Tuskanen on mieleni.
Kohta 13vuotta yhdessä, 10 niistä naimisissa.
Mies on hyvä aviomies ja hyvä/huono isä.
Hyvä kahdelle nuorimmaiselle, huono kahdelle vanhimmaiselle.
kahta pinempää halailee ja leikkii ja tekee kaikkea mitä vanhemman kuuluukin tehdä, kahta isompaa sättii ja huutaa lähes joka asiasta.
Jos lapsi on tulossa luokseni, kun isäntä katsoo vaikkapa telkkaria, mies huomaa sen ja ennen kuin lapsi saa suutaan auki alkaa kitinä, mene nyt leikkimään minä katson nyt tätä ohjelmaa-mutta mulla on asiaa äidille-niin niin, aina on jotain asiaa ,kun minä haluan katsoa tätä rauhassa- tai lapsi sanoo isälle, hyvää yötä-joo joo ,mene nyt nukkumaan siitä
Hän käyttäytyy kuin ei kestäsi omia lapsiaan. Kuin nämä isommat lapset olisivat vain hänen jaloissaan.
Hän ei kestä heidän naurua, ei itkua ei leikkejä.
Mieheni on ,kuin hänessä asuisi monta persoonaa.
Hyvä isä ,paha isä, hyvä aviomies.
Minulla on paha olla lasteni vuoksi.
Minusta tuntuu etten enään kestä miestäni.
Olen jutellut hänen kanssaan olen itkenyt ja huutanut, mikään ei vain herätä häntä huomaamaan.
Tunnin päästä hän käyttäytyy niinkuin mitään ei olisi ikinä tapahtunutkaan.
En halua mihinkään terapiaan, en halua että hän muuttuu minun vuoksi ,vaan sen vuoksi, että hän haluaa itse muutua.
Sille ei tunnu olevan hänen mielestä tarvetta...
Itken joka päivä, salassa.
En osaa aloittaa keskustelua. Tämä tilanne on kestämätön.
En haluaisi loukata häntä, kuitenkin loukkaan häntä näillä ero ajatuksilla koko ajan ja sillä etten rakasta häntä enään. En vaan saa eroa aikaiseksi.
En vaan saa...
Kun hän halaa..tai haluaa seksiä..itken aina jälki käteen, en halua ilman tunetta, kuitenkaan en halua pahoittaan hänen mieltään, en ymmärrä miksi koko ajan suojelen häntä.
Olen niin kyllästynyt elämään varpasillaan ja hyssytelemään lapsia olemaan hiljenpaa.
En halua uutta miestä, haluan vaan olla oma itseni lasten kanssa ja elää lasten kanssa.
Haluan irti, mutta miten..?
Kohta 13vuotta yhdessä, 10 niistä naimisissa.
Mies on hyvä aviomies ja hyvä/huono isä.
Hyvä kahdelle nuorimmaiselle, huono kahdelle vanhimmaiselle.
kahta pinempää halailee ja leikkii ja tekee kaikkea mitä vanhemman kuuluukin tehdä, kahta isompaa sättii ja huutaa lähes joka asiasta.
Jos lapsi on tulossa luokseni, kun isäntä katsoo vaikkapa telkkaria, mies huomaa sen ja ennen kuin lapsi saa suutaan auki alkaa kitinä, mene nyt leikkimään minä katson nyt tätä ohjelmaa-mutta mulla on asiaa äidille-niin niin, aina on jotain asiaa ,kun minä haluan katsoa tätä rauhassa- tai lapsi sanoo isälle, hyvää yötä-joo joo ,mene nyt nukkumaan siitä
Hän käyttäytyy kuin ei kestäsi omia lapsiaan. Kuin nämä isommat lapset olisivat vain hänen jaloissaan.
Hän ei kestä heidän naurua, ei itkua ei leikkejä.
Mieheni on ,kuin hänessä asuisi monta persoonaa.
Hyvä isä ,paha isä, hyvä aviomies.
Minulla on paha olla lasteni vuoksi.
