len aina ollut sitä mieltä, että jos toinen pettää, jätän heti. Mitään vaihtoehtoa ei ole. Mutta mutta... Kai sitä näin vanhemmiten on alkanut nähdä mustavalkoisuuden sijaan vähän niitä harmaankin sävyjä... Tuntuupa siltä, ettei yhden pelkän seksin vuoksi tapahtuvan hairahduksen takia voisi sittenkään heittää useaa vuotta yhdessä, kaikkia tulevaisuuden suunnitelmia, yhteistä kotia, kaikkea, tuosta vaan pois. Eli, varmaankin antaisin anteeksi. Voisihan tuo olla vaikeaa, mutta vielä vaikeampaa olisi lopettaa kaikki yhteinen. Mieluiten kuitenkin olisin kokonaan tietämättä koko hairahduksesta. Mites muilla, muuttuuko mieli tämmöisissä asioissa?
Ehdottomuudesta
-kerrasta poikki-
161490
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Ajattelin aikoinaan samalla tavalla kuin sinäkin.
Mutta.. Kaksi vuotta sitten minulle paljastui, että miehelläni oli työkaveriinsa suhde, jota oli jatkunut noin puoli vuotta. Kyse ei siis ollut yhden kerran "hairahduksesta" vaan suhteesta, jossa oli sekä seksiä että tunnetta. Olemme olleet avioliitossa yli 30 vuotta ja tietääkseni tämä oli ensimmäinen kerta, jolloin mieheni oli uskoton.
Aikaisempi ehdottomuuteni joutui koetukselle, kun olin silmätysten tapahtuneen uskottomuuden kanssa. Tilanne on nyt se, että olemme edelleen yhdessä; takana on paljon ahdistusta, itkua, tuskaa, puhumista, pariterapiaa jne. En tiedä vieläkään mihin tämä päätyy; eroammeko vai jatkammeko yhdessä. Päätöstäni ei helpota lainkaan se, että vaikka suhde silloin kaksi vuotta sitten päättyi, mieheni aloitti noin vuosi sitten säännöllisen yhteydenpidon (pari puhelinsoittoa viikossa)tähän naiseen. Selitys on se, että koska meillä oli niin vaikeaa, hän sai voimaa näistä keskusteluista tämän naisen kanssa!!! Siis voimaa entiseltä rakastajattareltaan tilanteessa,jossa parisuhteemme on kriisissä, jonka ovat aiheuttaneet mieheni yhdessä tämän naisen kanssa!!! Yhteydenpito paljastui minulle sattumalta noin kuukausi sitten ja se on kuulema nyt päättynyt.
Olen varmaanin todella lepsu, lälly yms., koska edelleen haluan uskoa, että voimme jatkaa yhdessä onnellisina, vaikka juuri nyt mieli on todella maassa.
toiselta lällyltä. Meillä mies ei tietääkseni pidä ko. naiseen yhteyttä, mutta säilyttää tämän viestiä kuulemma kännykässään... mies väittää vihaavansa tätä entistä seksikumppaniaan. Koska meillä kyseessä jo mones kerta, tunnen itseni tosi lällyksi. Mutten halua erotakaan, vaikkei enää pieniä lapsia olekaan. Uskon, että omat vikani sitä on minullakin enkä voi PELKÄSTÄÄN miestä syyttää. Hellyyttä ja läheisyyttä minäkin aikoinaan kaipasin, mutten silti lähtenyt niitä muualta hakemaan.
Miehesi otti riskin tietoisesti,että menettää tämän kaiken kanssasi varsinkin jos tiesi kantasi,että kerrasta poikki. ja miten enää pystyt luottamaan mieheesi tulevaisuudessa? Itsellä myös jyrkkä kanta ja mieheni tietää sen,mutta voihan se olla,että joskus mullakin muuttuu tämä,jos ollaan vastaavassa tilanteessa,nyt vielä niin pieni taival yhdessä kuljettu. Alle kaksi vuotta,mutta tälläisiä mietteitä.
annan anteeksi,enemmän tai vähemmän.Ikä kai tähänkin vaikuttaa,nuorempana olisin pistänyt kaikki päivässä selväksi.Meillä kihlaus 9v ja avioliittoa 7v.Nyt nämä kaksi viikkoa ovat olleet painajaismaista aikaa,tulevaisuus pelottaa,itkua ,surua ,ahdistusta,niin kestänkö sen.Toisaalta kestänkö tätä suhdetta enää päivääkään,kun toiseen ei voi luottaa..joka sana tarkastaa,valehteleeko taas.Ainaista epävarmuutta.
