Ei avoliitolle!

Avoliitto on kulutusajattelun huipentuma. "Kokeillaan nyt ennen naimisiinmenoa jos sovitaan yhteen", "en nyt vielä tässä iässä viitsi mennä naimisiin" ja "pääsee pois helpommin" ei voi olla kun kypsymättömien vain melkein-aikuisten ajatuksia.
Ei. Avioliitto on se ainoa oikea tapa viettää perhe-elämää.
443479
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 44

Vanhimmat

Just joo. Se nyt vain on aikuisen ihmisen käytöstä ja järkevää ennen papin aamenta selvittää, miten se yhteiselämä lähtee kulkemaan. Että kestetäänkö arki yhdessä vai meneekö hermo liian tiukalle ? Yllätyksiähän siinä tulee joka tapauksessa. Se on sitten kokonaan toinen tarina, voiko ja saako tämä "testivaihe" olla 1 kk vai 10 v.

Ymmärrät tämän vielä myöhemmin, kunhan nyt ensin pääset täysi-ikäiseksi. Onnea !

Äänestä
  • Jos ihmisestä välittää niin paljon että haluaa perustaa perheen hänen kanssa, niin on vaan pakko sopeuduttava sen kanssa elämiseen. Sopeutumisesta on nimenomaan kyse kun muuttaa yhteen, ei mistään muusta.
    Entä sitten kun pääsee helposti hommasta irti? Heti ensimmäisen vastoinkäymisen tullessa kohdalle luovuttaa?
    Ei siis todellakaan näin. En aio asua yhdessä ennen naimisiinmenoa, enkä todennäköisesti muuten kun avioliitossa.

    Äänestä

  • Vanhanaikainen 1989 kirjoitti:

    Jos ihmisestä välittää niin paljon että haluaa perustaa perheen hänen kanssa, niin on vaan pakko sopeuduttava sen kanssa elämiseen. Sopeutumisesta on nimenomaan kyse kun muuttaa yhteen, ei mistään muusta.

    .. mies joka ajattelee samoin? meinaatko että löytyy helposti samoin ajatteleva nykypäivänä?

    Mikset samantein laita vanhempiasi etsimään sulle sulhanen jonka kohtaat vasta häissäs. ;)

    Mitä mieltä olet muuten esiaviollisesta seksistä?

    Äänestä

  • Vanhanaikainen 1989 kirjoitti:

    Jos ihmisestä välittää niin paljon että haluaa perustaa perheen hänen kanssa, niin on vaan pakko sopeuduttava sen kanssa elämiseen. Sopeutumisesta on nimenomaan kyse kun muuttaa yhteen, ei mistään muusta.
    Entä sitten kun pääsee helposti hommasta irti? Heti ensimmäisen vastoinkäymisen tullessa kohdalle luovuttaa?
    Ei siis todellakaan näin. En aio asua yhdessä ennen naimisiinmenoa, enkä todennäköisesti muuten kun avioliitossa.

    Elämähän aina mene niinkui suunnitteli, eikö niin. Katsotaan sitten kun ensin rakastut väärään ihmiseen (hurmaava ensin, väkivaltainen vasta parin vuoden päästä), tykkäät itse niin että olet valmis perheen perustamaan mutta hän ei. Kerjäät ja kerjäät edes kihloja mutta ei. Maksatteko kahta vuokraa koko seurustelun ajan, yhteen voi muutta vasta kun on nimet vihkitodistuksessa?

    Minä taas olen sikäli vanhanaikainen että ajattelen avioliiton olevan elämän mittainen (tämä on siis näkemys nyt, en sulje pois sitä vaihtoehtoa että vielä elämä viisastuttaa, toivottavasti ei tässä tapauksessa) En siis ota miestä kuin sikaa säkissä, tietämättä millaista hänen kanssaan on asua. Vaikka kuinka rakastat, jos mies elää kuin lätissä, odottaa sinun hoitavan kaiken taloudenpitoon liittyvän ja huutelee sohvalta "tuo voikkari"... en usko että jaksat montaa vuotta sitä katsella. Jos olet järkevä niin et. Minusta olisi huomattavasti hyödyllisempää avioliiton kestävyyttä silmälläpitäen, tuntea ihminen jonka kanssa naimisiin menee, tietää hänen tapansa kotipiirissäkin.

    ***

    Äänestä

  • Tristar kirjoitti:

    tuntuu olevan aika monen mielessä kun muuttaa yhteen. Mutta toisaalta, mitä voi odottaa liitosta joka sai aikanaan alkunsa rahasta?
    Kihlaus on lupaus naimisiinmenosta. "Mennäänkö kihloihin" on kuule aivan sama kun kysyisi että aletaanko suunnitella häitä. Muuten kyseessä on ns. teinikihlaus, joka tarkoittaa käytännössä että tykkää jätkästä/muijasta.
    Ei tietenkään tarvitse ostaa miestä kun sikaa säkissä. Tutustumista varten on (tai oli vielä kymmenen-parikymmentä vuotta sitten) seurustelu. Jos siitä huolimatta menee ja muuttaa yhteen idiootin kanssa, aviossa tai ei, ei voi kun syyttää itseään.
    Väkivaltaa voi muuten käyttää myös naiset aivan yhtälailla: huutaa, repii, heittää tavaroita ja särkee irtaimistoa kunnes perheen isäntä taipuu vaatimuksiin kotirauhan takia.

    Niin, kihlaus on lupaus naimisiinmenosta. Eli kukaan ei kysy toista kihloihin edes sanoilla "Mennäänkö kihloihin". Juuri noiden sanojen käyttö on merkki siitä, ettei kyselijä vielä halua suunnitella naimisiin. Oikea tapa kosia (eli kihlautua) on tietysti pyytää toista naimisiin tai aviovaimoksi/aviomieheksi.

