Olemme päätyneet vaimon kanssa asumiseroon ja minun äkkipikaisuudesta johtuen myös avioeroon.
Naimisissa ollaan oltu 15v ja lapsiakin on siunaantunut kolme. Vaimo muutti pois ja pääsi siten haluamaansa. Nyt melko pian olemme molemmat huomanneet, että tämä oli ainut oikea ratkaisu. Meistä on tullut erittäin hyviä kavereita ja kun tavataan se olekkaan enään sitä
arkea. On kiva tavata ja sitä jopa odottaa. Mulla on vielä vahvat tunteet vaimoon, mutta vaimolla ne on joko kuolleet tai melko laimeat ainakin. Mä uskon siihen, että tämä voi jopa pelastaa meidän suhteen. Ei se näköjään ero aina suhdetta tapa vaan niinkuin meidän tapauksessa voi vahvistaa sitä. Me ei oikeistaan riidelty kun
vaimo kertoi muutosta. Olin kyllä ryyppäämässä pari päivää, kun tunsin oloni petetyksi. Nyt ajan myötä olo on helpottunut, kun tietää tehneensä oikein.
Naimisissa ollaan oltu 15v ja lapsiakin on siunaantunut kolme. Vaimo muutti pois ja pääsi siten haluamaansa. Nyt melko pian olemme molemmat huomanneet, että tämä oli ainut oikea ratkaisu. Meistä on tullut erittäin hyviä kavereita ja kun tavataan se olekkaan enään sitä
arkea. On kiva tavata ja sitä jopa odottaa. Mulla on vielä vahvat tunteet vaimoon, mutta vaimolla ne on joko kuolleet tai melko laimeat ainakin. Mä uskon siihen, että tämä voi jopa pelastaa meidän suhteen. Ei se näköjään ero aina suhdetta tapa vaan niinkuin meidän tapauksessa voi vahvistaa sitä. Me ei oikeistaan riidelty kun
vaimo kertoi muutosta. Olin kyllä ryyppäämässä pari päivää, kun tunsin oloni petetyksi. Nyt ajan myötä olo on helpottunut, kun tietää tehneensä oikein.
Vastaukset 10
Vanhimmat
miten ja missä vaiheessa kerroitte lapsille, minkä ikäisiä ovat? Meillä tulossa kk päästä asumusero en ole vielä saanut sanottua...mies muuttaa.lapset kylläkin pienia 6v ja 2,5v...sinänsä hyvä kuulla että asumuserosta hyviä kokemuksia..meillä minun aloitteestani enkä tiedä onko tarkoitus pelastaa liitto vaiko vain pehmeämpi lasku eroon, aikalisä jokatapauksessa
Kerroimme heti kun vaimo oli päätöksen tehnyt eli kuukausi sitten. Meillä lapset 9, 13 ja 16v.
Varmasti ratkaisu on hyvä olipa kyseessä liiton pelastaminen tai pehmeä lasku. Jokatapauksessa jos vaan on sellainen olo, että kumpikaan ei ole tyytyväisiä tämän hetkiseen tilanteeseen. Muutos
on siksi hyväksi molemmille ja kyllä sen sitten näkee kuinka tärkeä toinen sitten oli ja tekee päätökset sen mukaan jatkosta. Lapset suhtaunut hyvin meidän juttuun.
Voimia oikeeseen päätökseen.
Kerrot että omat tunteesi ovat vahvat exääsi kohtaan. Miten kestät sen että hänen tunteensa ovat laimeammat?
Pakko vaan kestää. Ei tunnu hyvältä, koska on aina pelko myös siitä, että löytää toisen. Mulla ei oo muuta mahdollisuutta, kun antaa hänen tehdä ratkaisu ja kertoa vaan mitä tunnen häntä kohtaan. "Vankina" en tahdo häntä pitää.
Tarinasi on suora kopio meidän perheen jutusta. Vaimo jätti meikämannenkin. Mutta yllättävää kyllä Kaveruus tässä paranee päivä päivältä.
