Niin minä vaadin samantien kaikkien kotihommien hoitoa häneltä, ei kuulemma sopinut, ovat kuulemma naisten töitä. Olen itse töissä ja minulla on tilaisuus tehdä ylitöitä ja paikata näin talouden puuttuvat varat.
No potkaisin miehen pellolle, ja palkkasin siivoojan. Ihan hyvä systeemi tämäkin. Mies muutti äitinsä kiusaksi takaisin. Siinähän saa sen minkä päästi kouluttamatta maailmalle.
Sanonkin siskot että pitäkää puolenne, jos mies ei tee osuuttaan asioissa vaan elää siivellä---> ulos vaan. Talvi tulee.
No potkaisin miehen pellolle, ja palkkasin siivoojan. Ihan hyvä systeemi tämäkin. Mies muutti äitinsä kiusaksi takaisin. Siinähän saa sen minkä päästi kouluttamatta maailmalle.
Sanonkin siskot että pitäkää puolenne, jos mies ei tee osuuttaan asioissa vaan elää siivellä---> ulos vaan. Talvi tulee.
Vastaukset 9
Vanhimmat
niitä kesäkissoja ollenkaan, jos ette ole niistä talven tullen valmiita kantamaan vastuuta.
Tuollaisenkin suhteen lähtökohtanankin oikein on ollut ? Kerätään vaan joku notkuun nurkkiin siksi aikaa kun kyllästyy ja sit potkastaan pihalle ku lintulauta.
Kummallisen helppoo näyttää touhu olevan ainakin kirjoituksen perusteella ?
hmm kun ei osaa olla yhdessä niin ei osaa.
tosin pitäis kyllä ottaa muijienki huomioon, et jos ukko jää työttömäks, sillä voi mennä lepakko jos toinenki tapuliin.
oon joskus kyselly, et viittikö naiset enää kouluttaa miehiään. aika vähäistä into siihen näyttää olevan.. ku rakkauski stoppaa joskus kuin seinään.
Se pohjimmiltaan olla niin yksinkertaista et rakkaus loppuu kuin seinään jos sitä on edes enää ollutkaan ?
Ihmettelen vaan et voiko rakastava ihminen tokaista noin tylysti et ukko vaan pihalle ja eikös sitä sanottukkin aikoinaan et niin myötä- ja vastamäessäkin.
Vaadin ja vaadin, siinä se onkin.Käyttäkääpi naisellisia keinoja.Ja pelko on siinä että niitä kotitöitä saa tehdä maailman tappiin.Minusta olis järkevää jakaa niitä oman ajan sallimissa puitteissa .Jos asia käännetään toisin päin,Että mies näyttää ovea kun emännys joutuu työttömäks. Ois teitä pitkä rivi pihalla.On toisaltaan aivan ok että nakkasit pihalle hän tuskin olis kauan kuunnellu miten siivoukset on tehty päin persettä.
todella. Ikävä vaan kun rakkauskaan ei ole ikuista. Lisään vielä, että tuosta tekstistä kuulsi vähän sellainen alistamisen meininki läpi. Kyllä ne kosityöt siitä olisi alkaneet sujua kun alkushokista olisi päästy yli. Tietenkin se alkushokki voi kestää eläkkeelle asti, mutta ...
rakkautta rakkautta vaan.
tilaa...
tosi monipuoliset kommentit sulla ;)