    Eli jos kysyy toista kihloihin, kyseessä on selkeä teinikihlaus.

    Äänestä

  • Vanhanaikainen 1989 kirjoitti:

    tuntuu olevan aika monen mielessä kun muuttaa yhteen. Mutta toisaalta, mitä voi odottaa liitosta joka sai aikanaan alkunsa rahasta?
    Kihlaus on lupaus naimisiinmenosta. "Mennäänkö kihloihin" on kuule aivan sama kun kysyisi että aletaanko suunnitella häitä. Muuten kyseessä on ns. teinikihlaus, joka tarkoittaa käytännössä että tykkää jätkästä/muijasta.
    Ei tietenkään tarvitse ostaa miestä kun sikaa säkissä. Tutustumista varten on (tai oli vielä kymmenen-parikymmentä vuotta sitten) seurustelu. Jos siitä huolimatta menee ja muuttaa yhteen idiootin kanssa, aviossa tai ei, ei voi kun syyttää itseään.
    Väkivaltaa voi muuten käyttää myös naiset aivan yhtälailla: huutaa, repii, heittää tavaroita ja särkee irtaimistoa kunnes perheen isäntä taipuu vaatimuksiin kotirauhan takia.

    Taloudelliset syyt ovat mielessä varmasti. Se tosin ei oel sama kuin aloittaa liitto rahan takia, vaan se on yksi syy muiden joukossa. Noin suurta elämänmuutosta en lähtisi yhden ainoan syyn perusteella tekemään, oli se miten hyvä syy tahansa.

    Seurustellessa voi tutustua, kyllä. Mutta sopeutuminen saman akton alle on täysin eri asia, näet sen sitten kun sen muutoksen teet.

    Se että nainen voi käyttää väkivaltaa ihan yhtä hyvin kuin mieskin, ei ole puolustus sen käyttöön kummaltakaan. Hyvässä liitossa ei tarvitse noita kampja viskoa, eikä puolisoa taivutella voimakeinoin... vaan päätökset tehdään Yhdessä. Aikuisten kesken. Ei käyttäydytä kuin kakarat :D

    ***

    Äänestä

  • Vanhanaikainen 1989 kirjoitti:

    tuntuu olevan aika monen mielessä kun muuttaa yhteen. Mutta toisaalta, mitä voi odottaa liitosta joka sai aikanaan alkunsa rahasta?
    Kihlaus on lupaus naimisiinmenosta. "Mennäänkö kihloihin" on kuule aivan sama kun kysyisi että aletaanko suunnitella häitä. Muuten kyseessä on ns. teinikihlaus, joka tarkoittaa käytännössä että tykkää jätkästä/muijasta.
    Ei tietenkään tarvitse ostaa miestä kun sikaa säkissä. Tutustumista varten on (tai oli vielä kymmenen-parikymmentä vuotta sitten) seurustelu. Jos siitä huolimatta menee ja muuttaa yhteen idiootin kanssa, aviossa tai ei, ei voi kun syyttää itseään.
    Väkivaltaa voi muuten käyttää myös naiset aivan yhtälailla: huutaa, repii, heittää tavaroita ja särkee irtaimistoa kunnes perheen isäntä taipuu vaatimuksiin kotirauhan takia.

    Moni kuitenkin menee naimisiinkin taloudellisten syiden takia? Sekö ei ole paha asia? (leskeneläke, avioikeus, perintövero...)

    Äänestä

  • Tristar kirjoitti:

    Elämähän aina mene niinkui suunnitteli, eikö niin. Katsotaan sitten kun ensin rakastut väärään ihmiseen (hurmaava ensin, väkivaltainen vasta parin vuoden päästä), tykkäät itse niin että olet valmis perheen perustamaan mutta hän ei. Kerjäät ja kerjäät edes kihloja mutta ei. Maksatteko kahta vuokraa koko seurustelun ajan, yhteen voi muutta vasta kun on nimet vihkitodistuksessa?

    Minä taas olen sikäli vanhanaikainen että ajattelen avioliiton olevan elämän mittainen (tämä on siis näkemys nyt, en sulje pois sitä vaihtoehtoa että vielä elämä viisastuttaa, toivottavasti ei tässä tapauksessa) En siis ota miestä kuin sikaa säkissä, tietämättä millaista hänen kanssaan on asua. Vaikka kuinka rakastat, jos mies elää kuin lätissä, odottaa sinun hoitavan kaiken taloudenpitoon liittyvän ja huutelee sohvalta "tuo voikkari"... en usko että jaksat montaa vuotta sitä katsella. Jos olet järkevä niin et. Minusta olisi huomattavasti hyödyllisempää avioliiton kestävyyttä silmälläpitäen, tuntea ihminen jonka kanssa naimisiin menee, tietää hänen tapansa kotipiirissäkin.

    ***

    minulla meni juuri niin kuin edellinen kirjoitti mihin sitten rupesit vastaamaan...

    Päätin jo nuorena että haluan odottaa että menen naimisiin ennen kuin muutan miehen kanssa yhteen... ja aloittaa sitten vasta yhdessä OIKEAN perhe-elämän! Ja näin tein... ei kaikki muuta mieltänsä!

    Ja vaikka emme yhdessä asuneetkaan ennen kuin menimme naimisiin niin vietimme seurusteluaikana enemmän aikaa kun suurin osa pareista ja häiden jälkeen oli aivan taivaallisen ihanaa mennä uuteen kotiin ja aloittaa yhteinen elämä! Ja meillä on menny loistavasti, paremmin kuin suurimmalla osalla sellaisista jotka vuositolkut asuvat yhdessä avoliitossa... Ja voin todellakin sanoa että tunsimme toisemme. Kyllähän usein opitaan toisesta uusia asioita koko loppu elämän ajan!!