Minusta tuntuu etten enään kestä miestäni.
Olen jutellut hänen kanssaan olen itkenyt ja huutanut, mikään ei vain herätä häntä huomaamaan.
Tunnin päästä hän käyttäytyy niinkuin mitään ei olisi ikinä tapahtunutkaan.
En halua mihinkään terapiaan, en halua että hän muuttuu minun vuoksi ,vaan sen vuoksi, että hän haluaa itse muutua.
Sille ei tunnu olevan hänen mielestä tarvetta...
Itken joka päivä, salassa.
En osaa aloittaa keskustelua. Tämä tilanne on kestämätön.
En haluaisi loukata häntä, kuitenkin loukkaan häntä näillä ero ajatuksilla koko ajan ja sillä etten rakasta häntä enään. En vaan saa eroa aikaiseksi.
En vaan saa...
Kun hän halaa..tai haluaa seksiä..itken aina jälki käteen, en halua ilman tunetta, kuitenkaan en halua pahoittaan hänen mieltään, en ymmärrä miksi koko ajan suojelen häntä.
Olen niin kyllästynyt elämään varpasillaan ja hyssytelemään lapsia olemaan hiljenpaa.
En halua uutta miestä, haluan vaan olla oma itseni lasten kanssa ja elää lasten kanssa.
Haluan irti, mutta miten..?
Vastaukset 6
Vanhimmat
Kun itse muutut muuttuu jokin myös suhteessasi. Ja miksi annata isän kohdella kahta lastasi niin huonosti. Sinun pitäisi jo sen takia hakea apua...tai joudut hakemaan, onhan heillä helvetillinen olo tuossa painostuksessa. OTA ITSEÄ LETiSTÄ KIINNI: Hae apua.
lapsia puolusta? Siitähän se tilanne juuri repeääkin. Aina puolustan ja kinttaalla viittaan mieheni kätinöihin.
Ongelma on siinä kun joskus mieheni sanoo myös asiasta, miten reagoida silloin..
Tämä oli vain pahanolon purkua tänne, luuletko että olen tyhmä?
Tulostin eilen eropaperit ja haen eroa.
Tiedän ihan varmasti miten tulee toimia, mutta sen ensimmäisen askeleen ottaminen on aina vaikeaa.
Monet naiset/miehet varmasti allekirjoittavan sen.
Jopa väkivaltaisesta suhteesta on monen vaikea irtautua.
Mies on minua kohtaan asiallinen ja rakastava ja niin myös pienten kanssa. Nämä jo koululaiset häntä rassaa. Jotenkin se varmasti johtuu siitäkin, ettei mieheni osaa olla isompien lasten kanssa. Hänen oma isänsä kuoli kun mieheni oli teini, kai se isän mallikin uupuu. Tietenkään se ei ole mikään puolustus sille miten hän kohtelee isompia, kaikkia tulee kohdella tasavertaisesti.
Tyttöni on kiinnostunut eroasioista, hänen ystävänsä vanhemmat ovat eronneet vasta. Minulle viimeksi eilen eroasioista jutteli ja sanoi- en halua että sinä ja isi eroatte koskaan.
Eli lapsenikin vaistoaa mitä tuleman pitää :o(
Toivon että tulevan eron myötä mieheni oppisi käsittelemään lapsia tasavertaisesti.
Hänellä on upeat lapset jotka tarvitsevat kummankin vanhemman tukea.
Kiitos kuitenkin sinulle tunteettomasta kemmentista, olen opiskellut itseäni aika paljon ja itsensä muuttaminen tässä ,ei taida pirusti auttaa...
