Vaikka kaikki on ollut selvää jo pitkään, niin asioiden lopullisuus lyö vasten kasvoja. Mulla on niin ikävä, että sydän puristuu rintaan. Itse vaadin, ettei pidetä mitään yhteyttä, muuten livetään tästä päätöksestä. Tiedän, että hän kunnioittaa sitä, ja on varmasti myös helpottunut, että asiat on saatu päätökseen. Mutta tämä olo on niin kamala. Kaikki kaverit on jossain, yksinoleminen tukehduttaa. Ajattelen häntä koko ajan, enkä pysty tekemään muuta. On niin vaikea käsittää, kuinka tätä keskustelua käydessämme, molemmat myönsimme rakastavamme, ja siitä huolimatta asiat päättyvät näin. Eilen vielä uskoin, että en itke, tämä oli niin selvää jo pitkään. Tänään tulivat kyyneleet, eikä ne tunnu loppuvan millään.
Ei pysty hengittämään.
Kaipaan niin.
122381
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
kun ei voi laittaa onko tarkotettu miehelle vai naiselle! ja kummallekkohan toi oli! tuntu kyl naisen kirjottamalta.. mut voisit ja kaikki muutki voi P****** laittaa jotain nimi merkii! tai ei tarvii tulla tänne itkee.. Voivoi!
Miksi muuten itse luet Särkynyt sydän palstaa? Täällä voi itkeä suruaan ulos jos siltä tuntuu!
täällä vikisee. Ja ihan oikeasti, vaihda palstaa, jos et jaksa lukea näitä vuodatuksia. Minua ainakin helpottaa, kun saan näitä ajatuksia edes jossain muodossa ulos. Rakastamalleni ihmisellekään en voi niitä enää kertoa.
Halaus sinulle!!!
Itselläni tilanne jossa mies lähti yllättäin suhteesta ja olen edelleen parin viikon jälkeen aivan turta.En aloita aamua ajattelematta häntä ensimmäiseksi.
Pahin on se,että olemme nyt ystäviä...Tapaamme satunnaisesti ja hän kehuu esim. ulkonäköäni ja on todella ihana aina kun tapaamme.Ja minun sydäntä raastaa ne hetket kun haluaisi vain tarttua häneen kiinni ja olla lähellä.
Tilanne on kamala ja en tiedä kuinka tässä oikein selviää!
Itku yllättää aivan missä tahansa ja en saa kyyneleitä pidättyä..:(
Toivon joskus tästä toipuvani.
Voimia sinulle!!!
että noin meille kävi myös puoli vuotta sitten. Minä halusin tehdä lopun suhteesta, joka ei edennyt mihinkään, vaikka tunteet olivat voimakkaat. Sovittiin, että voidaan kuitenkin tapailla ja soitella kuulumisia. No, sitä jatkui eiliseen asti, sellaista epävarmaa olemista, kun ei tiedä saako koskettaa vai ei. Hullua, että eilen 'viimeistä' keskustelua käydessämme, vasta molemmille selvisi, että tunteet edelleen ovat vahvat molemminpuolin. Mutta tavallaan tämä epävarmuus oli jo vienyt meidät siihen pisteeseen, että paluu entiseen olisi ollut varmasti mahdotonta. Siksi tällä kertaa yritän hoitaa asian tälla absoluuttisella vaikenemisella, mitä pyysin myös häneltä.
Toki toivon koko ajan, että kuulisin hänestä jotakin, mutta samalla pelkään, että puhelin piippaa. Kipu alkaa aina nollasta, joka puhelun ja joka tapaamisen jälkeen. Saakeli, että rakastan sitä miestä. Onnen tuntee vasta, kun se jo tekee lähtöä. Niin se menee! Toivotan sinulle myös voimia ja jaksamista! Ja halaus!
Teiltä molemmilta,että miks ihmeessä sitten päädyitte tollaseen tilanteeseen,jos tunteita on vielä noin paljon??? Eikö oikea rakkaus voita jotain mitättömiä esteitä? kiinnostaisi siksi noi kaks eri tarinaa,kun tunteita oli kuitenkin ja päädyitte riutumaan ikävää,niin kertoisitteko enemmän mikä oli esteenä? t: kerran saman kokenut nainen ja enää en niin helpolla luovuttaisi:) Syksyjä.