    En vaihtaisi näitä ainutlaatuisia ja arvopitoisia elämänvalitojani mihinkään. Saattaapi olla vanhanaikaista ja harvinaista, mutta sitäkin romanttisempaa ja elämää mullistavaa :)

    Äänestä

Pidän itseäni aikuisena, olen 26-vuotias nainen ja avomieheni on 29. Elämme avoliitossa ja olemme tehneet näin jo viisi vuotta. Olemme aivan tosissamme ja vakavasti suunnittelemme tulevaisuutta, mutta emme ole vielä edes suunnitelleet häitä. Mielestämme siihen ei vielä ole ollut syytä.

Muutimme yhteen koska rakastimme toisiamme, vietimme kaiken ajan yhdessä ja periaatteessa jo "asuttiin" miehen yksiössä. Tottakai avoliitto - eli yhdessä asuminen - on hyvä tapa kokeilla ennen häitä sopiiko toisen kanssa yhteen. Itse kun en usko, että toista voi oppia tuntemaan kunnolla vain tapailemalla. Naimisiin emme ole menneet lähinnä sen takia, että ei ole ollut syytä (eli ei lapsia, yhteistä lainaa jne.) eikä oikeastaan varaakaan.

Avioliitto on toki turvallisempi vaihtoehto sekä puolisoille että lapsille perimisoikeuksineen ja elatusvelvollisuuksineen, mutta ei avoliitto ole yhtään sen "huonompi" vaihtoehto mitä tulee henkiseen turvallisuuteen, rakkauteen, arjen sujuvuuteen tai arkielämään.

Äänestä
  • Avoliitto EI ole hyvä tapa tutustua toiseen. Tämän kertoo jo tilastot: avioerojen osuus on aivan yhtä suuri (ellei jopa hiukan suurempi) niillä jotka on kokeilleet asua yhdessä ennen avioliittoa, kun niillä jotka muuttivat yhteen vasta ollessaan aviossa. Se ei ole myöskään turvallinen tapa asua yhdessä: asunnon haltija pääsee "vieraasta" eroon napsauttamalla sormea ja osoittamalla ovea. Avioliitossa se ei niin vaan onnistu, vaikka asunto onkin vain toisen nimissä.
    Vallan kiitettävän huonosti menee jos rahat ei riitä naimisiinmenoon. Mitäköhän se maksaisi, esimerkiksi Hyvinkään maistraatissa (voiko tästä muuten jo päätellä jotain minun vakaumuksesta?) vihkiminen 200 euroa virka-ajan ulkopuolella, valinnainen avioehto 46 euroa. Eipä hirveältä kuulosta minulta. Vai mitä tarkoitit ettei ole varaa? Kymmenien tuhansien eurojen juhlat jälkeenpäin, joiden lainaa maksetaan pois vielä eron jälkeen? Olen sellainen k-pää että nauran iloisesti noille jutuille.

    Äänestä

  • Vanhanaikainen 1989 kirjoitti:

    Avoliitto EI ole hyvä tapa tutustua toiseen. Tämän kertoo jo tilastot: avioerojen osuus on aivan yhtä suuri (ellei jopa hiukan suurempi) niillä jotka on kokeilleet asua yhdessä ennen avioliittoa, kun niillä jotka muuttivat yhteen vasta ollessaan aviossa. Se ei ole myöskään turvallinen tapa asua yhdessä: asunnon haltija pääsee "vieraasta" eroon napsauttamalla sormea ja osoittamalla ovea. Avioliitossa se ei niin vaan onnistu, vaikka asunto onkin vain toisen nimissä.

    Minua ei haittaa yhtään, että olet kusipää ja naurat "noille jutuille". Mielestäni se todistaa vain sinun pikkusieluisuutta ja ahdasmielisyyttä, oletko varma, että haluat antaa tällaisen kuvan itsestäsi?

    Ei avoliitossa ole pakko asua vain toisen omistamassa/vuokraamassa asunnossa, vaan vuokrasopimus/laina/kauppakirja voidaan tehdä molempien nimessä. Näin on ainakin meillä (ja kaikilla minun tuntemilla avopareilla). Me olemme vuokranneet asunnon yhdessä, joten kumpikaan ei voi toista heittää pihalle vain "napusauttamalla sormea ja osoittamalla ovea".

    Minä en halua mennä naimisiin maistraatissa, vaan haluan häät jonne voin kutsua molempien sukulaisia, ystäviä ja rakkaita. Enkä myöskään halua kustantaa häitämme vanhemmillamme, minulle on kunnia-asia selvitä aikuisena omillani. Kuten jo sanoin, olemme olleet opiskelijoita koko yhteiselomme aikana, joten rahaa ei ole ollut järjestää mieluisia häitä. Eikä minua haittaa, vaikka päättelet tästä että meillä menisi huonosti, sillä tiedän itse, miten asiat on oikeasti.

    Ilmeisesti kuvittelit, että haluan 300 hengen häät joissa tarjotaan sampanjaa, kaviaaria ja tarjotaan majoitukset ja matkat. Ei suinkaan. Tällä alueella (asumme Oulussa) järjestää häät 100 ihmiselle jo 5000 eurolla, mutta opiskelijoina meillä ei ole tuohon vielä varaa. Joten säästämme pikkuhiljaa hyviä häitä varten, joita näillä näkymin tanssitaan alkukesästä 2008.

    Raha-asiaan vielä liittyy seuraavakin kommentti. Olin jo suhteemme alkumetreillä varma löytäneeni miehen, jonka kanssa voin kuvitella viettäväni loppuelämäni, joten minua ei pelottanut muuttaa hänen kanssaan yhteen. Se oli jopa taloudellisesti kannattavampaa kuin maksaa vuokraa kahdesta asunnossa, joista käytimme oikeastaan vain yhtä - vietimmehämme jokaisen yön yhdessä. Eli sen sijaan, että minä olisin maksanut 1200mk soluhuoneestani ja avomieheni 2000mk yksiöstä, vuokrasimme kaksion josta maksoimme 1900mk. Opiskelijan lompakossa tuon säästön kyllä huomasi.

