Hei naiset. Kuvitellaan että JUURI sinä olisit seurustellut kanssani vaikka 5 vuotta ylä- ja alamäkineen. Nyt olisi yhdessä päätetty että on aika mennä naimisiin. Kun suunnitellaan häitä kesäksi ja esitän ohimennen kysymyksen (eli suoranaisen vaatimuksen) avioehdosta, niin kokisitko sen loukkaavaksi ja luottamuksen puuttumiseksi? Suututko ja lähdetkö lätkimään?
Loukkaisiko sinua?
korrekti jamppa
271903
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 27
Vanhimmat
koska minäkin ehdottaisin sitä itse. Enhän halua kenenkään kajoavan suuriin rahoihini.
vaadin sitä itsekin. Yhdessä avioliiton aikana hankittu omaisuus on yhteistä ja erotilanteessa menee jakoon 50-50, riippumatta siitä kumpi tienaa enemmän, sillä aviolittossa luvataan sitoutua toiseen ja tukea toista niin myötä kuin vastamäessä. Siihen ei liity taloudellinen eriarvoisuus, mutta... Omaisuuden, jonka joskus olen perinyt tai jonka tulen perimään laitan avioehdon piiriin. Sillä esim. Suvun tilat ja kesämökit haluan pitää omassa suvussa, enkä halua niistä tapella joskus ex-miehen uuden naisen lasten kanssa.
Samaa edellytämme kaikilta sisaruksilta ja myös vanhemmilta.
Kyseessä ei ainakaan mielestäni ole epäluottamus, vaan järkisyyt. Mikäli ollaan yhdessä forever, niin kumppanikin tulee näistä tiloista nauttimaan. Jos erotaan, niin tilanne on ainakin niiltä osin selvä.
rajaus pois avio-oikeudesta on liikaa. Koska onhan se selvä, että parin elämä ei koostu pelkästään siitä, mitä he itse tienaavat. Siis, että jos avioliitto kestää vaikka sanotaan 50v (toisen kuolemaan asti) niin kyllä siinä on ihan käytännön omistuksissa kiinni sitä rahaa, joka on tullut toisen vanhemmilta perintönä.
Että jos vaikka avioliitto vuotena nro 30 miehen vanhemmat ovat kuolleet...ja miehellä on vaikka 1 veli. Niin kyllä siitä tulee aika iso potti. Musta sitten niitä perintörahoja (jos ne on pois rajattu toiselta aviopuolisolta) ei tule laittaa yhteisiin isoihin omaisuuksiin kiinni (taloon), jotta ei toiselle tule tilannetta, että eron hetkellä kaikki tärkeät käytännön omaisuudet ovat pääasiassa toisen omaisuutta, joka on sen toisen lunastettava itselleen, mikäli mielii niistä jotain saada itselleen haltuun. Rajaisin tässä tapauksessa (jos olisit tuleva aviomieheni) minun saamani perinnöt vastaavasti pois sinulta. Ettei toinen anna mitään mutta toinen antaa omastaan puolet.
Kyllä asiasta voitaisiin keskustella, enkä sen vuoksi lähtisi lätkimään, mutta..
-Avioliitto on myös instituutio, jolla on muodolliset juridiset vaikutuksensa. Jos nämä kumotaan, niin miksi avioitua ollenkaan, mitä merkitystä olis olla naimisissa. Voi tietysti kysyä myös, mitä se haittaisi. Jos ajatellaan ettei tunteet muutu?
-Toiseksi, jos toinen ei luota asiaan, kokee niin syvää epäluottamusta jättämisen tai eron pelkoa, niin toisaalta en uskaltaisi mennä itse naimisiin sellaisen ihmisen kanssa, joka ei ole 110%:sti jutussa mukana, jos itse on. Toisella on pelko siitä, että jos se kuitenkin jättää.. Ei usko rakkauteen ja tahtomiseen lopulta kuitenkaan käytännössä, vaikka teoriassa vakuuttaisi mitä.
Pelkää myös ns. pahoja päiviä, eikä uskalla kohdata niitä toisen kanssa. Jättää aina takaportin auki, että kyllä minä sitten voin häipyä tästä, jos tulee vaikeuksia. Jos hommaan ei lähdetä sillä mielellä, että ollaan vakavissaan ja uskalletaan laittaa elämä kiinni toiseen elämään, niin ei lähdetä sitten ollenkaan.