Mutta varaudu tähän - olin juuri samassa tilanteessa kuin sinä nyt kun sain selville xn uudesta miesystävästä. Herranjumala mikä ahdistus siinä iski rintaan. En ikinä ole tuntenut sellaista tuskaa. Koin sen pettämisenä vaikka toisella tietenkin on moiseen täysi oikeus, niinkuin meillä jätetyillä miehilläkin toki. Hölmmö kun olin ja kuvittelin alituiseen, että kuitenkin yhteen vielä palattaisiin.
Ja tuo "tuomiopäivä" tulee kuule koittamaan. Itse tavallaan silloin toivoin että rinnallani olisi ollut jo joku lohduttamassa. No ei ole vieläkään, mutta pitäisi varmaan kuule alkaa tekemään asian eteen jotain perkules. 1den naisen miehenä tästä tulee kyllä pirun vaikeaa, mutta eiköhän yritetä? Minä kuule luulen että meitä molempia odottaa tuolla nurkan takana sellaiset ihanaiset, joiden kanssa päästään uutta tulevaisuutta suunnittelemaan. Tiedän, että tuo kuulostaa "pahalta", mutta en näe kohta muuta mahdollisuutta. Pakko on nostaa nenu suosta.
on se sex vaan ihmeellinen asia-)))vaihtelu virkistää,,,,täähän on ihan selvä juttu tähänkin tapaukseen,,,
Mitenkäs tällaisessa tilanteessa tekisitte? Mies haluaa etäisyyttä. Heitti eropaperit käräjäoikeuteen, pitää yllä toista suhdetta ja on silminnähden henkisesti rappiolla. Minä typerys en pysty hellittämään rakastamasta enkä välittämästä. Yritän vaan hartiavoimin luovia tilannetta eteenpäin.
Mies vuokrasi kyllä asunnon, kun tasapaino alkoi heittää niin ettei kotona ollut enää kellään turvallista. Ei kerro osoitetta, ei ole siirtänyt edes henkilökohtaisia tavaroitaan asuntoonsa, vaan asustaa enimmäkseen kotosalla. Vaatekaappinsa on auton takakontissa.
Olen joutunut hyväksymään toisen suhteen, aikalisän, loukkaavaa ja uhkaavaa henkistä väkivaltaa. Mutta miten silmät voi ikinä aueta miehelläni, joka ei edes tässä tilanteessa halua maistaa vapauttaan? Eihän ole mitään mitä kaivata? En halua tehdä radikaaleja temppuja, koska yritän saada perheen vielä kokoon.
Itse hain eilen kirjastosta Fisher/Hart/Kiianmaan kirjoittaman kirjan Rakennamme Parisuhdetta, jossa luku 11 'Identiteettiä etsimässä' on suora kuvaus meidän tilanteestamme. Lainauksia: Kapinoiva löytää uuden keskustelukumppanin, jonka kanssa viettää paljon aikaa, tuo toinen saattaa olla toista sukupuolta, nuorempi ja itsekin identiteettikriisissä (aiemmin, mies tulee kriisiin noin 40v ja nainen noin 30v iässä). Sitten: kapinoiva ei osaa päättää mitä haluaa, kuin pois nykyisestä suhteestä, on kuin opiskelemaan lähtevä lapsi, haluaa, että huone on odottamassa häntä, mutta ei halua palata siihen samaan, joka on ollut. Hän sanoo puolisolleen, "en tiedä rakastanko sinua, olenko koskaan rakastanutkaan", hän kokee taakaksi kaiken mitä hänen pitäisi tehdä, kuten toisen ihmisen rakastaminen...
Oletko varma, ettei tuo kaikki ole vaan muistojen kultaamista..
Totuus tulee lopulta heittämään pyyhkeen kehään, usko vaan kaiken kokenutta.
sua enää takaisin huolis? ei todellakaan, nythän hän näyttää ruvenneen elämään, älä vonkaa mitä et enää voi saada.