    Olet vielä nuori, ja puolustat nuoruuden innolla ja viattomuudella omia mielipiteitäsi ja maailmankatsomustasi "oikeina". En minäkään vanha ole, mutta olen kuitenkin tähän astisessa elämässäni oppinut sen, ettei asioihin ole vain yhtä oikeaa vastausta vaan jokainen elää elämänsä niin kuin haluaa ja sopii. Joillekin sopii mennä suoraan treffeiltä maistraattiin, toisilla taas ei ole kiire ostaa vokaalia vaan nauttivat yhteiselosta avoliitossa.

    Äänestä

  • Vanhanaikainen 1989 kirjoitti:

    Avoliitto EI ole hyvä tapa tutustua toiseen. Tämän kertoo jo tilastot: avioerojen osuus on aivan yhtä suuri (ellei jopa hiukan suurempi) niillä jotka on kokeilleet asua yhdessä ennen avioliittoa, kun niillä jotka muuttivat yhteen vasta ollessaan aviossa. Se ei ole myöskään turvallinen tapa asua yhdessä: asunnon haltija pääsee "vieraasta" eroon napsauttamalla sormea ja osoittamalla ovea. Avioliitossa se ei niin vaan onnistu, vaikka asunto onkin vain toisen nimissä.
    Vallan kiitettävän huonosti menee jos rahat ei riitä naimisiinmenoon. Mitäköhän se maksaisi, esimerkiksi Hyvinkään maistraatissa (voiko tästä muuten jo päätellä jotain minun vakaumuksesta?) vihkiminen 200 euroa virka-ajan ulkopuolella, valinnainen avioehto 46 euroa. Eipä hirveältä kuulosta minulta. Vai mitä tarkoitit ettei ole varaa? Kymmenien tuhansien eurojen juhlat jälkeenpäin, joiden lainaa maksetaan pois vielä eron jälkeen? Olen sellainen k-pää että nauran iloisesti noille jutuille.

    .. minäkin lukisin ne mielelläni? mistä olet ne löytänyt?

    Äänestä

Näin minä ajattelen. Kyse on periaatteesta. Olen nähnyt lähelläni niin paljon paskaa että avioliitto ja sen lupaukset ovat minulle yhdentekeviä, en pidä avioliittoa minään.

Äitini ensimmäinen avioliitto oli väkivaltaa täynnä. Tämä oli siis ennen minua.

Äitini toinen avioliitto ei ehtinyt edes alkaa kun äitini minua odottaessaan, mies, joka minut siitti häipyi toisen naisen matkaa. (2kk ennen häitä)sen koommin ei ole näkynyt.

siskoni häät peruuntuivat kolme viikkoa aikaisemmin miehen häipyessä toisen naisen matkaan.

veljeni vaimo jätti veljeni vuoden avioliiton jälkeen perustelulla : haluan olla vapaa ja haluan saada enemmän mieheä..

Nykyisen AVOmieheni ex-vaimo lähti mieheni parhaan kaverin mukaan aikanaa.

Parhaan kaverini (0serkkuni) mies otti toisen naisen kolmen vuoden liiton jälkeen, pitäessään ensin sivusuhdetta yllä n 1,5 vuotta.

Että sellaista. Näin ikuinen on avioliitto. Minä en halua koskaan mennä naimisiin.

Äänestä

otat kantaa toisten henkilökohtaisiin ratkaisuihin? Oletko pätemistarpeinen kontrollifriikki, joka ei sallisi muille edes sananvapautta? Sinä et tiedä mikä kenenkin avoliiton syy on, eikä asia sinulle edes kuulu.
Eihän kukaan sinunkaan yksityisasioistasi määräile, vai? Katselepa tätä elämää nyt ihan rauhassa vähän vanhemmaksi, ennenkuin liputat vain omien mielipiteittesi oikeellisuutta.

Äänestä
  • että joku takertuisi nimimerkkiini ja ehdottaisi kasvamaan vähän. Kuitenkin valitsin tarkoituksella nimimerkin niin että sukupuolta ei pysty siitä päättelemään. Tuo 1989 on siellä vain sitä varten että "Vanhanaikainen" on jo varattu nikki.

    Äänestä

Milläköhän vuosisadalla oot syntyny...Parempi kuule kokeilla avoliittoa ennen avioliittoa! Asuin Italiassa 9 vuotta ja näin, minkälaista se on...Miksiköhän avioerot lisääntyy vaan? Jos ne ajattelee samoin kun sinä!

Äänestä
  • Ja kuule, partnerista paljastuu jopa yli vuoden kestäneestä avoliitosta kaikennäköisiä v:mäisiä puolia. Että otapa ajatukset käteen ja lopeta toi keskiaikainen ajattelu!

    Äänestä

  • Avioerot lisääntyy KAIKKIALLA avoliittojen takia, ei niistä huolimatta.
    Käytä järkeä. Avoliitto on kertakäyttä-pikaruoka-ajattelutavan huipentuma. Elämän tärkeimmässä asiassa mennään siitä yli mistä aita on matalin, jätetään homma puolitiehen, kokeillaan ensin vähän (eli ei sitouduta 100-prosenttisesti), ja päästään irti jos homma ei huvitakaan.
    Vähän sama kun sanoisi että avioerot lisääntyy Italiassa koska siellä lapset (kuulemma) asuu pidempään vanhempien luona kun täällä. Erittäin villin huhun mukaan on enemmän käytäntö kun poikkeus että lapset muuttaa pois kotoa vasta uuden miehen luokse. Siispä pitäisi saada lapset pois kotoa mahdollisimman nuorina, viimeistään 18-vuotiaana potkitaan ne pihalle!