En jaksa edes kirjoittaa ja tulee niin paljon virheitä tässäkin...heikkoutta ja omanarvon alennusta,,tuntuu etten ole edes nainenkaan enää
En voi tietää 100% varmuudella, pettääkö mies tulevaisuudessa - olisi hän pettänyt tai ei. Todenäköisyydet voi vaihdella historian ja oman suhtautumisen perusteella, mutta mikään ei ole varmaa. Vaikka eläisin terveellisesti, en silti tiedä tulenko elämään pitkään vai en.
Jos päättää, että jos tapahtuu asia 1 niin menettelen tavalla a ja jos tapahtuu asia 2, niin menettelen tavalla b, on elämä todella simppeliä. Päätään ei tarvitsisi vaivata, joten siten ihan hyvä. Mutta silloin myös rajaisin huomattavasti mahdollisuuksiani päättää miten milloinkin menettelen. En tiedä loppuuko juttu jos mies pettäisi vai ei...Mutta se on sen ajan murhe jos sellainen tapahtuisi.
jossa mies petti heti 2 ensimmäisen vuoden aikana ja tasasin väliajoin aina paljastu uusi suhde.
Soittoja ja kortteja,kirjeitä sateli yhteiseen kotiimme toisilta naisilta mutta hän osasi selittää,uskoin koska en halunnut särkeä kaikkea yhteistä.Kestin myös väkivaltaa koska aina kun otin puheeksi,mies raivostui!Särki kaiken ja hakkasi.
Kunnes lapset lähti maailmalle ja taas paljastu vuosien suhde jossa eleli kakkosen kanssa kuin parisuhteessa mutta näytteli minulle kuin olisin uskollinen kaikenlaisilla hämäyksillä.
Lopulta tuli varma tieto kaikesta ja erosin lopullisesti.
Ei muuttunu 30vuodessakaan.Mutta mies ei olisi halunnut eroa?
ihan terveitä?
minulla joitakin kuukausia sitten, saatuani tietää. Päivä päivältä tuska hieman helpottaa, välillä on ihan kokonainen päivä ilman itkua. Opettelua tämä nyt on, miten jatkaa yhteistä elämää, miten rakentaa pirstoutunut luottamus... voimia sinulle
totuus on että se kaikki kaunis on jo rikottu!..
Hyvin sanottu:) Voi,kun olis enemmän ajattelevia ihmisiä ja pettäjät tajuais mitä laittaa peliin ennenkuin on myöhäistä. Itse en antaisi anyeeksi kertaakaan,koska kaunis olis kuollutta sen jälkeen. T:vaimoke
Mutta jos seksi ei toimi (esim. sairaus tms, haluttomuus), onko väärin kahlita toinen omaan mustavalkoiseen maailmaan jossa toiselle ei sallita seksielämää. Eli tarvitaan sitä harmauttakin joskus. Yritän olla hyvä aviomies ainakin siihen asti,,,,
elämä on pitkä. siihen aikaan mahtuu monenlaista. Ja ihminen on heikko. Ihmettelen, jos löytyy avioliittoa kymmeniä vuosia ja molemmat puolisot voisivat sanoa, ettei uskottomuutta ole ollut. Uskottomuudella käsitän sen, mitä et puolisollesi kerro koska tunnet tehneesi vääryyden tätä kohtaan.
Itse elän avioliitossani aikaa, että mieheni petti. Kelvoton episodi. Emme eronneet. Kovia on koettu. Terapiassa istuttu. Mutta samassa sängyssä nukutaan edelleen ja rakastellaan. Tätä toista naista en koe uhkaksi. Enkä ole mustasukkainen tälle "kakkoselle".
Ja pointti on juuri se, että antaisinko tämän kaiken mennä, vain yhden kelvottoman kännisen panon takia? Eihän ongelma ole minun! Miehelläni se on ongelma ja hänellä mietittävänään; mitä tuli tehtyä ja miksi.
Minua on loukattu. Mutta sitä loukkausta ei vähentäisi se, että eroaisimme. Läpi ne tunteet on käytävä, erosi tai ei. Ja elämä jatkuu.
