Valvottu yö takana, 22 vuotta tuntuu olevan takana, avovaimoni ilmoitti että hänellä ei ole tunteita enää minua kohtaan ja tahtoo meidän eroavan. Minulla yö meni itkiessä ja selitellessä kuinka rakastan häntä edelleen, en pysty tajuamaan tilannetta. Meillä on koti ja isot lapset ja tahtoisin että hakisimme vaikka ulkopuolista apua, mutta hänen mielestä apua pitää haluta jos sitä lähtee hakemaan. Olen miettinyt pääni puhki mitä teen ja ajatuksissa päällimmäisenä on halu lopettaa tämä kaikki itseni kohdalta, mutta en tiedä pystynkö siihen lasteni ja lähimmäisieni vuosi. Elämämme on varmaan varsinkin hänen puolelta ollut tylsää johtuen varmaan osaksi siitä että hän on osan vuodesta kotona ja täällä maalla on yksinäistä kun hänen ystävät on 20 kilometrin päässä. Meidän puhuminen on aina ollut melkoisen vähäistä, kumpikin kyllä on esimerkiksi töissä oikeita suupaltteja, mutta kotona ei sitten ole mitään sanottavaa. Voivatko tunteet loppua niin pitkän ajan jälkeen niin kokonaan että ero on ainoa ratkaisu, itse rakastan ja omalta kohdalta en voisi ajatella että tunteeni loppuisi kuin seinään ja kaikki olisi kerralla ohi. Ulkopuolisia ei tähän suhteeseen ole sotkeutunut jo ei lasketa vaimoni sinkku ystäviä joiden elämäntyylistä tuntuu löytyvän se kipinä joka meiltä puuttuu, taisi olla ilkeästi sanottu mutta siltä nyt tuntuu. Tästä taisi tulla niin sekava juttu kuin on pääni tällä hetkellä, mutta tuntui siltä että jollekin on kerrottava sillä omat ystäväni eivät ole sellaisia että heille kertoisin tämmöisiä juttuja. Tämänkään lähettäminen aamuyöllä ei onnistunut joten kaikki tökkii.
Elämäkö edessä????
Pasi40
121152
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
että itsemurha ei ole ratkaisu! Vaikka nyt tuntuu että kaikki menee suorastaan päin helvettiä, mutta muista että elämä jatkuu!
Voi mennä, viikkoja, kuukausia jopa vuosia toipua erosta, mutta jonain päivänä huomaat että elämä hymyilee jälleen.
Usko minua, sillä puhun kokemuksen syvällä rintaäänellä.
Jos yrittäisitte asumuseroa vähän aikaa? Minulla oli kanssa tunteet kadoksissa ja sovittiin että jos asuttaisiin vähän aikaa erossa(n.6kk.tta), että saisi miettiä rauhas jne. Lopulta tajusin että rakastan miestäni todella paljon ja muutin takaisin. Nyt suhde tosi lämmin,avoin yms. Suhteemme myös todella pitkä.. Voimia teille!
Itsekin samantapaisen helvetin läpikäyneenä tiedän mistä puhun; oma elämäsi on aina se kaikista arvokkain, älä tee mitään hätiköityä huolimatta siitä lähteekö naisesi vai ei. Itse selviydyin jättämällä kaiken vihan ja katkeruuden mielestäni, käyttäyidyin entistäni kohtaan asiallisesti, jatkoin elämääni parhaani mukaan. Jätetyksi tulemisen kai ainut hyvä puolihan on varmaan se, että tilanteelle ei itse mahda oikein mitään, ei ole vaihtoehtoja ja on vain yritettävä pärjätä. Ja kas kummaa, puolentoista vuoden jälkeen entiseni huomasi että haluaisikin taas olla kanssani, ilmeisesti sinkkuelämä oli näyttänyt nurjatkin puolensa. Harmi vaan että olin jo löytänyt uuden, jonka kanssa olin onnellisempi kuin ikinä! Siis yritä jaksaa, ikinä ei tiedä mitä tapahtuu, jo vuoden-parin päästä voit ehkä mielessäsi kiittää exääsi että hän jätti sinut.
Pasi
Jos sinulla ei ole ystäviä/sukulaisia, joiden kanssa puhua asiasta, voit hakea keskustelu-/kuuntelutukea erilaisista kriisipuhelimista. Nämä tukihenkilöt ovat siellä linjan toisessa päässä juuri sinua varten. He voivat myös auttaa eteenpäin, jos tarvitset lisäapua. Myös tämän tyyppiset keskustelupalstat ovat hyvää terapiaa, joten pysy linjoilla.
Eroaminen on nykyään muotia. Ja varsinkin kun on sinkkukavereita vähän höystämässä, niin onhan se kiinnostava asia kokeilla.
Mutta hae itsellesi apua. Ero on hemmetin rankkaa. Harva siitä yksin selviää.
Eikä rakkaus lopu seinään. Rakkaus on ja pysyy.
Kiitos kaikille ystävällisitä sanoista tuli haettua Jallu pullo ja pää on ajatuksia täynnä, olen suuri oluen ystävä älkää käsittäkö väärin en juo itseäni känniin mutta saunakalja on aina paikollaan, tämä Jallupullo tuntui hyvältä nyt. Tuntuu siltä että on pakko jutella jonkun kanssa lähden varmaan johonkin oluelle, "kultani" lupasi minut sinne viedä. Kiitti vielä.
Jallu pullo jäi melkein täyteen ei minusta ole ryyppäämään tässä mielentilassa, kapakkaan lähdöstä puhumattakaan. Tilanne on ennallaan ja olen entistä enemmän hukassa, ja taitaa tulla toinen yö valvomista. Pelottaa jo etukäteen Maanantain töihinlähtö sillä univelkaa tätämenoa taitaa kertyä melkoisesti.