    Äänestä

  • susanne75 kirjoitti:

    Ja kuule, partnerista paljastuu jopa yli vuoden kestäneestä avoliitosta kaikennäköisiä v:mäisiä puolia. Että otapa ajatukset käteen ja lopeta toi keskiaikainen ajattelu!

    Ensimmäiset 4-5 vuotta mistä tahansa av(i)oliitosta on yhtä helvettiä. Miksei mielummin seurustella normaalisti se >ensimmäinen vuosi ja vasta sitten miettiä mitä siinä toisessa on vialla?
    Otappas itse ajatukset käteen ja lakkaa ajattelemasta perhettä kun jotain kulutushyödykkeenä tai lemmikkinä, joka lähtee mäkeen tai lopetettavaksi kun ei enää huvita pitää sitä!

    Mistä olet saanut päähäsi, että ensimmäiset 4-5 vuotta yhteiseloa (avio- tai avoliitossa) olisi yhtä helvettiä? Yleensähän puhutaan, että alkuajat ovat ne ihanimmat kun kaikki sujuu eikä arki vielä ole iskenyt?

    Ja mitä sinä määrittelet "normaalisti seurustelemiseksi", ilmeisesti sitä, ettei muuta heti saman katon alle? Voin kertoa sinulle, että omassa ystäväpiirissäni ei ainakaan ole yhtä ainuttakaan av(i)oparia, joka olisi muuttanut yhteen alle puolen vuoden seurustelun jälkeen.

    Itse luin susannan viestejä, enkä kyllä huomannut, että hän olisi viitannut perheeseen kulutushyödykkeenä tai lemmikkinä. Ilmeisesti luet jotain rivien välistä mitä siellä ei ole?

    Jos pitäisi perhettä kulutushyödykkeenä ja "helppona asiana" menisi tietysti heti naimisiin ja hommaisi lapsia alle vuoden tutustumisella. Sillä sitähän se perhe on, lapsia. Tuommosesta tulee mieleen lähinnä uskovaisten touhu...

    Äänestä

  • Aikuinen nainen kirjoitti:

    Säännöt on (tehty rikottaviksi ;-)) seurustelussa seuraavat:

    1.Tutustuminen kivaan tyyppiin,
    1,5. tapailu
    2.Seurustelu

    Seurustelun kestettyä xxx aikaa sovitaan yhteisesti
    3.a) jatketaanko --> kihlaudutaanko
    3.b) päätetäänkö lyödä kannat vastakkain ja etsiä toinen kumppani

    jos valitaan a) eli kihlaus, keskustellaan tietenkin myös naimisiinmenosta. Tässäkin vaiheessa on mahdollisuus vielä perua kihlaus, eikä mennä naimisiin.

    4.Kun on oltu kihloissa, painellaan naimisiin.

    JA SILLÄ SIISTI! Niin yksinkertaista elämä on.

    Ei suhteessa kannata olla, jos ei kumppani ole samoilla aaltopituuksilla. PISTE

    Nimimerkki: NAINEN, 39, vanhanaikainen ja ISOSTI tyytyväinen arvoihinsa!

    Äänestä

  • Arvo(kas) 39 kirjoitti:

    Näinhän se menee, perinteisen ajattelutavan mukaan suhteet etenee juuri noin. Tutustutaan, seurustellaan, mennään kihloihin, mennään naimisiin, muutetaan vuokralle, mennään töihin, säästetään rahaa, ostetaan omakotitalo ja auto, hankitaan lapsia, hommataan koira, ostetaan kesämökki.... Elämä kun ei aina ole noin yksiselitteinen.

    Itse en vastusta esiaviollista seksiä enkä yhdessä asumista, enkä pidä papin (tai maistraatin) sanaa takeena toimivasta liitosta. En kaipaa suhteelleni ulkopuolista vahvistamista, sillä se ei muuttaisi suhteemme luontoa pätkääkään. Yhtä rakastuneita, sitoutuneita, tyytyväisiä ja onnellisia me olisimme kuin nytkin.

    Ei vokaalin ostaminen ja avoliiton muuttaminen avioliitoksi muuta suhteen laatua, mutta se voi tuoda mukanaan muita asioita, joita minäkin haluan tulevaisuudessa. Haluan mennä naimisiin jotta lapsellamme olisi turvatumpi asema, haluan mennä naimisiin jotta periminen olisi helpompaa toisen kuoleman sattuessa ja perintövero pienempi, haluan mennä naimisiin jotta minulla ja perheelläni voisi olla sama sukunimi. Mutta en halua mennä naimisiin vain jotta saisin papin ja seurakunnan hyväksynnän harrastaa seksiä tai Jumalan siunaus liitollemme. Uskon, että Jumalan siunauksen saa kun pyytää.

    Olemme kuitenkin samaa mieltä siitä, ettei huonossa suhteessa kannata olla. Jos asiat ei toimi kumppanin kanssa niin ne ei toimi vaikka miten siihen saisi papin ja seurakunnan hyväksynnän.

    Äänestä

  • Vanhanaikainen 1989 kirjoitti:

    Avioerot lisääntyy KAIKKIALLA avoliittojen takia, ei niistä huolimatta.
    Käytä järkeä. Avoliitto on kertakäyttä-pikaruoka-ajattelutavan huipentuma. Elämän tärkeimmässä asiassa mennään siitä yli mistä aita on matalin, jätetään homma puolitiehen, kokeillaan ensin vähän (eli ei sitouduta 100-prosenttisesti), ja päästään irti jos homma ei huvitakaan.
    Vähän sama kun sanoisi että avioerot lisääntyy Italiassa koska siellä lapset (kuulemma) asuu pidempään vanhempien luona kun täällä. Erittäin villin huhun mukaan on enemmän käytäntö kun poikkeus että lapset muuttaa pois kotoa vasta uuden miehen luokse. Siispä pitäisi saada lapset pois kotoa mahdollisimman nuorina, viimeistään 18-vuotiaana potkitaan ne pihalle!