Lapsi ei ymmärrä eroa samalla tavalla kuin mies ja nainen. Lapselle "perhe" on hieman toisenlainen käsite kuin aikuiselle avioparille. Lapselle perhe tarkoittaa turvaa ja tuttuutta ja kaikkea mikä niihin liittyy. Lapsi sen sijaan ei tiedosta, eikä ymmärrä niitä syitä miksi äiti ja isä on joskus mennyt naimisiin. Lapsi ei tiedä miehen ja naisen vällisestä kemiasta, eikä siten myöskään ristiriidoista ja erilaisista elämänasenteista. Siksi lapselle voikin olla vaikea selittää, että ero on kaikkien parhaaksi. Lapsi kuitenkin sopeutuu, silloin kun asiat hänelle selitetään hänen ikäkypsyytensä edellyttämällä tavalla, ja kun lapsi kehittyy, asioista voidaan puhua perusteellisemmin. Tärkeintä erossa lapsen kannalta on, ettei hän menetä äitiään tai isäänsä. Erillään asumiseen tottuu ja sopeutuu ajan mittaan. Mutta sitä lapsi ei ymmärrä, että toinen vanhemmista hylkäisi hänet siksi, ettei tule toimeen toisen vanhemman kanssa. Ja mikä pahinta, lapsi on kamalassa tilanteessa silloin, kun toinen vanhempi kieltää tapaamasta toista vanhempaa.
En kehota sinua eroamaan. Kannustan vain ajattelemaan asioita rationaalisesti sekä tunteella. Miettimään erilaisia vaihtoehtoja. Tulevaisuutta et saa selville vaikka kuinka huomioisit avioliiton ja -eron hyviä ja huonoja puolia. Mutta vain pohdiskelemalla voit päättää millaista elämää lapsillesi haluat. Jos haluat jatkaa avioliittoa ja pitää perheen kasassa, sinun kannattaa erittäin vahvasti harkita kaikki keinot, jotka saavat nykyisen asenteesi muuttumaan. Kärvistelet tuskassa ja pahassa olossa. Niin ei tarvitse olla. Elät vain kerran, ja tuollaistako sen haluat olevan?
Voimia sinulle,. Toivottavasti saat itsesi kasaan tehdäksesi vakaita päätöksiä.
Kiitos sinulle viisaista sanoista :o)
Entisessä puolisossani oli aika lailla samoja piirteitä. Piti lapsista kun he olivat pieniä, mutta kun tulivat kouluikään ja varsinkin kun murrosikä alkoi lähestyä, ei hänellä ollut enää mitään muuta asiaa heille kuin tiuskiminen ja komentelu.
Harrastaa ei voinut poikien kanssa mitään; ei hänenkään isänsä kuulemma ollut mitään harrastanut hänen kanssaan, eli turhaa hommaa.
Hellyyttä ei koskaan, ainoastaan seksi kelpasi. Kyynärpäätä suurinpiirtein tuli kylkeen jos yritin "lähennellä" eli saada vaikka hiukan hellyyttä. Suuteleminen oli kiellettyä; hän ei pitänyt siitä.
Nyt välit lähes olemattomat aikuisiin poikiin, tiuskiminen ja ärähtely yhä puhetyylinä.
Jos olisin tiennyt ja ollut tarpeeksi vahva, olisi minun pitänyt lähteä jo kaksikymmentä vuotta sitten; lpoikiin on jäänyt selvästi jäljet isän suhtautumisen takia. Tavallaan he olivat isättömiä; parempi olisi varman ollut ilman isää kuin noin negatiivisest iheihin suhtautuvan isän kanssa.
Itse teet ratkaisusi, mutta sinuna lähtisin jo lasten takia.
He ovat ansainneet hyväksyvän vanhemman, edes yhden!
Hei, mulla oli tollasta samanlaista 10 vuotta, sillä erolla vaan että ne 2 vanhempaa oli mun lapsia ensimmäisestä avioliitosta ja sit oli 1 hänen... Nyt asun erillään ja paperit on vetämässä. Mulla on rauhallinen olo kun ei tartte enää kotona jännittää et mitä taas sanotaan... Voihan olla et joku muukin ratkaisu onnistuu, mulla tää meni vain näin. Mun lapset on jo aikuisia nyt, mut tarttee vielä tukea ja apua erilaisissa asioissa. Ja mä olen mummi...