Sen voi tukahduttaa mutta sitä et pysty lopullisesti sammuttamaan.Se kytee ja kytee ja odottaa vain happea että voisi taas roihahtaa.
Joten kannattaa miettiä mikä on toi happi jos sen ei halua uudestaan syttyvän!!
Kyllä se vaan niin menee,että yhteyttä en ainakaan tällä hetkellä voisi lakata pitämästä vaikka kuinka tuntuu pahalta.:( sinä olet todella rohkea ja ennenkaikkea ajattelet omaa parastasi kun päädyit tuohon ettei mitään yhteyttä!!Ehkä minäkin jonain päivänä....
Kyllä rakkaus on vaikeaa!!!
koitetaan jaksaa!!!!!
En luovuttanut,eikä olisi hänkään halunnut luovuttaa!!!
Tämä juttu oli niin kimurantti etten sitä nyt tähän ala kokonaisuudessaan kirjoittamaan.
Sen verran,että jos ulkopuolella suhdetta tehdään kaikki,että suhde kärsii ja saadaan siihen kylvettyä epäluottamusta ja paljon muuta,,,ei voi olla vaikuttamatta vaikka kuinka yrittää olla välittämättä.Varsinkin jos toinen osapuoli on taipuvainen mustasukkaisuuteen ja epävarmuuteen niin se on aika pitkälti siinä.
Ei nyt noin yksioikoisesti mutta kuitenkin.
Eihän sitä toki koskaan huomisesta tiedä....:)
Että minä olen eronnut yh-äiti, mies omalla puolellaan suhteessa. Tiedän, että hän haluaa erota avovaimostaan, mutta minä en halua olla eron syy. Sitä paitsi, meidän maailmamme ovat varsin erilaiset, en osaa kuvitella, että sopeutuisimme toistemme elämään. Toisaalta mietin, että rakkaudella pääsee pitkälle. Kuitenkin, lähtökohta on se, että mies eroaa jos on erotakseen, mutta tekee sen sitten omasta tahdostaan, eikä sen vuoksi, että minä olen siinä läsnä, ikään kuin moottorina erolle. En polttanut siltoja takanani, mutta sanoin, että tarvitsen täydellisen eron, muuten en pysty tähän. Ja vaikka eilen oli kauheaa, tänään menee jo paremmin. Ikävä tulee, mutta helpottaa jossain vaiheessa. Ja jos meidät on tarkoitettu yhteen, se tapahtuu ennemmin tai myöhemmin.
mulla on myös, samat tuntemukset,välillä tuntuu,et hei elämä voittaa ja hetken päästä mennäänki jyrkkää alamäkeä. tuntuu,että elämä on kadonnut,se into ja se kaikki hyvä. kun olis joku vipu,et vois vaan lopettaa tän tunteen,pistää off asentoo ja jatkaa elämän kulkua.. mutta ei ei ja ei.. itketään ja toivotaan parasta,ehkä se viel elämä joskus voittaa..
Ja minä lapsenmielinen uskon vielä, että jos jostain uskaltaa luopua, parempaa on varmasti luvassa. Tuolla miehellä tulee aina olemaan paikka sydämessäni, mikään ei voi sitä tosiasiaa muuttaa. Hänellä tulee aina olemaan ainutlaatuinen merkitys minulle, en usko että voin koskaan täysin unohtaa häntä. Mutta uskon myös, että hän tuntee samoin, ja ehkä....vain ehkä tämä elämä johdattaa meidät vielä yhteen, jos niin on tarkoitettu. Jos ei, niin sille asialle minä en voi mitään. Voin vain toivoa, että vielä reilu kolmikymppisenä saan kokea sen kaiken tyrmäävän rakastumisen, ja myös tunteen, että olen jollekin ihmiselle tärkeämpi kuin mikään muu.