    .. on kuule nykypäivänä niin helppo juttu suomessa, että vaikka menisi naimisiin ja sitten vasta saman katon alle, niin voi aivan yhtä hyvin lähteä kävelemään ja luovuttaa "yhtä helposti" .. niinkuin sinulla on tapana ilmaista.

    enen vanhaan se olikin eri juttu. avioeroa ei saanut niin helposti, toisen piti olla tavallaan syyllinen.

    luulen että tässä se oikea syy niihin erojen määriin nykyään pon. se on niin helppoa.

    Äänestä

  • Vanhanaikainen 1989 kirjoitti:

    Ensimmäiset 4-5 vuotta mistä tahansa av(i)oliitosta on yhtä helvettiä. Miksei mielummin seurustella normaalisti se >ensimmäinen vuosi ja vasta sitten miettiä mitä siinä toisessa on vialla?
    Otappas itse ajatukset käteen ja lakkaa ajattelemasta perhettä kun jotain kulutushyödykkeenä tai lemmikkinä, joka lähtee mäkeen tai lopetettavaksi kun ei enää huvita pitää sitä!

    Häh? Miten niin on yhtä helvettiä? Jopas sulla on kummallinen ajatus avio- ja avoliitoista! Ei meillä ainakaan ollut! Ja useinhan se on toisinpäin, ainakin pari ekaa vuotta voi mennä vielä alkuhuumassa.

    Äänestä

joskus noin naivisti ja pidin itteäni kunnollisen vanhanaikaisena ja kilttinä tyttönä...ei esiaviollista seksiä,sit vasta kun se oikea mies löytyy ja sittenkin papin aamenen jälkeen.ja odotin ja odotin sitä oikeaa miestä. Mut sitäpä ei näkyny eikä kuulunu:)ja otin sit ohjat omiin käsiin ja tein pari aloitettakin,mut vieläkä en o tavannu miestä joka kolahtais. Ja sit oon joissain tapauksissa ite ollu muka hirmu rakastunu,mut kappas vaan mies ei:). Elämässä ei käy todellakaan aina(mun tapauksessa melkein ei koskaan) kun on suunnitellut ja haluaisi. Mut sen verran vanhanaikainen olen,et naimisiin menen sen oikean kanssa,sen,jonka todella haluan virheineen kaikkineen. Avoliitossa voi oppia tuntemaan toisen monet puolet,mut voiko avioliitossa löytyä toisesta jotain tuntematonta vaikka 20 aviovuoden jälkeen?...

Äänestä
  • Olet niin nirso että olet jäänyt piiaksi, ja joutunut tinkimään omista vaatimuksista että saisit edes joskus jonkun. Syytä onkin: yli kolmekymppisten ei ole enää hirveästi valinnanvaraa jos haluaa seurustella.
    Miten muuten esiaviollinen seksi liittyy tähän? Moni on ottanut sen puheeksi.

    Äänestä

  • Vanhanaikainen 1989 kirjoitti:

    Olet niin nirso että olet jäänyt piiaksi, ja joutunut tinkimään omista vaatimuksista että saisit edes joskus jonkun. Syytä onkin: yli kolmekymppisten ei ole enää hirveästi valinnanvaraa jos haluaa seurustella.
    Miten muuten esiaviollinen seksi liittyy tähän? Moni on ottanut sen puheeksi.

    en ole tavannut miestä,johon olisin rakastunut. Olen alle 30. En ole nirso,mutta nirsoudesta ei varmaan ole kyse,kun kemiat vaan kolahtaa...

    Äänestä

Avoliiton nimikin on valittu avIoliiton halventamiseen sopivaksi.

Äänestä
  • Avoliitossaolijat eivät juuri muuta yhteisöä ajattele. Avoliitoa on iät ja ajat pidetty huonona yhteiselämisen muotona. Muut eivät tiedä, kuinka sitovasta suhteesta on kysymys.

    Äänestä

  • Munkki kirjoitti:

    Avoliitossaolijat eivät juuri muuta yhteisöä ajattele. Avoliitoa on iät ja ajat pidetty huonona yhteiselämisen muotona. Muut eivät tiedä, kuinka sitovasta suhteesta on kysymys.

    Itse elän avoliitossa, yhdessä olemme olleet 6 vuotta ja olemme vakavissamme suhteemme suhteen, sen tietää meidän lisäksi myös ystävämme, perheemme ja muut läheisemme.

    Itse en ymmärrä kihloihin menemistä tai avioliittoon astumista siitä syystä, että haluaa näyttää muille miten vakava suhde on. En ymmärrä, miksi minun pitäisi olla huolissani siitä, ettei tuntemattomat pysty silmällä katsoen määrittelemään mikäli minä ja mieheni olemme "sitovassa suhteessa". Minua ei kiinnosta pätkääkään, mitä tuntemattomat ajattelevat suhteestamme. Sillä, kuten jo yllä sanoin, elämämme tärkeimmät henkilöt tietävät, miten asiat on ja kuinka vakavissamme olemme.

    Mielestäni tällainen ajattelutapa kuulostaa hirmu lapselliselta ja naiivilta: jos sormessa on sormus suhde on sitova eikä ulkopuoliset voi sitä rikkoa. Sillä eikö pohjimmiltaan ole kyse mustasukkaisuudesta ja pelosta, että joku vieras tulee ja iskee sen oman puolison? Tämä voi tapahtua ihan yhtä lailla avioliitossa kuin avoliitossakin.

    Äänestä

  • Munkki kirjoitti:

    Avoliitossaolijat eivät juuri muuta yhteisöä ajattele. Avoliitoa on iät ja ajat pidetty huonona yhteiselämisen muotona. Muut eivät tiedä, kuinka sitovasta suhteesta on kysymys.

