Olen deittaileva luonne. Etsin kuitenkin kovasti "sitä oikeaa" jos sitä nyt on olemassakaan. Olen homo, tehtäköön se tässä vaiheessa viestiä selväksi.
Puolisoa ei ole siis vielä löytynyt, ja minua ärsyttää itsessäni sellainen piirre, että kun tapaan jonkun pojan/miehen, alan heti puntaroimaan häntä niillä perustein että mitä ystäväni ja sukulaiseni hänestä ajattelisivat. Toki on tärkeää että hänestä itse pidän, oikeastaan kaikkein tärkeintä, mutta en voisi kuvitella seurustelevani ihmisen kanssa josta ystäväni/sukulaiseni eivät pitäisi.. Kaipaan suhteisiini kamalasti hyväksyntää. Onko muilla tämmöisiä tunteita?

Vastaukset 4
Vanhimmat
Ihan normalilta parisuhteen kaipuulta toi tuntuu, eli kyllä sitä itsekin puntaroi juuri noita periaatteita. Ja kun se "oikea" tulee kohdalle niin kyllä tiedät. Silloin ei muiden mielipiteillä ole väliä.
Oletko aina tiennyt olevasi homo? Onko sinulla ollut heterosuhteita?
Kyllä olen tiennyt, eikä heterosuhteita ole ollut, mutta toivon että se ei nyt ole keskustelun pääasia.
Kiitos kuitenkin viestistäsi. Näin olen toisaalta ajatellutkin, että kun se oikea tulee vastaan niin kyllä sen tietää ja ilomielin esittelee kaikille. Mutta pelottaa vain, ja on niin vaikea odottaa. Vaikka kyllä sinkkuilukin on mukavaa.
Voi Mikko23... Sä olet vielä niin nuori=) Nauti sinkkuilusta nyt, kyllä se oikea vielä kohdalle tulee, eikä sitten ole enää millään muulla väliä. Ei elämää kannata ottaa liian vakavasti tuossa vaiheessa.
Itseasiassa ajattelen hyvin usein samalla tavalla, siis mietin mitä ystävät tai sukulaiset ajattelevat jos tuon jonkun miehen näytille. Pelkään että selän takana arvostellaan suhdetta jos se kyseinen henkilö on heidän mielestään tavalla tai toisella vääränlainen. Joten et ole ainoa!
Tuntemukseni voi johtua tietysti siitä, että yleisestikin ajattelen liikaa mitä muut ihmiset minusta ajattelevat. Ja siitä että eräällä hyvällä ystävälläni on tapana (ainakin kännipäissään) sanoa suoraan kaikki mielipiteensä minusta, niin hyvät kuin huonotkin ja arvostella seurustelukumppaneitani, vaikka he olisivat olleet pelkästään mukavia tälle mun ystävälle ja kohdellut mua hyvin...
Vaikka miten järkevästi yrittäisi ajatella asiaa ja vaikka tiedän, että se ei ole kenenkään muun kuin minun oma asia millaisten ihmisten kanssa seurustelen, niin silti sitä pähkäilee näinkin turhia asioita!
Minua kiinnostaa tietää, että uskotko että ystäväsi ja sukulaisesi hyväksyvät täysin homoutesi? Jos siitä on epäilyksiä, niin voisiko hyväksynnän tarpeesi johtua siitä? Toivon tietysti että siitä ei ole kyse mutta sellainen ajatus tuli mieleen. :)