En tiedä mitä on tuleva. Eikä sitä tiedä kukaan. En ala miestäni tuomitsemaan. Mikä minä olen tuomitsemaan? Itse hän tietää tekonsa ja kantakoon itse pahan olonsa ja seuraamukset.
Elämä jatkuu. Se ei ole koko ajan sitä ruusuilla tanssimista. Tulee kriisejä. Ihmiset reagoivat niihin eri lailla. Kriiseistäkin voi oppia, jos haluaa.
Itse opin tästä kriisistä sen, että minä en ole vastuussa mieheni tekemisistä. Vain omistani. Olemme avioliitossa, mutta molemmat olemme yksilöitä.
Vilpillisyydellä ei tässä elämässä pärjää.
Pettämiseen tai uskottomuuteen suhtautuminen on ainakin omalla kohdallani ristiriitaista. Toisaalta kukaan meistä ei ole virheetön ja anteeksianto kuuluu ihmisyyteen ja inhimillisyyteen. Jos mokaisin itse jotain, en ymmärtäisi mitään kerrasta poikki systeemiä. Toisaalta petetyksi tuleminen on ollut elämäni suurin kriisi ja ero olisi ollut huomattavasti helpompi ratkaisu kuin yhdessä yrittäminen. Eron puolesta puhuu myös se, että myös pettäjä oli hyväksynyt uskollisuuden yhdeksi parisuhteen säännöksi. Tosiasia on myös se, että uskottomuus ei ole ainoa asia, jossa sopimukset tai olettamukset eivät ole kestäneet koko ihmisikää. Usein tietysti kestämättömät asiat ovat olleet merkityksettömämpiä.
Ihmissuhteet harvoin menevät käsikirjoituksen mukaan. Miksi nimenomaan uskottomuus on asia, jossa ihmissuhteen ulkopuolisilla tuntuu olevan parempi tietämys oikeasta ja väärästä kuin osapuolilla itsellään? Yleensä suhteeseen jäävää petettyä pidetään luuserina ja pettäjää varmana uudelleen pettäjänä. Onko mitään muuta asiaa, jonka hyväksyminen nimenomaan ulkopuolisille olisi vaikeampaa kuin uskottomuuden läpikäyneen parisuhteen jatkuminen.
Petetty ja pettäjä kohtaavat myös sen tosiasian, että elämä jatkuu. Parisuhteen hyvätkin puolet joudutaan läpikäymään, koska eron tullessa niistäkin pitää luopua. Tuo läpikäynti on aika raadollista ja tuskallista. Etukäteen ajatellen uskottomuus on yleensä pätevä syy ottaa ero. Tuo johtopäätös perustuu olettamukselle, että suhteessa täytyy olla jotain tosi pahasti vialla, kun toinen pettää ja pettäminen on vain piste iin päälle. Usein käy kuitenkin niin, että parisuhde on vähintään kohtalaisessa kunnossa ja petetylle uskottomuus tulee yllätyksenä. Etukäteisolettamukset eivät siis pidä paikkaansa ja jättäminen ei olekaan itsestään selvää.
Kuin olisit kuvaillut minun tilannettani! Ainoat erot vain siinä että meillä se oli vaimo joka sivusuhteeseen alkoi, siis ei jäänyt yhteen hairahdukseen vaan puoli vuotta suhteensa kesti. Tietooni asia tuli vasta kun heidän "kuumin" vaiheensa oli jo ohi.. tai ohi ja ohi, mutta kumminkin vähemmän enää siinä vaiheessa tapasivat kun käry kävi.
Aiemmin olin itsekin hyvin ehdoton näiden asioiden suhteen. Asiasta olin mielipiteenikin kertonut jo aiemmin vaimolle että se on sitten kerrasta poikki jos pettämään pitää alkaa. Vaan eipä sillä lausunnolla paljonkaan merkitystä ollut hänen toimiinsa ja ratkaisuunsa alkaa toisen miehen kanssa suhteeseen. Ehkä se kuuluisa järki oli jäässä, tai ei ainakaan osannut ohjata omistajansa tekemisiä.
Kun sitten tieto asiasta minulle tuli, se tuli järkyttävän shokkina ja epäuskoisuuden tunteena: eihän tälläista voi MINULLE käydä, siis aivan järkyttävä tunne siitä että tämä onkin totta ja mitä nyt. Erohan se siinä ensimmäisenä sitten on mielessä, kämppääkin jo hain aktiivisesti vaikka vaimo yritti jarrutella kaikin puolin. Varmaan ei koskaan uskonut kiinni edes jäävänsä. Mutta siinä vaiheessa kun jäi, ei ollut kyse enää leikistä vaan tositoimista.