En tiedä loukkaantuisinko, voisin loukkaantuakin, mutta kysyisin itseltäni miksi olen sellaisessa suhteessa, jossa luottamuksen määrä on tuossa, ja kauniit lupaukset on vain sanahelinää, jos toinen epäilee koko ajan kuitenkin. Jos toinen ei uskoisi kuitenkaan käytännössä asiaan, niin mulle avioliitto on niin vakava asia, että jos toiselle ei olis, niin se suhde ehkä olis sitten siinä.
rakkaus on kaunis asia, mutta rahan takia voi tehdä likaisiakin asioita ja siinä ei luottamus paljon paina, valitettavasti
Ja olisit valmis menemään naimisiin viiden vuoden seurustelun jälkeen ja sanoisit minulle näin, että rakkaus on kaunista, mutta antaisit rivien välistä ymmärtää, että tekisin pahat rahan takia?
Mulla se luottamus painaa enemmän kuin rahat, ettei meillä taitaisi sitten olla yhteistä näkemystä. Kyllä olis molemmille sitten helpotus jättää ne kutsukortit lähettämättä. Mies ei tarvitse rinnalleen naista, johon ei luota ja toisinpäin, ja nainen ei tarvitse miestä, joka ei luota. Jos ei viiden vuodenkaan jälkeen luota, niin ei kyllä sitten koskaan. Ja mikä sen sanoo, miten sitä rahaa olis, vois olla köyhä tai rikas, mutta oikeaa rakkautta ei saa rahallakaan.
Luottamusta ei voi kukaan ostaa itselleen, ei vaikka olis miten rahaa. Se on ilmaista, jos sen haluaa ottaa, mutta ikuisesti saavuttamatonta niille, jotka eivät halua.
Jo 20 000€ "ilmaista" rahaa voi saada ihmiset tekemään ihmeitä. Luottamus on kuin sosialismi, kaunis asia paperilla, mutta käytännössä arvoton korulause kun puhutaan kovasta käteisestä, kesämökistä, sukutilasta, perheyrityksestä ja niin edelleen.
Miksi menisin naimisiin miehen kanssa, joka vaatisi avioehtoa ?
Tai miksi menisin naimisiin miehen kanssa, jos olisi tunne että itse pitäisi vaatia avioehtoa.
Raha ja omaisuus eivät saa olla niin tärkeitä. Kovaksi, kylmäksi on tämä maailma mennyt. Tiedän lähipiiristä ihmisen, joka meni naimisiin ja mies vaati avioehtoa. Muutamien vuosien jälkeen erosivat. Nainen kertoi että tuo avioehto alitajuisesti vaikutti häneen, epävarmuutena ja alemmuudentunteena ja osaksi muodosti jonkinlaisen kuilun avioliitossa.
Rahojaan ei saa mukanaan hautaa...no joo, suku saa ne omaisuuden ja se tietää usein ongelmia...riitoja jne. Etkä kuitenkaan koskaan voi olla varma kuka tuhlaa koko omaisuuden.
Vaikka kuinka rakastaisin, niin kyllä hätkähtäisin jos tuleva puoliso vaatisi avioehtoa. Kun kerran naimisiin mennään ja luvataan rakastaa myötä ja vastoinkäymisessä, hankitaan lapsia, eletään yhdessä ja rakastetaan...eikö halua jakaa kaikkea sen kaikkein läheisimmän ja tärkeimmän ihmisen kanssa. Myös omaisuus ja rahat.
Ehkä olen naiivi...tässä hurjassa maailmassa.
...mulla fiksu mies. =) Nykyään melkein yli puolet avioliitoista päätyy eroon, joten on enemmänkin kuin loogista laatia avioehto. Okei, no kovin romanttista se ei ole, mutta paras vaihtoehto molemmille. Näin molemmat saa turvattua oman selustansa, eikä tarvitse mahdollisessa erotilanteessa riidellä vielä omaisuudestakin.
En todellakaan loukkaantuisi. Vaikka kuinka mennään naimisiin rakkaudesta niin saa siinä silti järkeäkin käyttää.
En, pitäisin sua hieman naiivina tai tyhmänä jos et edes asiasta haluaisi keskustella.
Tosin..jos osaat perustella kantasi tosi hyvin, mitä epäilen; mulle avioehto meinaa sitä et jossain vaihees erotaan, ni sit en ehkä lähde.
Kyllä suuttuisin, enkä menisi naimisiin miehen kanssa, joka ajattelee jo tulevaa eroa.
sillä minäkin vaatisin sitä ehtoa:)
Kysymys on etupäässä romantikoille joille avioehto on osoitus rakkauden puuttumisesta ja kylmästä laskelmoinnista...
Ihan oikeasti hyppäisittekö tuntemattomaan vaikka sukutilanne kanssa pelkän rakkauden takia? Eikö olisi ikävää jos 1600-luvulta asti perheen voimin pyörinyt maatila pantaisiin paloiksi jos 5 vuoden päästä puolisonne pettäisikin teitä tai antaisi jatkuvasti selkään?
Kääntäkää se näin päin... avioehdon kanssa naimisiin ei ainakaan mennä rahan takia.
Onko avioliittoon hyppääminen muka hyppy tuntemattomaan? Ei sen enempää, kuin elämä yleensäkään. Tulevaisuutta ei voi ennustaa, elää sitten yksin tai yhdessä. Toiseen ihmiseen voi kuitenkin luottaa, samoin itseensä. Asiat toki voi siitäkin huolimatta mennä pieleen, mutta jos luottamusta ei ole, ne menevät sitä suuremmalla todennäköisyydellä pieleen.
Sanoit vain rakkauden takia... Mikä ihme on elämässä suurempaa ja tärkeämpää kuin rakkaus????? Ei mikään. Se ei ole vain rakkaus. Itse olisin koska tahansa valmis menettämään vaikka sukutilan, jos vaihtokauppana saa muutaman vuoden aitoa, oikeaa rakkautta. Jos elämässä on valmis ihmisen kanssa jakamaan haaveet, perheen, ajan, kodin, lapset, niin miksi ei sitten rahojaan? Eron tullessa kaikki muu menee myös paloiksi, ja sen kaiken muun menettäminen sattuu paljon enemmän, kuin rahan menetys.
Olen itse eronnut nuorena, neljän vuoden liiton jälkeen. Vaikka menetin jotakin perittyä omaisuutta, niin en ole sitä koskaan harmitellut. En kadu liittoa, enkä kyllä eroakaan. Elämässä tuli yksi suuri kokemus lisää. Nyt olen elänyt "uudessa" liitossa jo 15 vuotta. Rakkaus on se asia, mikä elämässä merkitsee enemmän kuin mikään, ja minä rakastan miestäni. Avioehto on tehty niille ihmisille, jotka eivät osaa pistää asioita tärkeysjärjestykseen.
ihmisiä joita toiset käyttävät häikäilemättä hyväkseen. Mikäpäs sen mukavampi ja helpompi keino hommata vähän pätäkkää tilille kuin naida varakas ihminen / varakkaan suvun jäsen.
Edellisen kirjoittajan mainitsema esimerkki, eli 1600-luvulta asti suvun hallussa ollut tila, niin siihen tilaan on varmasti ehtinyt muodostua melkoinen tunneside. Onkin melkoisen erikoista miten ajattelemattomia jotkut ihmiset ovat. Ajattelematon ei sinällään ole hyvä sana, mutta kuitenkin sangen kuvaava.
Esimerkki oikeasta elämästä: eräällä miehellä on paljon metsiä, siis todella paljon. On vanhaa, on nuorempaa metsää, ja on taimikoita. Kaiken ikäistä siis. Metsäpalstat/tilat on hommattu työllä tienatuilla rahoilla, hänen isänsä oli jo aikoinaan aloittanut tämän ja sittemmin jatkanut sitä yhdessä poikansa kanssa. Ja nyttemmin poika jatkaa tätä yksinään. Hoitaakin vielä metsiään työnteon lomassa. Kävi sitten niin, että vaimo otti ja lähti toisen miehen matkaan. Eipä auttanut mikään muu kuin hakata kaikki isot metsät lappeelleen että sai "ostettua" vaimonsa ulos.
Muistelen että asianajaja oli ohjeistanut näin (siis hakkaa metsät ja anna rahat vaimolle) koska tarkempi analysointi olisi tullut vielä kalliimmaksi. Tarkemmin on osaa selittää kun en enää muista kaikkea niin tarkasti. Mutta pääpiirteittäin noin oli käynyt.
Niin sanoi vain se mies että kumpa olisi silloin aikoinaan tiennyt tämän päivän tulevan niin olisi kyllä tehnyt avioehdon tai ei olisi mennyt naimisiin ollenkaan (voihan yhdessä olla muutenkin). Ymmärtäähän sen harmituksen ja pettymyksen tuollaisessa tilanteessa. Isänsä hoitanut metsiä vuosikymmeniä, samoin poika pienestä pitäen ja sitten tulee avioero kun vaimo lähtee vieraan matkaan ja kaikki isot metsät pitää hakata pois. Siis pitää maksaa vaimolle siitä, että hän aloittaa uuden elämän uuden miehen kanssa. Olikos vielä niin että vaimo olikin ostanut ihan asunnon niillä rahoilla... niin taisi muuten olla.
"Avioehto on tehty niille ihmisille, jotka eivät osaa pistää asioita tärkeysjärjestykseen."
Pöh! Avioehto on tehty niitä ihmisiä varten, jotka eivät halua tulla hyväksikäytetyksi. Allekirjoittamalla avioehto osoitetaan se, ettei olla kärkkymässä toisen masseja.
Jännä muuten miten avioliiton päättyessä rahasta tulee niin perkeleen tärkeää toisille, tai yleensäkin halutaan jotain sellaista mikä ei alunperinkään ole ollut omaa. Rahaa, rahaa, rahaa... moni hakee sillä hyvitystä päättyneelle suhteelle. Tai pahempaa, jos vielä itse "aiheutetaan" se ero niin sitten vielä kupataan sitä jätettyä.
Tän taidon.
Ja ne osaavat avoliitossa elää toisen siivellä, ja se taitaa olla yleisin kuppaamismuoto tässä maassa.
Mulle kävis sun morsiona varmaanki näin: 1. vaihe: shokkivaihe: "Avioehto..hmm pitää miettiä mitä se käytännössä tarkottaa ja mitä siitä seuraa yhteiselämän kannalta", 2. Jos avioehtodolla rajataan se, etten saa erossa sun avioliittoa edeltäneestä omaisuudesta mitään niin suostuisin sillä ehdolla, että rajaan sulta pois oikeuden mun avioliittoa edeltäneestä omaisuudesta myös.
Jos taas avioehdolla rajaat pois esim. jonkin perinnön, niin samalla rajaan sinulta pois minun perinnöstäni saman määrän.
Jos taas se on joku perheyrityksen osuus, joka minulta rajataan pois, niin suostuisin sillä ehdolla etten työskentele yrityksen palveluksessa vaan teen uraani muualla kuin yrityksessä.
Kyllähän se avioehto kannattaa tehdä jos toisella on isompia omaisuuksia ennen liittoon menemistä. Koska musta ei ole ainakaan järkee "antaa" puolia ex-miehelle ennakkoperinnöstä, jonka olisin saanut vaikka 12-vuotiaana isovanhemmiltani...joka olisi vaikka tarjoitettu pesämunaksi ostaa auto tai laittaa se asunnon ostoon. Samanten, että mitä järkeä olisi, jos minulla olisi oikeus saada 50% omaisuudesta, jonka mieheni olisi tehnyt kovalla työllä ja säästämällä itselleen ajatellessaan hyvää tulevaisuutta itselleen poikamiehenä ollessaan.
Ja eron tullessahan sitä voi puolisot muutenkin vähän järjellä ja tunteella ajatella toista puolisoa avioehdosta huolimatta...Esim. jättää lasten kanssa asuvalle enemmän huonekaluja, tavaroita tai yms. tai varallisuutta lasten pärjäämistä ajatellen. Tai antaa lapsille rahaa, tai ostaa toiselle puolisolle jääville lapsille lasten tarvitsemia välineitä enemmän kuin lähivanhempi...siis jos etävanhemmalla on ollut se avioehto, jolla hän on rajannut jonkin isohkon omaisuuden pois yhteisestä potista. Että tollasia neuvotteluja ja tilanteen järkeistämistä voi tehdä myöhemmin...tehdä sen mikä tilanteessa näyttää oikealta ratkaisulta, avioehdosta huolimatta. Ja jos ei voida neuvotella mistään hyvällä mielellä ja silleen että ajatellaan hellästi kummankin puolison hyvinvointia, niin miettisin kannattaako sellaiseen kumppaniin sitoutuakkaan. Eli että ensin asiat sovitaan oikeudenmukaisiksi paperilla (että tulee päätös johon kummatkin voivat sanoa voivansa sitoutua...ja josta sitten jonmpi kumpi puoliso voi vapaasta tahdostaan MUTTA EI OLE MIKÄÄN PAKKO TAI EES VELVOLLISUUS tehdä halutessaan myönnytyksiä toisen/lasten hyväksi.)
Mutta olen sitä mieltä, ettet saa ohjailla tyttösi mielipidettä tai yrittää taivuttaa häntä avioehtoon. Ja tytön kannattaa miettiä sukunsa kanssa ja muiden aikuisten (elämää nähneiden) kanssa avioehtoa ja sen vaikutuksia hänen elämään. Olen sitä mieltä, että noita asioita pitää saada miettiä itsekseen ja "omiensa parissa" eikä miehen tai miehen suvun kanssa pelkästään.
(En tiedä, mitä ap olet muuta kirjoittanut, koska halusin kirjoittaa tän mielipiteeni ilman että annan muiden kirjottajien mielipiteiden vaikuttavan asenteisiini.)
siihen MINKÄLAISEN avioehdon ehdottaisit. Voisin olla myös kiitollinen...
En suuttuisi tietenkään, koska itsekin halusin avioehdon. Isäni omistaa ison tilan, paljon metsää ja pari hienoa rantatonttia. Ei tulisi kuullonkaan, että edes teoreettisessa mielessä ko. maat joutuisi jollekin muulle kuin meidän omalle suvulle. Voi olla rakastunut ja rakastaa, mutta silti voi toimia järkevästi taloudellisissa asioissa.
Avioehtohan on enemmänkin takuu siitä ettei mennä naimisiin sen rantatontin tai metsäpalstan takia
Jos sinun olisi pitänyt pähkäillä asiaa ja etsiä sopivan heikko hetki, että voit asian sivulauseessa ohimennen heittää.
Jos me olisimme seurustelleet viisi vuotta, niin kyllä sinun pitäisi tasan tarkkaan tietää, mitä asiasta ajattelen ylipäätään ja miten se kannattaa ottaa esille. Sinun pitäisi tuollaisen ajan jälkeen tietää, että arvostan eniten suoraa puhetta enkä tykkää varovaisista vihjailuista.
Eli mielestäni asia pitäisi olla selvä ennen kuin mitään avioliittoa edes aletaan suunnitella.
että olisin vielä lasten teko iässä ja sinä haluaisit minun jäävän kotiin ehkä kymmeneksi vuodeksi niitä hoitamaan? joo ei käy ilman palkkaa.
Tuskinpa sinulla on varaa eläkkeitänikin maksella. koska sen vaatisin ilman muuta.
Jos taasen olisin maho enkä lapsia saisi koskaan niin toki avioehdon kanssasi mielelläni tekisin. Uraani rakentaisin ja mennä porskuttaisin ja pääsisin hyödyntämään korkeat opintoni ammattiani vastaavasssa työssä. Olisikos Sinusta sitten siinä vaiheessa edustus mieheksi? Tosin en ihan heti keksisi mihin sinua oi kultaseni sitten enää tarvitsisin kun et minua seksuaalisesti pystyisikään tyydyttämään. Miehillä kun tuo parempi seisokkinen mieskunto hiipuu jo viidenkympin hujakoilla.
Ei kai kukaan ole väkin lapsia kanssasi tekemässä? Voithan lähteä aina siinä vaiheessa luikkimaan, mutta kun avioehto on tehty niin et saa sukutilaa/perheyritystä/[oma vaihtoehto tähän] koska se ei millään lailla sinulle kuulu. Kyllä avioehto on hyvä asia. Sinunlaistesi taki niitä papereita juuri kirjoitellaan. Vai että palkkaa lasten tekemisestä... hohhoijaa, tee pari lasta, pane lihoiksi ja myy elimet sairaalaan niin pääset helpommalla.
Hittoako sitä avioliittoa kahdelle aikuiselle tarvitaan? Sellaiseen en alkaisi ollenkaan.
Jos Sinusta ei lapsia irtoaisi, saisit mennä sinne mistä tulitkin, ja lujaa. Itse asiassa ei kannata mennä ennen kun lapsi on jo tulossa, ettei mies pääse huijaamaan. voi olla vaikkapa putket solmussa, mistä näistä luusereista tietää?
Kyllä naimisiin vieläkin mennään lastenteon vuoksi.
Perheen perustamiseksi.
Oikein on äidin taloudellinen tulo myöskin turvata.
Jos sitä turvaa ei avioliitto siis ehdon takia tuo.
Kyllä näin on, etten Sinun kanssasi lapsia tekisi, Karu jätkä, enkä suosittele sitä kelleen muillekaan.
Sepä voisi vähän suututtaa. Nimittäin jos kerran avioon menosta olisi yhdessä päätetty, niin ehkä avioehdonkin olisi voinut ottaa reilusti puheeksi siinä missä muutkin käytännön asiat.