Olemme olleet aviossa nyt 16 vuotta. Suhteemme alussa vaimoni kertoi sairastavansa ns. paniikkihäiriötä. Hän kertoi mitä se on ja minä sanoin ettei se minua haittaa. Ensimmäiset vuodet menivät ihan mukavasti ja saimme pojan. Jossain vaiheessa vaimoni paniikkihäiriö paheni ja hän tarvitsi siihen jatkuvan lääkityksen. Samalla hän alkoi syömään suklaata ym. ja alkoi lihomaan. Samalla hän alkoi muuttua minua kohtaan kylmäksi ja seksielämämme alkoi hiipua. Minusta se ei kyllä johtunut, olin edellenkin se sama rakastava ja huomaavainen aviomies, jota hän oli ystävilleenkin kehunut niin hyväksi mieheksi.
Sitten jossain vaiheessa puhuimme asiasta ja hän sanoi, että lääkkeet ovat vieneet häneltä seksihalut ja että minä en tule seksiä saamaan. Jos en siihen tyydy niin sitten erotaan.
Nyt noin neljään vuoteen meillä ei ole ollut minkäänlaista seksielämää.
Hän ei suo minulle minkäänlaista läheisyyttä ja hellyyttä, melkeinpä ainoa tapa millä saan edes koskettaa häntä on se kun hieron hänen kipeitä niskojaan.
Tämän suhteemme huonouden lisäksi minä joudun tekemään pyykinpesua lukuunottamatta kaikki kotityöt (lihavuutensakin takia hän ei jaksa).
Olen erittäin väsynyt tähän kaikkeen. Poikani on minulle kuitenkin ainoa lohtu ja niin tärkeä, että hänen takiaan haluan ainakin pitää perheen yhdessä. Pelottaa vain että kauanko tätä enään jaksan.
Sitten jossain vaiheessa puhuimme asiasta ja hän sanoi, että lääkkeet ovat vieneet häneltä seksihalut ja että minä en tule seksiä saamaan. Jos en siihen tyydy niin sitten erotaan.
Nyt noin neljään vuoteen meillä ei ole ollut minkäänlaista seksielämää.
Hän ei suo minulle minkäänlaista läheisyyttä ja hellyyttä, melkeinpä ainoa tapa millä saan edes koskettaa häntä on se kun hieron hänen kipeitä niskojaan.
Tämän suhteemme huonouden lisäksi minä joudun tekemään pyykinpesua lukuunottamatta kaikki kotityöt (lihavuutensakin takia hän ei jaksa).
Olen erittäin väsynyt tähän kaikkeen. Poikani on minulle kuitenkin ainoa lohtu ja niin tärkeä, että hänen takiaan haluan ainakin pitää perheen yhdessä. Pelottaa vain että kauanko tätä enään jaksan.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Kylläpä kuullosti kamalalta. Nyt en tunne itseäni ollenkaa niin huonoksi, kun ole joskus pitäny viikon tauon sänkyhommissa mieheni kanssa. Syynä tietysti työkiireet.
Mutta aivan oikeasti, pidä huolta omasta jaksamisestasi. Ilmeisesti vaimosi käy jossain MTT:ssa/lääkärillä/terapiassa, koska on lääkkeet saanut. Hän on siis hoidossa ja on ihanaa, että olet jaksanut olla hänen tukenaan. Mutta, jos oma elämäsi jää sen takia elämättä, niin mieti kannattaako se.
Onhan olemassa parisuhdeterapiaa ja avioliittoneuvojaa, jos vain on molemmilla haluja saada asiat kuntoon niin kannattaa yrittää. Kävipä yksi ystävättäreni yksinkin avioliittoneuvojalla, kun mies ei suostunut lähtemään mukaan. - Ovat kyllä nyt eronneet, mutta se on eri juttu se.
Tsemppiä!!
elämää voi elää niin sairaan kuin terveen vaimon rinnalla? Onko niin, että vain terve ihminen on riittävän hyvä kumppani, jos sekään sitten on?
siitä, ettenkö haluaisi elää "sairaan" vaimoni rinnalla vaan siitä, että minäkin haluaisin tältä yhteiseltä elämältämme jotain. Voisin kyllä vielä jotenkin kestää sen seksielämämme puuttumisen jos saisin häneltä edes jonkinlaista hellyyttä ja rakkautta.
Totta, sairaudelleen ei kukaan mitään voi, mutta sille voi, että alkaa paisuttaa itseään ja saa siitä syyn kotitöiden tekemättömyyteen.Voi myös olla käyttämättä lääkitystä tekosyynä haluttomuuteen ja kaikkeen muuhun lämmön osoittamiseen. Voi myös mennä lääkäriin, jotta lääkitys saadaan kohdalleen, jos sivuvaikutukset todella olisivat tuollaiset.
Elämää voi todellakin elää sairaan, siinä kuin terveenkin puolison rinnalla, muttei niin, että jatkuvasti joutuu luopumaan itsestään. Ja myös joutuu antamaan lapselleen mallin parisuhteesta, joka on kylmä ja epäoikeudenmukainen.
lihominenkin menee sairauden piikkiin. Ei kukaan ihan piruuttaan liho? Näin ainakin epäilen. Tosin moni ns. tervekin on lihava.