    No ei siitäkään voi päätellä juuri mitään, että jotkut ovat naimisissa? Jos en tunne jotain avioparia niin en kyllä tiedä yhtään millainen heidän suhteensa on? Se voi olla hyvin onnellinen tai onneton. Ei kaikki avioliitot ole samanlaisia. Toinen tai molemmat voi pettää minkä kerkiää (kyllä, se on ihan mahdollista avioliitossakin) tai ero voi tulla päivänä minä hyvänsä. Eräs ystäväni kaverikin päätti erota jo 6 kk naimissa oltuaan. Olipa tosi sitova suhde...

    Ja miksi pitäisi ajatella muuta yhteisöä? Mitä se on väliä tietääkö naapurini, työkaverini, serkkuni tai sinä onko suhteeni sitova vai ei? Ei mun ainakaan tarvitse tietää eikä mua liikuta yhtään onko joku naimisissa tai ei, esim. naapurini. Miten se mun elämääni muuttaisi?

    Yhteisön vuoksiko naimisiin mennään?

    Äänestä

muistakin syistä kuin vain papin aamenen velvoitteesta. minä en pidä avioliittoa yhtään minään. siinä vaiheessa kun ja jos lapsia syntyy, voi ihan juridisista syistä jopa meillä tulla avioituminen kyseeseen, mutta mitään muuta syytä en näe koko avioliitolle.

Äänestä

hahahahaahhaahahahhrhehehehe...
vai ainoa oikea......hehehhehe

vähänpä olet elämää nähnyt....

Äänestä

Toiveajattelua, että avioliitto estäisi eroamasta. Toisen päätetettyä lähteä ei siinä avioliitto pitkittänyt eroa. Mies lähti uuden naisen perään ja niin perhe jäi ja vaimo sai selvitä lainoista ja lasten hoidosta ym. Ositus tekemättä ja oikeudessa tapeltiin lasten elatusasioissa, jonka jokainen itse maksaa (perheoikeuden kuluja ei jaeta). Kaikesta selviinneenä ja viisastuneena, ihmettelen, mitä avioliitto turvaa ja miksi? Minulle se ei turvannut mitään, eikä lapsille. Jouduinpahan maksamaan vielä oikeuden käyntikuluja, joita ei olisi avoerossa ollut. Että se turvasta.

Äänestä

Mielenkiintoinen aihe, puitu täällä ennenkin. Kuten tietysti aihetta kuin aihetta. Aikuiselle naiselle, juuri noin minäkin ajattelen avioliiton merkityksestä. Ei lisää eikä vähennä tunteita eikä suhteen pysyvyyttä mutta tuo sitä yhteiskunnallista turvaa suhteeseen.

Ketjun aloittajalle. Jos syntymävuotesi on 1989 niin en ihmettele ajatuksiasi. Sinun iässäsi asiat kuuluukin kyseenalaistaa. Ja sen parempi mitä enemmän asioista keskustelee. Sen voisin kuitenkin sanoa että yleensä suuri enemmistö ei ole väärässä. Se pätee tässä asiassa kuten muissakin. Ei ole sattumaa että nykyään lähes jokainen pari asuu yhdessä ennen avioitumistaan.

Ei sinun ole pakko tehdä niin jos sinä haluat mennä naimisiin ennen kuin asut yhdessä kumppanisi kanssa mutta varaudu sitten siihen että vasta yhdessä asuessa toisen oppii tuntemaan kunnolla. Joten yllätyksiä tulee taatusti jos muutatte yhteen vasta avioliiton solmimisen jälkeen. Ja jos olet yhtä ehdoton myös avioeron suhteen niin riski sille, että elät loppuelämäsi onnettomassa ja toimimattomassa suhteessa periaatteittesi takia, on suuri.

Periaatteet usein karisevat iän myötä. Hyvä niin. Periaatteilla ei itsessään ole arvoa vaan ne pitäisi aina pystyä perustelemaan itselleen. Perustelut usein muuttuvat iän ja kokemusten karttuessa. Kannattaa tarkistaa periaatteitaan aina välillä ja miettiä että ajattelenko vielä samoin vai elänkö näin vain sen takia että joskus tulin tähän tulokseen vaikken itsekään enää muista että miksi minulla on tämä periaate. Tämä kommentti vastaisuuden varalle. Ettet jää jumiin periaatteisiisi.

Onnea sinulle jatkoon.

Äänestä

Olet oikeassa... olet vanhanaikainen.

KERRAN HEI SUSIPAREILLE!!! HEI!!!

Äänestä

Olen täysin samaa mieltä kanssasi. Avoliitto, avokkaineen ja kaiken maailman ehtoineen, pelkkä nyky ajan muotitrdendi, joka toivottavasti poistuu tässä muutamien vuosien kuluttua ja ihmiset älyää taas mitä merkitsee todellinen sitoutuminen toiseen ja koko perheeseen.

Äänestä
  • entä jos mies ei kosi? Siinä sit vaan odottelet vanhanaikaisena naisena miehen aloitetta...

    Äänestä

Suomessa lähes joka toinen avioliitto päättyy eroon. Siksi mielestäni on hyvä harkita ennen naimisiin menoa ja kokeilla yhdessä asumista, ennen kuin hetken hurmiossa menee naimisiin ja muutaman kuukauden päästä huomaakin, että ei olekaan niin helppoa asua ja elää arkea saman katon alla. Pidemmän päälle avioliitto on sitten turvallisempi vaihtoehto, etenkin jos hankitaan yhteistä omaisuutta, lapsia jne. Avoliitossa ei ole samaa lain tuomaa turvaa kuin avioliitossa eron koittaessa. Ainakin pitää tehdä testamentit ym.

Äänestä

Eli olet sitä mieltä ettei kannata varmistaa sovitaanko yhteen? Että heti vaan naimisiin ja jos ei sovita yhteen niin otetaan avioero? Tai ollaan onnetomassa avioliitossa loppuelämä ja käydään vaikka vieraissa yms.?