Tällaisissa elämän nollatilanteissa sitä ihminen joutuu punnitsemaan elämäänsä ja tulevaisuuttaan, samoin perheen tulevaisuutta, joka kantilta ja hartaasti. Siinä aiempi ehdottomuus muuttuu mahdottomuudeksi, pyhät periaatteet sortuvat kuin korttitalo, on pakko ajatella muutakin kuin vain omaa elämäänsä. Suurin "jarru" totaaliseen elämänmuutokseen ainakin minulla oli/on ainokainen lapsemme joka vast 10-v iältään. Eihän ole hänen syytään vanhempiensa (lähinnä siis äitinsä) typerät ja itsekkäät teot, miksi siis hänen pitäisi joutua kärsimään niistä? Ja erohan väistämättä tarkoittaa eräänlaista puoliksi heitteillejättöä, ainakin henkistä sellaista. Siispä en jättänyt vaimoani enkä perhettäni.
Nyt siitä kriisin alkamisesta on jo vuosi vierähtänyt. En tiedä onko siitä vieläkään yli päästy muuta kuin näennäisesti, mutta edelleen asutaan saman katon alla, tehdään sitä mitä ennenkin siis perheenä, eletään arkea jne. Vaikka olenkin joutunut hyväksymään tapahtuneen osana elämää, en täysin sitä varmaan koskaan pysty unohtamaan. Jokaisena päivänä se pettämisasia vaan mielessä on pyörinyt, milloin enempi milloin vähempi. Täällä palstalla käydessä näkee se surkeuden mikä vallitsee, toinen toistaan ikävämpiä juttuja saa lukea. Siksi päätinkin pysytellä poissa täältä, mitä auttaa kaataa lisää murhetta itseensä? Vaan täällä sitä taas luurataan...
Kuten Juuuulia kirjoitti, vaikka loukkaus on syvä, on se ongelma kuitenkin sen pettävän puolison. Eihän toisen tekoja voi ohjailla mielin määrin, näin vastuukin on sillä tekijällä eli loukkaajalla. Ikävämpi asia on vain se, että se aiempi avioliiton kauneus, herkkyys ja "ollaan yhtä" tunne on vaihtunut epäluottamukseen, kyynisyyteenkin ja kovettumiseen siltä varalta että tulee vielä se seuraavakin kerta...
itse saan täältä saman kokeneiden/pettäjien kokemuksia ja tuntemuksia, olen kokenut asian helpottavana. En olekaan ainoa nainen, jonka mies käynyt x kertaa vieraissa, enkä ainoa, joka yrittää sinnitellä kelvottomuutensa kanssa. Kiitän teitä mielipiteistänne - kaikkien kanssa en ole tietenkään samaa mieltä, mutta on ollut mielenkiintoista lukea tekstejänne.
Kuvaamasi uskottomuus merkitsee, että olet yksi vaihtoehto siinä tulevaisuudessa, jonka miehesi luo. Näin ollen tulet olemaan loppuelämäsi suhteessa, jossa arvosi on jatkuvasti punnittavana.
Tällaisessa tilanteessa on tärkeää, että mietit selkeästi rajapyykkisi, jonka jälkeen kaikki on ohitse ja edessä on vain tie eteenpäin.
Yksikään ihminen ei suostu hyväksikäytettäväksi, jos häneltä suhteen alussa sitä kysytään. Vuosien myötä kaksi ihmistä luo oman maailmansa, jossa voi olla luonnollista että 'toinen kulkee vapaasti'. Tällaiseen tilanteeseen päädytään askel askeleelta, hivutetaan toista pois siitä ajatuksesta, mikä todellisuudessa olisi tasa-arvoisten ja toisiaan kunnioittavien ihmisten tapa. Siis rajapyykki on oltava ja kun todellisuus on tullut ylitettyä, ei mennyttä enää ole.
Et mahda siis mitään sille, että olet laskelmoivassa suhteessa. Se on kuitenkin ennakoitava ja tasa-arvon mahdollistava: laskelmoi sinäkin ja vaikuta pelisääntöihin.
Unelmat aina vierellä automaattisesti ja pyyteettömästi tukevasta ihmisestä on kuitenkin haudattava lopullisesti.