Siellä lääkärissäkään ei lääkitystä aina voi muuttaa sellaiseksi, ettei sillä olisi ei-toivottuja sivuvaikutuksia. Joillekin ei vain sovi mikään lääkitys.
Vaatii puolisolta paljon seisoa sairaan kumppanin rinnalla. Tiedän, että se on rankempaa kuin asua yksin, mutta ehkä joskus koittaa sekin päivä jolloin sairaus helpottaa? Siihen saattaa mennä vuosia.
Kysymys ei ole kylmästä ja epäoikeudenmukaisesta parisuhteesta vaan tosissaan siitä, että toinen on KYKENEMÄTÖN toisenlaiseen käytökseen.
Ei ihan kaikkea sentään voi laittaa ko sairauden piikkiin; mm. sitä, ettei jaa kotitöitä.
On erotettava, mikä on sivuvaikutus ja mikä hyvä TEKOSYY .
On varmasti ollut todella rankkaa Ukko 46:lle elää vaimonsa rinnalla. Mutta varmasti vähintään yhtä todennäköistä kuin se, että jonakin päivänä kaikki muuttuu auvoiseksi, on se että EI muutu.
Ei ihme, että hän on alkanut miettiä tuleeko hänen loputtomasti kieltää itsensä vain siksi, että toinen on KYKENEMÄTÖN siinä ja tässä ja vähän kaikessa.
terveelläkin. Mieheni inhoaa kotitöitä eikä ole niitä juuri koskaan tehnyt.
Tunnen erään, jolla on myös paniikkihäiriö ja masennusta. Välillä hänellä on parempia jaksoja, mutta useasti hän vetäytyy yksinäisyyteen. Ei tapaa sukulaisia, ei ystäviään, ei avaa ovea eikä vastaa puhelimeen. Ei hänestä silti voi sanoa, ettei hän kykene ystävyys- tai sukulaisuussuhteisiin. Silloin, harvoin, kun lääkitykset on kohdallaan ja hänellä on työtä, hän on erittäin ihana ihminen. Hän siis asuu yksin. Kun ajattelen häntä perheenäidiksi niin tilanne olisi varmaankin melko samanlainen kuin alkuperäisellä kirjoittajalla: Vaimo on siinä vierellä paikalla, muttei käytännössä kuitenkaan läsnä.
Ei tuo ole oikein. Ei sairaus ole syy/veruke.
Elämä on liian lyhyt ja kertakäyttöinen moiseen. Nyt asiat pöydälle ja lääkitys uusiksi. Vaimon kanssa asiat selviksi ja ennenkaikkea sanot mitä sinä haluat. Lapsi oppii teidän kauttanne ihmis-suhde taitojaan ja voin vain kuvitella miltä vuosien katkeruus ja kylmyys saa hänessä aikaan.
Apua saa ja pitää hakea.
Jos et itseäsi arvosta niin sitten edes poikaasi.
Olen ollut samassa tilanteessa kuin vaimosi, lääkkeitä niin paljon että kulki vain lääkepökkyrässä päivästä toiseen. Osasyy siihen oli, kun näitä lääkkeitä käyttää, että niihen tulee riippuvuus ja ne täytyy saada ettei tule vieroitusoireita.
Hoidin kylläkin kotiaskareet, vaikkakin pää pilvessä, kasvot venähtäneinä ja harmaana lääkkeistä. Miehen kanssa seksielämä sujui, koska alistuin siihen aina kun hän sitä pyysi.
Mutta löysin hyvän psykologin ja lähdin omasta tahdostani lääkevieroitukseen joka kesti 3 vkoa osastohoitoa ja pitkään vielä kotona, koska oli tottunut napsimaan näitä pillereitä, ja yhtäkkiä sitä ei tarvinnut enää tehdä.
Mutta miksi mieheni muuttui? Hän ei ole kiinnostunut minusta enää niin kuin ennen.Olen alkanut harrastaa tanssia ja esiintynyt satojen ihmisten edessä. Pystyn elämään niinkuin "tavalliset ihmiset" käymään kaupassa ja jne, ei enää paniikkia.
Ystävien ja muiden läheisten mielestä olen jopa ihan erin näköinen kuin ennen, naisellisuus näkyy kasvoissa ja koko olemuksessa.
Mies on alkanut arvosteleen negatiivisesti minua.Ei anna kannustavaa palautetta mihinkään.
Olisiko hän halunnut pitää minut tokkuraisena, koska muutos minussa on valtava. Yrittää jopa psyykata että olen tyhmä ja en tiedä mistään mitään. Otanko eron pelastaakseni itseni??Ei mieheni hiero edes niskojani, ei koske ollenkaan.
kun yhdellä on asiat huonosti niin toisella ne on päinvastaisella tavalla huonosti. Tuntuu aika oudolta miehesi käytös. Olisiko hän niin mustasukkainen tyyppi, että pelkää muidenkin miesten kiinnostuvan sinusta nyt kun taas "tunnet eläväsi". Jos sinulla on halua pelastaa suhteenne, voittehan parisuhdeterapiaakin kokeilla (taitaa kyllä edellyttää, että miehesi suostuu). Jos taas tuntuu siltä, että hän on tuollainen ja pysyy, niin turha kai sinun on loppuelämääsi pilata jäämällä tälaiseen suhteeseen.
Vaimoni ei ole halunnut kovinkaan paljon paniikkihäiriöstään minulle jutella. Ilmeisesti siitä voi sitten päästä eroonkin. Ymmärtääkseni hänen lääkityksensä ei ole kovin vahva, mutta jokseenkin normaalia elämää hän nyt pystyy elämään lääkityksen turvin. Miten tiesit, että saatoit lopettaa lääkityksen, ilman että oireet palaavat? Käytitkö lääkkeitä pitkään?
Kun yhdellä on asiat huonosti niin toisellaa.....
voittehan parisuhdeterapiaakin kokeilla....
taitaa kylla edellyttää, että vaimosi suostuu...
jos taas tuntuu, että vaimosi on tuollainen ja pysyy, turha on sinun....
Kuulostaako tutulta?
Jokseenkin normaalia elämää hän pystyy elämään,(mitä nyt ei halua seksiä, mikäli nyt ei "pysty" tekemmään mitään kotitöitä, vaan minä saan tehdä kaikki, mitä nyt ei tunne halua osoittaa minkäänlaista halua koskettaa "rakkaintaan", paitsi, kun tämä tekee olon mukavaksi hieromalla,
mitä nyt pakottaa "rakastamansa" ihmisen tyytymään osaansa tai lähtemään lätkimään. mitä nyt ei osoita minkäänlaista halua kojata avioliittonsa tilaa.)
Kun yhdellä on asiat huonosti niin toisellaa.....
voittehan parisuhdeterapiaakin kokeilla....
taitaa kylla edellyttää, että vaimosi suostuu...
jos taas tuntuu, että vaimosi on tuollainen ja pysyy, turha on sinun....
Kuulostaako tutulta?
Jokseenkin normaalia elämää hän pystyy elämään,(mitä nyt ei halua seksiä, mikäli nyt ei "pysty" tekemmään mitään kotitöitä, vaan minä saan tehdä kaikki, mitä nyt ei tunne halua osoittaa minkäänlaista halua koskettaa "rakkaintaan", paitsi, kun tämä tekee olon mukavaksi hieromalla,
mitä nyt pakottaa "rakastamansa" ihmisen tyytymään osaansa tai lähtemään lätkimään. mitä nyt ei osoita minkäänlaista halua kojata avioliittonsa tilaa.)
Liian paljon olet itsestäsi jo luopunut.Jos annat sen jatkua, pian huomaat olevasi vanha UKKO, jolta elämä on luisunut ohi, toisen ihmisen alettua käyttää erilaisilla tekosyillä kiltteyttäsi hyväksi.
Oletkohan sinä loppujen lopuksi vaimollesi kovin rakas, jos hän tarjoaa sinulle eroa tai tyytymistä siihen, mitä hän sanelee? Hän käyttää kiltteyttäsi hyväksi,Pitää sinua palvelijana, joka tekee työt ja tyytyy vähään.
Olet viisaasti alkanut miettiä, onko elämäsi oikeudenmukaista. Sitä se ei todellakaan ole.
Miksi siis jäisit tähän suhteeseen, joka on muuttunut kylmäksi ja jossa sinua käytetään hyväksi? Maailma on täynnä naisia,joiden kanssa voisit viettää loppuelämäsi onnellisessa, lämpimässä suhteessa.
Mieti toisen kerran sitäkin, teetkö pojallesi karhunpalveluksen antamalla hänelle tällaisen esimerkin parisuhteesta? Poikasi saat todennäköisesti kasvattaa jatkossaki, sillä tuskin vaimosi kykenee hänestä huolehtimaan. Ei pyykin pesu riitä.
Toivon onnea sinulle. Itse tietäisin kyllä, mitä tekisin, vaikkei se helppoa olekaan.
Olen kuullut jonkin muunkin paniikkihäiriöisen ahmivan ja lihovan. Liekö johtuu lääkityksen sivuvaikutuksista. Yllä kirjoittanut ent. paniikkihäiriöinen oli valinnut sen tien mitä itsekin pidän ehdottoman oikeana. Uskon että siitä voi parantua kun omaa halua, yritystä ja tukea riittää. Lääkkeet voivat auttaa parantumisessa, mutta pois ne olis hyvä saada.
Paniikkihäiriössä kuten jännittämisessäkin on pitkälti kyse huonosta itsetunnosta. Siihen voi liittyä masennusta, sitä kautta liiallista syömistä ja muutenkin haluttomuutta. Masentuneet ihmiset taas saattavat olla tahtomattaan tylyjä ympäristölleen. Jospa alkaisit hommaamaan jotain yhteisiä virikkeitä teille, kehottaisit lääkityksen lopettamiseen tai muutokseen ja yrittäisit saada hänen itsetuntonsa paremmalle tolalle onnistumisten kautta -vähä kerrallaan.