Äänestä

Kommentoit avoliittoa: "Kokeillaan nyt ennen naimisiinmenoa jos sovitaan yhteen" . Silti kokeilu seurustelemalla ennen avioliittoa on ok? Mitä haittaa avoliitosta on seurusteluun nähden? Jos sen sijaan olet sitä mieltä, ettei tarvitse tutustua, että vaan sitten sopeudutaan kaikkeen eteen tulevaan niin sitten voisi kai mennä naimisiin ihmisen kanssa, jonka on tuntenut esim. viikon? Kuinka pitkä aika mielestäsi olisi hyvä seurustella?

Ehkäpä niiden keskuudessa, jotka eivät ole asuneet yhdessä ennen avioliittoa eroprosentti on pienempi (jos tälläinen tilasto on?), koska suurinosa taitaa olla uskovaisia? Ja heillä ero on varmaan aika paha juttu… Joten ovat yhdessä vaikka avioliitto ei toimisikaan. Ei kaikki avioliitot mitään onneloita ole…

Useilla naisilla on työpaikka ja asuntokin voidaan omistaa yhdessä. Eli ei toinen voi avoliitossakaan niin vaan ajaa toista pois. Toki jos ajattelet tästäkin vanhanaikaisesti niin naisen paikka on ehkä kotona ja mies omistaa talon jne.

”Entä sitten kun pääsee helposti hommasta irti? Heti ensimmäisen vastoinkäymisen tullessa kohdalle luovuttaa?” Kyllä avioliitostakin moni eroaa aika helposti. Ei välttämättä olla edes vuotta naimisissa. Avioeron kun saa aika helposti. Jos on avioehdotkin tehty niin ei tarvitse tapella edes omaisuudesta nimi vaan paperiin tai kahteen. Ja toisaalta voi olla myös vuosikymmeniä kestäviä avoliittoja?

Kuinka monta seurustelusuhdetta (ja kuinka pitkää?) sinulla on ollut? Vai tilastojako pelkästään tutkimalla olet päätynyt näihin ajatuksiisi ja parisuhteen asiantuntijaksi?

"Avioliitto on se ainoa oikea tapa viettää perhe-elämää." Eihän muissakaan asioissa ole ainoata oikeaa tapaa? Mikä sopii yhdellä ei välttämättä sovi toiselle. On ihan toimivia avioliitojakin ja jos se sopii heille ja on heidän mielestään heille oikea tapa (ehkä ei jollekin muulle) niin mitä pahaa siinä on? Onneksi meillä on sentään vielä valinnan vapaus.

Äänestä

siinä mielessä olen ihan samaa mieltä et perheeseen kuuluu avioliitto, ite elän avoliitos eikä se mun mielestä oo tyhmää. oppii tuntee toista paremmin, eikä tää järjestys tarkota etteikö naimisiin mentäisi. jospa me halutaan olla täysillä yhdessä mutta avioliitto odottaa sopivaa hetkeä. tarkoitan taloudellista. voihan sitä naimisiin mennä ilman rahaakin mutta itse haluan kuitenkin jotenkin sitä juhlistaa.

Äänestä

On totta että, avioliitto on harkittava sataan kertaan. Syystä että se on täysin naisen alistuskeino hyötyä ja hankkia etuisuuksia itselleen lasten ja avioliiton avulla mieheltä.

Muistakaa tämä totuus.

Laki on täysin kieroutunut ja aikaansa sekä yleistä isyyttä alistava sekä nimen omaan naisen hyötykäyttöä varten tunteita sekä lakia "soveltaen.

Elatusvelvollisuus tulisi koskea työssäkäyvää sekä eniten ansaitsevaa. Joka maksaa elatuksen:

Lapset tulisi mahdollistaa isien oikeuksien vuoksi täysin samaan asemaan äitien kanssa. Nythän ei ole lähellekkään niin. Mies ei voi olla isä lapsille kun nainen sitä niin haluaa vaan nainen ottaa rahana isyyden ja täten riistää lapsilta kasvuympäristöä.

Syyksi riittä vain yksinkertaisesti mielijohde tai mikä muu tahansa naisen päähänpisto.

Toki miehet ja sekä naiset tulisi silloin saataa pois lasten luota kun he eivät vhoida velvollisuuksiaan.

AVioliitto on pirullinen loukku miehille ja erittäin kallis ja tasaarvoa loukkaava. Lapsen eduista puhumattkaan. (Onhan se nähty miten ääritapauksissa naiset hoitaa äitiyden)??

He eivät voi olla yliihmisiä eli korvata isää tai rahastamalla sen omaisuutta tuottaa isyyden lapsille?!?!

Perheelämän asema olisi aivan toinen kun tämä miestä alistava avioliittolaki kumottaisiin pian sillä naiset ovat rahastanee asuntoina , taloina, perintöinä, miehen työpanoksina, ym satoja miljoonia rahaa täysin ansaitsematta sitä. VAin avioiliittolakia hyväksikäyttäen. Osa täysin tietoisesti ennen naimisiin menoa jo laskelmoineet taloutellisen hyödyn hankkimisen.

Varokaa hyvät miehet avioliittolakia sillä jos nainen välittää ja tahtoo perheen hän kykenee siihen ilman avioliittoakin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Vanhanaikainen 1989 kirjoitti:

Avoliitto on kulutusajattelun huipentuma. "Kokeillaan nyt ennen naimisiinmenoa jos sovitaan yhteen", "en nyt vielä tässä iässä viitsi mennä naimisiin" ja "pääsee pois helpommin" ei voi olla kun kypsymättömien vain melkein-aikuisten ajatuksia.
Ei. Avioliitto on se ainoa oikea tapa viettää perhe-elämää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu