Yhdessä ketjussa verrattiin avio-erossa tapahtuvaa omaisuuden puolitusta lasten tekemisestä maksettavaan palkkaan. Mielenkiintoinen ajatus.
Nainen, millä summalla olisit valmis jäämään kotiäidiksi (olettaen että rakastat puolisoasi etkä ole ns. pakon edessä) hoitamaan lapsesta traumattoman ja terveen yhteiskunnan jäsenen vaikka kymmenen ensimmäisen vuoden ajaksi.
Paljonko vaatisit tästä tiliä kuussa ollaksesi tyytyväinen?
Nainen, millä summalla olisit valmis jäämään kotiäidiksi (olettaen että rakastat puolisoasi etkä ole ns. pakon edessä) hoitamaan lapsesta traumattoman ja terveen yhteiskunnan jäsenen vaikka kymmenen ensimmäisen vuoden ajaksi.
Paljonko vaatisit tästä tiliä kuussa ollaksesi tyytyväinen?
Vastaukset 26
Vanhimmat
Kymmenen vuotta kotiäitinä... Jahas. Kyllä sitä palkkaa saisi tulla aikas paljon, että 10 vuotta olisi kotona vaan. Kaiken lisäksi, kun muksu menisi kouluun, saisi päivät sitten pällistellä yksin kotona.
Menojakin tietysti tässä on asuntolainasta lähtien, joita en kyllä mieheni yksin maksettavaksi lykkäisi. Ehkäpä sopiva tili kymmenen vuoden kotiäitiyteen olisi semmonen 2000 euroa kuussa nettona.
Jos jäisin kotiäidiksi... minulla on aavistus siitä, että kotiäitinä oleminen on huomattavasti raskaampaa kuin moni "tavallinen" työ.
Siinä olisi aikuisena yksin lapsen/lasten kanssa, ei juttuseuraa, ei aikuista kontaktia (aviomiestä lukuunottamatta). Olisi siivousta, vahtimista, leikkimistä, pukemista ja riisumista ja syömisiä ja nukuttamisia, vaippojen vaihtoja, kiukkuisia päiviä, pyykinpesua... kasvattamista ja ymmärtämistä.
Minusta tuntuu ettei tuossa ole vielä puoliakaan, sillä minulla ei vielä ole lapsia.
Enpä tiedä. Kuinka paljon itse vaatisit moisesta palkkaa? Sillä minusta vähän tuntuu, että kotiäidiksi jäädään vähän muista syistä kuin rahallisista.
Minä voisin olla mielelläni kotiäiti, jos joskus saan aikaa vain itselle; saisin käydä kampaajalla kerran kuussa tai kahdessa, saisin käydä lenkillä koiran kanssa kerran tai pari viikossa. Ja että saisin edes joskus mennä ruokakauppaan yksin ;)
"kotiätinä oleminen on huomattavasti raskaampaa kuin moni tavallinen työ...siivousta, vahtimista, pukemista,...pyykinpesua..kasvattamista ja ymmärtämistä.".
Saisinko kysyä, mitä luulet, kuka tekisi kaikki nämä työt jos et olisi kotiäitinä vaan menisit työhön???
Kukaan ei tee, lapset jäävät heitteille, haistelevat liimaa, polttavat tupakkia, juovat viinaa, käyttävät suonensisäisiä huumeita, varastavat autoja, ajavat kännissä mummon päälle, mummo kuolee, tappavat seurustelukumppanissa, vanhempansa tappavat pääsiäisenä pajavasaralla ja joutuvat linnaan raiskattaviksi. Kukaan ei kasvata eikä ymmärrä. Omaan pussiin kyllä pelataan perse ruvella, sillä asenteella kannattaa unohtaa lapset kokonaan ja steriloida itsensä.
Taidat pitää minua tyhmänä?
Ei se mitään, pidä vain :)
Monen olen kuullut sanovan työtä vastapainoksi kaikelle tuolle, mitä kotona "joutuu" tekemään. En usko että ymmärsit pointtiani aikaisemmassa kirjoituksessani...
...palakttu lastenhoitaja, päiväkodissa, perhepäivähoidossa tms... työpäivän ajan, jonka jälkeen ne tehtäisiin taas itse. mikä kysymys tuo nyt oli??
Itse olen nyt kotiäitinä, käyn joinakin viikonloppuina töitä harrastamassa kun mieheni on lasten kanssa kotona. Täällä töissä on aikaa juoda kahvia ihan rauhassa, kukaan ei kilju urkkuu suorana vieressä, on muakvia asiakkaita ja aikaa kirjotiella palstoilla ja kaikkea... kyllä tämä lomaa on kun vertaa kotiduuniin :D
Kotiäidin työstä rasittavuuden perusteella ottaisin ehkä sen 2000 e/kk plus lisiä siitä että se on ympärivuorokautista, ei lomia, ei kahvitaukoja, vessassakaan et saa yksin käydä (ellet halua kuunnella sydäntäsärkevää kuoroulvontaa oven takana).
***
puolet mieheni tilistä tietenkin =)
plus sitten eläkkeeni maksettaisiin puoliksi tietty kans.
haluaisin ilman muuta jäädä häntä kotiin hoitamaan ja kotiäidiksi jättäytyisin ainakin siihen saakka, kunnes menisi kouluun. Tosin meillä olisi siihen varaa. Ymmärrän, etteivät kaikki voisi sitä tehdä, vaikka haluaisivatkin. Ja onhan se minullakin vain haave, sattuneista syistä johtuen :(!
Uransa ja työeläkkeensä jäämällä kotiin hoitamaan lapsia. Jos avioliitto päättyy eroon, kun lapset kasvaneet, on naisen monen vuoden kotonaolon jälkeen vaikea päästä työhön tai ainakin koulutustaan vastaavaan työhön takaisin. Lisäksi niiltä kaikilta vuosilta, kun nainen ollut kotona, ei ole kertynyt työeläkettä. Tällöin eläkeiän koittaessa käteen jäävä eläke on pienemåi kuin jos olisi käynyt työssä. Lisäksi kontaksit ulkomaailmaan ovat paljon rajatummat kotona olleille, kuin työelämässä mukana olleille. Lasten hoitaminen kotona kuitenkin käy työstä, eikä ole yodellakaan mikään helppo homma henkisestikään, vaikka lapsiaamn kuinka rakastaisi. Joskus tuntuu, että seinät kaatuu päälle. Etenkin jos mies paljon poissa kotoa ja omissa menoissaan. Olen itse ollut muutaman vuoden kotiäitinä, nyt työelämässä, mutta auttamattomasti uraputkesta pois pudonneena matalapalkka-alalla, ja lapset kärsii siitäkin, kun rahat aina tiukilla.
nykypäivänä, vaatimustenkin ollessa suuremmat. Ja olet oikeassa, on suorastaan sääli, että ensin yhteisestä sopimuksesta nainen jää kotiäidiksi, hoitaa lapset ja talouden, kun mies luo uraa. Sitten lasten kasvaessa aikuisiksi tai lentäessä pesästä, mies haluaakin eron, löydettyään nuoremman ja simpsakamman naisen. Silloin se on varmasti naiselle kaksinkertainen isku vasten kasvoja. Monesti jäävät tyhjän päälle (lähes), parhaassa tapauksessa ovat vielä kouluttamattomia ja lapsetkin elävät jo omaa elämäänsä ... äideillehän lasten lähtö on kova paikka, vaikkeivat ripustautuisikaan lapsiinsa.
Elämä ei aina ole oikeudenmukaista, eikä tule sitä koskaan olemaankaan.
Itselläni on tosiaan vain enää haave tuo jälkikasvun saanti. Ikää jo senverran (tai oma ikäni ei periaatteessa olisi vielä liian paljon, mutta mieheni on jo "vanha" isäksi), eikä se ole edes biologisesti mahdollista.
Kotiäitiyttä takana 17-vuotta (3lasta), tuohon kysymykseen että, paljonko vaatisit tästä tiliä ollaksesi tyytyväinen, niin en osaa vastata! Se ei ole edes koskaan tullut mieleenikään, ehkä syystä että minulla miehen tili lähes kokonaisuudessaan ollut käytössäni, maksan laskut yms. Meillä mies "ruinaa" euroja minulta, vaikka tilin kotiin kantaakin! :)
kolmella tonnila plus työsuhdeautolla. Edellyttäen, että lapsia ei olisi kuviossa. Lasten hoitamisesta saisi maksaa kolminkertaisen summan. Per lapsi.
Minä jäisin mielelläni koti-isäksi. Palkkaa en vaatisi, ainoastaan arvostusta, jakamista, luottamusta ja yhteiset tavoitteet ja me-hengen ja lisäksi kohtuullisen määrän omaa vapaa-aikaa.
Työnjako voisi olla sellainen, että minä hoitaisin päivisin lapset, tekisin ruoat, leipoisin ja pesisin pyykit ja vaimo silittäisi ja viikkaisi. Isommat siivoukset tehtäisiin yhdessä, päiväsiivouksista huolehtisin minä.
Tällainen työnjako olisi minusta oikeudenmukainen. Olisin myös varmasti aika hyvä lasten kanssa, tai niin minulle on ainakin usein sanottu.
Tai siis siinä tapauksessa, että sellainen ihme tapahtuu, että minäkin haluan poikia. Siinä tapauksessa tuo olisi ihanteellinen ratkaisu. ...kunhan opettaisin sinut kokkaamaan "oikein", hih.
Muuten, isompia siivouksia ei tarvita, jos ylläpito toimii...
"kunhan opettaisin sinut kokkaamaan "oikein"
Opettelisin mielelläni itsekin lisää. Nykyinen politiikkani on melkoista halpislinjaa: laatikoita, keittoja, joskus pihvi punaviinikastikkeella tai feta-parsapiirakka, mutta yleensä ottaen teen halpaa perussafkaa. "Vieraita keittiöitä" joskus kokeilen. Leivän leivon itse niin kuin kaiken muunkin.
Hyvälaatuiset raaka-aineet maksavat paljon, mutta tottahans sinulla olisi varaa ;)
Tästä tulikin mieleeni, että kaupassa en mielelläni kävisi. Se pitäisi ehkä hoitaa yhteistuumin ja tarkasti organisoidusti.
"Muuten, isompia siivouksia ei tarvita, jos ylläpito toimii..."
Matot ulos kerran viikossa, lattioiden imurointi ja lattioiden luuttuaminen ja kylpyhuoneen perusteellisempi pesu. Muina päivinä voi vähän sipistellä päältä päin. En ole mikään siivousintoilija.
Lapsen hankinnan ja hoidon luomien vaikeuksien takia voisi harkita toiminnon ulkoistamista. Lapsi teetettäisiin "tilaustyönä" hankinta-hintana vaikka 15 000€. Tämän jälkeen perillisen hoito ulkoistettaisiin myös, näin kenenkään ei tarvitse esittää mitään vaatimuksia suuntaan tai toiseen. Yksinkertaista ja tehokasta.
Vaimo voisi viilettää uraa luomassa miten lystää siinä missä minäkin, mutta se edellyttää että hän ostaa oman muksunsa... ja oikeastaan asunnon ja auton, ja oikeastaan koko homma ei tässä valossa kannata alkuunkaan.
Minä en olisi valmis jäämään kotiäidiksi 10 vuodeksi mistään summasta. Saatte syyttää minua itsekkyydestä, lasten vihaamisesta ja huonona naisena olemisesta minkä ehditte, mutta uskon ja tiedän, että pystyn olemaan parempi äiti onnellisena. Ja olen onnellinen kun saan harjoittaa ammattia jota varten olen opiskellut ja jossa pystyn toteuttamaan itseäni. En usko, että voisin olla yhtä onnellinen jos olisin kotona "vain" hoitamassa lasta ja kotia. Sitä paitsi, meillä on erinomainen varhaiskasvatusjärjestelmä, joka toimii pohjana erinomaisiin koulutustuloksiin (mm. Pisa-testit), miksi en hyödyntäisi sitä?
Lapsesta tulee täysin traumaton ja terve yhteiskunnan tasavertainen jäsen vaikka hän ei olisikaan kotona kahdestaan äidin, ja mahdollisten sisarusten kanssa, koko varhaislapsuutensa. Toki on tärkeää luoda lapsen ja (molempien) vanhempien väliin side kun lapsi on pieni, mutta tähän riittää lyhyempikin aika.
Itse olen mielellään kotona lapseni kanssa kunnes hän on 3-vuotias. Sen jälkeen haluan palata työelämään ja lapsi saa siirtyä päiväkotiin, tai ehkä alussa perhepäivähoitajalle. Olen niin onnekkaassa asemassa, että alallani etätyö ja osa-aikatyöt ovat lähes sääntö eikä poikkeus, joten pystyisin olemaan "osakotiäitinä" kunnes lapsi menee eskariin ja kouluun.
Raha ei siis ratkaise, vaan elämässäni on oltava muutakin kuin maallista mammontaa jotta kokisin sen olevan hyvää ja laadukasta. Joten minun on pakko vastata, ettei ole sellaista summaa josta minä jättäisin ammattini ja sen kautta osan onnellisuudestani. Jos olisin halunut hoitaa lapsia ja kotia koko päivän en olisi lähtenyt opiskelemaan itselleni ammattia, paitsi ehkä hoitoalalle.
Itse asiassa minä uskon siihen, että päiväkodissa lapsi oppii paljon enemmän kuin kotona. Minä ainakin kiitän päiväkotia paljosta. Lapsikin tarvitsee ikäistään seuraa, kuten vanhempansakin. Aikuinen ei jaksa eikä osaa leikkiä lapsen kanssa kuten toinen lapsi. Kukaan vanhempi ei voi opettaa lapselle hyväksyntää ja jakamista paremmin kuin niiden asioiden konkreettinen kokeminen.
Olen kotiäiti ihan omasta halustani niin allekirjoitan täysin sinun ja edellisenkin kirjoittajan tekstin.
Ei tarvinnut kuin esikoisen aloittaa koulun käynti niin...(en tarkoita oppimisvaikeuksia, vaan lähinnä sosiaalista kanssakäymistä!)
Jälkiviisaana voi vain todeta että toisinkin olisi voinut joitakin asioita tehdä!
Ps. Kaikesta huolimatta ovat nuo lapsemme tasapainoisia nuoria nykyään! :)
En siis todellakaan tarkoittanut etteikö lapsista voisi tulla tasapainoisia, fiksuja ja empaattisia yksilöitä myös kotihoidossa! Varmasti voi, ja voi kun olisikin mahdollista järjestää jokaiselle lapselle se kaikista paras ja sopivin hoitomuoto :)
Varhaiskasvatus on osa elinikäistä oppimista, päiväkodissa/perhepäivähoitajalla sekä esikoulussa luodaan perusta tulevalle oppimiselle, eikä sitä todellakaan pidä väheksyä.
Ja kuten sanoit, lapsi tarvitsee ikäistensä seuraa ja vertaisryhmän johon kuulua. Päiväkodissahan päivät eivät kulu pelkän oppimisen ja opetuksen parissa, vaan myös vapaalle leikille on aikaa. Uskon, että päiväkoti voi tarjota lapselleni paljon enemmän - ja parempia - virikkeitä kuin minä tai kodimme pystyy. Lisäksi päiväkodissa on ammattitaitoinen henkilökunta joka pystyy auttamaan tilanteissa, joissa kaikki ei mene suunnitelmien mukaan.
Minä en tiedä, mitä tehdä jos lapseni kehitys ei olisikaan täysin "normaali". Mitä jos hänellä olisi lukihäiriö? Keskittymishäiriö? Lievä kehitysvamma? Jokin fyysinen vamma? Tai jos hän yksinkertaisesti vain olisi hidas oppimaan? Näissä tilanteissa päiväkodin henkilökunnasta olisi varmasti hyötyä, vaikka toivon tietysti, että tähän ei jouduta vaan että lapseni saisi kasvaa terveenä aikuiseksi asti.
voi viedä lapset/lapsi puolipäivähoitoon (onkohan 3 tuntia päivässä, paitsi viikonloppuisin ei), niin silloin saavat myös kontaktia oman ikäisiinsä jne.
Kyllä, lapsen subjektiivinen oikeus päivähoitoon koskee toki myös puolipäivähoitoa. Käsittääkseni puolipäivähoidossa lapsi saa olla päivässä maksimissaan viisi tuntia hoidossa, lisäksi on muistaakseni olemassa vielä jokin kuukausiraja hoitopäiville. Vertaisryhmään kuuluminen ja yhdessäolo ikätovereiden kanssa on toki yksi hyvä syy päivähoitoon, mutta päivähoidosta saa niin paljon muutakin. Mutta kyllä puolipäivähoito, tai kerhossa kulkeminen, on parempaa kuin "pelkkä" kotona äidin kanssa oleminen.
Ja kuten alkuviestissäni mainitsin, itse olen onnekas ja työskentelen alalla, jossa sekä etätyö että osa-aikatyö on mahdollista, melkein jopa suotavaa. Lisäksi työaikani eivät ole kelloon sidottuja, vaan voin tehdä työtä vaikkapa illalla sen jälkeen kun lapsi on jo nukkumassa.
Niinpä niin. Mutta kotiäitiys ei tarkoita kylläkään välttämättä ihan sitä, että se vertaisryhmä jäisi lapselta tavoittamatta - kyllä aktiivinen kotiäitiys on ihan jotain muuta kuin vaan kotona olemista...
Päivähoidossa on paljon hyvää mutta toisaalta kyllä sitten jonkin verran negatiivistakin, vaikka henkilökunta tekisikin kaikkensa. Kolmen mukulan kokemuksella voin sanoa näin.
Takertua tuohon sana empaattisuus, oletko miettinyt miksi päiväkodeissa empaattisuus on otettu mukaan opetusohjelmaan, pistää kyllä miettimään! :)
Ps. meidän kaikki kolme lasta ovat erittäin herkkiä, syvästituntevia ja avoimesti tunteensa näyttäviä, erittäin empaattisia lapsia ja tämän minä laitan sen piikkiin että ovat saaneet kotona olla!
Ovat vapaasti saaneet tunteensa näyttää, surut, ilot ja vihankin tietäen että olen aina siinä vieressä. Mikäli olen joutun "rankaisemaan" tiesivät he minun olevan kuitenkin lähellä rakastaen heitä. Päiväkodista en tiedä onnistuisiko sama, voiko vieras ihminen rakastaa lastaan niin kuin omat vanhemmat, epäilen!