Miten muistelette

Tapa, jolla ex-mieheni hoiti avioeron oli niin ala-arvoinen, että samalla hän tuhosi kaikki kauniit muistot. Surullista mutta totta. Vaikka kuinka olen yrittänyt en pysty enää arvostamaan häntä. Surullista - yhteistä elämää oli kuitenkin kolmetoista vuotta.

Aika kultaa muistot, pääosin hyviä ... mutta taakse jäänyttä elämää (muistelen hyvällä lapsuudenkotianikin, mutta 3 vrk. riittää siellä nykyään).

Nyt olemme hienon pojan vanhempia, kasvatamme tahoillamme vuoroviikoitellen samassa hämäläisessä kaupungissa yhteisymmärryksessä ... vaikka avioliittomme päättynyt vuosia sitten. Puhevälimme paremmat kuin ehkä avioliiton aikana.

Vaikka tulin vaimoni jättämäksi 1/2 vuotta sitten, olen yrittänyt kovettaa suruaikana sydäntäni muistelemalla niitä ikäviä asioita liittomme aikana. 15 yhteistä vuotta, monen moista juttua ehtii siinä ajassa tapahtumaan. Arki kai astui peliin ja tiet tuntuvat nyt vievän eri suuntiin. Alkoholi ja väkivalta ei kuulunut suhteeseemme. En tiedä mistä johtuu, mutta kyllä ne hyvät muistot tuntuvat vievän kuitenkin voiton. En pidä sitä muuten pahana, mutta ei se ainakaan surutyötä tunnu helpottavan.

muistella koko asiaa. Miksi pitäisi? Elän nykyhetkessä!

muistoja enemmän kun erosta on aikaa. Alussa mielessä vain huonommat ajat mutta näinhän se on että aika kultaa muistot.

Eroa en kadu ja jatkan omaa elämääni onnellisena.

eikä kauniita muistoja. Ahdistus ja eräänlainen pelko lähes kolmenkymmenen vuoden ajan oli päällimmäisenä.

Mieheni vei mennessään kaikki kauniit ja mukavat muistot ei vain minulta vaan myös lapsilta. Ennen lapset halusivat katsoa valokuva-albumista reissukuvia yms ja nauraa yhdessä äidin ja isän kanssa....
Vaan ei enää...kuva-albumeihin ei kosketa eikä entisestä puhuta. Kaikki mukavat muistot mies tuhosi lähtiessään ja toimiessaan aivan ala-arvoisesti sekä itsekkäästi. On se surullista.