... teidän kahden kesken on hyvä pitää yllä. Sieltä saattaa putkahtaa esiin jotain mikä laukaisee tilanteen.
Jos vaimosi haluaa silti lähteä, anna hänen se tehdä, koska tulevaisuudessa, jos hän jääkin kotiin, tulee tilanteita milloin katumus iskee; miksi en lähtenyt silloin kuin olisin voinut?
Joskus voi olla hyvä lähteä, että voi tulla takaisin. Mutta älä sinä silti jää surkuttelemaan omaa tilannettasi. Äläkä jää odottamaan, josko vaimosi tulisikin takaisin. Käy töissä, ala harrastamaan, tee jotain sellaista, mitä olet aina halunnut tehdä, elä tavallista elämää ja pysy "ystävänä" vaimosi kanssa. Kaikki loksahtaa paikoilleen, aikanaan.
Ei se ryyppääminen mitään auta. Hetkellisesti turruttaa pään.
Kannattaa kuitenkin huolehtia omasta fyysisestä kunnostaan eli esim. unesta. Josset nuku tarpeeksi muuttuu elämä harmaaksi mössöksi ja ottaa pattiin vielä enemmän. Eli jossei uni tule, pidä sen tulemisesta huoli esim. unilääkkeillä.
Pari vuotta sitten mieheni alkoi jotenkin hylkiä minua: kaikki, mitä sanoin, oli hänen mielestään merkityksetöntä, kaikki tekoni olivat tyhmiä tai mitäänsanomattomia. Hoidin kaikki kotiasiat, lapset, arjen rutiinit; mies kävi kotona lähinnä syömässä ja nukkumassa eri sängyssä. Viikonloput hän vietti kapakoissa kaverien kanssa, myös yöt...
Yritin puhua hänelle, kysyä, mikä on vialla, mutta hän vain sanoi, että hän saa tehdä niin kuin huvittaa, ollaan saman katon alla vain lasten takia, tai jos se ei minulle sovi, hän lähtee. Olin onneton, enkä tiennyt, mitä tehdä. Harkitsin eroa, jopa sitä, että tekisin itselleni jotain, että se tuska loppuisi... En enää tuntenut sitä miestä, jonka kanssa on vietetty lähes 25 vuotta. Jostakin kuitenkin sain voimia ja sisua: minua ei niin vain jätetä, lakkaa jo kiukuttelemasta, iso mies, ajattelin. Aloin osoittamaan hänelle enemmän huomiota, suukkoja, hyväilyjä, jotka hän ensin päättäväisesti torjui (kyllä tuntui pahalta) viikosta toiseen, mutta en antanut periksi. Vähitellen hän muuttui, antoi hyväillä itseään, alkoi puhumaan minulle niin kuin vaimolle puhutaan, sain myös hellyyttä ja pikkuhiljaa asiat muuttuivat paremmaksi. Hän oli vain tuntenut itsensä arvottomaksi ja tarpeettomaksi minun silmissäni, siksi hän ajoi minua pois luotaan, koska ei kestänyt sellaista asiaa. Näyttämällä, kuinka paljon välitän hänestä sain hänet avautumaan ja tavallaan uudelleen rakastumaan minuun. Nykyään meillä menee tosi hyvin, seksi on parempaa kuin koskaan. Ajattelen usein, miten meille oli käydä. Hei Pasi, en tiedä, onko tästä mitään apua sinulle, mutta meitä tuo em. auttoi. Jos rakastat vaimoasi, näytä se hänelle, yritä silti näyttää se, vaikka hän torjuisi sinut kerta toisensa jälkeen. Jos sekään ei auta, anna hänen mennä, olethan yrittänyt kuitenkin. Jaksamista...
Niin se vaan on, suurin osa eroista johtuu väärinkäsityksistä. Luullaan ettei toinen välitä, vaikka oikeasti välittääkin, mutta ei ole osaanut sitä osoittaa.. On myös paljon turhia epäilyjä, väärin valittuja sanoja ja tekoja, jne.. Omalla kohdallani olin jo itse lähes ehdottamassa eroa, kunnes sain "vahingossa" selville käsittäneeni asiat ihan väärin. Ylpeys ei vain antanut periksi kysyä suoraan. Ei se ole niin yksinkertaista, kun kyseessä on todella arka asia, kuten jokin seksiin liittyvä.. Herkästi sitä vain luovuttaa, valitettavasti.
Ei ne tunteet mihinkään yhdessä hetkessä katoa.Se on pidemmän ajan prosessi.Teille on varmaan käynyt vanhanaikaisesti, eli tasaista tylsää arkea ja nyt vaimosi on se joka haluaa vihdoin muutosta.Teillä ei oikein ole ollut mitään yhteistä ja puhumattomuus on vain ajan mittaan kasannut paineita eikä se ole kummankaan vika.Ei sen entisen kipinän löytäminen mahdotonta ole, mutta se vaatii molemmilta halua ja töitä.Onneksi eroa ei kuitenkaan saa aivan heti vaan sitä joutuu kai jonkin aikaa odottelemaan.Sinä aikana pystyy jo pieniin ihmeisiin.Kun molemmat olette sen verran rauhoittuneet että pystytte vähän analysoimaan liittoanne eli mitä kumpikin on pitänyt tärkeänä ja sitä mitä olisi toivonut enemmän.Siitä se lähtee.Äläkä ota eroa aivan kirjaimellisesti, se voi olla myös hätähuuto tulevaisuuden puolesta, nyt on pakko tehdä jotain.Ota myös ystäväsi mukaan avuksi ei siinä mitään hävettävää ole se helpottaa.