Montakos nimeä siihen tarvitaankaan et sais puolueen pystyyn? Maalisvaalit lähestyy, ja työttömien asioita ei aja kukaan ni meinasin et itse täytyy varmaan alkaa toimimaan. Eli nimilistaa tänne ja sitte vaalien jälkee hallitukseen. Ministerin paikat on vielä auki.
Työttömien
puolue
7413
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Jos ei puoluetta synny niin jatkuvasti muutama työtön päivystämään ja kertomaan halukkaille elinoloistaan eduskunnan rappusille.
Kerran kuussa mahdollisimman iso porukka eduskunnan eteen.
Jos työttömien yhdistykset todella olisivat työttömien asialla, ne organisoisivat mielenosoituksia tämän tästä. Esim. voisi sopia eri puolilta maata muutamalta paikkakunnalta kerrallaan työttömät Helsinkiin ja helsinkiläisistä työttömistä voisi tietty porukka aina tulla lisäksi.
Riittävän iso porukka riittävän usein, niin johan alkaisi päättäjien päässä raksuttaa muukin kuin oman edun maksimointi.
valitettavasti...
Ei työttömien puolueella ole tulevaisuutta. Sen sijaan, jos joku olemassaoleva pienpuolue sitoutuisi ajamaan työttömien ja muiden köyhien asemaa konkreettisella tavalla, niin sellaisen taakse asettuminen joukolla voisi keikauttaa vähän nykypäättäjien asemaa ja saada heidät ajattelemaan jotain muutakin kuin omien etujensa ajamista.
Ruotsissa moderaatit (maltillinen kokoomus) voittivat vaalit lupaamaalla ajaa työttömien - joita todellisuudessa on n. 20 % (jonka sosiaalidemokraatit yrittivät salata tilastokikkailulla) - asiaa.
Nyt heidät ajetaan pakolla työmarkkinoille leikkaamalla tuntuvasti a-kassaa (työttömyyskassaa), korottamalla tuntuvasti liiton maksuja (300 kr kuukausi lisää jo edellisen minun kohdalla 350 kr kuukausimaksun päälle), a-kassaan pääsy vaikeutuu (nyt vaaditaan vuoden työjaksoa puolen vuoden sijaan), työmarkkinatoimenpiteitä leikataan tuntuvasti niin että työttömät joutuvat menemään sosiaaliin jne.
Katsokaa ketä äänestätte!
Orjatyölakia vastaan äänestivät ryhmänä perussuomalaiset ja vasemmistoliittolaiset, kristilliset Kallista lukuunottamatta ja osa vihreistä.
Kepua, demareita tai kokoomusta ei nyt anakaan työttömällä luulis olevan pahemmin varaa äänestää. En ainakaan minä äänestä, samaa p...kaa kaikki kolme!