraalisia pohdiskelijoita, suoranaisia ajelehtijoita.
Elämä on epäreilua. Olen syntynyt maailman mitassa valtavaan yltäkylläisyyteen, mutta luonteeni on suhdetta ajatellen huono. Enkä kyllä jaksa enää sen kanssa taistellakaan. Parempi olla oma itsensä ilman kumppania kuin yrittää väkisin kumppanin kanssa.
Samma här! Ei tu mittä! Kaik ymmärtää väärin ja haluavat ymmärtää väärin. On yritetty olla mieliksi ja oikeesti - mikkään ei aut! Ollaan sitten ilman! Mää kestän kyl... halin itse itseäni!
On kyllä ihan perää vaikka se nyt ei ihan noin musta-valkoista välttämättä olekkaan mut läheltä liippaa kuitenkin.
Selvä jaotteluhan suhdepuolella kuitenkin on ja kumpanien ominaisuudet ovat jossain määrin yhteneväisiä. Tietysti sekin johtuu siitä et liikutaan sellaisissa piireissä mitä itsekkin on.
Vähän tuohon sinun "ongelmaasi" yhdyn kyllä ja kuulun samaan ryhmään itsekkin, ainakin jossain määrin.
ihan noin mustavalkoisena. En sovi itsekään mihinkään kategoriaan mutta silti en pidä sitä syynä sinkkuuteeni. Viihdyn sohvannurkassa villasukat jalassa lukemassa tietokirjallisuutta tai maailmankirjallisuuden klassikoita, mutta seuraavana päivänä voin osallistua vapaaehtoisen maanpuolustuskurssin harjoituksiin. Tänään meditoin ja huomenna liityn VPK:hon. Vihaan väkivaltaa ja metsästystä mutta olen harrastanut pistooliammuntaa ja odotan pääseväni taas jatkamaan sitä. Vastustan kerskakulutusta, turkiseläinten kasvatusta ja ydinvoimaa, mutta äänestän Kokoomusta. Käyn töissä jakkupuvussa ja vapaalla poikani vanhoissa reisitaskuhousuissa. En kuulu kirkkoon enkä ole uskovainen, mutta hengellisyydellä on elämässäni iso rooli.
Kaikesta huolimatta pidän itseäni ihan yhtä tavallisena tai epätavallisena tallaajana kuin mitä kaikki muutkin ovat. Ja jos joku ei pidä minusta tällaisena niin se on hänen ongelmansa, minä en koe tarvetta muuttua (joustaminen ja kompromissien teko on asia erikseen).
se on biseksuaalisfeministinen "vahva nainen".
en ole bi vaan ihan pelkkä hetsku. Valitettavaa se on siksi, että maailmassa on niin paljon upeita naisia, joita ihailen, mutta kun en pysty ajattelemaan heitä "sillä tavalla" :-(
Olen huomannut tasan tarkkaan saman. Muille kauppatieteilijöille en ole tarpeeksi kauppatieteilijä. Seikkalijoille en ole tarpeeksi seikkailija, vaikka maailmaa on tullut kierrettyä. Uskovaisille naisille en ole tarpeeksi uskovainen. Nössöille en ole tarpeeksi nössö. Taideihmisille en ole tarpeeksi taiteellinen.
Mitähän sitä pitäisi tehdä, kun tykkää pyöriä vähän kaikenlaisten ihmisten kanssa, mutta kellekään ei kelpaa loppupeleissä?
Ei kande silti lähteä muuttamaan itseään miksikään palikaksi.
Tärkeintä on muistaa hymyillä, olla ystävällinen , näyttää mahdollisimman puoleensavetävältä ja tehdä paljon aloitteita.